Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

orjatar

ORJATAR

Täysi-ikäisyyttään juhliessaan Mari oli tutustunut Leenaan, joka kertoi Marille, että hän on erään miehen orja ja on saanut tehtäväkseen hankkia uusi orja isännälleen.

Maria alkoi asia kiinnostaa ja kutsui Leenan asunnolleen kertomaan orjana olon ihanuudesta. Leenan kertomus kiihotti niin paljon, että hän kirjoitti nimensä moneen tyhjään paperiin, koska Leena tarvitsi niitä sopimuksen tekoa varten. Leena otti myös muutaman valokuvan alastomasta Marista

Mari oli juhlinut sen verran reippaasti, että herätessään aamulla, ei muistanut yön tapahtumista muuta, kuin että oli tavannut
yöllä Leenan ja joka oli kertonut jotakin
orjasopimuksesta. Leena oli myös häipynyt mutta oli jättänyt pöydälle lapun, jossa kertoi ottavansa yhteyttä, kun sopimus on valmis.

Parin viikon kuluttua Mari otti minuun yhteyttä ja pyysi mukaansa Tallinnaan, jossa tapaisin isäntäni. Tallinnaan saavuttuamme menimme erääseen yksityisasuntoon, jossa odotti meitä odotti pariskunta. Mari selvitti, että he ovat todistamassa orjasopimusta ja minun pitää olla alastomana sopimuksen hyväksymisen yhteydessä.

ORJASOPIMUS

Minä Mari N. olen 18 vuotias, olen neitsyt, eikä kukaan mies ole nähnyt minua alastomana ennen tätä hetkeä. En ole myöskään nähnyt luonnossa alastonta miestä.

Tulevan isäntäni on suostuttava vaatimuksiini ja minun on suostuttava isäntäni vaatimuksiin, josta on määrätty minulle myöhemmin mainittu uhkasakko.

VAATIMUKSENI

1) Minut on myytävä huutokaupalla tulevalle isännälle myyntihinnan saa Leena.

2) Ostajan kieltä en saa ymmärtää, enkä myöskään hänen mahdollisten avustajien.

3) Minulle on hankittava tulkki, mutta sen käytöstä päättää ostaja

4) Minusta on tehtävä kotisivut internetiin, jotka ovat ilmaiset ja niitä on mainostettava päivälehdissä ja televisiossa

5) Tisseihini on asennettava välittömästi niin suuret silikonit kuin se on mahdollista

6) Nänneihini ja häpyhuuliini on asennettava mahdollisimman paljon renkaita renkaisiin on asennettava painot, jotta reiät tulisi mahdollisimman suuriksi.

7) Kaikki karvoitukseni on poistettava välittömästi

8) Minut on tatuoitava näyttävästi

9) Minut on polttomerkittävä kumpaankin pakaraan. Merkintöjen pitää olla niin syvät, että ne erottaa tunnustelemalla monien vuosien jälkeen

10) Anukseni levitys alkaa välittömästi ja sitä väljennetään niin paljon kuin mahdollista.

11)Ruoskimiseni on aloitettava välittömästi ja se tehdään ainoastaan ratsupiiskalla ja niin kauan kun huutoni on yhtenäistä. Mikäli mahdollista ruoskimistani on jatkettava
välittömästi huutamisen loputtua

12) Kun tissini ovat parantuneet, on minut vietävä viikoksi pultsarijengin käsittelyyn, jotka vievät neitsyyteni ja aloittavat välittömästi pilluni levityksen,jonka on oltava tehokasta.

Jos isäntäni ja pultsarijengi ovat päässeet yhteisymmärrykseen, että pilluni ja anukseni ovat tarpeeksi väljiä, palaan takaisin isäntäni luokse.

13) Kaikki minulle tehdyt toimenpiteet on videoitava ja laitettava yleiseen myyntiin.

14) Kaikille ystävilleni on tiedotettava kaikki minulle tehdyt toimenpiteet

15) Minulla on neljän kuukauden koeaika, jona aikaa aikana sopimusta ei voi irtisanoa..

SUOSTUMUKSENI SEURAAVAAN

1) Suostun siihen, että kaikista minulle tehdyistä toimenpiteistä aiheutuneista kuluista vastaan minä, jota varten olen ottanut 100,000,00 euron lainan ja joka siirtyy
ostajalleni myynnin yhteydessä

2) pankkitilini käyttöoikeus on ainoastaan ostajalla

3) jos teen sopimusrikkomuksen, on ostajallani ikuinen oikeus kuviini

4) jos teen sopimusrikkomuksen, on ostajallani tai hänen määräämällään ikuinen oikeus, kutsua minut orjaleikkeihin

5) koeaikana minulla ei ole oikeutta käyttää vaatteita

6) koeajan jälkeen joudun tekemään töitä pornokaupassa tai pornoklubilla. Koska olen orja, minulle ei makseta palkkaa.

7) miehet kusevat tai purkautuvat suuhuni ja että kaikkia aukkojani saa käsitellä vapaasti

6) en kieltäydy mistään

7) ainoat sanat, joita saan käyttää on kiitos tai lisää, tulkin kanssa saan puhua vapaasti

8) ostajallani on oikeus myydä minut eteenpäin

9) ainoastaan ostajalla on oikeus irtisanoa sopimus, irtisanomisaika on heti

10) kolmesta huomautuksesta annetaan varoitus

10) huomautuksen voi saada kiitoksen unohtamisesta tai vastenmielisyyden osoittamisesta.

11) kieltäytymisestä, muun kuin kiitos tai lisää sanan käyttämisestä tulee suoraan varoitus. Myös jonkun renkaan kadottaminen aiheuttaa varoituksen

12) kolmesta varoituksesta sopimus irtisanotaan

13) jos orja protestoi ilmeellään saamaansa huomatusta tai varoitusta eikä kiitä siitä, seuraa siitä sopimuksen irtisanominen

13) Silikonit ja renkaat ovat ostajan omaisuutta. Irtisanomisen yhteydessä silikonit
poistetaan ja renkaat irrotetaan joko leikkaamalla tai repäisemällä

14) Jos sopimus irtisanotaan, niin maksan vahingonkorvausta 50.000,00 euroa,joka erääntyy heti ja annettaan mafian perittäväksi

.
15) Sopimuskausi on yksi vuosi

OSTAJAN VELVOLLISUUDET
Ostaja sitoutuu seuraavaan

1) orjan vaatimuksista
- hankkii orjalle tulkin, kuitenkin vasta sitten kun koeaika on päättynut
- internet-sivut päivitetään jatkuvasti ja varustetaan kävijälaskurilla
- silikonit ovat niin suuret, että niistä aiheutuu orjalle haittaa
- renkaiden on oltava mahdollisimman suuret ja niitä on venytettävä jatkuvasti
- karvoitus on poistettava lopullisesti
-tatuointien on oltava näyttäviä
- polttomerkeissä ostajan nimikirjaimet
-anukseen asennettavat levittimet on alusta alkaen säädettävä mahdollisimman leveälle ja niiden on aiheutettava alkuvaiheessa orjalle kipua
- ruoskimisen tulee rajua ja jokaisesta ruoskan iskusta on jäätävä jälki ja alkuvaiheessa on paras käyttää kuulosuojaimia
- pultsarijengille on toimitettava ruokaa ja juomaa ja määrätä heitä tekemään tehtävänsä kunnolla pillun levityksen osalta.
Jos työ ei miellytä ostajaa, joutuu yksi pultsareista orjaksi
- videoita on markkinoita kunnolla ja ne on lähetettävä orjan ystäville ja varmistettava että he ovat katselleet ne

2) Kun ostajalla on miesvieraita, on hänen huolehdittava, että nämä kusevat ainoataan orjan suuhun

3) Huolehtii siitä, että vieraat käsittelevät orjaa, orjan esittämien vaatimusten ja suostumuksen mukaisesti. Se vieraista, joka kohtelee hellemmin, kärsii raipparangaistuksen

5) Pitää tarkkaa kirjanpitoa siitä, että orja saa vaadittavat huomautukset ja varoitukset.

6 ) jos varoitustili tulee täyteen koeaikana, irtisanominen astuu voimaan koeajan
päätyttyä.

7)Jos orja ei maksa heti vahingonkorvausta, on saatavan perintä siirrettävä Viron Mafialle

8) Orjalta on poistettava silikonit ja renkaat

9) Orja on luovutettava pultsarijengille, joka voi myös hoitaa renkaiden poiston

10) Jos ostaja ei hoida velvoitteita, hän joutuu orjaksi

ORJAN OIKEUDET

Jos sopimus pitää, saa orja rahansa takaisin kolminkertaisena

Tämä sopimus on tehty yhtenä kappaleena, joka luovutetaan ostajalle.

Leena antoi sopimuksen todistajille jotka hymyillen allekirjoittivat sen, ja totesivat,
että kun Marikin on jo allekirjoittanut paperin, niin asia on selvä ja he voivat poistua

Vasta nyt Mari huomasi, että hänen nimensä
oli jokaisessa paperissa. Leena kertoi,
että Mari oli kirjoittanut nimeni tyhjiin papereihin ja oli samalla tehnyt lainahakemuksen.

Sopimus on nyt selvä ja voin kutsua ostajat sisälle. Äläkä muistele pahalla, tapaamme neljän kuukauden kuluttua, sillä minä omistan sen perintätoimiston ja keksimme sinulle kaikkea kivaa, jotta voisit maksaa sopimusrikkomuksen, sillä Sinulla ei ole mitään mahdollisuutta selvitä ilman rikkomuksia

Tälle tarinalle ei ole suunnitelmissa jatkoa

34569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Älä tosiaan turhaan jatka. On sen verran syvältä jo alku.

Äänestä

Toivottavasti et tosiaan saa enää ideaa alkaa kirjoittamaan yhtään mitään. Olet varmastikin täysin onneton tunari kaikessa sohelluksessa mitä yrität tehdä, onneksi evoluution pitäisi poistaa kaltaisesi epä-elävät tältä planeetalta.

Äänestä

Juu tämä olisi suosikkiaiheeni ja ideakin sullla ihan hyvä,mutta ehkä vielä tuossa kirjoitustekniikassa vähän hiomista.Ja muutenkin meikäläisen makuun aikamoisia ylilyöntejä vähän koko ajan,mutta se lienee niitä makuasioita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jussi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu