Suomen ja Kazakstanin välinen liikennöintilupa haettavana

trafi_logoLiikenteenturvallisuusvirasto Trafi on julkistanut haettavaksi luvan, joka oikeuttaa Suomen ja Kazakstanin välisen lentoliikenteen harjoittamiseen. Viranomaisen mukaan kysyntä maiden välisestä lentoliikenteestä on lisääntynyt.

Lentoliikennesopimus Suomen ja Kazakstanin välillä on ollut voimassa jo 1. tammikuuta 1999 lähtien mutta toistaiseksi maiden välillä ei ole Trafin mukaan ollut aikataulunmukaista lentoliikennettä. Voimassa oleva lentoliikennesopimus ei sisällä rajoitteita konetyyppien, kohteiden tai viikoittaisten lentojen osalta.

Nyt kysyntä on Trafin mukaan lisääntynyt ja liikennöintilupa on laitettu erikseen haettavaksi. Suomi voi nimetä maiden välille yhden operaattorin ja liikennöinti voitaisiin aloittaa nopeallakin aikataululla. Mahdollisia operaattoreita voisivat Suomesta olla Finnair, Flybe ja Blue 1.

"Charter-lentoja voi operoida jo nyt ilman erillistä lupaa. Lapin matkailu on esimerkiksi kiinnostanut Kazakstanin päässä", kertoo Trafin asiantuntija Johan Skjäl.

Liikennöintilupahakemus on toimitettava Liikenteen turvallisuusvirastoon 19. joulukuuta 2013 kello 16.15 mennessä. Skjälin mukaa Trafi ei ole vielä toistaiseksi saanut yhtään hakemusta.

Liikennöintilupa reitille, jolle on asetettu käyttörajoituksia myönnetään Ilmailulaitoksen normisarjan (2/2004) mukaisesti. Lupa myönnetään parhaaksi osoittautuneelle hakijalle ja lupa voidaan tarpeen ilmetessä ottaa myös uudelleen tarkasteltavaksi. Lupa myönnetään ns. hallintopäätöksenä, josta voi tarpeen mukaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Air Astana ainoa EU:n hyväksymä operaattori

Keski-Aasiassa sijaitseva Kazakstan on maailman suurin sisämaavaltio ja sen pääkaupunki on Astana. Toinen maassa sijatseva suurempi kaupunki on Almaty. Kazakstanin väkiluku on noin 16,8 miljoonaa.

Kazakstanin suurin lentoyhtö on vuonna 2001 perustettu Air Astana, joka operoi 28 länsimaissa valmistetulla koneella yli 60 kotimaan ja kansainväliseen kohteeseen. Laivastossa on Boeing 757-200 ja 767-300ER -koneita sekä Airbus A320 ja Embraer E190 -koneita.

Koneiden lukumäärä kasvaa 33 koneeseen vuoteen 2016 ja 43 koneeseen vuoteen 2020 mennessä. Air Astana on tilannut mm. Boeing 787, Airbus A320 ja Embraer 190 -koneita.

Air Astana on ainoa IATA:n IOSA auditoinnin läpikäynyt yhtiö Kazakstanissa. Yhtiö on myös maan ainoa operaattori, jolla on lupa lentää EU alueelle. Muut Kazakstanin lentoyhtiöt ovat EU:n mustalla listalla.
Liikuntarajoitteisten ja vammaisten matkustajien tarve avustuspalveluille lisääntyy tulevaisuudessa
Uusi lentoliikennesopimus tasoittaa Lähi-idän operaattoreiden matkaa Suomeen
Trafi muistuttaa ettei PED-laitteiden laajentunut käyttö ole vielä voimassa
Vaarallisten aineiden ilmakuljetukset ovat lisääntyneet huomattavasti
Pohjoismaihin perustettiin uusi ilmailualan kestävän kehityksen yhteistyöverkosto
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

fly high kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu