Yhteisörahoitettu suomalainen pelihistoriikki kaipaa tukeasi

JuhoKuorikoski

Ensi vuoden huhtikuussa kauppojen hyllyille pärähtää kirjoittamani Sinivalkoinen pelikirja, josta oli joulukuun Pelit-lehdessä juttua. Kirjassa käydään läpi kotimaisen pelialan 30-vuotinen historia ja esitellään leijonanosa kaupallisesti julkaistuista peleistä. Pelien lisäksi kirjan sivuilla käsitellään myös kotimaista pelijournalismia ja sen kehittymistä vuosikymmenten saatossa.

Kirja on pienkustantamo Fobosin kustantama ja pienten resurssien vuoksi rahoitusta haetaan Mesenaatti.me-yhteisörahoituspalvelusta. Rahoituskampanja alkoi viime viikon perjantaina ja startti on ollut suorastaan yllättävän hyvä, minimitavoite täyttyi alle kahdessa päivässä ja jo nyt mesenaatteja on kasassa yli sata. Aihe selvästi kiinnostaa, vaikka järjestään kaikki isot kustantamot näyttivät kirjaprojektille punaista valoa.

Kampanjaan pääsee osallistumaan täällä: http://mesenaatti.me/sinivalkoinenpelikirja/

Tämä on melkoisen massiivinen ponnistus ja tulossa on aikamoinen järkäle. Tavoitteena on tuottaa sellainen kirja kotimaisesta pelialasta, jonka itse lukisin. Kyseessä on noin viidensadan sivun mittainen Pelitin lukujuttu, johon on haastateltu noin viittäkymmentä pelialan toimijaa ja taustavaikuttajaa.

Kirjaa varten on perustettu verkkosivut (http://sinivalkoinenpelikirja.com), minne tuupataan ne pelit, jotka eivät mahdu kirjan kansien väliin. Korvaamattomana apuna projektissa on ollut Pelikonepeijoonien ylläpitämä videogames.fi-wiki, johon on listattu suurin osa kotimaisista kaupallisista peleistä. Tämäkään lista ei tosin ole aukoton, vaikka se sisältää varsin huimat 500 peliä ja rapiat päälle.

Verkkosivun tarkoituksena on toimia dlc-palikan ja demon välimaastossa. Kirjan sisältöön voi tutustua ennakkoon. Verkossa olevaa pelikattausta voi myös täydentää. Tavoitteena on, että painettu sana ja verkko muodostavat mahdollisimman laajan katsauksen kaupallisten suomalaispelien historiaan.

Kirjan ja yhteisörahoitusprojektin etenemistä voi seurata näppärimmin kirjan facebook-sivuilla: https://www.facebook.com/sinivalkoinenpelikirja

Tämä on ollut minulle todellinen unelmaprojekti, joten toivon hartaasti, että kirja löytää yleisönsä. Isot kustantamot eivät pidä aihetta kaupallisena, mutta olen itse jyrkästi toista mieltä.

-Juho Kuorikoski

0

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

        Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
        Maailman menoa
        266
        9480
      2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

        "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
        Maailman menoa
        299
        6659
      3. Verinen koira

        Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
        Imatra
        67
        1604
      4. Mira Luoti, Vain Elämää

        kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
        Maailman menoa
        6
        1391
      5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

        Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
        Maailman menoa
        92
        1225
      6. Faktat kehiin!

        kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
        Ikävä
        109
        1151
      7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

        Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
        Kotimaiset julkkisjuorut
        72
        1033
      8. Mopokeulija

        Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
        Haapavesi
        40
        852
      9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

        Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
        Ähtäri
        23
        746
      10. MUISTATTEKO SEN?

        Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
        Joukkoliikenne
        312
        741
      Aihe