Pikkusievää näpertelyä hänen työnsä ovat. Missä se paljon puhuttu kauhu on? En minä näe kuin sievistelyä!
Onko tämä jotain pikkutytön yritystä matkia Edward Munchia? Että, että oikein painajaismaiset maisemat! Sallikaa minun nauraa. Hän ei ole kauhua nähnyt edes unissaan.
Onko tämä jotain pikkutytön yritystä matkia Edward Munchia? Että, että oikein painajaismaiset maisemat! Sallikaa minun nauraa. Hän ei ole kauhua nähnyt edes unissaan.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Katso mieluummin hänen maalauksiaan kuin kritisoit sitä, mitä joku muu niistä on kirjoittanut. Mielestäni hän on aivan kelpo maalari, enkä näemmä ole ainoa, joka niin ajattelee. Laitan oheen netistä poimitun lyhyen esittelyn:
"Anna Tuori (s. 1976) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Hän on opiskellut Kuvataideakatemiassa vuosina 1997–2003 sekä suorittanut opintoja L'École Nationale Supérieure de Beaux-Arts'ssa, Pariisissa. Hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa yksityis- sekä ryhmänäyttelyissä eri puolella Suomea ja ulkomailla. Kesällä 2012 Tuorin maalauksia nähtiin Venäjän taideakatemiassa, Suomen Pietarin instituutin koordinoimassa näyttelyssä. Parhaillaan syys-lokakuun ajan 2012 pariisilainen Galerie Suzanne Tarasieve esittelee taiteilijan teoksia.
Anna Tuori valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2011. Ennen sitä hän on ollut ehdolla myös Ars Fennica sekä Carnegie Art Award -palkintojen saajaksi. Tuorin teoksia on mm. Tampereen, Hämeenlinnan ja Turun taidemuseon, Nykytaiteen museo Kiasman ja Amos Andersonin taidemuseon kokoelmissa."
Perin outo on vertailusi Edward Munch´iin, sillä ainakaan minä en näe mitään yhtymäkohtaa heidän töissään. Munch oli omanlaisensa realistinen ja aika rajukin impressionisti, jos haluaa panna taiteilijan johonkin soveliaaseen laatikkoon, kun taas Tuorin maalaukset karttavat selvää realismia, ne ovat lähes puhdasta fantasiaa ja osin täysiä abstraktioita. Niissä on hienoa mm se, että ne antavat valtavasti tilaa katsojan mielikuvitukselle. Lisäksi hän mielestäni hallitsee hyvin omaksumansa tekniikan.
....Maken tapa aina suhtautua parempiinsa. Siitä ei tarvii ollenkaan välittää. Kateus kateus! ;)
Ok. Hänen maalauksensa edustavat pikemminkin japanilaista maisemamaalausta kuin kauhua. Ei turvallisessa ympäristössä kasvanut edes voi tietää kauhusta mitään. Kaikesta näkee, että hän on naiivi ja kokematon tyttönen. Ehkä hän yrittää jäljitellä jotain, mitä hän luulee kauhuksi, mutta se siis vain on jäljittelyä.
Tekniikka hänellä lienee hallussaan, mutta sisältö puuttuu.
Tulit siis syytelemään taas kateutesi kohdetta turhasta, hienoa kuitenkin että nyt mainitsit kateutesi kohteen nimeltä jonka kaikki tietävät! Jatka samaa rataa, otan viestit talteen!
Tuntuisi ikäänkuin sinulla olisi jotain henkilökohtaisia kaunoja Tuorin henkilöä kohtaan!! =O Veikkaanpa että näin oikeasti onkin!!
Kuinka voitkin olla noin ääliö että keksit jotain hatustasi vedettyä juttua jostain "kauhusta" kun katsot noita Tuorin loistavia teoksia!!
Ehkä sua oikeasti häiritsee ihan kateuteen saakka kun Tuori on noin pidetty ja ihailtu kuvataiteilija. lisään vielä että ihan täysin ansiosta!
Katsoppas vaikkapa hänen CV: tä! Tuoppas vertailun vuoksi tänne sitten oma CV: si niin saamme se karun ja lopullisen totuuden tuosta sun "innostasi" lytätä Tuori.
Vai eikö sinulla sellaista edes ole!!!? Voi hyvä tavaton!
Taidetta ei tehdä cv:llä. Vai erehdyinkö työkkärin sivuille... oletko työkkärin virkailija?
Sekä aloituksesi että tämä kommenttisi ovat perin outoja, mutta niinhän se on, että jokainen näkee taiteen omalla tavallaan. Siitä huolmatta ei pitäisi kuitenkaan puuttua taiteilijan henkilöön, kuten sinä näillä "naiivi ja kokematon tyttönen" ja puheilla jäljittelystä.. Niitä ei nimittäin edes maalauksista näe. Lisäksi , jos mainitsee jäljittelyn, niin silloin pitää myös mainita jäljittelyn esikuva(t). Kun nyt edes yrittäisit näyttää, että hallitset hiukan tällaisen keskustelun alkeita.
Jos mielestäsi on väärin sanoa "naiivi ja kokematon tyttönen" (jota hän minun näkökannaltani on), niin väärin lienee myös sanoa "kokenut konkari valittiin vuoden nuoreksi taiteilijaksi" (jota hän joidenkin silmissä edustanee).
Edelleen väitän, että hänen esikuvansa ovat japanilaisessa maisemataiteessa. Sitä paitsi hänen intonsa ja halunsa korostaa värien merkitystä maalauksessa on alkeellista. Värit ovat epäolennaisia, vuodenaikojen mukaan vaihtuvia maiseman lisukkeita ja yksivärinen tussimaalaus on maalaustaiteen korkein muoto!
...juu ja niinpä niin hihi! taidat olla ihan pihalla näistä kuvioista! sun mielestä cv t ei ole mitään! Voi hyvä tavaton tuota naiviutta!!!!!!!!
Seuraavaksi sinä kai väität ettei taidetta voi tehdä ilman suhteita ja syntymistä oikeaan sukuun. Olen eri mieltä. Kaikkein suurimmat taiteilijat elävät pimennossa ja kun he kuolevat, heidät löydetään. Maallisuus ei merkitse mitään.
Mainitse nyt van Gogh´in lisäksi muutama näistä "Kaikkein suurimmat taiteilijat elävät pimennossa ja kun he kuolevat, heidät löydetään." Odotamme innolla vstaustasi!
Aleksis Kivi. Kyllä häntä nyt ylistetään, kun ensin kivitettiin miltei kuoliaaksi.
Kivi oli muuten kirjailija, ei taidemaalari. Hänetkin "löydettiin" ja myös arvostettiin jo elinaikana, harmi vain että August Ahlkvist ei Kiveä ymmärtänyt ja teilasi erityisesti Seitsemän veljestä mutta myös Kiven ruoja. Ohessa muutama poiminta netistä:
"Hän sai useita palkintoja 1850- ja 1860-luvuilla: muun muassa Bröllopsdansenin suomenkielisen version tuloksena syntynyt Nummisuutarit sai vuonna 1865 – tuolloin ensimmäistä kertaa jaetun – valtionpalkinnon (palkinnosta kilpaili myös muun muassa Runeberg). Nummisuutarit on yhä esitetyin kotimainen puhenäytelmä. Kansallisromaanin aseman saavuttanut Seitsemän veljestä julkaistiin 1870. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkijakunta antoi romaanista kiittävän lausunnon ja puolusti kirjailijaa seuran kokouksessa August Ahlqvistin tunnetun murskakritiikin jälkeen.
.....
Aleksis Kivellä ei ollut lainkaan säännöllisiä tuloja. Rahapula, velat, kirjojen heikko menekki, Ahlqvistin kritiikki ja pakollinen maaseudulla asuminen masensivat. Elämänsä viimeisinä vuosina Kivi kärsi unettomuudesta ja pahenevasta alkoholismista. 1871 hän joutui Lapinlahden mielisairaalaan, jossa senaikaiset hoitomenetelmät ehkä vain pahensivat potilaiden tilaa."
Jospa yrittäisit uudelleen ja nyt kuvataiteilijoista äläkä sitten esitä vääriä tietoja kuten Kivestä,
man ray on eräs näistä jotka eivät elinaikanaan saaneet arvostusta osakseen, hän sanoikin uransa loppupuolella että hän on epäonnistunut taiteilijana koska ei ole kyennnyt elättämään itseään taiteilijana koskaan. hän sanoi myös että vaikka hän onkin epäonnistunut taiteilijana, ei hän omasta mielestään ollut huono ihmisenä, hän sanoi että ajatelkaapa jos hän olisi ollut yhtä huono lääkäri tai asianajaja, mitä vahinkoa hän silloin olisi saanut aikaan. kuolemansa jälkeen hänen teostensa hinnat kohosivat erittäin arvostetuiksi.
ruotsalainen naistaiteilija hilma af klint kuuluu myös samaan joukkoon.
tsekkiläinen alfons mucca kuuluu myös samaan kastiin, hänen teoksensa pelastettiin muistaakseni kaatopaikalta ja ovat nyt tsekkien kuuluisimpia taideteoksia.
siinä muutamia esimerkkejä ja vastaavia löytyy useita muitakin, mutta taiteen tuntijana löydät varmaan itsekin näitä lisää.
...ne suomalaiset esimerkit?? Äläkä taas vaihda kesken kaiken nimimerkkiäsi.....hämätäksesikö sen teet taas!?
kyllä en ole sama vastaaja, vaikka niin luuletkin mielessäsi. ehkä kannattaisi ymmärtää että palstalle voi kirjoittaa kuka tahansa, joten katsele niitä nimimerkkejä ja vastaile sen mukaan, äläkä luule luuta lihaksi.
pyysit suomalaisia esimerkkejä, niin taiteilijana varmaan osaat itsekin etsiä niitä elinaikanaan unohdettuja taiteilijoita. annan pienen vinkin, tutkippa esimerkiksi suomalaisia menneitä naistaiteilijoita.
ja aika erikoista että itse et kirjoita samalla nimimerkillä ja kuvittelet että muut tekevät samaa.
ymmärryksessäkö vika?
...paljastit ihtesi pöljyyksissäsi!! ;D Kyllä kuule noi sun "juttusi" ovat niin tuttuja. Lapsellinen mies aikuiseksi!
...ihan huviksesi noita vastauksia ja lukukertoja. yksi ja sama ukko pitää koko ketjua yllä. Lapsi mikä lapsi ihan oikeesti!
palstan kateellinen vainoharha yrittää taas laittaa ketjun kateutensa kohteen syylle. kun ei aloittaja ollutkaan haluama henkilö, niin nyt sitten minä.
muista nyt jouluaikana pysyä tällä palstalla vainoharhoinesi
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013121917857546_uu.shtml
älä vain yksinäisyyttäsi soittele hätäkeskuksiin, koska se saattaa olla todellisilta avuntarvitsijoilta pois.
Ja mainostahan taas nimeltä kateutesi kohdetta, nyt viestejä ei poistateta, nyt ne jätetään todisteiksi.
että yrität ampua jokaista kirjoittajaa yrittäen laittaa heidän kirjoituksensa yhden ja saman palstalla tiedetyn taiteilijan syyksi, on selvää vainoamista ja tässä ket5jussa asia tulee erinomaisesti ilmi.
kiitos siitä.
Keskustelutyylisi on reuhtovaa, herra Moore. Halusit ensin kuulla taiteen sisällöstä ja kun vastasin, et kommentoinut asiaa mitenkään vaan halusitkin esimerkkejä muista taiteilijoista, jotka eivät aloitukseen liittyneet mitenkään. Minä en ole mikään STT.
Alfons Mucha nyt ei todellakaan ollut mikään pimennossa elelevä erakko. Ukolla oli työt esillä pariisin maailmannäyttelyssäkin 1900. Ja todella tunnustettu taiteilija elinaikanaan muutenkin. Miten naivia onkaan yrittää pitää yllä myyttiä siitä kuinka "todelliset taiteilijat löydetään vasta kun ovat kuolleet", koska todellisuudessa niin käy h.lvetin harvoin. Ne jäävät historiaan pääsääntöisesti, jotka menestyvät jo elinaikanaan.
...tuo "jankkausintosi" kertoo alunperinkin että olin aloittajasta täysin oikeassa. Älä edes viitsi enää väittää vastaan!
1. En ole kirjoittanut mitään, jossa kysyisin taiteen sisällöstä.
2. Olen kommentoinut kaikkeen, jolla olet kirjoituksiini vastannut.
3. Toit keskustelussa esille mielettömän väitteen, että "Kaikkein suurimmat taiteilijat elävät pimennossa ja kun he kuolevat, heidät löydetään." On luonnollista, että keskustelussa voi pyytää esimerkkejä tällaisen väitteen tueksi, sillä tavalla hyvä keskustelu rönsyilee. Otit siis itse esille asian, joka noudattaa sanontaasi "eivät aloitukseen liittyneet mitenkään".
Jotta palaisimme itse asiaan, niin mielestäni Anna Tuori on kelpo maalari. Hän on selvästi omaperäinen niin aiheittensa kuin maalaustapansa osalta; toivottavasti hän pitää otteensa ja kehittyy positiivisesti edelleen.
...tarttee todistella tolle "väelle" että et ole aloittanut esimerkiksi tota ketjua. Tai mistä mä tiedän että touhuutte taas sen peräkamaripoikakaverisi kaa!? Hei pitäytyisitte vaan niissä teidän kumimorsmaikuissanne!
vihjeesi ovat selvät, vainoamisesi jatkuu.
"jos mainitsee jäljittelyn, niin silloin pitää myös mainita jäljittelyn esikuva(t)"
Tuori on selvästi katsellut japanilaisten maisemamaalareitten töitä ja ottanut vaikutteensa niistä. Puhuin jäljittelystä, joka on verrannollinen käsitteen vaikutteiden ottamisen kanssa. En sentään puhunut plagioinnista, johon ovat syyllistyneet jotkut Marimekko-ihmiset.
Tuori jäljittelee myös pukeutumisessaan muita eikä ole niin uniikki taiteessaan kuin sinä yrität antaa ymmärtää.
A.T kertoo Olivia-lehdessä: Vaatemakuuni ovat vaikuttaneet tietyt elokuvat kuten Päiväperho ja Aamiainen Tiffanylla. Päähenkilöt ovat kummassakin elokuvassa jonkin sortin prostituoituja mutta hävyttömän tyylikkäitä.
Että se siitä uniikkeudesta. Samoin hän on tunnustanut ottaneensa taidevaikutteita muilta maalareilta.
Vähän sellaista erakon esittämisen makua koko jutussa, mutta ei mene läpi.
...on aina "mennä henkilöön" puhuit sitten kenestä tahansa! =O Olet NIIN omien tapojesi vanki ja sitten ihmettelet vielä miksi et voi täällä kirjoittaa oikeasti anonyyminä vaikka kuinka vaihtelet nimimerkkiä! Hei haloo! Koetas hiukan lukea itsekin noita sun postaamia juttujasi!
Jotta onnistuisit ylläpidon kanssa edes jotenkin niin sun kyllä pitää ensin jollain tavalla yrittää heillekin todistella että et ole noiden postauksien takana. Ja kuten tiedämme, eihän se millään onnistu! Mene jo itseesi ja lakkaa toi jankuttaminen "kateellisista ja katkerista vainoajista"- kun näytät itse sitä harrastelevan mitä suuremmissa määrin.
Ethän hemmettivieköön osaa edes keskustella noissa aloittamissasi ketjuissa vaan heti alkaa itkemisesi noista vainoajista! Tuosta jo näkee että sua ei edes kiinnosta ne keskustelut jotka niin raflaavina tänne tuot. Tarkoituksesi on vain mahdollisimman paljon yrittää loukata noita ihmisiä tavalla joka esimerkiksi sinut itsesi saa täysin pois tolaltaan! Kasva aikuiseksi jo viimein!
Olet varmaan huomannut että esimerkiksi Tuori vähät välittää noista sinun mielipiteistä. SE on sitä oikeaa ammattitaitoa tuon taiteilun lisäksi! Mietihän vähän kuinka itse rupeaisit itkemään vastaavassa tapauksessa.....ja juu, se on todellakin nähty!!! :D
Tuori on niin kuin kaikki muutkin ihmiset ja taiteilijat, kukaan ei elä eristyksissä umpiossa, vaan lapsesta alkaen jokainen imee vaikutteita kaiken aikaa ja kaikkialta. Uniikkia en ole edes maininnut, mutta omaperäiseksi olen Tuoria sanonut ja sellainen hän mielestäni on, ja sille sinä et mitään mahda..
"Mene jo itseesi ja lakkaa toi jankuttaminen "kateellisista ja katkerista vainoajista"- kun näytät itse sitä harrastelevan mitä suuremmissa määrin."
Se ketä palstalla vainoat kateuttasi, ei ole niiden viestien takana joita kuvittelet hänen kirjoittaneen ja koska asia on kerrottu useasti, jatkat tahallisesti kateutesi kohteen syyttelemistä aiheetta, eli vainoat häntä palstalla ja olet muuten tehnyt samaa jo vuosikausia!
Ei siinä mitään, otan viestit talteen, mutta en poistata niitä, vaan jääköön julkisiksi todisteiksi vainostasi!
Ja tarkoitan tässä sinua "ikävä kyllä" ": O" "kiitos kovasti" "tuo muuten" "hah hah" -jne...
Siinäpäs onkin temppu kuinka vakuutat ylläpidon omasta osuudestasi! Olet naivisti ajatteleva täyspaska! Et edes taida ymmärtää kuinka nämä jutut täällä netissä toimii!
Ja SINULLA on otsaa puhua vainoajistasi!!!!! Jos jäät tuolla tavalla kiinni näistä sun- ja epäilen että näissä mukana on se kuuluisa "Peräkamaripoikaverisi" niin olet kyllä ihan aliarvioinut omia kykyjäsi operoida täällä netissä vahingoittaa täällä ketään. Ne kun aina ihan järjestään kapsahtaa niihin teidän- tai sinun nilkkaasi! Se taas näkyy varsin selkeästi siitä kun märinäsi ja itkusi alkaa heti sinut saadaan kiinni niinkuin tämänkin ketjun aloituksessa jonka teit ": O"- nimimerkillä! Helevetti kun sä oot tyhmä!!!!!
Tässäpä taas sulle noita "julkisia todisteitasi"! Haluaisin vain tietää kuinka selviät noista ylläpidon selvityksistä.....ihan oikeasti Make!!!!!
väitelklä tuollaisen vainoajan kanssa selvistä asioista, otan vain viestit talteen ja jätän julkisiksi todisteiksi vainoamisestasi.
Kiitos kuitenkin että noinkin selvästi osoitat ketä vainoat!
Seraphine Louis taiteilijanimeltään Seraphine de Senlis
August Uotila
Touko Laaksonen alias Tom of Finland
Animaattori Harald Seperman
Fernand Pelez
Säveltäjä Johan Sebastian Bach
Meri Genets
Elin Danielson-Gampogi
Van Goghin ansiot eivät ehkä olekaan taiteessa, vaan siinä että hän herätti tarinallaan niin suuren kiinnostuksen kuvataidetta kohtaan?
sadat taiteilijat jotka noteerattiin jo elinaikanaan?
...salapoliisityön jouduit kuitennii tekemään. :) Eli ei tietenkään voi yleistää ja niitä on äärimmäisen vähän.....jotka olisivat ihan kuuluisia. Noista yksikään ei ole "jokamiesluokassa" tunnettu, joten metsään meni taas. :D
Van Goghin ansiot ovat nimenomaan taiteessa. Hän on yksi modernin (1850....) kuvataiteen suurimmista nimistä, mutta joka elinaikanaan ei ehtinyt saada tunnustusta.
täällä yks kaljupäinen kateellinen alfa-artista valmistunut ukko katkeroituu :D :D :D
..hiukan nyt ihmettelen.....vai onko ihan trolli? Vai mitähän "aasinsiltaa" oikein nyt on suunniteltu....aika näyttää. ;)
Tai sitten mennään ihan heikoilla jäillä periaatteella "kokeilu". XD
Hianoo että sinäkin heräsit....jos sä nyt ihan oikeasti olet sä!
Ota nyt rauhallisesti kaljupää (jos siis olet se) äläkä kadehdi kauniimpia (ja lahjakkaampia) :D
ANNA TUORI MYÖS FINNISH ART TODAY LEHDESSÄ !!!
....peräkamaripojat toi leikkiminen!!!