Evoluutioteorian ennuste osui taas oikeaan

Varhaisimmat todisteet apinaihmisten käyttämistä kivityökaluista on ajoitettu noin 3,4 miljoonan vuoden päähän, mutta ensimmäiset varsinaiset iskurit löytyvät Olduvain kulttuurin ajalta noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Noin 1,7 miljoonaa vuotta sitten siirryttäessä Acheulin kulttuuriin myös kivityökaluissa tapahtui suuri muutos. Fossiili- ja arkeologiset todisteet kertovat sekä selvästä kallon koon kasvusta, että monimutkaisemmasta kulttuurista.

Monet tutkijat ovat olettaneet, että tässä vaiheessa myös käden anatomiassa on täytynyt tapahtua muutos, jossa käden puristusvoima ja koordinointi on parantunut. Tämän mahdollistavia luita ei kuitenkaan ole löydetty fossiileista tähän mennessä kuin nyky- ja neandertalinihmiseltä.

Nyt kuitenkin tutkijat ovat löytäneet noin 1,42 miljoonaa vuotta vanhan käden luun fossiilin, joka selventää meidän evoluutiohistoriaa.

"The discovery of this bone is the earliest evidence of a modern human-like hand, indicating that this anatomical feature existed more than half a million years earlier than previously known."

"The bone was found near sites where the earliest Acheulian tools have appeared. Acheulian tools are ancient, shaped stone tools that include stone hand axes more than 1.6 million years old. Being able to make such precise tools indicates that these early humans were almost certainly using their hands for many other complex tasks as well, Ward said."

"The styloid process reflects an increased dexterity that allowed early human species to use powerful yet precise grips when manipulating objects. This was something that their predecessors couldn't do as well due to the lack of this styloid process and its associated anatomy," Ward said. "With this discovery, we are closing the gap on the evolutionary history of the human hand."

http://phys.org/news/2013-12-discovery-million-year-old-fossil-human-bone.html

Tutkijat ovat siis olettaneet, että monimutkaisemmat tehtävät ovat vaatineet käden anatomiassa tapahtunutta evoluutiota, mutta todisteita tästä ei ole aikaisemmin ollut.

Löydetty fossiili kuuluu todennäköisesti Homo erectukselle. Suuri osa kreationisteista kehtaa väittää, että H.erectuskin oli nykyihminen ja eli vielä vedenpaisumuksen jälkeenkin. Toiset taas pitävät sitä edelleen apinana, vaikka nykyihmisenä pitäminen on vallitsevampi näkemys arkeologisten löytöjen vuoksi.

http://creationwiki.org/Homo_erectus

Todellisuudessa H.erectus oli keskimäärin 130-160 cm pitkä ja hyvin roteva. Sen aivot olivat keskimäärin noin 75 prosenttia nykyihmisen aivotilavuudesta. Vaikka emme ainakaan toistaiseksi pysty eristämään luettavissa olevaa DNA:ta noin vanhoista fossiileista, niin on aivan selvää sekä anatomisten että arkeologisten todisteiden valossa ettei H.erectus ollut nykyihminen.

Tässä tietenkin aletaan taas kyseenalaistamaan tuo fossiilin ikä, mutta miettikääpä kreationistit jälleen kerran hetki seuraavaa ennen kuin mölisette. Yhdestäkään H.erectus fossiilista ei ole saatu DNA:ta, mutta esim. neandertaleista on. Vanhin sellainen rekonstruoitu mitokondrioDNA, joka ei ole peräisin ikiroudasta, on noin 300 tuhatta vuotta ja vanhin ikiroudasta saatu noin 700 tuhatta vuotta vanha. Esimerkiksi mammuteista saadaan hyvin yleisesti DNA:ta, myös sellaisista, jotka eivät ole ikiroudassa. Eikö mammutit kuolleet vedenpaisumuksessa ja H.erectukset vasta sen jälkeen? Miksi DNA:n rekostruoiminen menee tässäkin tilanteessa kannaltanne juuri väärinpäin?

Todellisuudessa tietenkin H.erectus oli meitä edeltänyt ihmislaji, jolle kehittyi monimutkaisempiin toimintoihin soveltunut käsi. Tai vaihtoehtoisesti H.erectus peri sen edeltäjältään, jolle se oli juuri kehittynyt. Joka tapauksessa havaitsemme tuosta fossiilista, että tuo käden anatomian muutos tapahtui juuri noihin aikoihin, ja samoihin aikoihin alkoi myös monimutkaisempien kivityökalujen valmistus.

52

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xxxxxxx Todellisuudessa H.erectus oli keskimäärin 130-160 cm pitkä ja hyvin roteva. Sen aivot olivat keskimäärin noin 75 prosenttia nykyihmisen aivotilavuudesta. Vaikka emme ainakaan toistaiseksi pysty eristämään luettavissa olevaa DNA:ta noin vanhoista fossiileista, niin on aivan selvää sekä anatomisten että arkeologisten todisteiden valossa ettei H.erectus ollut nykyihminen.xxxxxxxx

      Ihmisiä on aina ollut kooltaan ja rakenteeltaan hyvin erilaisia, joten ulkoisten rakenteiden perusteella ei ihmistä voidaan sijoittaa mihinkään tiettyyn aikakauteen.
      Yllä luetellut H erectuksen tuntomerkit sopivat hyvin nykyihmisen mittoihin, joten kyse on nykyihmisestä, joita tällä hetkellä on elossa noin 7 miljardia henkeä.

      • huutonaurua

        Varmaan simpanssitkin ovat mielestäsi nykyihmisiä :D

      • "Ihmisiä on aina ollut kooltaan ja rakenteeltaan hyvin erilaisia, joten ulkoisten rakenteiden perusteella ei ihmistä voidaan sijoittaa mihinkään tiettyyn aikakauteen."

        Tietenkin voidaan: ihmisiä ei suinkaan ole elänyt jokaisena aikakautena, esim. nykyihmisiä on elänyt vain viimeisen 200 000 vuosien aikana ja noita Homo erectuksia vain ajanjaksolla n.1,8 miljoonaa-140 000 vuotta sitten ja siksi niitä löydetään vain tuon ikäisistä kerrostumista.

        "Yllä luetellut H erectuksen tuntomerkit sopivat hyvin nykyihmisen mittoihin, joten kyse on nykyihmisestä, joita tällä hetkellä on elossa noin 7 miljardia henkeä."

        Nuo olivat vasta pintasilausta, meillä on lukuisia muitakin eroja Homo erectusten kanssa, jopa niin, että jotkut kreationistit, kuten esim. Möttöskä kertoi meille, että ne olisivatkin olleet apinoita. Hassua, että te olette keskenänne erimielisiä siitä, että ovatko ne täysiä ihmisiä vai täysiä apinoita, jos ne eivät voisi olla välimuotoja.

      • huutonaurua
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Ihmisiä on aina ollut kooltaan ja rakenteeltaan hyvin erilaisia, joten ulkoisten rakenteiden perusteella ei ihmistä voidaan sijoittaa mihinkään tiettyyn aikakauteen."

        Ressukat eivät ymmärrä, että kaikki nykyiset, menneet ja tulevat eliöt ovat aina välimuotoja. Elleivät sitten jää lajinsa viimeiseksi.

      • ptähh?
        huutonaurua kirjoitti:

        Väärin!
        Vaikka sinä jäät lapsettomaksi, et olisi lajimme viimeinen.
        Ei ihme ettei teidän kanssanne keskustelu suju.

      • ptääh?
        ptähh? kirjoitti:

        Väärin!
        Vaikka sinä jäät lapsettomaksi, et olisi lajimme viimeinen.
        Ei ihme ettei teidän kanssanne keskustelu suju.

        etkä välimuoto.(jäi kiireessä äskön pois.)

      • huutonaurua
        ptääh? kirjoitti:

        etkä välimuoto.(jäi kiireessä äskön pois.)

        Tokihan minä olen välimuoto vanhempieni ja lapseni välillä. Sehän on aivan loogista.
        On minä ainakaan ole vanhempieni klooni, eikä lapseni liioin.

      • ptähh? kirjoitti:

        Väärin!
        Vaikka sinä jäät lapsettomaksi, et olisi lajimme viimeinen.
        Ei ihme ettei teidän kanssanne keskustelu suju.

        >Ei ihme ettei teidän kanssanne keskustelu suju.

        Mistäs sinä sen tiedät, kun et ole keskustelemista koskaan kokeillutkaan?

      • jyrrr
        huutonaurua kirjoitti:

        Varmaan simpanssitkin ovat mielestäsi nykyihmisiä :D

        Lucyn aivojen tilavuus oli 400 kuutisenttiä. siis tasan sama kuin simpanssin.

        Mietohän sitä.

        Ja toki gorillallakin oli paljon isommat aivot, mutta koska gorilla on ihmisen näkökulmasta katsoen tyhmempi kuin simba niin pakkohan se oli vilkkaasti liikehtivästä simbasta se esi-isä tehdä.

        Vitsi että te evokit olette tyhmiä.

      • jyrrrr
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Ihmisiä on aina ollut kooltaan ja rakenteeltaan hyvin erilaisia, joten ulkoisten rakenteiden perusteella ei ihmistä voidaan sijoittaa mihinkään tiettyyn aikakauteen."

        Tietenkin voidaan: ihmisiä ei suinkaan ole elänyt jokaisena aikakautena, esim. nykyihmisiä on elänyt vain viimeisen 200 000 vuosien aikana ja noita Homo erectuksia vain ajanjaksolla n.1,8 miljoonaa-140 000 vuotta sitten ja siksi niitä löydetään vain tuon ikäisistä kerrostumista.

        "Yllä luetellut H erectuksen tuntomerkit sopivat hyvin nykyihmisen mittoihin, joten kyse on nykyihmisestä, joita tällä hetkellä on elossa noin 7 miljardia henkeä."

        Nuo olivat vasta pintasilausta, meillä on lukuisia muitakin eroja Homo erectusten kanssa, jopa niin, että jotkut kreationistit, kuten esim. Möttöskä kertoi meille, että ne olisivatkin olleet apinoita. Hassua, että te olette keskenänne erimielisiä siitä, että ovatko ne täysiä ihmisiä vai täysiä apinoita, jos ne eivät voisi olla välimuotoja.

        Niin se vaan on Moloc että minä olen nähnyt metrin päästä australopithecuksen sekä simpanssin kallot ja australopithecus on selkeästi apinamaisempi kuin simpanssi joten ..............puhut taas pas,kaa.

      • jyrrrr kirjoitti:

        Sinä oletkin niin tyhmä, ettet osaa ajatella asioita laajemmasta näkökulmasta. Etkö tajua, että simpanssit ovat myös kokeneet sen 6 miljoonan vuoden evoluution. On muutenkin virheellinen ajattelutapa, että ihmisen ja simpanssin yhteinen kantamuoto olisi ollut simpanssin kaltainen.

        "The Miocene had a far greater diversity of apes than the world today, said Almecija.

        But since they did not look or move like today's chimp, Man's closest living genetic relative, they were largely overlooked in the study of human evolution.

        "Living apes (chimpanzees, gorillas and orangutans) have long and independent evolutionary histories of their own, and their modern anatomies should not be assumed to represent the ancestral condition for our human lineage," said Almecija.

        "To understand the origins of human bipedalism, scientists should stop assuming a 'chimpanzee starting point'," he told AFP.

        Such assumptions may lead to "strongly misguided hypotheses on the actual pathway of human evolution," according to the study."

        http://phys.org/news/2013-12-human-ancestor-less-chimp-like-thought.html

      • monzuu
        solon1 kirjoitti:

        ""Sinä oletkin niin tyhmä, ettet osaa ajatella asioita laajemmasta näkökulmasta.""

        Aivan ala-arvoista tekstiä.
        Etkö häpeä lainkaan?

        ""
        "The Miocene had a far greater diversity of apes than the world today, said Almecija. ""

        Uskotko tuohon?
        Taitaa älytön ollakin siellä puolella!

      • monzuu kirjoitti:

        >Aivan ala-arvoista tekstiä.
        Etkö häpeä lainkaan?

        Buahhahahhaa. Muistelepa omia palstatörkyjäsi hetkonen. Vai eikö yksi tuhansista nimimerkeistäsi muista lainkaan toisten nimimerkkiesi tekosia?

        Koska jyr on kirjoitellut palstalle tuhansia viestejä vain muutamalla kymmenellä nimimerkillä, hänen tyhmyytensä tai viisautensa on suhteellisen helppo arvioida, ja sanoisin että solonin arvio on varsin oikea.

      • jyrrr kirjoitti:

        Lucyn aivojen tilavuus oli 400 kuutisenttiä. siis tasan sama kuin simpanssin.

        Mietohän sitä.

        Ja toki gorillallakin oli paljon isommat aivot, mutta koska gorilla on ihmisen näkökulmasta katsoen tyhmempi kuin simba niin pakkohan se oli vilkkaasti liikehtivästä simbasta se esi-isä tehdä.

        Vitsi että te evokit olette tyhmiä.

        Kerrotko ystävällisesti (no tiedän jo nyt että et kerro mutta jatkan kuitenkin), missä tieteellisessä lähteessä simpanssia on väitetty nykyihmisen esi-isäksi?

    • so long 1

      Häpeäisit edes, kun esität niin räikeitä valheita, että pastorillakin menisi naama punaiseksi. Evoluutiota ei tapahdu. Evoluutio ei ennusta mitään tai jos ennustaa niin ennustaa samalla tavalla kuin ennustajaeukko lasipallosta tai sammakon koivesta. Evoluutio on nollateoria.

      • karvainen kaniini

        Niin, evoluutio ei ennusta sen enempää kuin muutkaan luonnossa tapahtuvat prosessit, mutta evoluutioteorian pohjalta voidaan tehdä oletuksia. Ja nyt muuan oletus "Tutkijat ovat siis olettaneet, että monimutkaisemmat tehtävät ovat vaatineet käden anatomiassa tapahtunutta evoluutiota, mutta todisteita tästä ei ole aikaisemmin ollut." osoittautui oikeaksi. Ja sinä vain irvailet - no, sitähän se "kreationistinen tiede" enimmäkseen on.

      • karvainen kaniini kirjoitti:

        xxxxx Niin, evoluutio ei ennusta sen enempää kuin muutkaan luonnossa tapahtuvat prosessit, mutta evoluutioteorian pohjalta voidaan tehdä oletuksia xxxxxx

        Oletuksiahan aina voi tehdä ja siinä evolutionistit ovatkin mestareita, mutta oletus ja totuus ovat eri asioita.

        Kaikki luonnontieteelliset oletukset tulee aina tarkistaa Raamatusta, joka on totuus. Jos oletukset ovat ristiriidassa Raamatun kanssa ne tulee hylätä.

      • huutonaurua
        Jaakob kirjoitti:

        Kreationistien oikeastaan ainoa oletus on, että Raamattu on aina ja kaikessa oikeassa. Tämä onkin kyseisen huuhaalahkon suurin ja ehkä ainoa (tosin ylittämätön) ongelma, sillä Raamatun on osoitettu olevan lukuisissa kohdissa väärässä.

        Koska tältä pohjalta voimme tulla ainoastaan siihen lopputulokseen, että Raamatun todistusvoima sekä itsestään että mistään muustakaan, on NOLLA, kyseisten lahkolaisten uskonnoilta putoaa pohja täydellisesti.

        Jos todellisuus on ristiriidassa käsikirjan kanssa, kummassa on virhe?

      • Jaakob kirjoitti:

        Ja missähän kohdassa Raamattua kerrotaan ihmisen käden luuston anatomiasta, ja siihen liittyvistä hypoteeseista?

      • karvainen kaniini
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Niin, evoluutio ei ennusta sen enempää kuin muutkaan luonnossa tapahtuvat prosessit, mutta evoluutioteorian pohjalta voidaan tehdä oletuksia xxxxxx

        Oletuksiahan aina voi tehdä ja siinä evolutionistit ovatkin mestareita, mutta oletus ja totuus ovat eri asioita.

        Kaikki luonnontieteelliset oletukset tulee aina tarkistaa Raamatusta, joka on totuus. Jos oletukset ovat ristiriidassa Raamatun kanssa ne tulee hylätä.

        *** Kaikki luonnontieteelliset oletukset tulee aina tarkistaa Raamatusta, joka on totuus. Jos oletukset ovat ristiriidassa Raamatun kanssa ne tulee hylätä. ***

        Tuosta seuraa että yölepakot ovat aikaisemmin olleet lintuja. :-D Missähän vaiheessa niistä tuli nisäkkäitä - vai ovatko ne edelleen lintuja, jotka nyt vain jostain Jumalan oikusta poikivat ja imettävät nisäkkäiden tapaan?

      • huutonaurua
        karvainen kaniini kirjoitti:

        »Missähän vaiheessa niistä tuli nisäkkäitä»

        Varmaan samoihin aikoihin kun sirkoille rappeutui uusi jalkapari.

        21 Siivekkäistä nelijalkaisista pikkueläimistä saatte kuitenkin syödä sellaisia maassa hyppiviä lajeja, joiden reidet nousevat muuta ruumista korkeammalle. 22 Näistä saatte syödä kaikkia heinäsirkka-, hepokatti-, kenttäsirkka- ja kulkusirkkalajeja.

      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Niin, evoluutio ei ennusta sen enempää kuin muutkaan luonnossa tapahtuvat prosessit, mutta evoluutioteorian pohjalta voidaan tehdä oletuksia xxxxxx

        Oletuksiahan aina voi tehdä ja siinä evolutionistit ovatkin mestareita, mutta oletus ja totuus ovat eri asioita.

        Kaikki luonnontieteelliset oletukset tulee aina tarkistaa Raamatusta, joka on totuus. Jos oletukset ovat ristiriidassa Raamatun kanssa ne tulee hylätä.

        >Kaikki luonnontieteelliset oletukset tulee aina tarkistaa Raamatusta, joka on totuus. Jos oletukset ovat ristiriidassa Raamatun kanssa ne tulee hylätä.

        Jaakob rakas, me palstalaiset emme vailtettavasti voi tuota hylkäämistä mitenkään suorittaa. Sinun on otettava yhteys nyt alkajaisiksi Helsingin yliopistoon ja kerrottava sama vakuuttava todistus jonka olemme kuulleet viesteistäsi jo varmaan toistasataa kertaa. Sitten tiede voi hylätä raamatun kanssa ristiriitaiset oletukset ja tutkimustulokset, ja kun se on tuon tehnyt, lupaan että me palstaevokit seuraamme kiltisti perässä.

      • Aukino
        huutonaurua kirjoitti:

        Kreationistien oikeastaan ainoa oletus on, että Raamattu on aina ja kaikessa oikeassa. Tämä onkin kyseisen huuhaalahkon suurin ja ehkä ainoa (tosin ylittämätön) ongelma, sillä Raamatun on osoitettu olevan lukuisissa kohdissa väärässä.

        Koska tältä pohjalta voimme tulla ainoastaan siihen lopputulokseen, että Raamatun todistusvoima sekä itsestään että mistään muustakaan, on NOLLA, kyseisten lahkolaisten uskonnoilta putoaa pohja täydellisesti.

        Jos todellisuus on ristiriidassa käsikirjan kanssa, kummassa on virhe?

        No, Raamattu on oikeassa: Evoaikoja on 3,833 mrd vuotta ja se jaettuna galaksimme tähtien määrällä 200 mrd kpl on 7 päivää...

        Eli tietenkin tuossa laskelmassa jää ihmetettymään vain se, että miksi omalle maaplaneetallamme olisi LASKETTU YHTEEN monen muun galaksimme tähtijärjestelmän aika, mutta ilmeisesti elämää ei kaikkialla muualla ole?

      • Pakstori
        Aukino kirjoitti:

        Vaikka siis teoriassa olisi suurin osa evokehitystäkin siis tapahtunut muualla galaksissamme?

        Ja jos todella vasta 4 mrd vuotta olisi evokehitystä ollut, niin kuitenkin viimeiset 6018 vuotta olisi siis ollut jokin biljardiluokan aika, (luomisiikko=>3,833 mrd vuotta) koko galaksissamme, jos jatkuvasti olisi ollut yhtä suurta luomista kaikkialla, mutta ilmeisesti tuon luomisviikon jälkeen, ei omaa galaksiamme ainakaan olisi kovin paljoa luotu lisää?

        Jumala on jo ajat sitten mennyt luomaan seuraavia galakseja....

    • huutonaurua

      »Evoluutio ei ennusta mitään tai jos ennustaa niin ennustaa samalla tavalla kuin ennustajaeukko lasipallosta tai sammakon koivesta.»

      Ainoastaan Raamatunkaltaisessa satukokoelmassa on sellaisia ennustuksia joita kaipaat. Tieteelliset ennustukset ovat toista maata.

      Evoluutioteoriassa on vielä aukkoja, jotka kuitenkin täydentyvät jatkuvasti. Tässätapauksessa se, että jokin päätelty aukko täyttyy, on sitä ennustamista.
      Arvailua se ei ole.

      Jos haluaa lukea ennustuksia vanhoista saagoista, lukekoon. Ei se ole tiedemiesten ongelma. Eikä kyllä minunkaan.

      • xxxxx Evoluutioteoriassa on vielä aukkoja, jotka kuitenkin täydentyvät jatkuvasti. Tässätapauksessa se, että jokin päätelty aukko täyttyy, on sitä ennustamista.
        Arvailua se ei ole xxxxx

        Evoluutio on ns. aukkojen evoluutiota. Kun ihminen ei Jumalfobiasta johtuen halua uskoa Jumalaan ja Hänen luomistyöhönsä, hänen sisimmässään on ammottava aukko, jota hän sitten yrittää täyttää evoluutioteorialla.

        Aukko ei kuitenkaan siitä pienene. Jokainen evoluutiohypoteesi tarvitsee tuekseen uuden hypoteesin ja se taas uuden hypoteesin ja se taas uuden hypoteesin ja se taas uuden hypoteesi jne jne.

        Tämä kierre loppu vasta sitten, kun ihminen tunnustaa Jumalan olemassaolon ja sen, että Hän on kaiken luoja, eikä muuta tarvita.

      • Hiski+naapurin.kissa
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Evoluutioteoriassa on vielä aukkoja, jotka kuitenkin täydentyvät jatkuvasti. Tässätapauksessa se, että jokin päätelty aukko täyttyy, on sitä ennustamista.

        Kerro nyt kuka tuo Jumalfobia on. Vetoat häneen usein joten hän lienee merkittävä kreationistinen ajattelija, mutta häntä ei ole puhelinluettelossa, ei wikipediassa, ei Tasku-Fokuksessakaan.

        Vai teofobiaako tarkoitat? Olisiko sillä jokin yhteys teobromiiniin?

      • huutonaurua
        Hiski+naapurin.kissa kirjoitti:

        Kerro nyt kuka tuo Jumalfobia on. Vetoat häneen usein joten hän lienee merkittävä kreationistinen ajattelija, mutta häntä ei ole puhelinluettelossa, ei wikipediassa, ei Tasku-Fokuksessakaan.

        Vai teofobiaako tarkoitat? Olisiko sillä jokin yhteys teobromiiniin?

        Ei kaikkia muitakaan merkittäviä kreationistiajattelijoita ole vaivauduttu wikipediassa mainitsemaan.

      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Evoluutioteoriassa on vielä aukkoja, jotka kuitenkin täydentyvät jatkuvasti. Tässätapauksessa se, että jokin päätelty aukko täyttyy, on sitä ennustamista.
        Arvailua se ei ole xxxxx

        Evoluutio on ns. aukkojen evoluutiota. Kun ihminen ei Jumalfobiasta johtuen halua uskoa Jumalaan ja Hänen luomistyöhönsä, hänen sisimmässään on ammottava aukko, jota hän sitten yrittää täyttää evoluutioteorialla.

        Aukko ei kuitenkaan siitä pienene. Jokainen evoluutiohypoteesi tarvitsee tuekseen uuden hypoteesin ja se taas uuden hypoteesin ja se taas uuden hypoteesin ja se taas uuden hypoteesi jne jne.

        Tämä kierre loppu vasta sitten, kun ihminen tunnustaa Jumalan olemassaolon ja sen, että Hän on kaiken luoja, eikä muuta tarvita.

        >Tämä kierre loppu vasta sitten, kun ihminen tunnustaa Jumalan olemassaolon ja sen, että Hän on kaiken luoja, eikä muuta tarvita.

        Hienoa. Esimerkiksi tieteenharrastaja tunnustaa jumalan kaiken luojaksi. Mitä sisimpänsä aukkoa hän mielestäsi täyttää evoluutiolla? Ettei vain olisi kyse siitä, että hän on itselleen rehellinen, kun taas sinä et ole, vaan rehellisyyden sijasta takerrut mieluummin dogmeihin?

      • Hiski+naapurin.kissa kirjoitti:

        Kerro nyt kuka tuo Jumalfobia on. Vetoat häneen usein joten hän lienee merkittävä kreationistinen ajattelija, mutta häntä ei ole puhelinluettelossa, ei wikipediassa, ei Tasku-Fokuksessakaan.

        Vai teofobiaako tarkoitat? Olisiko sillä jokin yhteys teobromiiniin?

        Olen tuota teo- tai deofobiaa jo monta kertaa Jaakobille tarjonnut vapaaseen käyttöön, mutta hänen läheisriippuvuutensa Jumalfobiaan tuntuu olevan niin siamilaista laatua, ettei mene perille tämäkään.

    • lentävä lehmä

      Mistä kreationisti lähtisi etsimään tällaista välimuotofossiilia - http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiktaalik_roseae - jossa on sekä kalan, matelijan että nisäkkään piirteitä? Kauppatorilta vai sorakuopasta?

      Vaihtoehtoinen helpotettu kysymys: jos kreationisti löytäisi sellaisen sattumalta, mitä hän siitä ajattelisi?

      Toivon ensisijaisesti kreationistien vastauksia, vaikka tiedän että se voi olla liikaa odotettu.

    • taas väärässä

      Hyvä yritys solon1 mutta nuo evo-johtopäätökset on kumottu. Kyseessä oli selvästi ihminen jonka Jumala on ihmiseksi luonut.

      > Regardless of secularist’s disjointed dating differences, the most significant news from the latest hand-fossil find should be the simple fact that the oldest, widely recognized human hand bone shows no evolutionary change.8 This Kenyan fossil points to man originating…as man.

      http://www.icr.org/article/7872/

      • tieteenharrastaja

        Ei tietenkään kumottu; vain yritetty heikonlaisesti valehdella olemattomiin.

      • "Hyvä yritys solon1 mutta nuo evo-johtopäätökset on kumottu. Kyseessä oli selvästi ihminen jonka Jumala on ihmiseksi luonut."

        Olipa linkissäsi epätoivoista yritystä: yhdestä sormen luusta pääteltiin kokonainen laji Homo sapiens, josta tuolta aikakaudelta ei ole mitään muuta näyttöä, vaikka tuo luu sopii olemaan myös Homo erectuksen luu.

      • moloch_horridus kirjoitti:

        "Hyvä yritys solon1 mutta nuo evo-johtopäätökset on kumottu. Kyseessä oli selvästi ihminen jonka Jumala on ihmiseksi luonut."

        Olipa linkissäsi epätoivoista yritystä: yhdestä sormen luusta pääteltiin kokonainen laji Homo sapiens, josta tuolta aikakaudelta ei ole mitään muuta näyttöä, vaikka tuo luu sopii olemaan myös Homo erectuksen luu.

        sormen -> kämmenen.

      • ihan noin ohimennen
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Hyvä yritys solon1 mutta nuo evo-johtopäätökset on kumottu. Kyseessä oli selvästi ihminen jonka Jumala on ihmiseksi luonut."

        Olipa linkissäsi epätoivoista yritystä: yhdestä sormen luusta pääteltiin kokonainen laji Homo sapiens, josta tuolta aikakaudelta ei ole mitään muuta näyttöä, vaikka tuo luu sopii olemaan myös Homo erectuksen luu.

        Ja sitten vielä moittivat evokkeja muka vastaavasta päättelystä...

      • >Hyvä yritys solon1 mutta nuo evo-johtopäätökset on kumottu.

        Missä?

        Uskonnolliset lähteet eivät tietenkään kelpaa.

      • ihan noin ohimennen kirjoitti:

        Ja sitten vielä moittivat evokkeja muka vastaavasta päättelystä...

        "Ja sitten vielä moittivat evokkeja muka vastaavasta päättelystä..."

        Juu, siihen viittasin.

      • brotheus
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Hyvä yritys solon1 mutta nuo evo-johtopäätökset on kumottu.

        Missä?

        Uskonnolliset lähteet eivät tietenkään kelpaa.

        > Missä?

        > The hand’s owner may well have been one of the people anthropologists call Homo erectus. But these people were as fully human as we are, and there is no reason to assume they were intellectually any less capable we are just because they had to make their way in the brave new post-Flood world. . It is modern arrogance to think that we would have done any better in those circumstances. Certainly the fact that evolutionary anthropologists describe the hand bone as consistent with modern human hand bones attests to the true nature of its owner as a human being created in the image of God.

        http://www.answersingenesis.org/articles/2014/01/25/human-hand-fossil

        Huom! Lähde ei ole uskonnollinen vaikka evokit yrittävät niin väittää!

      • brotheus kirjoitti:

        >Huom! Lähde ei ole uskonnollinen vaikka evokit yrittävät niin väittää!

        Totta kai se on. Tuolla esitettyjä väitteitä pitää huuhaana yli 99 % yliopistotutkijoista.

        Heti etusivulla on kuva vedenpaisumuksessa hukkuvasta dinosauruksesta, vaikka tiedemiehet ovat käytännössä täysin yksimielisiä siitä, että mitään raamatulista vedenpaisumusta ei ole koskaan tapahtunut puhumattakaan että sen kuviteltuun aikaan olisi elänyt dinosauruksia.

        "> The hand’s owner may well have been one of the people anthropologists call Homo erectus. But these people were as fully human as we are, and there is no reason to assume they were intellectually any less capable we are just because they had to make their way in the brave new post-Flood world. ."

        LOL. Eivät Homo erectukset olleet lainkaan nykyihmisiä, heidän aivotilavuutensa vaihteli 550-1100 cm^2, eivätkä heidän kognitiiviset kykynsä olleet nykyihmisen tasolla. Eikä mitään globaalia tulvaa muutama tuhat vuotta sitten ole ollut, saati sitten, että sen jälkeen Homo erectukset olisivat eläneet, koska tuoreinkin löytö heistä on n.30 000 vuoden ikäinen.

        "It is modern arrogance to think that we would have done any better in those circumstances."

        Kyllä Homo erectusten katoamiselle joku syy on ja eräs pätevä oletus on, että juuri nykyihminen syrjäytti heidät.

        "Certainly the fact that evolutionary anthropologists describe the hand bone as consistent with modern human hand bones attests to the true nature of its owner as a human being created in the image of God."

        Haha. Vai Jumala loi edeltäjämmekin erikseen. Kas kun siitä ei ole mainintaa Raamatussa.

        "http://www.answersingenesis.org/articles/2014/01/25/human-hand-fossil

        Huom! Lähde ei ole uskonnollinen vaikka evokit yrittävät niin väittää!"

        Miksi sinun pitää valehdella tästäkin? Et löydä uskonnollisempaa lähdettä kuin AiG, vaikka etsisit kissojen ja koirien kanssa ja he jopa itse tunnustavat olevansa uskonnollinen lähde.

      • varmistaa ettet ole
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Huom! Lähde ei ole uskonnollinen vaikka evokit yrittävät niin väittää!

        Totta kai se on. Tuolla esitettyjä väitteitä pitää huuhaana yli 99 % yliopistotutkijoista.

        Heti etusivulla on kuva vedenpaisumuksessa hukkuvasta dinosauruksesta, vaikka tiedemiehet ovat käytännössä täysin yksimielisiä siitä, että mitään raamatulista vedenpaisumusta ei ole koskaan tapahtunut puhumattakaan että sen kuviteltuun aikaan olisi elänyt dinosauruksia.

        Evokkilähteet eivät nyt kelpaa.

      • varmistaa ettet ole kirjoitti:

        Evokkilähteet eivät nyt kelpaa.

        "Evokkilähteet eivät nyt kelpaa."

        Tietenkään tieteelliset lähteet eivät kelpaa, ettehän voisi olla kreationisteja, jos perustaisitte kantanne tutkittuun ja testattuun tietoon.

      • varmistaa ettet ole kirjoitti:

        Evokkilähteet eivät nyt kelpaa.

        Hahhah! Tieteelliset lähteet eivät koskaan ennenkään ole Perähikiälle kelvanneet. Eihän se Perähikiä olisikaan, jos niistä siellä jotain ymmärrettäisiin.

    • huutonaurua

      Käsittääkseni Homo erectuksesta kehittyi myös aivan uusi haara. Kehitys on ollut tosin hyvin vähäistä, mutta sen verran silti, että tätä uutta lajia voidaan kutsua ihan omaksi lajikseen: Homo creationist.

      • Vanhana latinistina arvelisin, että Homo creationisticus saattaisi olla tarkka lajinnimi.

      • Krevo

        Joo, ei ole edes mahdotonta, että ihmisen lajimääritys joskus muuttuukin niin, että Homo Sapienssista tulee kaksi eri lajia: Homo Evolutionist ja Homo Creationist. Ongelma on vain tällähetkellä, että ainoa ero heillä on aivojen hermoihin tallennetussa informaatiossa, ei varsinaista fysiologista eroa, ole mahdollista kenestäkään päällepäin vielä tietää, onko hän kreationisti vai evolutionisti....

      • Krevo
        Krevo kirjoitti:

        Ja noiden "lajien" välinen selviytymistaistelu on sellainen että Homo Kreationisti pyrkii pelottelemaan Homo Evolutionisitin mielisairaalaan ja sekaisin, Helvetillä peloitteluilla, ja Homo Evolutionisti puolestaan, koska saa olla aina tiedepuljun johdossa, jättää kreationistiedemiehet vaille apurahoja ja erottaa ne ammatistaan, ja uhkailee niitä sukupuutolla....

    • xsxxxxx H.erectus oli keskimäärin 130-160 cm pitkä ja hyvin roteva. Sen aivot olivat keskimäärin noin 75 prosenttia nykyihmisen aivotilavuudesta. Vaikka emme ainakaan toistaiseksi pysty eristämään luettavissa olevaa DNA:ta noin vanhoista fossiileista, niin on aivan selvää sekä anatomisten että arkeologisten todisteiden valossa ettei H.erectus ollut nykyihminen.
      Tässä tietenkin aletaan taas kyseenalaistamaan tuo fossiilin ikä, mutta miettikääpä kreationistit jälleen kerran hetki seuraavaa ennen kuin mölisette. Yhdestäkään H.erectus fossiilista ei ole saatu DNA:ta, mutta esim. neandertaleista on xxxxxx

      Ihmisiä on aina ollut ja on tänäkin päivänä eri kokoisia ja rakenteeltaan hyvin erilaisia ja siksi sellaisten ominaisuuksien perusteella ei voida päätellä mitään ihmisen kehityksestä.
      Tästä syystä, olipa puhe homo erectuksesta tai neandertal-ihmisestä, niin kummassakin tapauksessa on kyse yhdestä ja samasta nykyihmislajista, joilla sattuu vain olemaan hieman toisistaan poikkeava rakenne. Mistään evoluutiosta ei siten ole kyse.

      • "Tästä syystä, olipa puhe homo erectuksesta tai neandertal-ihmisestä, niin kummassakin tapauksessa on kyse yhdestä ja samasta nykyihmislajista, joilla sattuu vain olemaan hieman toisistaan poikkeava rakenne. Mistään evoluutiosta ei siten ole kyse."

        Neandertalin koko genomi on sekvensoitu, ja se poikkeaa nykyihmisen genomista. Kun tulevaisuudessa Homo erectuksen genomi saadaan mahdollisesti sekvensoitua, niin mitä kreationismi ennustaa sen samanlaisuudesta nykyihmisen genomiin? Minä voin lyödä 10 000 eurosta vetoa, että se poikkeaa siitä, ja se poikkeaa siitä enemmän kuin neandertalin genomi.

      • Krevo
        solon1 kirjoitti:

        "Tästä syystä, olipa puhe homo erectuksesta tai neandertal-ihmisestä, niin kummassakin tapauksessa on kyse yhdestä ja samasta nykyihmislajista, joilla sattuu vain olemaan hieman toisistaan poikkeava rakenne. Mistään evoluutiosta ei siten ole kyse."

        Neandertalin koko genomi on sekvensoitu, ja se poikkeaa nykyihmisen genomista. Kun tulevaisuudessa Homo erectuksen genomi saadaan mahdollisesti sekvensoitua, niin mitä kreationismi ennustaa sen samanlaisuudesta nykyihmisen genomiin? Minä voin lyödä 10 000 eurosta vetoa, että se poikkeaa siitä, ja se poikkeaa siitä enemmän kuin neandertalin genomi.

        Hei, evolutionistit, teidän kannattaisi puhua aina evoluutiota markinnoidessanne, että ihminen on peräisin levästä, tohvelieläimestä, siirasta, ameebasta, meduusasta, mustekalasta, pienestä kalasta, isosta kalasta, karpista, haista, defliinistä, valaasta, sammakosta, liskosta, mursusta, hylkeestä, norpasta, lumikosta, kärpästä, mäyrästä, härästä, jonka jälkeen hevosista ja lampaista, sitten hiirestä, myyrästä, oravasta, ahmoista, susista, karhuista, leijonista, kissoista, apinoista, ja sitten tulee noita ihmisen sukupuun Homo-suvun välimuotolajeja....

        Linnut ovat jostain syystä erkaantuneet, jostakin tuosta kalan jälkeisestä maa-lisko-oliosta, jotenkin tuntemattomalla mutaatiolla...

        Mutta en minä uskalla sanoa, että tuo sukupuu olisi valhe, koska silmälle se on vielä totuus....

        Ihminen on yksi enkeleistä, Raamatun mukaan, Kolmas neljästä KERUBISTA, ensimmäinen oli Raamatun mukaan Leijona/peto-kasvoinen(PATA, Länsi), toinen, Härkä/lammaskasvoinen(Hertta, Itä), kolmas ihmisjumala- tai demonikasvoinen(Risti, Etelä), neljäs lintu/lisko(=>kone)-kasvoinen(Ruutu, Pohjoinen).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2460
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1920
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1459
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1388
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      984
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      861
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      840
    8. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      59
      825
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      50
      802
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      745
    Aihe