yöllä häiritsevä kissa, apua?!

apua!

olen pari kk sitten hankkinut noin puolivuotiaan kollin. joka yö kissa puree korviani tai ravaa päältäni edestakaisin ja maukuu äänekäästi. ja herään tähän monta kertaa yössä enkä saa enään ollenkaan nukuttua.. mitä tehdä?:/

250

14165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ammattiautaja

      Anna kissallesi huomiota päivällä ja/ tai illalla, leikitä sitä käytä kävelyllä, yms, annat ilta/yö ruuan enne nukkumaan menoa.

      • thai vaimoni

      • eläinten ystävä

        Meillä oli sama ongelma kissan kanssa. Ei meinannut millään rauhottua yöllä. Otin kovemmat keinot käyttöön. Illalla laitoin kylppäriin vadin joka oli täynnä vettä. Kun kissa alkoi häiriköimään kastelin kissan vadissa ja jätin sen kylppäriin kuivaileen itteensä. Kolmena yönä tämä tarvi tehdä ja sen jälkeen loppui häiriköinti.

      • Hei kuules... sehän on vasta skidi se kisusi ja hänen kuuluu riehua, naukua ja juosta niin, että tuolit sinkoilee :) Se on sen duuni ja se rauhoittuu, kun se alkaa olla noin 2 vuotias, että siihen saakka sulla on siellä äksöniä kyllä. Vaan laita huoneeseen hiljaa radio soimaan taustalle, missä kissa on... ja eristä se omasta nukkuma paikastasi, missä itse nukut. Katso, että sillä on aina juotavaa ja murkinaa yölläkin lautasella... se rauhoittaa sitä... ja jätä sille pieni pehmolelu, mitä se saa vetää turpiin yöllä. Huutaminen ja oma riehuminen ei auta ja niin ei pidä edes tehdä, jos haluaa ystävästään tasapainoisen mukavan kaverin about 16-22 vuodeksi.

        Onnea kisusi kasvatuksen kanssa! ( itsellä 2 sisäkissaa) Ja, jos satut asumaan kerrostalossa, niin ÄLÄ vain päästä sitä parvekkeelle ja avonaiselle ikkunalle istumaan. Ikkunaan kannattaa laittaa vaikka haka, sen kokoinen rako saa olla, mistä kissanpää ei mahdu, mistä kissan pää mahtuu läpi, niin siitä menee sitten koko maukulainen.

        Jos tulee ongelmia, että et voisi pitää kissaasi, niin on paikkoja, jotka vastaanottavat sen pientä maksua vastaan ja etsii sille HYVÄN kodin, kuten Onnentassu Riihimäellä!

      • meepo
        thai vaimoni kirjoitti:

        http://thaimaan.blogspot.com/2012/02/thaimaalainen-nainen-on-kauniimpi-kuin.html suomalainen nainen ja naukuu iltaisin kuumana.

        voitko jo tunkea tuon blogisi äsyriisi? ei sitä joka paikkaan tarvitse tunkea

      • police
        eläinten ystävä kirjoitti:

        Meillä oli sama ongelma kissan kanssa. Ei meinannut millään rauhottua yöllä. Otin kovemmat keinot käyttöön. Illalla laitoin kylppäriin vadin joka oli täynnä vettä. Kun kissa alkoi häiriköimään kastelin kissan vadissa ja jätin sen kylppäriin kuivaileen itteensä. Kolmena yönä tämä tarvi tehdä ja sen jälkeen loppui häiriköinti.

        ÄÄLIÖ! Ilmotus susta eläinsuojeluyhdistykselle vaan!!!!!!!!!!!!!

      • .....
        police kirjoitti:

        ÄÄLIÖ! Ilmotus susta eläinsuojeluyhdistykselle vaan!!!!!!!!!!!!!

        Mitäs tuossa nyt on. Lämmin kylppäri missä kuivatella. Moni jättää kissan pakkaseen ilman lämmintä paikkaa sekä ilman ruokaa ja juomaa.

      • hk,,

        hyvää kiitos,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, ei oo eläin rääkk'ystä, jso auttaa niin palkkio on luvassa,,,

      • avulias aatu

      • Eiköhän siitä
        EvilCat kirjoitti:

        Hei kuules... sehän on vasta skidi se kisusi ja hänen kuuluu riehua, naukua ja juosta niin, että tuolit sinkoilee :) Se on sen duuni ja se rauhoittuu, kun se alkaa olla noin 2 vuotias, että siihen saakka sulla on siellä äksöniä kyllä. Vaan laita huoneeseen hiljaa radio soimaan taustalle, missä kissa on... ja eristä se omasta nukkuma paikastasi, missä itse nukut. Katso, että sillä on aina juotavaa ja murkinaa yölläkin lautasella... se rauhoittaa sitä... ja jätä sille pieni pehmolelu, mitä se saa vetää turpiin yöllä. Huutaminen ja oma riehuminen ei auta ja niin ei pidä edes tehdä, jos haluaa ystävästään tasapainoisen mukavan kaverin about 16-22 vuodeksi.

        Onnea kisusi kasvatuksen kanssa! ( itsellä 2 sisäkissaa) Ja, jos satut asumaan kerrostalossa, niin ÄLÄ vain päästä sitä parvekkeelle ja avonaiselle ikkunalle istumaan. Ikkunaan kannattaa laittaa vaikka haka, sen kokoinen rako saa olla, mistä kissanpää ei mahdu, mistä kissan pää mahtuu läpi, niin siitä menee sitten koko maukulainen.

        Jos tulee ongelmia, että et voisi pitää kissaasi, niin on paikkoja, jotka vastaanottavat sen pientä maksua vastaan ja etsii sille HYVÄN kodin, kuten Onnentassu Riihimäellä!

        selviä halvemmallakin kun potkasee miriin mäelle tai hentomielisemmin laittaa mirrin poksiin ja vie yöllä onnentassun oven taa?

      • miauuuuuumurrrrr
        police kirjoitti:

        ÄÄLIÖ! Ilmotus susta eläinsuojeluyhdistykselle vaan!!!!!!!!!!!!!

        Kuule "pölise", susta tarttis tehdä ilmotus jonnekin, no jaa, oakkohoitoonkaan ei sua vissiin saa...
        Yks konsti muuten häiriköivään kissaan on, se on se lopullinen.

      • minä
        police kirjoitti:

        ÄÄLIÖ! Ilmotus susta eläinsuojeluyhdistykselle vaan!!!!!!!!!!!!!

        Eihän tuo mitää rääkkäystä ole. Mietippä esim miten koiria koulutetaan. Sähköpanta kaulaan jotta oppivat...

      • Vouvou
        Eiköhän siitä kirjoitti:

        selviä halvemmallakin kun potkasee miriin mäelle tai hentomielisemmin laittaa mirrin poksiin ja vie yöllä onnentassun oven taa?

        Ei se niin mene sitä tulee syyte, koska kissat on lähes kaikki nykyään sirutettu, hah!

      • nunsmikgn
        eläinten ystävä kirjoitti:

        Meillä oli sama ongelma kissan kanssa. Ei meinannut millään rauhottua yöllä. Otin kovemmat keinot käyttöön. Illalla laitoin kylppäriin vadin joka oli täynnä vettä. Kun kissa alkoi häiriköimään kastelin kissan vadissa ja jätin sen kylppäriin kuivaileen itteensä. Kolmena yönä tämä tarvi tehdä ja sen jälkeen loppui häiriköinti.

        HULLU sika!

      • Jorijori
        EvilCat kirjoitti:

        Hei kuules... sehän on vasta skidi se kisusi ja hänen kuuluu riehua, naukua ja juosta niin, että tuolit sinkoilee :) Se on sen duuni ja se rauhoittuu, kun se alkaa olla noin 2 vuotias, että siihen saakka sulla on siellä äksöniä kyllä. Vaan laita huoneeseen hiljaa radio soimaan taustalle, missä kissa on... ja eristä se omasta nukkuma paikastasi, missä itse nukut. Katso, että sillä on aina juotavaa ja murkinaa yölläkin lautasella... se rauhoittaa sitä... ja jätä sille pieni pehmolelu, mitä se saa vetää turpiin yöllä. Huutaminen ja oma riehuminen ei auta ja niin ei pidä edes tehdä, jos haluaa ystävästään tasapainoisen mukavan kaverin about 16-22 vuodeksi.

        Onnea kisusi kasvatuksen kanssa! ( itsellä 2 sisäkissaa) Ja, jos satut asumaan kerrostalossa, niin ÄLÄ vain päästä sitä parvekkeelle ja avonaiselle ikkunalle istumaan. Ikkunaan kannattaa laittaa vaikka haka, sen kokoinen rako saa olla, mistä kissanpää ei mahdu, mistä kissan pää mahtuu läpi, niin siitä menee sitten koko maukulainen.

        Jos tulee ongelmia, että et voisi pitää kissaasi, niin on paikkoja, jotka vastaanottavat sen pientä maksua vastaan ja etsii sille HYVÄN kodin, kuten Onnentassu Riihimäellä!

        Fiksut ohjeet ja asiallinen kirjoitus kerrankin täällä, kiitos :)

      • Jorijori
        Jorijori kirjoitti:

        Fiksut ohjeet ja asiallinen kirjoitus kerrankin täällä, kiitos :)

        Tarkoitin tuon kyllä EvilCatille :)

      • Siis ihan totta..
        ..... kirjoitti:

        Mitäs tuossa nyt on. Lämmin kylppäri missä kuivatella. Moni jättää kissan pakkaseen ilman lämmintä paikkaa sekä ilman ruokaa ja juomaa.

        Niinkö? Kollia siis pitäisi rangaista siitä, että se on kolli! Huh.

        Aloittajan kolli pitää pikimmiten leikkauttaa, olisi pitänyt ehkä jo pari kuukautta sitten. Kipin kapin lekurille!

        Leikkaamaton kolli ei viihdy sisäkissana. Se vaatii ulos, mouruaa ja karkailee seikkailemaan, tappelemaan ja misuja etsimään.

        Parasta, että aloittaja vie kissansa heti eläinlääkärille, jottei kollimaiset tavat ehdi muodostua sen luonnoksi. Jos kolli leikataan sen jälkeen, kun se on oppinut kivesten testosteronin takia mm. reviirinsä merkkaamaan pissalla, tapa voi jäädä, vaikka se leikataankin. Tosin pissa ei haise yhtä pahalle eikä merkkaaminen ole kovin ahkeraa. Pidän eläinrääkkäyksenä sitä, että kissaa rangaistaan reviirinsä merkkaamisesta, oli se sitten kynsimistä tai ruikkimista. Kämppäsi ei ole vain sinun kämppäsi, vaan kissasi reviiri, jos olet kissan ottanut.

      • lilunlallun
        Siis ihan totta.. kirjoitti:

        Voi pyhä pietari!!! Meillä on leikattu kolli joka häiriköi joskus yöllä. Minulla on iso kylppäri ja sauna samassa yhteydessä, on tilaa kuivatella, vaikka en olekaan kolliani kastellut enkä suihkutellut. Lasitettu parveke on myös hyvä kesällä, voi sieltä seurata yöllistä elämää koska asun aivan maan tasalla.
        Minuun kämppäni tämä myös on, en aio valvoa öitäni enkä asua kissankusen ja P.kan hajussa.
        Ei kissa merkkaile mutta sinun vietistäsi sai käsityksen että sen pitää antaa tehdä niin!
        Asumme puolet vuodesta maalla, siellä kissa pääsee luukustaan suoraan vinttiin ja eteiseen. Kuulen myös jos on oven takana, ei ole kesälläkään öitä ulkona.
        Häiriköintiä tapahtuu vain kaupunkiasunnossa.

      • ...........
        lilunlallun kirjoitti:

        Merkkailu on kollin luonnollista toimintaa, jos sen on annettu kolliksi kehittyä. Saa syyttää itseään, ellei leikkauta ajoissa tai yleensäkin, jos ei kissaa kestä. Siinä on melko lailla luontoa vastaan rangaituksineen ja "koulutuksineen", mutta jotkut eivät ilmeisesti erota kissaa koirasta.

        Aloittaja ilmeisesti asuu yksiössä, kun kissaa ei voi pitää öisin eri huoneessa. Moukumiseen auttavat korvatulpat.

      • 12 kaliiperi
        police kirjoitti:

        ÄÄLIÖ! Ilmotus susta eläinsuojeluyhdistykselle vaan!!!!!!!!!!!!!

        Eiköhön se ole yhtä tyhjän kanssa ilmoittaa eläinsuojeluyhdistykselle. Mistä löytyy sellainen henkilö joka on valmis ottamaan alituisesti vonkuvan kollikissan huostaansa. Uusavuttomuudelle parhain apu on 12 kal.patruuna.

      • Univajeen haitat
        12 kaliiperi kirjoitti:

        Niin onhan se kamalaa jos ihmiselle muodostuu niin paljon sitä univajetta, mistä lääkärit ovat varoittaneet ties minkä sairauden aiheuttajana. Näin ollen kissan päästäminen armeliaimmille maille antaa avun univajeeseen.

      • Olet uskomaton pelle
        minä kirjoitti:

        Eihän tuo mitää rääkkäystä ole. Mietippä esim miten koiria koulutetaan. Sähköpanta kaulaan jotta oppivat...

        Sulle myös sellaine panta kaulaan, niin loppuu tuo foorumitrollaaminen ja häiriköinti.

      • 38 smitti
        12 kaliiperi kirjoitti:

        Eiköhön se ole yhtä tyhjän kanssa ilmoittaa eläinsuojeluyhdistykselle. Mistä löytyy sellainen henkilö joka on valmis ottamaan alituisesti vonkuvan kollikissan huostaansa. Uusavuttomuudelle parhain apu on 12 kal.patruuna.

        Sulle 38.n ja meinaan että löytyy!

      • Yuukkis
        eläinten ystävä kirjoitti:

        Meillä oli sama ongelma kissan kanssa. Ei meinannut millään rauhottua yöllä. Otin kovemmat keinot käyttöön. Illalla laitoin kylppäriin vadin joka oli täynnä vettä. Kun kissa alkoi häiriköimään kastelin kissan vadissa ja jätin sen kylppäriin kuivaileen itteensä. Kolmena yönä tämä tarvi tehdä ja sen jälkeen loppui häiriköinti.

        Tein tämän, mutta hellävaraisemmin tyttökisulleni. Se ei halua ulos, ei tykkää siitä. Leikitän laservalolla, kytän kuitenkin valjaissa pihalla ilmoja ja maata nuuhkimassa. Ehkä vähä heinääki syömässä.

        Joskus se vaan kuopsuttaa ulko-ovea siltikin ja maukuu sydäntäriipivästi. Useimmiten se hyppää oven kahvaan, roikkuu siinä hetken ja pudottautuu. Oon laittanu vesivadin tuohon kahvan alle ja on pudonnu siihe muutaman kerran. Ei oo sen jälkee maukuillu. : DDD Pesuvati ei ollu muute ku ehkä puolillaa vettä. Kisun maha ei ees kastunu, tassut vain. Silti joka päivä silittelen, paijailen ja annan hellyyttä kisuilleni. Kummallekin. Tulevat nukkumaan sänkyyni kumpikin vierelle, ihan kerälle menevät. Ovathan he ihania, pieniä asuinkumppaneitani

      • Cat from Hell
        eläinten ystävä kirjoitti:

        Meillä oli sama ongelma kissan kanssa. Ei meinannut millään rauhottua yöllä. Otin kovemmat keinot käyttöön. Illalla laitoin kylppäriin vadin joka oli täynnä vettä. Kun kissa alkoi häiriköimään kastelin kissan vadissa ja jätin sen kylppäriin kuivaileen itteensä. Kolmena yönä tämä tarvi tehdä ja sen jälkeen loppui häiriköinti.

        Mun häirikkökissani tykkää kylpee. Viimeksi se pesi jalkojaan koirien vesiastiassa vessakäyntinsä jälkeen. Piti kaataa vesi, pestä astia kunnolla ja laittaa uusi vesi, just kun olin ennen kissaa sen vaihtanut!!! Ei siksi tehoaisi meidän hirmukissaan.
        Muutenkin se tykkää katsoa kun olen suihkussa ja meinaa tunkea joskus mukaan.

      • suomalainenkaunotar
        meepo kirjoitti:

        voitko jo tunkea tuon blogisi äsyriisi? ei sitä joka paikkaan tarvitse tunkea

        Ei täällä naisista ollut kyse vaan kissoista, mutta thaimaalaiset naiset on huoria ja jakavat pesää kelle vain kun on valuuttaa, näin se on, ja suomalaiset
        miehet on sikoja, jotka luulevat itsestään liikoja, kaljamahoineen.

      • Anonyymi
        12 kaliiperi kirjoitti:

        Eiköhön se ole yhtä tyhjän kanssa ilmoittaa eläinsuojeluyhdistykselle. Mistä löytyy sellainen henkilö joka on valmis ottamaan alituisesti vonkuvan kollikissan huostaansa. Uusavuttomuudelle parhain apu on 12 kal.patruuna.

        Olet jo kokeillut itseesi sitä 12cal. patruunaa täyteisenä kun noin aivottomia juttuja vielä pääsee.

    • YöEläin

      Onko kissasi kastroitu?
      Kissasi on nuori ja sillä on paljon energiaa. Lisäksi kissat ovat yöeläimiä. Oletko harkinnut toista kissaa? Olisiko mahdollista sulkea kissaa esim. vessaan yöksi? Mutta edellinen on oikeassa, aktivoi kissaa runsaasti päivällä ja toivo parasta yöllä.

      • no huhhuh!!!

        "Olisiko mahdollista sulkea kissaa esim. vessaan yöksi? "
        Ei missään nimessä näin!! Hullu paskakasa!

      • :):):)
        no huhhuh!!! kirjoitti:

        "Olisiko mahdollista sulkea kissaa esim. vessaan yöksi? "
        Ei missään nimessä näin!! Hullu paskakasa!

        Miksi ei, kyllä ihminen sentään on kissaa tärkeämpi. Olet ääri fanaatikko.
        Meillä kissa herättää viideltä joka aamu, se pitkästyy, annan ruokaa parvekkeelle ja panen oven kiinni, siellä on myös hiekkalaatikko. Ole huoleti ennenkuin rääkäiset, parveke on lasitettu.

      • Prrrr
        :):):) kirjoitti:

        No entäs, kun kissa alkaa sitten siellä parvekkeella tai vessassa naukua kovaan ääneen pois halutessaan? Ei kissa välttämättä alistu kohtaloonsa, vaan naukuu ja hyppii ovea vasten ja kukas sitten nukkuu, tuskin naapuritkaan?
        Kissat ovat myös oivia kostajia, jos kokevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi ja väärin ymmärretyiksi. Voi olla haiseva yllätys jossain täysin sopimattomassa paikassa tai sitten annetaan kynttä varoittamatta.
        Kissat ovat persoonia, eivät samasta muotista ja niillä on oma tahto miten tykkäävät olla ja elää.
        Onneksi minun pikkuisen alle puolivuotias tyttökissani nukkuu kiltisti kanssani peiton alla aamu 7-8 asti, mutta ennen nukkumaan menoa ottaa noin 15 minuutin iltariehut.

      • anniex
        :):):) kirjoitti:

        Miksi ei, kyllä ihminen sentään on kissaa tärkeämpi. Olet ääri fanaatikko.
        Meillä kissa herättää viideltä joka aamu, se pitkästyy, annan ruokaa parvekkeelle ja panen oven kiinni, siellä on myös hiekkalaatikko. Ole huoleti ennenkuin rääkäiset, parveke on lasitettu.

        Luojan kiitos lopussa luki "parveke on lasitettu" !

      • ulrikka
        :):):) kirjoitti:

        Miksi ei, kyllä ihminen sentään on kissaa tärkeämpi. Olet ääri fanaatikko.
        Meillä kissa herättää viideltä joka aamu, se pitkästyy, annan ruokaa parvekkeelle ja panen oven kiinni, siellä on myös hiekkalaatikko. Ole huoleti ennenkuin rääkäiset, parveke on lasitettu.

        Mitä kissan yleensä ottaa jos sitä pidetään jossain parvekkeella tai suljettuna jossain muualla. Kissa on lemmikiksi otettu ja se tietää sen ja kaipaa silitystä ja leikkimistä. Ei se ole mikään koriste-esine.

      • :):):)
        ulrikka kirjoitti:

        Mitä kissan yleensä ottaa jos sitä pidetään jossain parvekkeella tai suljettuna jossain muualla. Kissa on lemmikiksi otettu ja se tietää sen ja kaipaa silitystä ja leikkimistä. Ei se ole mikään koriste-esine.

        En kai minä sitä parvekkeella pidä kuin vähän aikaa yöllä jos ei anna nukkua!
        Meillä on hyvät välit kollin kanssa muuten, se vain pitkästyy yöllä ja herättää minut, ei siinä auta mitkään leikit eikä virikkeet.
        Älä ala neuvomaan ihmistä jolla on ollut kissoja koko elämänsä, pitkän elämän.
        Onneksi ei metelöi parvekkeella, pakkasilla en sinne laita, suljen makuuhuoneen oven, mutta jotain syystä oven takana metelöi, parvekkeella ei.

      • Miten katsoo
        :):):) kirjoitti:

        Miksi ei, kyllä ihminen sentään on kissaa tärkeämpi. Olet ääri fanaatikko.
        Meillä kissa herättää viideltä joka aamu, se pitkästyy, annan ruokaa parvekkeelle ja panen oven kiinni, siellä on myös hiekkalaatikko. Ole huoleti ennenkuin rääkäiset, parveke on lasitettu.

        "kyllä ihminen sentään on kissaa tärkeämpi". Tuo ei oikein toimi perusteluna, sillä hän on itse hankkinut kissansa, ja jos se ihminen niin tärkeä on, tulisi hänen itse pitää huolta siitä, ettei hanki häiriötekijöitä elämäänsä. Ei sitä voi kissan harteille laittaa, kyllähän nyt jokainen sen ymmärtää.

      • mitaä sanot
        :):):) kirjoitti:

        Miksi ei, kyllä ihminen sentään on kissaa tärkeämpi. Olet ääri fanaatikko.
        Meillä kissa herättää viideltä joka aamu, se pitkästyy, annan ruokaa parvekkeelle ja panen oven kiinni, siellä on myös hiekkalaatikko. Ole huoleti ennenkuin rääkäiset, parveke on lasitettu.

        miksi ihminen on kissaa tärkeämpi... me ei olla mitään saakelin jumalia vaikka siltä voi vaikuttaa ääliö

      • ......
        mitaä sanot kirjoitti:

        miksi ihminen on kissaa tärkeämpi... me ei olla mitään saakelin jumalia vaikka siltä voi vaikuttaa ääliö

        Jos lapsesi allergisoituisi kissalle, kummasta luopuisit.
        Minä luopuisin kissasta. Sinusta en tiedä.

    • alottaja

      kokeilin laittaa yöksi kupin täyteen raksuja jos se häiritsisi nälän takia. ei toiminu:/ kissaa ei ole leikattu, oisko se ratkaisu? olen ennen kokeillut laittaa vessaan mutta huusi koko yön siellä ja raapi oven pilalle -.-

      • 1017

        Yöeläin=eläin joka on aktiivisempi yöllä kuin päivällä. Leikitä ennen nukkumaanmenoa pari tuntia niin eiköhän vähän rauhoitu.

      • ossakirvokki

        On vihonviimeinen konsti teljetä kissa yöksi johonkin ahtaseen tilaan, sillä se on nimenomaan yöeläin. Nuorena kollina sillä on runsaasti purkamatonta energiaa. Ensimmäinen homma on kastroittaa se. Hanki sille vekottimia, joita se voi saalistaa ja jahdata elämänsä halusta. Etkö saa makuuhuoneen ovea kiinni niin, ettei kissa pääse sinne? Toinen kissa ei ole hassumpi ajatus. Voisivat öisin riehua ja jahdata toisiaan. Tosin voisi huushollisikin olla sitten sen näköinen. Hanki sille kuitenkin korkea kiipeilypuu ja muuta harrastekamaa. Kyllä se siitä.

      • MustLoveCats

        Heippa,

        Meillä noin 3v kolli (leikattu) on kova maukumaan öisin, yleensä kolmelta herään ja ruokin, sitten saan nukkua loppu yön rauhassa. Ja vaikka kissoilla on kuivaruokaa aina tarjolla, jostain syystä kissa herättää öisin ja vaimenee maha täytenä nukkumaan... on kyllä kova poika muutenkin maukumaan, milloin mistäkin syystä.

        Toinen, nuorempi kissamme on taas kauhean menevä kaveri ja riehaantuu yleensä juurikin iltaisin/öisin leikkeihin, juoksuun ja kiipeilyyn, jotka tuntuvat muutoin hiljaisessa talossa pitävän suurta meteliä. Asiaa on auttanut, että sammuttelee valoja jo ennen nukkumaan menoa, niin kissa riehuu 'pimeän tullen' minkä jaksaa ja suunnilleen antaa nukkua rauhassa. Myös päiväsaikaan leikittäminen on auttanut, mutta vain vähän.

        En suosittele telkeämään mihinkään ovien taakse, koska se yleensä saa kissan mouruamaan/hyppimään ovea vasten/kynsimään/yms, jolloin nukkumisestasi ei varmastikaan tule yhtään mitään. Leikkauta kolli n. 9kk iässä (tällöin poskiontelot ovat suunnilleen jo ehtineet kasvamaan aikuisen mittoihin) ja katso vaikuttaako asiaan, meillä ei tosin vaikuttanut käyttäytymiseen mitenkään.

        Kyllä kissat normaalisti jossain vaiheessa vähän rauhottuvat, mutta... sekään ei ole mikään vedenpitävä sääntö :D.

    • Ehdottomasti

      Kastrointi kannattaa tehdä aina jos kissaa ei ole aikeissa käyttää jalostukseen. Voi olla että kissasi huutelee tyttöjen perään ja on siksi levoton.
      Mutta tosiaan, kissat on yleensä aktiivisia yöaikaan.

      • tiivitaavi

        Ei se kastrointi meillä ainakaan rauhottanut :D. Jos on vietit tullut jo ennen leikkaamista, niin yleensä ne vietit/tavat myös jäävät.

    • aatami ja kissa

      Suljet makuuhuoneen oven illalla ja jätät kissan toiseen huoneeseen

    • huomiota päivällä

      Meillä ainakin toimi pentuaikana hyvin tuo edellisen mainitsema toiseen huoneeseen jättäminen. Pari yötä katti naukui ikäväänsä, kun ei päässyt viereen, mutta oppi pian, että yöllä leikitään hiljaa ja emäntää kiusaamatta. Nykyään se enimmäkseen nukkuu öisin, osin sen ansiosta, että iltaisin ulkoillaan ja riehutaan ennen kuin menen itse nukkumaan.

      • Jep!

        Olen ylpeä sinusta! Kynnys on vähän korkea, mutta kannattavaa. =)

      • Kissa ei terrorisoi

        Meille kissan kasvattaja sanoi,että heillä on suljetut ovet makuuhuoneeseen.Arvelin,että lemmikki saa meillä nukkua vaikka kainalossa,mutta tulinpa toisiin ajatuksiin heti ensimmäisenä yönä,kun kissa hyökkäili varpaisiin ja lopulta kasvoihin leikkiäkseen.No muutaman yönä kynsi ovea,mutta kun murisin ja sähisin kisulle oven raosta,kuin leijona konsanaan,luikki muualle.

    • voi kissa parka

      Tässä taas kerran hyvä esimerkki siitä, ettei kissa sopeudu sisäkissaksi. Kissaa ei auta yhtään se, että sen telkeää toiseen huoneeseen. Äärettömän itsekästä kissanpitoa.

      • 5+3

        Kyllä kissa sopeutuu, mutta sen kanssa ptiää viettää aikaa (tai sitten hankkia sille kaveriksi toinen kissa).

      • Sanos muuta

        Mutta kun on pakko niin on pakko. Et varmaan haluaisi naapurin kissaa kuseksimaan omalle pihallesi tai taloyhtiösi leikkikentän hiekkalaatikkoon? Joten, se siitä...?

      • Itsekkäät ihmiset

        Olen samaa mieltä!! Kissa parka.

        ( Jätä kissa yöksi vessaan... menisit itse vessaan pienen tilaan nukkumaan)

        Miksi hankkia eläimiä jos niitä pidetään vankina

      • mörkö tulee
        Itsekkäät ihmiset kirjoitti:

        Olen samaa mieltä!! Kissa parka.

        ( Jätä kissa yöksi vessaan... menisit itse vessaan pienen tilaan nukkumaan)

        Miksi hankkia eläimiä jos niitä pidetään vankina

        Parempi vessassa kuin ulkona pakkasessa. Jos kissa häiritsee yöllä sen on opittava tavalla tai toisella.
        En pidä kissaani vankina, se ulkoilee vapaasti milloin haluaa :)

      • kissat 18v+16v+11v
        5+3 kirjoitti:

        Kyllä kissa sopeutuu, mutta sen kanssa ptiää viettää aikaa (tai sitten hankkia sille kaveriksi toinen kissa).

        Aivan oikein näin ja vihjeeksi voin sanoa, että hanki se kissakaveri eläinkodista. Ota vähän vanhempi kissa ja mieluiten naaras Naaraat ovat rauhallisia ja lempeitä luonteeltaan. Löytökodin eläimet ovat leikattuja ja rokotettuja, joten mielekästä on kait maksaa sinne eläinkodille em. toimenpiteistä ja tuleehan siitä ihmeen hyvä mielikin, kun voi kodin tarjota kodittomalle. Itselläni kolme kissaa ja kaikki eläinkotien kautta, kaksi naarasta ja uros. Suosittelen lemmikin ottamista eläinkodin kautta, kiitollisia kavereista niistä "elämän kolhimista" saa.

      • kissat 18v+16v+11v
        5+3 kirjoitti:

        Kyllä kissa sopeutuu, mutta sen kanssa ptiää viettää aikaa (tai sitten hankkia sille kaveriksi toinen kissa).

        Aivan oikein näin ja vihjeeksi voin sanoa, että hanki se kissakaveri eläinkodista. Ota vähän vanhempi kissa ja mieluiten naaras Naaraat ovat rauhallisia ja lempeitä luonteeltaan. Löytökodin eläimet ovat leikattuja ja rokotettuja, joten mielekästä on kait maksaa sinne eläinkodille em. toimenpiteistä ja tuleehan siitä ihmeen hyvä mielikin, kun voi kodin tarjota kodittomalle. Itselläni kolme kissaa ja kaikki eläinkotien kautta, kaksi naarasta ja uros. Suosittelen lemmikin ottamista eläinkodin kautta, sillä kiitollisia kavereita näistä "elämän kolhimista" saa.

      • felix
        5+3 kirjoitti:

        Kyllä kissa sopeutuu, mutta sen kanssa ptiää viettää aikaa (tai sitten hankkia sille kaveriksi toinen kissa).

        Tuosta sitä väännetään mieltä, että kissa ei sopeudu sisäelämeksi. Toiset taas ettei ulos saa laskea, paitsi että panta ja hihnan päässä pitelijä
        Minulla on ollut pelkästään sisäkissoja ja sisä-ja ulkokissoja, riippuen missä asutaan. Kissa on sopeutuja.
        Kissa on yöeläin, kuten tuossa on edellä on mainittu, joten se, ainakin nuori kissa, on melkoisen aktiivinen mellastelija. Moni unohtaa, että kissan kanssa on leikittävä ja oltava, eikö se ole perheenjäsen. Oleminen ja leikittäminen ei toki poista sitä, että yöllä kissa nukkuu.
        Mulla oli kerran kaksi sisäkissaa. Leikitin niitä kyllä, mutta ne silti keksivät kaikemoista omaa touhuaan. Tulpat korviin niin sai nukuttua. Molemmat olivat nuoria. Pitää olla kärsivällinen, kissa kasvaa ja nukkuu joskus sängyssäsi sinua häiritsemättä.
        Voisi ajatella, että yksi nuori kissa ei jaksa yöllä kovin pitkään riehua, mutta kaksi jaksaa. Kärsivällisyyttä.

    • koiramies2

      Naapurin sanomaa: "Kuollut kissa on paras kissa". Olen samaa mieltä kissoista.

      • koirakuiskaaja

        "Kuollut koira on paras koira". Jep samaa mieltä.

      • -,,
        koirakuiskaaja kirjoitti:

        "Kuollut koira on paras koira". Jep samaa mieltä.

        Noh noh ..eipäs nyt pureta omia juttuja niihin viattomiin eläimiin, oli sitten kissa-, tai koiraihminen.

    • Hermoja, hermoja :)

      Kollipoika pahimmassa iässä! Juuri tuollaisia ne ovat. Riehuu aikansa ja tuskin rauhoittuu ennen yhden vuoden ikää.

      Itse tein aikoinaan niin, että leikin kissan kanssa iltaisin niin kauan, että se simahti. Juoksuta sitä oikein kunnolla ennen nukkumaan menoa (heittele sille palloja, peittele sitä sanomalehdellä, pistä paperitollo roikkumaan narussa katosta ym.). Hanki myös kiipeilypuu ja raapimislauta. Muuten se repii sohvanpäädyt, verhot ja petivaatteesi.

      • Hermoja, hermoja :)

        ... Tärkeintä on siis se, että kissalla on paljon tekemistä. Eiväthän pikkupojatkaan jaksa istua kauaa aloillaan, miten sitten eläinlapset! :)

    • akkahki2

      Kissa on yöeläin, joten katit yleensä aktivoituvat iltaa myöten. Kissa saattaa kuitenkin myös sopeutua ihmisten unirytmiin, ja esimerkiksi vanhempieni kissa nukkuu yöt heidän sängyssään häiritsemättä. Kissasi on myös hyvin nuori ja vieläpä uros, joten kastrointi saattaisi vähentää aktiivisuutta. Oma kissani (leikattu aikuinen uros) silloin tällöin juoksentelee öisin, mutta ei se ainakaan enää itseä pahemmin häiritse. Jos leikityttää niin antaa leikkiä vaan, siihenkin tottuu. Muistathan kuitenkin viettää aikaa kissan kanssa päivisin ja leikkiä paljon? Nuori kissa kaipaa runsaasti huomiota ja virikkeitä: turhautuminen yleensä purkautuu jonkinlaisena häiriökäytöksenä.

      Itse kyllä nautin siitä, että kissa tulee mukanani nukkumaan, se nukkuu suurimman osan yöstä pääni vieressä kerällä, ja nälän iskiessä aamulla se herättää minut koskettamalla tassullaan hellästi nenääni! :) Jos et kuitenkaan halua kissaa sänkyysi, ainoa vaihtoehto on sulkea makuuhuoneen ovi aina yöksi. Kissa todennäköisesti protestoi muutamia öitä naukumalla ja ovea raapimalla, mutta se on vaan kestettävä jos haluat viestin menevän perille.

    • KALLE KELLO

      Homma sille kaveri, saavatten sitten melskata keskenään yöt läpeensä eikä kiusaa sinua. Hommaa kuitenkin itellesi korvatulpat, ne katinpirulaiset kun on yöeläjiä. Ai niin, paas tilaten kollipojalle leikkuuaika ennenkun alkaa ruikkimaan.. haju ei ole sieltä mukavimmasta päästä ja kattiparka viedään sitten eläinlääkärille ihan muusta syystä

      • Hermoja, hermoja :)

        Joo, kaksi kissaa on aina parempi vaihtoehto kuin yksi!

        Lisäksi leikkauksilla käyttäminen tulee vastaan sisäkissoilla pakostakin, koska muuten kissa alkaa "ruikkimaan" sisällä. Luonnon laki. Puolivuotiaan kissa voi jo ehkä leikkauttaa. Kannattaa kysyä eläinlääkäriltä.

    • ytuirk

      Mulla on kaksi sisäkissaa ja en ikinä voisi kuvitellakkaan että telkeisin ne yöksi vessaan.. Sehän on eläinrääkkäystä, millainen hullu tekee niin? EI oo paljoa kyllä kissalla sillon elämisen arvonen elämä ja satavarmasti käytöshäiriöt lisääntyy tai niitä tulee jos yrittää lukita eläimen puoleksi vuorokaudeksi parin neliön tilaan.. Hitto miettistte vähän ennenkuin otatte noita kissoja..

      Ratkaisuksi ehdotan kastrointia, ja jos mahdollista niin toista kissakaveria (siis jos tuntuu varmasti siltä että pystyy kahdesta selviämään...)

      Pentuina kissat kyllä yleensä riekkuu, se että milloin se menee ohi on melkoinen arvoitus. Voit myös kokeilla feliway suihketta/sitä palluraa mikä erittää sitä ilmaan niin kissa voi rauhoittua.

      Asutko siis vain yksiössä jolloin ei ole mahdollista että laitat makuuhuoneen oven kiinni?

      Itsellä kaksi kissaa ja nukkuvat yönsä hyvin rauhallisesti samaan aikaan kuin minäkin, tosin aamulla n. 7-8 aikaan toinen herää vaatimaan ruokaa.
      Pidän siis makuuhuoneen oven useimmiten kiinni että kissat ovat keskenään muussa asunnossa, mutta jos ovat esim. vähän kipeitä tai toinen härkkii kovasti toista niin otan nukkumaan viereen.

      • 6 + 5

        "Voit myös kokeilla feliway suihketta/sitä palluraa mikä erittää sitä ilmaan niin kissa voi rauhoittua."

        Kuulostaa hieman epäilyttävältä. Mikä aine on kyseessä? Onkohan kovinkaan terveellistä eläimelle, samassa tilassa oleskelevista ihmisistä puhumattakaan? Entä jos lapset saavat "palluran" käsiinsä?

      • halooo

        Ihmetyttää hieman että, mitä eläinrääkkäystä se on jos kissa on yö vessassa? Onhan kissat kissanäyttelyssäkin pienessä häkissä monta tuntia. Kunhan vessassa on ruokaa ja juomaa ja hyvä nukkumapaikka kissalle niin hyvä kissan on silloin siellä olla.

      • kolli-kulkuri
        halooo kirjoitti:

        Ihmetyttää hieman että, mitä eläinrääkkäystä se on jos kissa on yö vessassa? Onhan kissat kissanäyttelyssäkin pienessä häkissä monta tuntia. Kunhan vessassa on ruokaa ja juomaa ja hyvä nukkumapaikka kissalle niin hyvä kissan on silloin siellä olla.

        Ei mitään, haittaa, häkissä pito tuntikausia on paljon pahempaa. Meillä on iso kylppäri, lisäksi jätän vielä saunan oven auki, tilaa on pienen huoneen verran.Laitan katin sinne jos muu ei auta.

      • Feliway1
        6 + 5 kirjoitti:

        "Voit myös kokeilla feliway suihketta/sitä palluraa mikä erittää sitä ilmaan niin kissa voi rauhoittua."

        Kuulostaa hieman epäilyttävältä. Mikä aine on kyseessä? Onkohan kovinkaan terveellistä eläimelle, samassa tilassa oleskelevista ihmisistä puhumattakaan? Entä jos lapset saavat "palluran" käsiinsä?

        Feliway on täysin turvallinen sekä ihmisille, että eläimille. Saa ostaa eläinlääkäriasemilta. Useimmat kissanomistajat aineen tietävät. On luonnollista kissan naamaferomonia (siis jäljittelee sitä) sama aine mistä kissa erittää itsestän, kun hankaa/kiehnää itseään ihmisiä vasten, huonekaluihin jne.

        Se rauhoittaa kissaa ja saa sen tuntemaan itsensä turvalliseksi. Kissan luonnollinen hormoni. Monet suihkauttavat sitä esim.kissan kuljetuskoppiin matkan ajaksi kissaa rauhoittaakseen. Käytetään tilanteissa missa kissa hermostuu tai kokee itsensä turvattomaksi. Saa haihduttimena ("pallukka") mikä laitetaan sähköpistokkeeseen eli haihduttaa ainettaa huoneilmaan kk verran. Tai suihkeena mitä voi suihkuttaa kissan oleskelupaikkoihin.

        Feromoni ei haise miltään ihmisen nenään, mutta kissa haistaa sen. Ihminenkin eritää omia feromonejaan (vaikuttaa mm.parinvalinnassa;)

      • 6 + 5
        Feliway1 kirjoitti:

        Ok. Jos aine on eläinlääkäriltä, silloin se on todennäköisesti turvallinen.

        Mieleeni tuli tuosta feromonijutusta sekin, että kissan elimistö erittää luonnostaan feromonia kun kissaa silittelee vaikka peukalolla otsasta silmien välistä. Tykkäävät siitä muutenkin kovasti. :)

    • Enää Ei Häiriköi

      Tee oveen kissanluuku josta se pääsee vapaasti ulos ja sisään, edellyttäen että asut ok.talossa, tai senkaltaisessa.

      Kissan pitää päästä vapaasti kulkemaan eikä sitä pidä vangita.

      Kerrostaloon ei kissa eikä koiraa pidä ottaa, se pitäis lailla kieltää.

      Jos tuo luukuhomma ei tilannetta korjaa, niin sun täytyy ottaa käyttöön kovemmat otteet. Ota kissasta tiukka ote ja väännä sen päätä kolmekierrosta vasempaan suuntaan ja nyppää napakasti lopuksi, hups' ja näin kissasi on äänetön eikä häiriköi enää.

      • Onnea jatkoon!

        Vastuullinen kissanomistaja ei anna kissansa kulkea vapaana ulkona.Vaarana ovat niin ihmiset,autot kuin petoeläimetkin.Jos asuu omakoti-tai rivitalossa,on hyvä rakentaa ulkoiluaitaus,jossa myös verkotettu katto.Ja kissakin totuttaessa tykkää kulkea valjaissa ja tutkia ympäristöään.Apua ongelmatilanteissa saa parhaiten kissojensuojelu-/eläinsuojeluyhdistyksistä!

      • vastuullinen
        Onnea jatkoon! kirjoitti:

        Arvasin tuon. Et kai ymmärrä että ihmisiä ja kissoja asuu hyvin erilaisissa paikoissa. Meidän kissat on aina kulkeneet luukusta, monta sukupolvea, yksikään ei ole joutunut petojen ruuaksi. Meille kulkee vain oma pihatie, kissa hyökkää luukulle heti jos kuulee ulkona outoja ääniä.

      • 16+14
        vastuullinen kirjoitti:

        Nää on näitä city-vihreitä jotka käyttävät vain ekologista töpselisähköä ja haluaisivat ottaa jäniksetkin metsästä talteen koska siellä on liian vaarallista niille. Turha näihin on ees kantaa ottaa.

        Eläimien paikka on metsässä eikä häkeissä. Piste. Poislukien tuotantoeläimet jotka on tarkoitettu syötäväksi ja turkiksiksi.

      • kisuni
        16+14 kirjoitti:

        Itse asun maalla ok. talossa, enkä todellakaan anna kissani juosta vapaana. Jotain vastuuta kannattaa lemmikistään ottaa olipa City- vihreä tai maalaistollo.
        Kissallani on iso verkotettu aitaus, mutta siltikin käymme lenkillä valjaissa. Retkeilemme myös niin että kissa on kissalle tarkoitetussa repussa.
        Kissani on onnellinen ja se näkyy hänestä.

      • ...........
        kisuni kirjoitti:

        Meillä kotona maalla ulkokissa on kyllä ulkona ja pyydystää hiiriä sekä myyriä. Ollaan kymmenien kilometrien päässä kaupungista.

      • felix domesticus
        Onnea jatkoon! kirjoitti:

        Vastuullinen kissanomistaja ei anna kissansa kulkea vapaana ulkona.Vaarana ovat niin ihmiset,autot kuin petoeläimetkin.Jos asuu omakoti-tai rivitalossa,on hyvä rakentaa ulkoiluaitaus,jossa myös verkotettu katto.Ja kissakin totuttaessa tykkää kulkea valjaissa ja tutkia ympäristöään.Apua ongelmatilanteissa saa parhaiten kissojensuojelu-/eläinsuojeluyhdistyksistä!

        Vastuullinen kissanomistaja ei päästä lemmikkiään ulos, totta.

        Vapaana riehuvat kissat tappavat nimittäin pelkästään yhdysvalloissa vuosittain noin 3,7 miljardia lintua ja reilut 20 miljardia piennisäkästä. On käsittämättömän, suorastaan kuvottavan itsekeskeistä touhua antaa tällaisen pedon mellastaa vappasti ulkona.

        Ihan aikuisten oikeasti, nämä pikku lutuset ovat jo tappaneet arviolta 22 lajia sukupuuttoon. Vähän jotain rotia touhuun, vaikka kuinka vaahtosuinen kissanrakastaja olisikin. Kysessä on kuitenkin peto, joka on ympäristön pieneläimille vaarallisempi kuin ympäristö on sille.

        Vastuullinen kissanomistaja ei päästä petoaan ulos, koska kissa tappaa viettiensä viemänä, vaikka saisi niitä ylihintaisia lohipöperöitä kullatusta kissankupista kilon päivässä.

        http://www.hs.fi/tiede/a1305643123034

      • kissanvi
        kisuni kirjoitti:

        Itse asun maalla ok. talossa, enkä todellakaan anna kissani juosta vapaana. Jotain vastuuta kannattaa lemmikistään ottaa olipa City- vihreä tai maalaistollo.
        Kissallani on iso verkotettu aitaus, mutta siltikin käymme lenkillä valjaissa. Retkeilemme myös niin että kissa on kissalle tarkoitetussa repussa.
        Kissani on onnellinen ja se näkyy hänestä.

        Näkyy "siitä", ei "hänestä".

        Antropomorfismiin taipuvaiset ihmiset eivät vain osaa olla asettamatta omia inhimillisiä ominaisuuksiaan ei-inhimilliseen, yksin elävään lihansyöjään.

        Laumaeläimet ovat asia erikseen, ne ihan oikeasti voivat kiintyä ihmisiin, toisin kuin kissat, jotka kiintyvät paikkoihin ja hyödykkeisiin.

      • maukkumaikki
        vastuullinen kirjoitti:

        Arvasin tuon. Et kai ymmärrä että ihmisiä ja kissoja asuu hyvin erilaisissa paikoissa. Meidän kissat on aina kulkeneet luukusta, monta sukupolvea, yksikään ei ole joutunut petojen ruuaksi. Meille kulkee vain oma pihatie, kissa hyökkää luukulle heti jos kuulee ulkona outoja ääniä.

        Kissat ovat hyvin eri luonteisia. Toiset on ehkä tyhmän rohkeita, mutta hyvin sosiaalisia ja tuttavallisia.
        Toiset arkoja, mikä on osittain hyvä piirre, ettei luota muihin ihmisiin ja pysyy omalla reviirillään.

    • Onnelliset kissani!

      Kissallasi ei ole virikkeitä.Kissan kanssa täytyy leikkiä,valjaissa ulkoilua ja kissasi kaipaa varmasti kaveria.Johonkin energia on purettava.Kissa ei ole lelu.

    • A. Nobel

      Laukaan Vihtavuoressa on tehdas, joka valmistaa rauhoittavaa ainetta. Tepsii takuuvarmasti kissoihinkin.

      • 12+9

        NO NIIN, RIITTÄÄ JO.

      • Arska0132

        ei toimi kissoihin,. mutta kissavihaajien polvien kutinaan kylläkin erittäin hyvin, ja kasvattaa samalal luonnetta, v*ttuilu vähenee yleensä ennen toista annosta :)

    • dizzyj

      Minulla on 2 kissaa. Allergian takia en voi nukkua samassa huoneessa. Kissa oppii kyllä nukkumaan yöllä. Kodinhoitohuoneessa meillä on tilaa . on ruokaa ja nukkumapaikka. Aamuyöllä huutaa ulko-ovella niin käyn päästämässä sen ulos. Ja sitten kun haluaa sisälle hyppää ripaan.

    • KissanPuolestaRy(nR)

      Elä anna kissasi nukkua päivällä vaan pidä mukana ja juoksuta päivällä narussa, ja opeta tavoille. Kyllä kissakin pitää kouluttaa.
      jos ei jaksa kouluttaa, ei kannata ottaa lemmikkejä.

      kerros taloihin ei todellakaan saisi tuoda asumaan kissoja/koiria joita ei ole koulutettu.

      Pitäisi olla samalla tavalla luvan varaista ottaa lemmikki, kuin aseen pito. loppuisi eläinten laiminlyönti. Kaikki eläimet rekisteriin!

      Kissoille arvostettu ja onnellinen elämä.

      • hups...

        Ehdotat siis, ota lopputili että voit olla kissan kanssa, voisi tietysti ottaa vuorotteluvapaata että olisi vastuullinen kissanpitäjä. En voi ottaa kissaa töihin mukaan:)

        Jos laatimianne sääntöjä noudattaisi, kukaan ei voisi ottaa kissaa.

      • ...

        Kyllähän kissan voi kouluttaakin kissa toisin oppii sen mitä haluaa ja on kiinnostavaa. Ennemmin kissa kerrostalossa kuin haukkuva koira- Mutta hereilläpitäminen ihan väkisin se se vasta rääkkäystä kissalle olisi. Yleensä kissat nukkuvat 13-18 tuntia vuodokaudessa. Iän myötä aina vaan enemmän.

      • klioybui6
        ... kirjoitti:

        Meillä oli maalla aina kissoja. Ulkokissoja. Sai niitä päästä yöksi sisään ja viereen nukkumaan. Miten asiat olivat silloin niin mahdottoman yksinkertaisia. Meillä oli navettaa ja kaikenlaista ulkorakennusta mihin kissat pääsivät suojaan.

    • ake1

      minulla on ollut aina kissa. kuissat on erikoisia pomoja. niillä on eri luonne. nykyinen titi vie puolet sängystä, naukuu ruokaa ja syö vähän jolloin koira saa hänan namupaloja (jos en ehdi nostaa niitä pois) eli kuppi on tyaas tyhjä ja hän naukuu lisää. istun tietokoneen äärellä hän tulee naukumaan syliin. katsotaan telkkaria, kuka änkee syliin Titi. KISSAT ON IHANIA kaikilla on omat jutut. Koeta kestää

    • Vanha katti

      Mirri tahtoo leikkia kanssasi. Kissat ovat luonnollisesti yokyopeleita ja koisaavat sitten paivat pitkat. Jos et voi laittaa sita yoksi pihalle (liian kylma, ei omaa pihaa ja yosuojaa esim. autotalli jne...), kokeile sen sulkemista kylppariin pedin, vesi kupin ja lelujen kanssa. Kylla se siellakin meuhkaa, mutta vahemman, kun ei ole ketaan heratettavaa. Jos se on kokonaan sisakissa, yrita leikkia sen kanssa kotona ollessasi. Nuoret kissat eritysesti kaipaavat tekemista ja jahtaavat naruja, pienia palloja tai kissan leluja mielellaan. Meidat katit jopa "metsastivat" lattialle jatettyja sukkia pentuina.

    • Kolme kissaa

      Minulla oli aikoinaan kolme kissaa. Nuorempina ne tietysti riehuivat yötä myöten, mutta vanhemmiten rauhoittuivat niin, että tulivat aina yöksi viereeni sänkyyn nukkumaan. Mutta aamuisin viimeistään kahdeksalta piti aina käydä antamassa ruokaa, muuten alkoi melkoinen meteli.

      Kaikki kissat oli leikattu (yksi kolli ja kaksi tyttökissaa).

      Kun kissat olivat vielä nuorempia, pidin öisin makuuhuoneen oven kiinni. Aluksi protestoivat sitä, ja kävivät välillä ovea raapimassa, mutta tottuivat nopeasti tilanteeseen.

      Kaikki kolme kissaani ovat nyt nukkuneet pois vanhuuttaan, ja ikävä on edelleen kova. Mutta jos joskus vielä otan kissoja, otan varmasti taas useamman. Ainakin nuo kolme kissaani viihtyivät hyvin yhdessä, niistä oli toisilleen seuraa kun kävin päivät töissä.

      Suosittelen että hankit kissallesi kaverin, ja käyt leikkaamassa sen. Kastrointi on kuitenkin edessä jossain vaiheessa.

    • hehheh1

      Lopeta ITTES.

    • Pallit vex !!!

    • Sellasia ne on

      Minulla on kaksi kissaa ja aiemmin oli kolme. Kissat tarvitsevat seuraa ja en pitäisi vain yhtä kissaa. Silti ja vaikka ovat leikattuja ja jo lähemmäs 10- vuotiaita, kyllä meidän yksi kissa yhä saa välillä yöllä hepuleita. Yleensä ne ajoittuvat alkuyöhön. Äänekästä maukumista, härkkimistä, kolistelua ym. Toinen maukumis/häiritsemiskohta on usein aikaisin aamulla.. ei ne minua silti paljoakaan haittaa, joskus jos oikein mouruaa suoraan korvani juuressa yöllä, voi ottaa hiukan kupoliin.

    • Female-77

      Leikitä kissaa hereillä ollessa, varsinkin juuri ennen ku meet nukkuu. Kuivaruoka aina tarjolla, päivän viimisin märkäruoka-annos tarjoa hetki ennen nukkumaanmenoa, leikkauta kolli, hanki kaveri sille, älä sulje sitä minnekää yöksi; erityisesti jos oot päivät töissä.

    • tzädää

      Eikun piikille kuin Kontulan narkkarit.

    • leikitä sitä ja voit ulkoiluttaa, jos kissasi viihtyy ulkona, mutta pitäähän sitä, joskus tehdä semmosta mistä ei pidä

      onnea vaan sulle!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • loppu maukuminen

      Meillä rauhoittui ylivilkas kissa haulikolla lopullisesti

      • 5 + 5

        Joo, kissa "rauhoittui", mutta oma mielenrauhasi meni!

    • Tehhää kissasta kissasta rukkaset.

    • kaverixxxx

      Voi, voi, ettekö jo tajua, että pentuvaiheessa kissa on hyvin energinen ja tahtoo leikkiä paljon ei sen pitäis häiritä kun se on normaalia kissan elämää. Ettekö jo hankittaessa kissaa tiedä miten pentukissa käyttäytyy? Minulla on ollut kahdeksan kissaa ne olivat pentuina aika villejä leikkimään, mutta ei se silloin häirinnyt minua touhusin niiden kanssa iltaisin paljon ennen nukkumaanmenoa. Aikuisina ne olivat rauhallisia. Kissa on kaksivuotiaaksi asti touhukas, mutta sitten rauhoittuu kun aikuistuu.

    • nips naps

      Siihen on vain yksi konsti.

    • Ihana kissa

      Hellyyden ja huomionkipeä kissa on pieni riesa verrattuna kuorsaavaan, röhisevään ja päräyttelevään äijään verrattuna.

      • miauw

        Ou jee mama, oon samaa mieltä.

    • erygety

      on vain kolme asiaa joka voit tehdä:
      1. sulje huoneesi ovi ja ala käyttämään korvatulppia heti kun maukuna alkaa.
      2. jos asut isossa talossa, sulje kissa yön ajaksi esim. sauna-osastolle (jossa ruokaa juomaa lämpöä ja ehkä valo sille, niin maukuna ei kuulu.
      3. päästät sen ulos aina kun maukuna alkaa. JOS on tarpeeksi lämmintä, muttei pakkasella!

    • antti hernekeitto

      Lapuan 9 mm luoti poistaa nopeasti ko ongelman !

    • Kastroinnista

      Muistelen lukeneeni, että poikakissaa ei pidä leikkauttaa ainakaan ennen kuin se täyttää 8 kk. Hyvä, jos pystyy lykkäämään. Taisi olla niin, että liian varhainen leikkauttaminen lisää ainakin virtsakivien vaaraa, jostain virtsateihin liittyvästä varoitettiin. Odottele siis vielä, ja muutenkin kiinnitä alusta asti huomiota ruokavalioon, jotta tuokin ikävä vaiva ehkäistäisiin ennakolta. Eläinlääkäriltä saa ainakin hyviä raksuja, ja ei pidä jättää ruokintaa pelkkiin raksuihin, vaan hyvälaatuista "märkää" ruokaa lisänä joka päivä.

    • Fraternus

      Kyllähän kissasta eroon pääsee. Maaseudulla annetaan kuulaa kalloon ja kaupungeissa voi viedä eläinlääkäriin piikille. Miksi suotta pilata elämäänsä yhden häiriintyneen katin takia?

    • hyvät yöunet

      kastroi se, ja kissat on muutenkin yö eläimiä, sopeudu siihen, kyllä se rauhoittuu kun leikkautat sen, ei aiemmin rauhoitu, ensi hätään voi ostaa feliwaytä, siinä menee muutama päivä että se auttaa, jos auttaa.

      • Matti Katti

        Enne pakkaskautta ikkuna raolleen ja kissa "vapauteen"... kumpikin nauttii yön parhaiten. Talvella illalla ulos ja aamulla sisälle. Toimii.

      • Kissaton kerrostaloa

        Kyllä meidän Hiipana oli rauhallinen ja kiltti kolli vaikka ei palleja poistettukaan. Ymmärsi puheenkin niinkuin vanhat kissat ymmärtää jos niitten kanssa jo nuorena touhuaa paljon. Ihan todistettu juttu useamman kissan kanssa, oman ja vieraitten.

      • 150 m
        Matti Katti kirjoitti:

        Enne pakkaskautta ikkuna raolleen ja kissa "vapauteen"... kumpikin nauttii yön parhaiten. Talvella illalla ulos ja aamulla sisälle. Toimii.

        Metsästyslain mukaan kulkukissanhan saa tappaa ja se on ihan hyödyllistäkin toimintaa pienriistaa silmälläpitäen kunhan vain pitää huolen, että lopetuspaikasta on 150 m matkaa lähimpään asutukseen. Eihän ne tietenkään mukavia ole myöskään lasten hiekkalaatikoilla.

      • mummun kissa
        150 m kirjoitti:

        Miten erotat kulkukissan tavallisesta kissasta. Ja saapiko ampua ilman maanomistajan lupaa. Jospa sinä siellä vähän taaimmaisessa pellossa posautat talon vanhan emännän ainoan ilon hengiltä. Miten sitten suu pannaan.

      • Tiedoksi sinulle
        150 m kirjoitti:

        Metsästyslain mukaan kulkukissanhan saa tappaa ja se on ihan hyödyllistäkin toimintaa pienriistaa silmälläpitäen kunhan vain pitää huolen, että lopetuspaikasta on 150 m matkaa lähimpään asutukseen. Eihän ne tietenkään mukavia ole myöskään lasten hiekkalaatikoilla.

        Metsästyslaissa on määräys siitä, että villiintyneen kissan saa tappaa se, jonka omistamalle tai hallitsemalle alueelle se on tullut. Mikä tahansa irrallaan tavattu kissa ei ole villiintynyt kissa. Niitä vartenhan on järjestetty kunnan tilapäishoitovelvollisuus. Villiintyneen kissan voi tunnistaa muun muassa ulkoisten tuntomerkkien, käyttäytymisen ja elinpiirin perusteella. Villiintynyt kissa hankkii ravintonsa luonnosta.

        Kissoja ei saa lopettaa miten tahansa. Kissojen lopettamisesta meillä on tarkat määräykset, joita on noudatettava riippumatta siitä lopetetaanko oma kissa, toisen kissa tai vaikkapa villiintynyt kissa. Eläinlääkärillä on aina oikeus lopettaa kissa asianmukaisella tavalla. Muilla, jotka kissan aikovat lopettaa, on oltava riittävät tiedot kissan lopettamismenetelmistä ja lopettamistekniikasta sekä riittävä taito toimenpiteen suorittamiseksi. Kissan saa lopettaa vain ampumalla aivoihin tai käyttämällä heti tappavaa kaasua. Kaikkien eläinten lopettaminen on aina tehtävä mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti.
        http://www.sey.fi/elaintietoa/lemmikkielaimet/kissa/kissa_laissa

        Eli EI saa.

    • nauuu

      Pumppuhaulikolla !!

    • maalaismies

      Jos mä nukkuisin yhdenkin yön talossa jossa on tuollainen kissa niin tappaisin sen.

      Tietenki kukin tekee niinku parhaaksi näkee mutta näin meillä.

      • vitunpellet1

        Jos yksikään sinun kaltaisesi juntti tulisi lähellekään minua, niin tappaisin.

      • voielämänkevä
        vitunpellet1 kirjoitti:

        Jos yksikään sinun kaltaisesi juntti tulisi lähellekään minua, niin tappaisin.

        On se hassua, kuinka jotkut viitsivätkään kiihtyä kissoista.. Maailmassa on muutama kymmenen miljoonaa eläinlajia, ja yksi niistä kai sitten ylitse muiden - myös kissanomistajien itsensä.

      • ihmishirviöt

        Jos nukkuisin yhdenkjin yön talossa jossa on tuollainen ihminen niin.......

    • Tervetuloa kerhoon!
      T: Määky-Nöpön omistaja

    • kur-mau

      Kissasi on vielä kovin nuori. Sillä on paljon leikkejä näyttämättä sinulle. Vaikka teet millaisia temppuja, se ei koko yötä jaksa tuossa iässä nukkua. Kattisi on ihan normaali.
      Vanhemmiten huomaat (jos saat kunnian tutustua erilaisiin kissoihin) kissojen väliset erot: jotkut nukkuvat kanssasi yhtä pitkään kuin sinäkin nukut, toiset marmattavat, jollet mene syömäkaveriksi nuokkumaan niiden viereen, toisille riittää hiljainen hyrinä ja rapsutus. Mutta yleisimmin ne yöliikkujat heräävät klo 3 ja 4 välillä, jolloin niiden vaisto herättää ne saalistuksille.

      Meillä on ollut kissoja, yksi oppi menemään jo edeltä takkahuoneeseen "arestiin", kun sen hyppelemiseen herättiin, toinen halusi rehellisesti ulos ja viipyi aamuun. Sitten oli taloon eksynyt orpo, joka oli niin kiitollinen lämmöstä, että käyttäytyi kuin uskollinen koira ja teki mitä siltä ääneen toivoi, ei ulkoillut kuin päivisin.Tuo nykyinen kolli taas nukkuu poskea vasten, herää klo 3:30, haluaa harjaukset, sitten ulos, tunnin päästä takaisin sisälle, ruokaa kovalla äänellä ja marmatuksella ja vielä pari laulunhyristystä ja sitten yhdessä nukkumaan pariksi tunniksi ja taas sama kehä. Yritimme sillekin takkahuonearestia, mutta paukutti kiuaskivetkin lattialle - voimaksluontoinen rotukatti ja taivaallisen herkkäsielu:) Ymmärtää puheen muttei toteuta toiveita.

      Mutta pikkukattiasi en opettaisi yöseurustelulle, koska sehän vaan tottuu rytmiin. Koira on siinä mielessä helpompi, ettei hösää öisin, korkeintaan kuorsaa ja urisee unissaan.
      Kuitenkin: koeta kestää pitkäjänteisen opettamisen parissa ja koulaa kollikattisi sellaiseksi, ettet turhaan sen kanssa öisin seurustele, älä ala ruokkia, syököön aiemmin laitettua, ja jos kerran hiekkalootalleen pääsee, arestiin vaan, ei se siitä säry, huutakoon. Mutta ellei vuodessakaan opi, on joku muu ratkaisu otettava sijaan.

      Et varmaan arvaa, mutta oikea ihmislapsi sevauvana vasta herätteleekin:) Harjoitus tekee viisaamman.

    • kovaääninen kissa

      Sama tilanne paitsi, että kissani on 15v eikä ennen näin käyttäytynyt pari vkoa sitten aloitti. Herättää aamuyöllä, maukuu todella kovalla äänellä, ravaa päällä. Jos laitan makkarista pois ja oven kiinni jää oven taakse huutamaan ja raapimaan ovea vimmatusti (vihaa kiinni olevia ovia).

      Kokeilin Feliway haihdutinta ehkä vähän auttanut mutta ei kokonaan. Leikittänyt, antanut illalla myöhään ruokaa, huomiota mutta eivät tunnu nämä keinot auttavan. Kissa on turhautunut, kun ei pääse ulos. Ennen asuttiin rivarissa ja pääsi ulkoilemaan sekä mökillä koko kesän oli ulkona. Nyt kerrostalossa ei enää sitä mahdollisuutta. Ennen ensi kesää, kun pääsee mökille. Luulen, että tästä johtuu ja muutostakin ylipäätään.

      Keinot ovat vähissä. Nyt olen tehnyt niin, että kissa ulos makkarista, ovi kiinni ja korvatulpat korviin niin saa edes jotenkin nukuttua. Kuuluu kyllä niiden läpikin, mutta ei niin paljoa. Pitää varmaan hommata sellaiset tulpat joista ei kuulu. Olen myös miettinyt jos pitäisi eläinlääkäriltä kysyä kissalle jotain rauhoittavaa jos vaikka antaisi aina illalla tabun ennen nukkumaan menoa.

      • vanhat kissat

        15-vuotiaan kissan omistajalle: minulla oli ihan sama juttu, kävi ilmi, että katilla on kilpirauhasvaiva, kilpirauhashormonin ylituotantoa, siihen auttaa Tyrazol, maksaa noin 5 euroa 100 kpl. En uskonut ollenkaan, että katti voisi rauhoittua sen avulla, mutta kahden viikon päästä se tuli yhdeksältä viereen nukkumaan ja nukkui aamuun asti. Kuulemma yli 12-vuotiailla kissoilla kilpirauhasen ylituotanto on ihan "normaali" sairaus. Ei tarvitse viimeistä piikkiä antaa, kun hankkii Tyrazolia, samaa, mitä ihmisille annetaan. Verikoe lääkärissä ja resepti ja tilanne paranee kahdessa viikossa, voihan olla, että nopeamminkin! Meillä meni kaksi viikkoa.

      • 15vkisunomistaja
        vanhat kissat kirjoitti:

        Vähään aikaan en palstaa lukenut ja huomasin tämän. Eikun varaamaan heti aikaa eläinlääkärille ja toivottavasti selviää olisko sama vaiva kyseessä. Muutenkin vanha kissa hyvä tarkistuttaa aika ajoin, ettei diabetestä ym.vanhuuden vaivaa. Virtsatie vaivoja joskus ollut mutta nyt ei sitä (normaalin värinen virtsa). Voisi ollakin tuota kilpirauhasjuttua. Vielä haluaisin pitkään pitää rakkaan mirriseni joten eikun lekuriin.

        Noille kissanvihaaja ääliöille en viitsi käyttää energiaa vastaamiseen. Korventukoot aikanaa siellä jossain...mokomat ihmishirviöt.

    • jjepjep1

      Ei muutaku kuula kalloon nii eiköhän rauhotu..

    • kissanainen2

      Kastraatio. Mielellään puoleen ikävuoteen mennessä. Rauhoittuu kyllä. En pitäisi kaveria välttämättömänä. Kissa ei ole laumaeläin.

      • Kissaystävä

        "kissanainen2"
        Riippuu myös siitä, onko kissa sisä- vai ulkokissa. meillä on leikatut kissat ja ne nukkuvat a leikkivät usein kaksistaan. Kissa kuitenkin on laji, jota ihminen ei täydellisesti vastaa. Mielestäni kissaa voi myös kouluttaa ja se kouliintuu, jos se on sille mieluista. Meillä oli kissa, ja kerran maatessani sängynpäällä otin karamellipaperin, rypistin sen ja sinkosin ilmaan. Kissani kiinnostui ja vaati lisää tein niin, että hain sen itse, ja sitten lopetin kun "kyllästyin" kissa nouti sen itse ja toi lähelleni, muuta kuitenkin niin kauas, ettei käteni yltänyt. Otin sen kuitenkin muutaman kerran ja sitten taas ja kun sama toistui, niin jälleen "kyllästyin" hetken päästä kissani toi sen peräti rinnallani ja nyt sitten "jaksoin" paljon kauemmin. Eli opetus oli se, että jos haluat leikkiä, niin tuo se paperinytty saatavilleni. kissa on itsekäs mutta palkitee kyllä jos se siitä pitää.

    • kur-mau jatkaa...

      ..sen verran vielä: Meillä oli hoitokissanpentu, se kyyläsi aamuyöstä, kuka avaa ekana silmänsä, jos luomi vähänkään värähti, se hyppäsi kasvoille:)

      Ja älä ihmeessä ota noista "pumppuhaulikko"-tyypeistä opiksesi, heillä on jo ollut kasvatus sen verran rajua aikoinaan, että liipasinsormi on yhtä herkässä kuin hermonsakin kaikelle pienellekin vastuulen vireelle.
      Jos oppii ajoissa vastuuseen ja elämään ympärillä, niin elämä antaa kyllä neuvot, miten pulmatilanteissa on paras tehdä.
      Jos päädyt pattitilanteeseen ja haluat luopua kissastasi, vie se eläinkotiin. Älä rääkkää.

    • iuy7f6

      Päästä kissa ulos.

    • Kissaystävä

      Mielenkiintoinen juttu. Nimittäin meillä on kaksi kissaa nuoria, kastroituja. Hieman vanhempi kissa tulee yöpöydälläni ja nuuskii kasvojani ja jos se ei huoma, ettäen herää, niin se alkaa tökkiä tassullaan varovasti. No klo jotain 3-4 yöllä, se sen tekee. Nousen kiltisti ylös ja kissa vie minut ruokakupin luokse. Anan hänelle hieman ruokaa ja kissa on ok lähtee nukkumaan.
      Toinen nuorempi kissa vuorostaan vaatii joskus aina iltaisin leikkimään. jos ole tietokoneella, niin se tassullaan tönii ja jos en kohta lähde, se alkaa riuhtomaan kynsillään minua ylös tuolista. Kun nousen niin kissa lähtee edelläni ja pysähtyy paikkaa, jossa sen lempilelu, eli kepin päässä joustava naru ja narussa kiinni kirjava villalanka tupsu. jonkin aikaa leikittyään se poistuu. Nämä molemmat kissat myös leikkivät siten, että heitän pienen läpimitaltaan n. 2-3 sm ja palauttavat sen heittäjälle, kuten koiratkin tekee. Tämä siitä, että olen jo eläkkeellä ja jaksan temmeltää ja leikkiä heidän kanssaan. Ilmeistä on, että kissasi on tottunut tiettyyn rytmiin ja tottunut kovakouraisesti käsittelemään hoitajaansa.

      Koeta nousta ylös ja anna ruokaa sille. Kissa on viisas ja ymmärtää kun sitä opettaa. Esim. kun annan toiselle ruokaa, niin jos toinen sitten lähtee kohti syövää kissaa sanon odota, niin kissa odottaa ja kun toinen lopettaa, niin menee ja syö loput.
      Myös se, että antaa viimeisen ilta-aterian joskus 9-10 aikaan, niin voi olla, että kissasi ajanmittaan oppii, että ei ainakaan kovin useasti herätä sua. Se myös, että jokainen kissa on omanlaatuisensa, ja jos annat illalla liian vähän ruokaa, niin kyllä kissa sut herättää, sillä voi olla joko totuttu tapa tai sitten vaan nälkä!

      • Koirasihminen

        Tiedätkö mitä, sinulla on upea kissa. Kiskoisi joku minutkin joskus pois tietokoneen äärestä tekemään jotain järkevämpää...

        Muutenkin hauskoja kaveruksia nuo sinun kissasi.

      • Kissaystävä
        Koirasihminen kirjoitti:

        Tiedätkö mitä, sinulla on upea kissa. Kiskoisi joku minutkin joskus pois tietokoneen äärestä tekemään jotain järkevämpää...

        Muutenkin hauskoja kaveruksia nuo sinun kissasi.

        "Koirasihminen"
        Se on kyllä totta, että näin ne elukat meitä opettaa, että älä siinä istu, vaan tule ja leiki kanssani. Jäi sanomatta se, että kun kissani kyllästyy, niin se jättää esim. pallonsa sinne mihin sen viimeksi heitin. Leikkii itsekseen vähän aikaa ja se on siinä.

        Koira sekä kissa (meillä ei tällä hetkellä ole koiraa) palkitsee upeasti hoitajansa, kunhan ymmärrät sitä ja pidä se ehdottomasti tasavertaisens. Kuria täytyy olla, mutta jos elin ei ymmärrä, niin älä pakota väkisteni. Eläin ymmärtää niin puhetta kuin elettäkin. Vaikeinta on, kun kissa pitää lopettaa, on kuin tappaisit parhaan ystäväsi. Niin se vaan on!

    • Parisuhdeneuvoja.

      Anna kollille mitä se haluaa, niin se rauhoittuu. Hetkeksi.

    • studebaker

      Hehee:)))
      Meillä on2 narttua, rotukisuja.
      Pakko jos meinaa ite nukkua, niin pistää makkarin ovi kiinni.
      Kissat herättää silloin, kun niille itelle sopii valvoa... pitää saada koko lauma hereille:) Toinen kisuistamme osaa avata ovenkin, hän hyppää ja painaa kahvasta...:))

    • Juupati Juu

      Kumpikohan on pahempaa rääkkäystä, pitää kylpyhuoneessa vai poistaa pallit? Jos ei pärjää elukan kanssa, niin sitä ei pidä ottaa tai jos virhe on jo tapahtunut jää kaksi vaihtoehtoa, joko lopettaa omistajan tai sitten eläimen.

    • pussikuski1

      voisit kysyä eläinlääkäriltä joko ne leikkaisivat,minun kissa leikattiin 9kk:n ikäisenä,se on seurankipeä ja kaipaa hellyyttä ja onhan se luontaisesti yöeläin,ei minulla ollut aikoinaan tuommoista harmia,kyllä se oppii sinun "vrkrytmin".

    • missukkasi

      Emäntä hei, nukun koko päivän ja odotan sinua kotiin leikkimään kanssani. Ja mitä sinä teet kun tulet, lykkäät ruokaa eteeni ja syöt tietenkin itsekkin, ja se siitä, odotan yhä että huomaisit kuinka mukavaa seuraa olen. Haluaisin tutustua sinuun vähän paremmin. Olen vielä pikkuinen, suloiseksi ovat kehuneet, en vielä halua mitään muuta naisseuraa, voi kuinka toivon että voisit aidosti pitää minusta, leikkiä kanssani ja helliä minua edes vähän.

      • .....

        Ei kaikki kissat halua leikkiä, ainakaan vanhemmat. Me jutellaan paljon kissan kanssa, se vastaa aina minulle. Sille on juhlaa jos saa nukkua rinnan päällä. Vaatii huomiota jos kiireiltäni jää vähälle paijaamiselle.

    • OrientalCatLover

      Feliway -liuos sisältää kissan naamaferomonia. Feliway feromonihaihduttimen on todettu vähentävän kissan kokemaa stressiä monissa eri tilateissa. Feromoni tukee kissaa pelkoa ja ahdistusta aiheuttavissa tilanteissa, kuten muutto uuteen ympäristöön, juhlat (joulu, uusivuosi jne.), uusiin perheenjäseniin sopeutuminen. Feromonin ansiosta kissa tuntee itsensä varmaksi ympäristössään, jolloin virtsalla merkkaaminen, kynsiminen ja kissojen väliset konfliktit vähenevät.

      Haihdutin kytketään siihen huoneeseen, jossa kissa viettää eniten aikaansa. Haihduttimen tulee olla jatkuvasti kytkettynä pistorasiaan koko neljän viikon ajan.

      Tämä tuote toimii eikä ole millään tavalla vaarallista ihmisille/lapsille.

      t. kolmen kissan omistaja.

      p.s. äärimmäisen tärkeää on leikkauttaa kolli jos ei sitä aiota käyttää jalostukseen!

      • OrientalCatLover

      • Kissaystävä

        joo oli hyvä kun otit puheeksi tuon Feliweyn. Meille tuli pieni hässäkkä kun jouduttiin pistämään kissamme kahden jo totutun koiran kanssa makkariin, kun sisälle tuotiin uusi iso jääkaappi. Jostain syystä kissamme pelästyi ja niistä tuli veriviholliset. Hankittiin tuo seinä pistokkeeseen pistettävä haihdutin, Toinen kissoistamme ie tahtonut rauhoittua. Meillä on lattiasta kattoon ylettyvä "raapimapuu" jossa ylempänä on se ns. makuu paikka, jossa kissamme viihtyivät. Sen raapimapuun alla oli kosketin ja laitoimme sen haihduttimen niin, että se suoraan nousi ylöspäin. Muutaman päivän kuluttua kissamme tuli jollain tapaa oudoksi. Otin sen haihduttimen illalla ja kun yöllä heräsin, niin kas vain. se kissa nuoli puhtaaksi toista kissaamme. Siitä lähtien ystävyys on niillä säilynyt:

    • suomalainen tyttö

      Lapsena oli kissa. Mirri. Se jäi itkemään eteisen pöydälle kun lähdin kouluun ja sitten se häipyi. Talonmies hoiti asiat.

      Kissoja oli sitten lasten takia lemmikkeinä. Keväällä karkasi.
      Sitten kolmen päivän päästä tepsutteli kotia. 6 kollia odotti aidalla.

      Ei enää kissoja, eikä koiria, eikä miestä.

    • 4 kissan mamma

      Paljon aktiviteettia illalla!

    • eläin lääkärille

      tilaa eläinlääkärille aika,ja suorittaa kstoroinni eli kulkusten poiston.oma kissani teki samoin ja herjuuksissaan kakkasi ja pissasi lattialle vaikka pienempänä käytti omaa hiekkalaatikko.kun kerran olin päivällä kotona teki mielen osoituksen.sanoin kissalle että nyt teit viimeisen kerra.soitin heti elänlääkärille ja kello 14.00 kissa koppaan ja tunnin päästä kotiin,eipä tehnyt koskaan lattialle sen jälkeen,ja mourutauti loppui siihen.

    • kissanainen2

      Minulla on leikattu uroskissa ja se tekee tuota samaa että häiriköi öisin. Asun rivitalossa ja se saa juosta ulkona luukun kautta mielinmäärin. Olen huomannut että aina kun tulee yöllä sisälle, hyppää sänkyyn "tsekkaamaan" että kaikki ovat paikalla. Sitten haluaa käpertyä jalkojen päälle nukkumaan mutta siinä on se haitta että jos unissani huitaisen sitä jalalla, niin käy jalkaan kiinni kynsin ja hampain. Eli ei mikään kiva herätys keskellä yötä kun kissa on jalassa kiinni.
      Olen koittanut hätistellä sitä pois ja lähteekin hetkeksi mutta tulee taas uudelleen jonkin ajan kuluttua.
      Ovea olen koittanut pitää kiinni, sitten herään siihen kun kissa raapii ovea päästäkseen sisään.
      Tiedän että kissa on varmaan myös huomionkipeä kun olen päivät töissä ja tulen illalla vasta kotiin, sitten hommaan muksun kanssa ruokailut ja pesut enkä ehdi kyllä enää kissaa silitellä. Se jää siis aika vähälle huomiolle mutta sille ei juuri nyt mahda mitään.

      En sitten tiedä mitä tekisin että saisi nukkua rauhassa. Ei minua häiritse jos kissa nukkuu esim. vieressä rauhassa mutta kun se on tuota ravaamista suurimmaksi osaksi.

      • kissaystävä

        Kissa siis "alisti" sinut! Kun se tapahtuu, niin anna sille lähdöt välittömästi, mutta älä kiellä sitä tulemasta, toista aina sama, kunne kissahuomaa, että kas olenpa kiltisti, ettei emäntäni/isäntäni suutu.

        Meillä täällä kissat pitää pitää sisällä.

    • Sellaisia kissat on

      Otitko selvää millaisia (nuoret) kissat ovat ennen hankintaa? Onko sinulla kokemusta ennestään kissoista?
      Sellaisia kissat vain ovat, etenkin nuorena. Toiset ovat vilkkaampia kuin toiset. Meillä on parivuotias leikattu maatiainen joka alkaa hepuloimaan joka yö hetkeksi, mutta vuoden vanha pyhä birma on todella rauhallinen muuten, mutta repii makuuhuoneen tapettia jos sinne päästää hetkeksikään. Toki leikkivät yhdessä enimmät energiat.
      Ratkaisuna on, että emme päästä kumpaakaan kissaa makuuhuoneeseemme koskaan. Ovi on yöt ja päivät kiinni, ja ovat oppineet ettei sinne pääse.
      Aamuisin kun kuulevat että on herätty, saattavat naukua ovet takana mutta sitä pidän normaalina ilmoituksena että tule jo ja anna ruokaa! :D
      MISSÄÄN NIMESSÄ EI TELJETÄ MIHINKÄÄN VESSAAN YÖKSI! Jos näin pitää toimia, mene itse vessaan nukkumaan niin saat olla rauhassa.

      • Kissaystävä

        Tuolla raapimisella ne viestittää jotain. Koeta nousta ylös jos olet vuoteessa ja seuraa kissaasi, se kyllä näyttää sen, mitä se on vailla, useinkin se tuntemus tulee ajan kanssa, mutta ole kärsivällinen.

    • cat lover

      Sitä sapettaa ja vituttaa kun et laske sitä ulos tyttökissojen ja hiirien perään sekä tappelemaan muiden kollikissojen kanssa.

      Ymmärrän eläintäsi.

      • Näin se vaan on.

        Kissat eivät kuulu luontoon. Ne eivät ole millään lailla osa minkään luonnon omaa ekosysteemiä. Ja ihmiskunta on tehnyt sen verran pahaa tuhoa, että ei tulisi ajatella "mitä pahaa yksi kissa voi tehdä". Yksi kissa voi tehdä jo tarpeeksi, kun tiettyjä luonnonvaraisia eläinkantoja on vähän. Ja monet ajattelevat tuolla tavalla, ja luonnosta löytyy tuhansia kissoja, jotka syövät lintuja ja jyrsijöitä.

        Kuten joku sanoikin, niin kissat - kuten koiratkin - ovat evoluution irvikuvia. Periaatteessa niitä ei tulisi olla olemassakaan, mutta koska olisi epäinhimillistä aloittaa kotieläinten karsimista olemassa olevista määristä, tulisi enemmänkin miettiä, miten estää lisätuhoja ympäristölle, ja että leikkauttaa kotieläimet lisääntymiskyvyttömiksi, jotta näiden kannat pienenisivät. Siinä vaiheessa kun kissojen ja koirien lukumäärä on hyvin harva, ja ihmiskunta lakkaa tuhoamasta ympäristöään, voisi kissoja pitää ulkokissoina.

      • kysynpä vaan?
        Näin se vaan on. kirjoitti:

        No mikähän eläin se ilves on? Tai norjan metsäkissa? Eivät varmaan osa luontoa...

        Mieti nyt minkkejä, susia ja karhuja... onko noista jotain hyötyä?

        Tuholaisiahan nekin on.

        Vai pitäskö sitä luonnossa olla vaan kilttejä eläimiä kuten jänikset?

        Käyhän reissussa jossain intiassa vaikka niin kyllä se tää luonnon ekosysteemi kaikenlaista elukkaa sisällään pitää. Ei varmaan se meidän pikkunen hiirensyöjä sieltä pahimmasta päästä.

    • saariston mies

      Kissa on yöeläin ja pyhä sellainen. Sitä pitää huomioida ja silittää ja jutella kissalle aivan kuten puhuisit ihmisille. Kissa on älykäs kaveri ja ymmärtää hyvin ihmisten puhetta ja jos kattia kohtelee huonosti niin tämä osaa myös kieroilla ihan miten sitä sattuu huvittamaan. Joten kannattaa tutustua hyvin kissan arkielämään ja kohdella sitä siten että elämä on elämisen arvoista ja pitää myös selittää joka ilta että haluat nukkua koska se kuuluu tämän asujaimiston normaaliin rutiiniin. Minulla on lapsesta asti ollut kissoja ja voin todeta että kissat tuntevat jopa kellon ja peräti myös viikonpäivätkin ja tällainen katti eli yli 21-vuotiaaksi asti joten kyllä kissalle elämänkokemusta ja eri vaiheita vuosien mittaan riitti. Minulla ei ole koskaan llut kissojen kanssa suurempia ongelmia ja olen käsitellyt myös näitä ns. isompiakin katteja kuten leijonia, leopardeja ja puumia. Maailman suurin kotikissarotu eli amerikanburma on myös tuttu koska sellainen tuotiin Yhdysvalloista Suomeen 1968 ja sellaisen käsittelyyn tarvitaan kokemusta ja ymmärrystä miten kissat elävät. Joten kannattaa todella perehtyä kissojen elämään ja maailmaan ja jos ei niin tehdä niin kissa kostaa kyllä hoitajalle seuraavassa elämässä. Kissalla kun on peräti 9 henkeä ja katti muistaa miten häntä on kohdeltu. Kissojen kirjoja on myös saatavissa ja niihin kannattaa myös perehtyä. Miau!

    • miumau1

      Piikki ja kissojen taivaaseen

    • Kultakalamies

      Hankkiutuisin koko katista eroon ja hankkisin jonkun kunnollisen kotieläimen tuollaisen evoluution irvikuvan tilalle. Vaikka kilpikonnan tai jonkun muun joka osaa hillitä itsensä, akvaariokalat on mukavan hiljaisia ja erittäin seurallisia kotieläimiä. Varteenotettavia vaihtoehtoja tyypillisille köyhän miehen lemmikeille kuten koira tai kissa.

      http://1i.fi/katinnotkeus

    • abe5

      tapa se ja hanki parempi katti. Hanki käärme se ei häiritse eteenkään kobra tai mamba.
      .

      • asshol3

        tapa ittes ja hanki parempi

    • pömpeli

      Anna kollille mirriä... :)

    • hkhk

      Kissat ovat yöeläjiä, kuten joku varmasti kertoikin. Ja nuoremmat kissat ovat aika vauhdikkaita muutenkin.

      Mutta oli kissa minkä ikäinen tahansa, niin öisin niistä voi tulla levottomia, jos niiltä loppuu ruoka kesken. Itse olen huomannut sen, että silloin kun kissat alkavat tehdä "ilkeyksiä" kuten järsiä huonekalujen kulmia tms., niin se on heti miulle viesti siitä, että kuppiin pitäisi laittaa ruoka. Ja johan ne sen jälkeen rauhottuvat ja antavat miunkin nukkua yöni rauhassa.

      Eli kokeile sitä, että pistät esim. kuivanaksuja kippoon ennen nukkumaan menoa. Sen pitäisi auttaa.

    • Aliina Kananpää

      Tuohan on ihan noprmi kissan elämää, ei siihen leikkaamiset auta, mitä enemmän se saa touhuta ennen iltaa sitä vähemmän se jaksaa touhuta yöllä, paljon leikkiä ja tekemistä ennen nukkumaan menoa

    • hullukissanainen

      Sinun ongelmaasi voisi helpottaa kissan leikkauttaminen. Se on iso kustannuserä kerralla, mutta ehkäisee kissan pissaamiset ja mouruamiset jatkossa.

      Itselläni on vieläkin vähän väliä ongelmia öisin leikatun 3,5 vuotiaan kollin kans. Meinaa riehua illalla kun olen menossa nukkumaan. Asun vielä yksiössä, niin ei voi sulkea olemattoman makuuhuoneen ovea. Leikitän kissaani illalla useita tunteja, jotta se nukkuu yön yli. Meillä on myös nukuttamisleikki. Kissani osaa noutaa erilaisia leluja. Menen sänkyyn nukkumaan ja suljen valot, jos kissani ei rauhoitu nukkumaan alan heitellä sen lelua sängystä lattialle. Kissa noutaa minulle leluaan niin kauan kunnes se väsyy/kyllästyy tähän leikkiin. Sen jälkeen se rauhoittuu nukkumaan viereeni tyytväisenä.

      Kissani tykkää myös katsella ikkunasta ulos. Jätän sälekaihtimet auki yöksi, jotta kissa voi myös katsella ulos.

      Jos kissaa pitää kurittaa niin ei missään nimessä saa käyttää fyysistä väkivaltaa tai mitään vessaan telkeämistä. Paras keino kissan kasvatukseen ja kuritukseen on suihkepullo jossa on vettä. Sitä kun suihkaisee kissaa päin (ei kasvoihin tai korviin) kissa säikähtää. Se on kivutonta, mutta epämiellyttävää kissasta. Ei siis vahingoita kissaa.

      Kissat ovat toki yksilöllisiä, mutta toivottavsti tässä olisi jotain vinkkejä sinulle. Jos ihan mahdottomalle tuntuu, kissan voi antaa pois. Mutta varmista, että se saa hyvän uuden kodin.

    • kissis___

      On julmaa pitää vain yhtä kissaa. Kissa tarvitsee ainakin yhden lajikumppanin.

      • löäökö

        Meidän mikko inhoaa toisia kissoja. Saa raivarin jos näkee vilauksenkaan.

    • 3 kissan emäntä

      Toinen pentu kaveriksi. Luultavasti juoksevat keskenään jo päivällä niin paljon että ei enää yöllä tarvitse.

    • gfhdt

      meillä oli vähän sama, nyt 2 vuotiaana nukkuu lähes kaikki yöt mutta jos haluaa seuraa tulee taputtelemaan tassulla poskea, riittää kun sanoo et nukutaanko vielä vähän aikaa ja kissa käy kerälle viereen. kissa on edelleen muuten aika lapsi eli saatat joutua odottamaan useampia vuosia ennen kuin kissasi aikuistuu. olisikohan asiaa kannattanut miettiä ennen kuin ottaa lemmikkiä jos ei kestä sitä lapsuusajan temuamista.

    • toi5

      Täytyy ymmärtää, että kissa on perheenjäsen. Opeta kissa säännölliseen elämään. Samat ruokailuajat ja samat nukkumaanmenoajat ja muista, että nuori kissa tarvitsee aktiviteettejä eli sen kanssa pitää leikkiä. Meillä on ollut yhteenä 6 kissaa 20 vuoden aikana, samaan aikaan 2-3 kissaa. Kun niiden kanssa leikkii ja opettaa ne hyville tavoille niin sekä niiden , että talossa asuvien ihmisten on hyvä olla. Mikä onkaan sen mukavampaa, kun nukkumaanmenoajan jälkeen kaikki 3 kissaa pikkuhiljaa tulevat samaan sänkyyn omille paikolleen yöunille tai viikonloppuisn päiväunien aikaan sama juttu.

    • mts,å

      Kuinka helevetin sekopäistä porukkaa täällä oikein käy kirjoittelemassa? Jotain peräkammarinpoikia, joilla ei ole päivisin muuta tekemistä kuin huudella kissojen tappamisesta foorumilla? Melkoisen surullista elämää. Menkää töihin.

      • minäkö

        oon samaa mieltä...ihmiset vois tappaaittesä jos se on niin mukavaa

    • Kissojen ystävä

      Musti ja Mirri myy tällaista laitetta/ ainetta. Me saimme kissoille tästä ison avun kun olivat rauhattomia.Feliway-feromonihaihdutin

    • kissaihminen1

      Meillä asia on ratkaistu niin, että kissalla ei ole asiaa makuuhuoneisiin yöllä. Siis ovi kiinni ja kissa saa puuhastella muissa huoneissa mielin määrin. Vesikuppi, raksukuppi, raapeinpuu, lelut, lepopaikka, sekä ikkunasta pihalle katselun mahdollisuus, saa kissan viihtymään ilman sinua ne muutamat yön tunnit. Kissahan on yöeläin. Pitää vain olla johdonmukainen, niin kissa tottuu nopeasti järjestelyyn. Kun leikit ja pallutat kissaa päivisin, niin ei tarvitse huomiotasi yöllä.

    • sako auttaa

      nitro auttaa, ei muuta kuin päästä kiinni ja huolehdit että menee alas. Minulla on myös ulkona eli meidän pihalla mouruaviin kolleihin ihan oma lääke Sako 222 pienari, on loppuneet mouruamiset enimmäiseen pamahdukseen. Turha tulla viherpiipertäjien sanomaan että laitonta. Kun meidän rajan ylittää niin on lainsuojaton

      • kissa on osa luontoa

        Sinä vihaat ulkoelämää ympärilläsi, ihan oikesti. Lisäksi vihaat omaa elämääsi ja itsäsi. Nuo edellämainitut ovat pontimena kissavihallesi. Ajatella, ettei sinun pihasi yli voi kissa mennä. Tiedätkö, että tontillesi paskovat sekä linnut, jänikset, ketut ja muut yöliikkujat. Seuraapa vain.

        Kissa on luonnossa pienin paha. Suurinko? - No, suurin PAHA on ihminen. Kuulut osaan heitä.

        Ja lopuksi: Edes tonttisi ylikävellyttä vierasta kissaa ei ole lain mukaan lupa tappaa. That's it.

      • tee kinttaat
        kissa on osa luontoa kirjoitti:

        kissa tappaa paljon pikkulintuja siksi sen saa tappaa

      • koirien vihaaja

        Älä vaan sano että sulla on koira? Niihin aivottomiin otuksiin ne ammukset pitäs kohdistaa.

      • biologist
        tee kinttaat kirjoitti:

        kissa tappaa paljon pikkulintuja siksi sen saa tappaa

        lue biologiaa

    • Kissojen vihaaja

      Tapa se.

      • ammu ittes

        Koirat pitäs tappaa kaikki. Aivoton räksyttäjä. Kissat on jees.

    • gredder

      Oothan tuota nukahtanu uudestaan jos monta kertaa heräät.

    • Turha otus

      Ota hännästä kiinni ja pajauta parikertaa ovenkarmiin , kyllä pitäis loppua !!!

      • hähähää

        Itse olet turha, sut vois vaiks paukauttaa pari kertaa ovenkarmiin

    • lukijalta

      Kissa nukkuu yleensä päivät ja valvoo yöllä.. Kissa on siis yöeläjä.. Miten sitten saat siitä päivällä eläjän.. Niin päiväaikaisia aktiviteetteja sun pitäs sillä kissalla lisätä jotta se olis yöllä sitten nukkumassa.. kun sinäkin nukut.. Minulla itsellä on ollut vuosia kissoja ja sanoisin että ne tekee kuin tahtoo.. välillä ne nukkuu päivällä ja juoksevat yöllä.. Toisinaan sitten taas päivällä ne juoksee ja leikkii, pyytää hiiriä ym. ja sitten yöt nukkuvat.. Kaikki tavat kissalla ovat ihan normaaleja tapoja.. Voit myös kokeilla hankkia kissalle kissakaverin, jonka kanssa se sais peuhata..

    • boommm

      saunan taakse!!!! :)

      • Lunamare2

        Siis sinut, hullu ääliö!!!

    • Minulla on ollut kaksi sopeutumatonta kissaa kumpikin on saanut "lyijymyrkytyksen".

    • muuten hiljaa

      Kyllä meidän kissat (12v ja 16v) nukkuu öisinkin, tosin joskus tekevät omia juttujaan, mutta harvemmin, vanhempi kissa naukuu joskus aamuyöstä 3-5 välillä.

    • Suihkepullo paras

      Suihkupullossa vettä ja silloin kun riehuu pari suihkausta kissan naamaan, kokeiltu ja toimii, niin tehokas konsti kun sanookin kissalle siih-siih ilman vettäkin niin toimii !

    • No, huh huh

      Suihkupullo täälläkin käytössä 20 vuotta, tosin eri kissoille :) Kisu makkarin oven ulkpuolelle ja jos raapii ovea, niin raotat sitä ja suihkaiset. Pari kertaa opettaa kisun oikeille tavoille. Sillä voi kouluttaa myös esim kynsien teroittamisessa huonekaluihin ja pöydille hyppimisen eliminoimisiin. Ei ole eläinrääkkäystä, eihän kissaa saisi sitten viedä sateella uloskaan. On täällä niin surkuhupaisia kommentteja ettei jaksa akikkia edes lukea...

    • Kissan omistaja

      Pistä ovi kiinni..!! Älä anna kissan nukkua illalla, niin kyllä se siitä..

    • kissafani

      Onko kissasi päivät yksin? jos niin ehdottomasti mielekästä tekemistä, leikkiä aktiviteettilelujen kanssa päiväksi. ( zooplus.fi ) Sitten leiki kissan kanssa illalla ennen ruokailua. Kissa haluaa metsästää, pyydystää.... Luulenpa että yöllä uni maistuu, eikä jaksa "kiusata" sinua.. Kaikki rankaisemiset kannattaa unohtaa, kissa ei välttämättä tiedä miksi haluat häntä rankaista, kiusata. Riskinsä myös sillä että hankkii kissakaverin, eivät välttämättä hyväksy toisiaan. Ja kissan kastrointi kannattaa tehdä noin 6kk ikäiselle. Paljon mukavia hetkiä ja kauniita unia sinulle ja kissallesi!!!!

    • muutama vinkki

      Kissasi on vielä pentu. Älä eristä kissää yöksi, kuten joku neuvoi vessaan tai muuallekaan!!!! Kissa on yöeläin ja valoo miellään yöt. Kissan voi silti opettaa toiseen rytmiin, jolloin se valvoo päivät ja nukkuu enemmän yöllä. Kissa rauhoittuu kyllä ajankin kanssa, kun vanhenee. Ymmärrän, että siihen asti, kunnes kissasi vanhenee pitää kuitenkin löytyä jonkinlainen ratkaisu pahimpaan yölliseen riehumiseen.

      Tässä joitain vinkkejä, noin kolmenkymmen vuoden kissa kokemuksella:

      1. onko kissasi leikattu, jos et suunnittele pentujen teettämistä, leikkaa kissa, jos et ole jo näin tehnyt. Tunnistathan kissan kiiman, kiima-aikaan kissat maukuvat hyvinkin äänekkäästi ja ovat levottomia. Lisäksi kisa alkaa yleensä merkkamaan reviiriään kiimaisena. Tosin ensimmäinen kiima kissalla alkaa yleensa vasta n. 9kk-12kk aikoihin, tämä on kuitenkin yksilöllistä ja voi vaihdella.
      2. Valvota kissaa mahd. paljon päivällä. Ts. leikki sen kanssa paljon ja anna hellyyttä. Laserkynä on hyvä tapa leikitää kissaa. Voit itse istua esim sohvalla ja katsoa telkkaria ja samalla antaa kissan juoksa laserkynän punaisen pisteen perässä. Kissa saa tällä tavoin paljon liikuntaa.
      3. Säännöllinen ruokailu! huolehdi, että kissallasi on esim. kuivamuonaa yölläkin tarjolla, nälkäinen kissa intoutuu usein osoittamaan mieltään, juurikin riehumalla. Kissalle on myös mahdollista ostaa eläinkaupoista aktiviteettipallo jonka sisälle laitetaan ruokaa. Pallon kanssa kissan pitää tehdä "työtä" jotta saa ruuan ulos pallosta, tämä antaa kissalle tekemistä.
      4. onko toisen kissan hankkiminen täysin mahdoton ajatus? Jos kissallasi on seuraa toisesta kissasta, se kaipaa vähemmän sinun huomiotasi. Lisäksi jos kissat saavat riehua keskenään päivisin, se nukkuu enemmän öisin. Usein kissa joutuu olemaan päivät yksinään, kun ihmiset ovat töissä / koulussa. Kissalla on tylsää yksinään päivisin --> se nukkuu. Jos et halua toista kissaa kotiisi, järjestä kissalle mahd. paljon aktiviteettiä päiväksi: tyhjiä pahvilaatikoita, leluja, vessapaperirullia jne. Muista vaihdella näitä leluja säännöllisesti, jotta kissa ei pääse kyllästymään niihin.

      5. Jätä kissalle muutama sopivaksi katsomasi lelu esille myös yöksi. Kaikki kolisevat ja kilisevät lelut tietysti korjaat pois, jo oman mielenterveytesi tähdän. Sopivia leluja voi olla, esim pehmeät leikkihiiret.
      6. Älä missään nimessä rankaise kissaa lyömällä tai eristämällä sitä esim. vessan. Järein rankaisu jota voit mielestäni käyttää ja sitäkin harkiten ja vain äärimmäisenä keinona, jos kissa innostuu kova ääniseksi yöllä, on sumutepullo. Pari ruittasua vettä on kisalle harmitonta, mutta eihän kissa siitä toki myöskaan pidä! Kostea turkki saa kissan kyllä asettumaan, vähintään siksi ajaksi, kun se ryhtyy nuolemaan turkkiaan kuivaksi :)

      Muistutan vielä, että kissa on luonnostaan yöeläin ja jonkinlaista aktiviteettia voi esiintyä öisin aina, mutta kissan pystyy kyllä kouluttamaan niin, että se nukuu suuriman osan yötä. Ja kuten jo sanoinkin, niin kissa kyllä rauhoittuu ajan kanssa. Kissasi on vielä pentu.

      Onnea kissan koulutukseen! Kissa on mitä mahtavin kumppani, kunhan se yhteinen "sävel" löytyy :)

    • Oppia elukalle

      Pure sitä päähän.

    • 9+11

      Asutko kerrostalossa? kissa on petoeläin jonka luontoon kuuluu saalistaa öisin. Muuta maalle jos haluat että kissat viihtyvät. Neukkukuutioiden koristeiksi ne soveltuvat huonosti.

      Meillä ongelmaa ei ole, naukujat lähtevät pihalle.

      • toheloine ja tumpeloine

        Hyvin meillä kissat antavat yön nukkua, vaikka täysin sisäkissoja ovatkin. Eivät edes halua ulos. Kiitos naapureiden penikoiden, meiän poika ei uskalla enää ulos ja kiitos toisten naapureiden pikku räksyttäjän niin tyttönenkää ei uskalla ulos mennä enää. Mut toisaalt ku miettii ni parempi näin. :) Ovatpahan mussukkani turvassa sisätiloissa ulkona olevilta vaaroilta. :)

      • Kissat ulos
        toheloine ja tumpeloine kirjoitti:

        Hyvin meillä kissat antavat yön nukkua, vaikka täysin sisäkissoja ovatkin. Eivät edes halua ulos. Kiitos naapureiden penikoiden, meiän poika ei uskalla enää ulos ja kiitos toisten naapureiden pikku räksyttäjän niin tyttönenkää ei uskalla ulos mennä enää. Mut toisaalt ku miettii ni parempi näin. :) Ovatpahan mussukkani turvassa sisätiloissa ulkona olevilta vaaroilta. :)

        Olet kissanrääkkääjä. Kissa kärsii kolossasi.

    • Piapvali

      Sä voit sen leikkuuttaa heti 6kk,ei se kissakaan kiitokseksi elä.kyllä sitäkin voi ihmoisen touhut ärsyttää.

    • mummapumma54

      Se on kolli, kysy lääkäriltä koska voi kastroida. Ja toinen juttu, että kissalle pitää olla kauheasti iltasella ja päivällä tekemistä, sehän on oikeasti yöeläin, mutta jos sillä on päivällä tosi paljon tekemistä, se nukkuu yön. Saa kaikenlaisia aktiivileikkikaluja ostettua, mutta ei kissa leiki jos et itse leiki sen kanssa. Kissalle voi opettaa temppuja, kuten koirallekin, ja se tykkää niistä. Kouluta sitä päivisin, vaadi sen huomiota sataa päivisin, niin yöllä se nukkuu, kun on väsy. Ja niinkuin EvilCat sanoi, laita se toiseen huoneeseen, jos ei sitä ole niin vaikka eteiseen yöksi. Opeta se siihen, se oppii äkkiä, ettei nuku vieressä eikä herätä yöllä.

    • Rutka ja Muuti

      Mutka ja ruuti?

    • Ile siellä

      "Naukuva kolli häiritsee yöunta"

      Aloittajan pitäisi tarkistaa onko kyseessä edes kolli-kissa. Ensinnäkin "kollin" ääni voi tulla ulkoa kadulta ja kuulua esim Ilkka Kanervalle, kuka tietää?

      Ehkä se on siis Ile joka siellä mouruaa - antais joku sille "jarrua" että olis hiljaa ja kunnon kansalaiset sais nukkua.

      Jos se on Ile niin lähetä sille tekstari, että lopettaa - tekstarit ovat hänelle tuttuja, kai hänellä on epävirallinen tekstauksen (nyk. sexting) Suomen Mestaruus:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Kanervan–Tukiaisen_tekstiviestikohu

    • 4poikakissaa

      juuh iltaruokailu ja hellyyden antaminen illalla. ja sitten kun kolli on noin 9kk-12kk niin kannattaa ihan leikkauttaa eli steriloida uros.

    • pipoeikiristä

      Lemmikkien kastrointi pitäisi kieltää lailla.

    • kerri

      Vie se ihmeessä leikkaukseen, se ainakin meiän kollilla lopetti sekä vonkumisen että merkkailun.

    • kissiussss

      Lemmikkien kastrointi pitäisi laittaa pakolliseksi.Jollei kyse ole jalostuseläimistä.Ja niistäkin erittäin harkitusti.
      Turhat pentueet jäävät pois ja emot rasittuvat vähemmän.

      Aloittajan pitää muistaa leikkiä kissan kanssa ennen nukkumaanmenoa jopa niin,että kissa suorastaan huohottaa/läähättää.
      Eli kissalle liikuntaa reilusti leluilla.

      Kissalla pitää olla myös oma kiipeilyteline tai muu sellainen,josta kissa voi katsella ulos päivin,öin.
      Pelkästään lattialla elävä kissa tuntee olonsa epävarmaksi ja kompensoi sitä häiriköimällä ja jopa olemalla väkivaltainen.
      Tämän olen oppinut katsomalla Animal Planetin ohjelmia.

      Mutta johan järkikin sanoo,että kissa aktiivisena eläimenä tarvitsee liikuntaa ja ainut keino on ihmisen aiheuttama runsas leikitys.
      Ja noita leluja on kaupat pullollaan.
      Vaikka yksi halvimmista on paperitollo sidottuna naruun...

    • 9484

      Huhhuh, onpas joillakin ihme ehdotuksia.

      Itse suosittelisin kissasi kastroimista. Leikattu kissa rauhoittuu välittömästi.

      Lisäksi myös kissasi aktivointi päivällä olisi hyvä. Mutta malttia, kissat ovat yöeläimiä ja kissasi on vielä nuori pentu. :)

    • kerri

      Usein maaseudulla asuvat ihmiset pitävät vieläkin kissoja vain hiirien ja rottien saalistajina, eivät lemmikkinä.

      Karuin totuus elää Euroopassa missä kissat eivät välttämättä kestä talven kylmyyttä vaan kuolevat siihen.

    • Kärsivällisyyttä

      Juu, siis pakko kommentoida...mä otin kissan joka oli 3v. ja hieman kyseenalaisista oloista, kuten entinenkin omistaja kertoi rehellisesti. Hän oli paljon ulkomailla töissä ja milloin missäkin, kissa hirveän rakas mutta katsoi parhaammaksi luopua siitä, koska hoitopaikoissa se ei todellakaan ollut vieraitten hoidossa mikään ykkönen....

      Ja sen kyllä kissasta huomasi kun se meille tuli, noin vuosi meni ennenkuin se oppi luottamaan, että oikeasti saa olla rauhassa, mennä pöydille, tulla sohvalle yms. kun se esim nukkui, tai uskaltati joskus tulla sohvalle, niin pikkaisen jos liikahti se lähti kuin nato-ohjus...elikkä kun varmaankin oli hoitopaikoissaan saanut aikas kyytiä ja huutia niin oli tosi säikky!

      Nyt oltuaan meillä neljä vuotta, on aivan sohvakissa =)

      Alussa meni jokapaikkaan piiloon ja hakeutui omiin oloihinsa, kunnes oppi luottamaan että tämä on hänen oikea koti!

      Ja sitten tämä aamuherättely - huhhuh...meinas hermo mennä....ikävä kyllä!
      Jossain klo 4 tai 5 aina hyppäs sänkyyn suoraan rinnuksille ja hirmu huuto...suomeks varmaan : ala nousta ylös, mul ei oo enää herkkuruokaa, kuppi on tyhjä!

      Ei sitä työssäkäyvää voi hymyilyttää, vaikka kissaa yli kaiken rakastankin, kun sitten et saa enää nukutuksi, muutaman kuukauden sitä kestin, sitten keksin että otin yöpöydälle suihkupullon johon laitoin vettä ja kun rakas kisuli, mutta ei keskellä yötä toivottu päätti hypätä päälleni ja huutaa ja maukua niin pari suihkaista päin pläsiä pelkkää vettä parina kertana auttoi!

      Nyt kaikki nukumme onnellisena ja kisumisukin tietää ettei kannata herätellä =)

      Suosittelen ja ennenkaikkea kärsivällisyyttä!!! Onhan lapsiakin, millä esim ADHD, tai muuten vain vilkkaita, ei ne pahuuttaan tee, ei myöskään eläimet, muista ne on sinun armoilla!

      Ja tämä kissojen laatikkoon teippaaja, onko kukaan muuten käyny "juttelemassa" sen kanssa niin ettei oikeestaan enää edes haluaisi elää???

      Tämä kommentti oli raju, mutta kertokoon mitä ajattelen tuollaisista kuvotuksista...:(

    • Leikkauta se heti!

      Lapset ovat lapsia, ja pojat poikia. Nuori kolli moukuu ja maukuu, koska kollin pitää osata maukua.

      Kissasi on heti kastroitava! Se on tehtävä noin puolivuotiaana ennen sukukypsyyttä ja ennen kuin kivesten testosteroni on opettanut kollin kollin tavoille, eli mouruamaan, haluamaan jatkuvasti ulos, ruikkimaan virtsalla paikkojaan, karkailemaan, tappelemaan. Älä viivyttele leikkaamisen kanssa!

      • Leikkauta...

        Lisäksi: Jos kastroiminen tehdään liian myöhään, kissa saattaa silti merkkailla virtsalla, tosin pissa ei ole yhtä haisevaa eikä merkkailua tapahdu yhtä usein. Niinpä jos et halua tätä ongelmaa, leikkauta kisusi pikimmiten. Leikkaamaton kolli on yleensäkin vähemmän kiitollinen sisäkissana, se haluaa ulos seikkailemaan, naisiin ja tappelemaan ja on herkkä karkailemaan.

      • eläimistä tykkäävä
        Leikkauta... kirjoitti:

        Kissan kusi on semmoista, että menee huonekalut vaihtoon, jos joku kissa kusee esim sohvaan tai sänkyyn

    • kaverixxxx

      Aatelkaa ny jos, itse olisitte kollikissoja ja teiltä vietäis munat ei varmaan naurattais? Kyllä se poika kissakin rauhoittuu ajanmyötä. Kyl se niin on, että kaikel on tarkoituksensa luojan luomii ne on.

    • kfkfkkffk

      Piikille vaan ällöttävä paskakasa

      • HYI!

        Älä tyrkytä tapojas, narkkari!!!

    • My cat is a dog
    • sun kannattaa leikkiä sen kanssa illalla ja sitten rauhoittaa se lempeällä silittelyllä.

    • miiumaaumoou

      Meillä auttaa, kun leikittää pojat illalla läkähdyksiin, auttoi jo silloin kun eivät olleet vielä leikattuja. Elikkä kuppi täyteen ruokaa ja just ennen nukkumaanmenoa leikität esim. höyhenongella tms. lelulla millä saat kissan oikein juoksemaan ja pomppimaan. Mä tiiän poikien läähätyksestä, et nyt on leikitty tarpeeks. Ja kyllä nukkuvat nätisti yönsä :)

    • pienet sankarit
    • tieto4

      Vihtavuorenserti oiva apu .

    • höhlät ihmiset

      Jos kissasi on 24/7 lukittuna sisälle, ei ihme jos tulee hulluksi!

      Muuta sellaiseen paikkaan missä kissa saa ulkoilla vapaasti, eläimet kuuluu luontoon. Eläinten vietti olla ulkona on paljon suurempi kuin ihmisellä, kuvittele itsesi kissaksi, ja mieti sitten miltä tuntuu olla koko ajan sisätiloissa, paikassa joka on sinulle täysin luonnoton ja virikkeetön.

      • pallit pois!

        Eikä kuulu, kissa viihtyy myös sisällä. Kollit eivät, joten kissa on leikkautettava.

      • Yuukkis

        Kotikissa lajina kuuluu luontoon - kyllä, mutta alkuperäiskodissaan Afrikan pohjoisosissa ja Lähi-idässä. Se on aavikkoeläin, joka ei oikeastaan juo vettä, mutta saa nestetasapainonsa pysymään hyvänä saaliinsa verellä.

        EI KUULU SUOMEN LUONTOON!

        Asun 4krs: ssa 75 neliön kolmiossa. Kolmen sisäkissan kans elellään täällä ihan hyvin. Innostuvat täysin kun näytän valjaita. :D Tepastelevat ulkona nuuhkimassa ilmaa ja haukkaavat hieman heinää.

    • eläimistä tykkäävä

      Jos se on tottunut ulkona elämään, niin ei sitä helposti saa sisäsiistiksi kotikissaksi.

    • afafea

      Heivaa se kattis pellolle jos siitä on haittaa

    • vtun jurbot

      Seuraan lähinnä seksiaiheisia palstoja, mutta nyt vilkaisin tätä, kun meilläkin on kissa. Luulin, että sairaampia tyyppejä kuin tuolla seksipalstoilla on, ei voi olla, mutta näköjään niitä löytyy....

    • miguelll

      Oma kolli kissani oli myös tuollainen tietyssä iässä, varmaan siis kuuluu siihen.. Vanhemmiten rauhoittui sitten ja unirytmi tuli jotakuinkin samaksi meidän muiden kanssa lukuisat päivänokoset =)

      näin 1,5 vuotiaana toki vielä satunnaisia yö hepulikohtauksia saa, mutta niin paljon harvemmin ja tosiaan nukkuu yöllä suurimman osan ajastaan tai on muuten ihan hissukseen.

      Eli summarummarum; Uskoisin että menee iän mukana ohitse :P Mutta hätä keinona varmaan just kannattaa aktivoida päivällä ja alkuillasta hyvin ja ehkä leikata pallit..

    • Ilves

      Laske se sellaiseen maastoon missä on paljon ilveksiä. Eiköhän yöunet parane.

    • tekeesurulliseksi

      Jos ei mitä pikimmiten leikkauta kolliasi, niin kohta tulet tänne itkemään sitä miten se muuten niin söpö pörrökisu kuseksii sohvalle, lattioille ja sängyille tuon mouruamisen lisäksi. Ja hui jos se vielä keksii raapia sohvan hajalle ja tuijottelee sinua ahdistavasti öisin... hirveä demoni!

      Ottaa hermoon niin vietävästi nämä uusavuttomat "kissaihmiset", joilla ei ole eläimistä kokemusta ja jotka hommaavat kissan lemmikikseen, viihdykkeekseen ottamatta selvää ensin kissojen käyttäytymisestä ja niiden vaatimasta hoidosta. Sitten ollaan ihan ihmeissään miksi kissa tekee sitä ja tätä... Niin surullista ja saa välillä jopa vihan nousemaan pintaan.

      • ämpämpäm

        Ja joo, kannattaa tosiaan sille kissalle keksiä niitä aktiviteetteja. Rupeaisi sitä kuka vaan huutamaan ahdistuksissaan, jos elämä olisi yhtä paikallaan makaamista ilman aktiviteetteja... leikkikaveri on parasta huvia kissalle.

      • äidin kolli
        ämpämpäm kirjoitti:

        Ja joo, kannattaa tosiaan sille kissalle keksiä niitä aktiviteetteja. Rupeaisi sitä kuka vaan huutamaan ahdistuksissaan, jos elämä olisi yhtä paikallaan makaamista ilman aktiviteetteja... leikkikaveri on parasta huvia kissalle.

        Minulla on ollut kissoja aina. Ne kyllä keksivät itse tekemistä kun saavat ulkoilla luukusta mielensä mukaan. En asu taajamassa!
        Ei aikani riitä kissojen kanssa leikkimiseen paitsi illalla tulee viereen hellittäväksi ennen nukkumaan menoa.

    • Hullu

      Heitä ikkunasta pihalle ja jätä sinne. Lakkaa häiritsemästä. Ähhähähhhähäääääää!!!!

    • ghiuyti

      No mitä itse tekisit jos sun kassit pullottaa ja kiimattaa niin p*keleesti etkä pysty runkkaamaan tai naimaan ketään???

      Anna kissallesi hand-job niin meno rauhoittuu kummasti.

    • Eläinystävä Kokkola

      Voivoi mitä valitusta. Ei muuta kuin kakskakkosella (siantappopistoolilla) nappi korvan taakse....!!!

      • ben

        Sinun sietäisi saada kakskakkosella nappi korvantaakse ja kasseillesi saatanan mulkku.
        Ärsyttää tommoset sydämmettömät kikkelin nuolijat.
        Jos kohtelee eläimiä huonosti, heitteille jättää tai tappaa huvin vuoksi niin tämmönen henkilön tulis saada samanlainen kohtalo.

    • kissimyyr

      Suosittelen leikkaamista, useimmissa tapauksissa kissa rauhottuu.
      Leikkaamaton kissa on muutenki paljon paljon energisempi kuin leikkattu.
      Jos leikkaaminen tekee sillä hetkellä lompakolle tiukkaa niin kannattaa viettää kissan kanssa paljon aikaa päivisin.

      Varsin hyvä virike kissalle on viedä ulos valjaissa. Heitä vaikka joku käpy pitkin nurmikkoa niin se saa kollin metsästys vaiston virkeäksi.
      Sisätiloissa kissan leikittäminen on myös tärkeää. Jos eläin kaupan lelut ei kissaa kiinnosta, niin kannattaa kokeilla niitä yksinkertaisia asioita mitä kotoota löytää.
      Narun pätkä, tai myttyyn puristettu paperitollo.
      Jos kissan omistajalta löytyy kädentaitoa, nahka tai keinonahkasta tehdyt kissanlelut saattaa tuoda kissassa villikissan vaistot esiin.

      Suomen eläinsuojelu yhdistyksen sivuilla on hyvä paketti kissa tietoa niin kokeneemmaalle kuin noviisillekkin kissan omistajalle.
      http://www.sey.fi/kissatieto

    • kissi

      Jaa-a, meidän 5-v leikattu ylipainoinen naaraskissa saa hepuleita yöllä, jotka herättää mut ainakin. Ei auttanut kaverin hankkiminen, nyt niitä on kaksi riehumassa yöllä, molemmat leikattuja. kissoilla kun rytmi ei ole 16/8 vaan 5/1/5/3/6/4/4/2 lyhyemmät ajat hereillä oloa, kyseessä vaan karkea esimerkki hereillä/nukkumis tunneista.

    • perseen pohjasta...

      Osta karaokelaitteet ja kori keskiolutta. Ala aina perjantaina ja lauantainan juomaan olutta noin kello 18:00 aikaa ja viimeistään kello 23:00 alat laulamaan karaokea ja laula aina aamun noin kello 03 saakka. Meidän seinänaapuri kerrostalossa tekee tällä tavalla. Jopa meidän kissa lopettaa naukumisen kun joutuu kuuntelemään naapurin eläimellistä karjahtelua. Osa kukista myös lakastui kun eräänä yönä raakuttiin kolme kertaa peräkkäin Paula Koivuniemen aikuinen nainen. Viimeisellä kerralla syntyi mielikuva siitä, että joku ..nai sikaa väkisin..

      • ....

        Oikein hyvä ehdotus, pannaan korvan taa:)

    • kisu4

      Kisulla saattaa olla korvapunkkeja. Omalla entisellä kisullani yöriehuminen loppui eläinlääkärikäynnin ja kuurin jälkeen, eikä hoito ollut edes kallista. Sama lääke muillekin lemmikeille kerralla.

    • rentoo

      Oma leikattu miukumauku makailee sylissä kun luen tätä. Onneksi leikkautin.

    • gdsg

      Suomi24:ssä kaikki naukuu paskaa ja osa vielä ihan tosissaan. Esim persureikien äänestäjät, jotka luki viimeks muuta ku Seiskaa joskus perskoulussa. Millekään kannalle ei ole perusteluja, kun ei tiedä ko asioista mitään, mutta raivopäistä naukumista riittää. Nau nau vajakit. Ap, hommaa korvakittiä apteekista ni ei kuulu ja stikkaa se öiks häkintapaiseen jos tarvii

    • kvghk

      Ongelmaan on vain yksi ratkaisu: Leikkauta kissasi! Maksaa vähemmän kuin koiran leikkaaminen n. 70-100e.

    • eimummo

      Onko kolli jo leikattu?rauhottuu kyllä leikkauksen jälkeen.7 kk.taitaa olla se ikä kun voi leikkauttaa?VOI kyllä olla liikaa energiaakin ja purkaa tolleen tai sit on pitkästyny?itellä ollu aina kissoja ja on nytkin 2 kpl.

    • kilttimiisu

      Hei! Laita joku peuhupaikka/sänky ja pieni lelu, mieluiten eri huoneeseen. Toivottavasti kuuhailee itsekseen. Vaikuttaa silta, että on seuran puutteessa. Pentu ei heti usko, että mitään hätää ei ole ja saattaa vielä vahtiakin.

    • hyihyyi! se on paha ja opittu tapa joka täytyy saada kitkettyä poies!!! suosittelen niskapers otetta ja heittoa pihalle aina kun näin tapahtuu!! myös jaloista kiinni ja heitto husveg toimii
      toivottavasti neuvoni auttavat youta!!! :)

    • Yläpää ja sydän!

      Luulitko ottaneesi pehmolelun? Kannattas etukäteen ottaa selvää jaksaako / viitsiikö nähdä lemmikin takia vaivaa! Totta kai pentukissa leikkii niinkuin tekee ihmisenkin pentu! Samalla tavoin se myös tuntee, haluaa turvaa ja rakkautta ja huoltajansa aikaa ja hellyyttä! Kissat inhoaa suljettuja ovia, jos makuuhuoneen ovi on kiinni, se kiinnostaa entistä enemmän. Iltaruuan jälkeen pidetty yhteinen riehumishetki, sen jälkeen rauhoittelua ja nukkumaan. Yösyömisiin ja öisiin leikkeihin ei kannata totuttaa! Oppii kyllä ajan kanssa rytmin! Helppo iltaleikki on vierittää yksi raksu kerrallaan lattialle, juoksee innoissan perässä etsimään ja saa liikuntaa! :)
      Miksi ihminen olisi eläintä arvokkaampi? Kummat ovat saaneet enemmän pahaa aikaan?

    • Hei!
      Pikkukisut ovat haastavia ja vaativia, mieti, kuinka paljon vauva tarvitsee hoivaa ja huomiota. Kisun kanssa pitää leikkiä ennen nukkumaan menoa ja varsin paljon, jos se joutuu olemaan yksin päivisin. MYös iltaruoka on tärkeä; pentuhan kasvaa hirmuista vauhtia ja tarvitsee tarpeeksi ravintoa. Mielestäni käyttäytyminen viittaa näiden molempien puutteeseen. Selvästi kisulla on sinulle asiaa...Lainaapa kirjastosta kissanhoitoa koskevia teoksia...

    • ...

      Jännä juttu, että niin monelle tulee aivan yllätyksenä se, että kissa on yöeläin.

    • akka vaan

      vie kissa yöksi toiseen rakennukseen, jos mahdollista tai lukitse vaikka vessaan.

    • hgfdsagtfder

      Heitä pihalle jos ei tottele

    • Vastuulliset aikuiset, pitäkää lapsenne pois näiltä sivuilta, niin epäasiallista tekstiä jotkut suoltaa, että ihan puistattaa.

    • Anonyymi

      Kisu on vielä lapsi, että pikkuhiljaa rauhoittuu siitä. Suosittelen kastrointia ellei jo ole tehty. Sitten ehdottoman tärkeää on leikittää ja antaa rakkautta pitkin päivää. Leikkihiiren jahtaamista ja muuta omistajan kanssa. Ite vien kissaa ulos vielä vähän ennen nukkumaanmenoa. Meillä oli aikanaan vähän samanlaista ongelmaa. Kissa on kaksi vuotias ja rauhoittunut. Asumme nykyään omakotitalossa niin pihalla on tilaa kuljeskella. Ulkoilu kestää noin tunnin. Sisäkissa vaatii paljon huomiota etenkin pentuna. Toivottavasti jaksat leikkiä ja antaa rakkautta kisulle riittävästi niin kyllä se siitä 👍. Pieniin tiloihin sulkemiset ja muut hullut ehdotukset kannattaa jättää huomiotta. Niistä seuraa vain stressiä ja lisää ongelmia.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2980
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1706
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1587
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1401
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      403
      1400
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1119
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1067
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      334
      908
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      258
      875
    Aihe