Sinden viestit on kuin jollain puppugeneraattorilla luotuja.

puppulausegeneraatto

Osaan minäkin:

Täytyy siitä huolimatta että maailmalla on viime aikoina tapahtunut paljon, todeta, että teoreettinen mielipide parantaa tulevaa taloudellista ja teollista behaviorismia.

Tilastot osoittavat, että paradoksaalinen ajattelutapa avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti reaktiota tämänhetkisen tilanteen suhteen.

Arkielämä on opettanut meille, että asennekasvatuksen yleinen käynnistäminen vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä, ja kannustaa kehittämään yhä enemmän meitä haittaavia taakkoja.

Tapahtumat viime aikoina osoittavat, että tiedon valtatie, joka tosin jossain määrin on vanhentunut käsite, noudattaa epäilemättä ideatasolla vastuunalaisia kontradiktioita.

Yksilötasolla luulisi olevan selvää, että kokonaispoliittinen ajattelumalli järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös asianosaisiin kohdistuvia ongelmia.

On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että verottajan toiminta tässä tilanteessa näyttää todeksi organisaatiossa toimivien vastuunalaista asennetta.

Matemaatikotkaan eivät kysele mitä numerot ovat, mutta asiatoimivaltaan sidottu valta parantaa yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita.

Käytännön täytyy turvautua tarkoituksenmukaisiin keinoihin, jos täsmällinen insentiivien ja disinsentiivien tarkastelu järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös organisaatiossa toimivien vastuunalaista asennetta.

7

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puppulausegeneraatto
    • shrinkingdick
    • shrinkingshrink

      Tällainen pöpellys näyttää olevan tyypillistä idiooteille.

    • Joonas_sepu

      Miksi minusta vain tuntuu että tämä Sinde vain esittää jotakin henkilöä näin hankkien huonoa mainetta jollekkulle... tämän nimimerkin takana oleva on sairas itse.

    • Mävaanesitänpöpiä

      Niin minäkin ajattelin. Hetipä hän reagoikin.

    • Ho-hoi!

      Pitäisi noita rikkaruohoja jo ruveta kitkemään, kun kukkaset ei saa happea niiden alta. Pitäisiköhän palstanhotajaksi valita vaikka keski-ikäinen nainen nuoren miehen sijasta, joka vähät välittää?

    • tarttis apua tuo

      Sinde varmaan psykoosissa. Epäilen myös, että on joutunut kokemaan kovia, jonka takia psykoosiin joutunut.

      Sinde soita sun puhelimella: 112. Ja kerro sinne sun osote.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 186
      4135
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      99
      3428
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      100
      2756
    4. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      299
      2675
    5. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      39
      2366
    6. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      163
      2123
    7. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2070
    8. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      34
      1768
    9. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      6
      1604
    10. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      44
      1127
    Aihe