Miksiköhän pöytäkone (vista) menee tilaan josta sen joutuu virtanappulasta sammuttamaan (painamalla pitkään) koska jos kone unohtuu auki yli tunniksi niin se ei toimi mitenkään muuten siis ei auta hiiren liikuttelu ym. Juuri tänään tyttäreni oli jättänyt koneen auki niin kolmen tunnin kuluttua kone ilmoittaa no singnal ja jouduin sulkemaan koneen em. tavalla ?
miksi
ihmettelevä
34563
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Eli sammuuko koneen näytöstä valo kun se on ollut käyttämättömänä? Jos näin niin lepotila on mennyt päälle ja tämän saa pois päältä tai aikaa muutettua ohjauspaneelin virranhallinta asetuksista.
Ensimmäiseksi, huolehdi siitä että olet asentanut päivitykset. Pitäisi olla Windows Vista SP2 ja tähän kaikki Windowsin tärkeät ja suositellut päivitykset.
Jos ei auta niin katso virranhallinta-asetukset läpi ja tarkista, että se kone ei siirry horrostilaan.
Mikäli tämä ei toimi niin sitten kytke myös lepotila pois käytöstä.
Oletko koittanut lyhyttä painallusta. Voi olla että se silloin herää entiseen tilaan. Jos painat pitkään, niin silloin se sammuu luonnollisesti.
Olen kokeillut lyhyttä painallusta mutta mitään ei tapahdu ja näytössä näkyy teksti signaali puuttuu ja on pakko sulkea kone virtanappulasta ja painaa pitkään ja sitten avata uudelleen windows . Tuntuu että kone menee lepotilaan mutta yhteys katkeaa sitten . Muistelen että kone hurisee josta huomaan että kone on päällä mutta ainakin tänään kun kone unohtui päälle niin tuntui ettei sininen virtavalo palannut ja kun nappuloita painelin niin sininen virtavalo syttyi pöytäkoneeseen mutta edelleen ilmoitti että signaali puuttuu joten yhteys oli katkennut . Kun katson virranhallinta-asetukset tuolta koneen paneelista siellä lukee tyhjä joten mistä noita säätöjä voi sitten muutella , ainakin kun laittaa sulje ja sitten menee ohjeisiin pääsisi ilmeisesti virranhallintaan . Olen saanut pöytäkoneen joten en tiedä noista asetuksista mitään miksi paneelin kautta ei pääse virranhallintaan vaikka siellä sellainen olisi ? tai siis mistä nuo horrostilat ja lepotilat voi muuttaa ja miten . Toivottavasti ymmärsitte jotain tuosta selostuksta ........ ja vistassa on tuo SP2 .
Onko sinulla näyttönä digitv. Eli näytössä on normaali tv, johon laitetaan vain antenni liittymä. Silloin pitäisi varmaan muuttaa niitä näytön asetuksia kaukosäätimellä. Tai sitten tietokoneen lepotila-asetukset laittaa niin, ettei se mene lepotilaan niin lyhyessä ajassa. Signaali puuttuu teksti tulee näyttöön silloin, kun vaihtaa pc.n ja tv.n välillä, jos signaalia ei ole.
Minulla menee näyttö näytönsäästötilaan jonkin ajan kuluessa, mutta hiiren liikkeellä herää taas entiseen tilaan. Joskus oli siten, että piti painaa pöytäkoneen virtanappia nopeasti, niin se heräsi siten eloon.
Virranhallinta asetuksia voi muuttaa ohjauspaneelista. http://fi.stealthsettings.com/wp-content/images/img/set/LaptopNotebookPowerPlanSetup_5427/poweroptions.jpg
ohjauspaneelin kautta katsottuna virranhallinta näyttää tyhjä eli sieltä ei pääse mihinkään mutta katsoin tuon kohdalta josaa on = sulje , peruuta ja ohje ja tuosta ohjeen kautta pääsin virranhallintaan ja siellä näkyi että = virrankäyttösuunnitelma tasapanoitettu ja sammuta näyttö 20 min ja aseta lepotilaan 1 tunti . Tämä on ihan ok mutta ongelma miten avaan koneen lepotilassa kun hiiri ja näppäimistö käyttö ei auta joten yritän seuraavan kerran painaa nopeasti virtanappulaa jos kone sitten aukeaisi ilman että pitää aina ensin sulke, ehkä olen painanut liian kauan ? näyttönä on wiewsonic ei siis digitv
Jos koneessa palaa virtavalo lepotilassa ( oranssi? ), koneen pitäisi herätä klikkaamalla hiiren vasenta 1-2 kertaa, siis koskematta virtanappulaan. Jos ei näin herää, silloin on muuta "häikkää" sammutus/ käynnistys-asetuksissa.
Tuolla ohjeissa luki että jotkut koneet palautuu lepotilasta hiirellä tai näppäimistön kautta ja jotkut herää kun painetaan lyhyesti virtanappulaa mutta en sitten tiedä mikä on oikein mutta mietin miksi tuolta ohjauspaneelin kautta ei pääse virranhallintaan ?
MIkä sinulla on virustorjuntana ja palomuurina koneella?
Kyllä pääsee: Ohjauspaneeli /päävalikko>>Järjestelmä ja ylläpito>>Virranhallinta-asetukset.
Sieltä voi tehdä omat asetuksensa halutessaan ja /tai muuttaa niitä.
Lisään vielä että noilla ohjeilla pääset virranhallinta-asetuksiin jos sinulla Ohjauspaneelissa on päällä "Pääikkuna"- valinta.Näkyy siinä vasemmalla ylhäällä kun avaat Ohjauspaneelin.
Jos näkymä on "Perinteinen", menet siihen virranhallinta, klikkaa oikealla >ja vasemmalla> Avaa siihen kohtaan.( tai tuplaklikki vasemmalla)
Tuon Ohjauspaneelin näkymän voit vaihtaa klikkaamalla avattuasi siitä ylh. vasemmalta kummaksi haluat.
Mutta aloittajalla siellä ei ollut mitään asetuksia?
Eikö? Näin hän ainakin yhdessä kirjoitti. ja onhan siellä jo oletukset jotka voi sieltä palauttaa. Kyllä ne järjestelmän osiot kuten virranhallinta ei tyhjinä tule koneen mukana, vai oletko havainnut?
" , peruuta ja ohje ja tuosta ohjeen kautta pääsin virranhallintaan ja siellä näkyi että = virrankäyttösuunnitelma tasapanoitettu ja sammuta näyttö 20 min ja aseta lepotilaan 1 tunti ."
Juu perinteinen näkymä on paneelissa mutta virranhallintaa en sieltä löydä ja edelleen kun menen ohjauspaneeli ja järjestelmän ylläpito ja virranhallinta niin virranhallinnan kohdalle kun vie hiiren niin siinä lukee TYHJÄ .
Tuon virranhalinnan olen tosiaan löytänyt sieltä = sulje ja sen jälkeen tulee valinnat = OK ja peruuta ja ohje ja sen ohjeen kautta olen löytänyt virranhallinan jossa lukee tuo virrankäyttösuunnitelm mutta tietokoneen tai tuon paneelin kautta en löydä sitä .......... ?
Kylläpä nyt enemmän kuin oudolta tuo vaikuttaa koska Vistassa ei pitäisi pystyä poistamaan kolmea perusasetusta, joista koneellasi on tuo tasapainotettu.
Kaksi muuta ovat " Virransäästö ja Paras suorituskyky".
Kun sen ohjeen kautta löydät kerran tuon asetuksen niin eikö siellä ole esim. *muuta suunnitelman asetuksia* tai *palauta tämän mallin oletusasetukset*??
Eipä juuri osaa mitään sanoa sitten kuin avaa se ohje ja kirjoita ohjeen hakukenttään : Virranhallinnan asetukset ja yritä etsiä neuvoa, ehkä kohdat 7. ja 9 lähinnä.
Nyt täytyy tunnustaa tyhmyyteni kyllä se virranhallinta näyttää tyhjä mutta kaksoisklikkauksella sieltä löytyvät nuo asetukset =tasapainoitettu ym.
Huuoh! Nyt jos vielä löydät "virtapainikkeen" -asetukset, tarkista ettei siellä ole asetettu *horrostila* tai muuta sellaista. Muuta siihen jos tarvetta * sammuta*.
Hyvää Joulua :-)
virtapainikkeessa lukee sammuta mutta sitä kun klikkaa niin menee tuohon kohtaan mistä joutuu edelleen valitsemaan joko OK tai Peruuta tai Ohja ja jos on päivityksiä niin lukee sammuta ja päivitä mutta jos ei ole niin siinä lukee lepotila jonka jälkeen pitää aukaista valikko ja muuttaa valikkoon sammuta ja sitten OK muuten jää tuo lepotila käyttöön , itse sen tiedän mutta esim. lapset ovat hyväksyneet tuon lepotilan kun eivät lue tarkemmin tai tajua .
Mietin voiko tuon muuttaa että sammuta ja päivitä jälkeen tulisi sammuta eikä tuo lepotila ????
Hyvää joulua kaikille ja kiitos neuvoista :)
siis virtapaikkeen asetuksissa lukee sammuta
Muutoksen voit tehdä menemällä takaisin aiemmilla ohjeilla sinne mistä löysit ne Virranhallinnan kolme vaihtoehtoa. Kun ne ovat näkyvillä, siellä ruudun vas. reunalla pitäisi näkyä valikossa: "Valitse virtapainikkeen toiminto".
Klikkaat siitä auki niin pitäisi tulla esille ikkuna jossa näkyy
"Kun painan virtapainiketta:
Jos siinä kapeassa laatikossa lukee esim: Lepotila
niin laatikon pikkunuolesta klikillä löytyvät muut vaihtoehdot. Valitset (klikillä) *sammuta* siihen näkyviin.
Ja alhaalta * tallenna muutokset*.
Jos siellä on tuo *sammuta* toiminto päällä niin asia pitäisi olla kunnossa.
Suosittelen tarkistamaan mainitun asetuksen.
Itse käynnistävalikolla avatun aukeaman olevista näppäimistä ei pysyvää muutosta pysty tekemään. Toki aina erikseen kirjautumalla ulos ja sitten painamalla sammutta. Mutta jos se jää sittenkin aina lepotilaan, muutos on tehtävä kuten kerroin.
Tämän tarkemmin ei voi oikein tässä ohjeistaa.
Tuon windowsin logon kun klikkaa niin tulee vasempaan reunaan riviin allekkain nuo = tietokone, ohjauspaneelit ym. ohjelmisto ja update ja alinmaisena lukee sammuta (punainen virtanappulan kuva ) ja kun sitä klikkaa niin tulee nuo valinnat kirjaa ulos , sammuta , horrostila ja lepotila joista pitää valita esim, sammuta ja sitten OK ja eikös kone sitten sammu ainakin toivon niin ja ainakin hurina lakkaa ja sininen valo pöytäkoneesta sammuu .( Tosin jostain lehdestä luin että vaikka Vistan sammuttaa niin kone menee lepotilaan )
.
Mutta sitä mietin kun siellä virranhallinnassa on laitettu tuo sulje niin miksi silloin kun ei ole päivityksiä niin valintaan tulee aina lepotila ja joutuu vaihtamaan sulje ja OK .
Haluaisin että siellä olisi valmiina sulje ja päivitä tai pelkkä sulje eikä kone tarjoaisi tuota lepotilaa koska en sitä tarvitse kun suljen koneen aina kun lopetan käyttämisen .
Niin, eli kun kirjaudut ulos silloinhan näytölle pitäisi jäädä vain käyttätilien logot ja oik. alakulmaan virtanäppäimen kuva josta kone sammuu. (Sielläkin on vieressä pikkunuoli jossa vaihtoehdot: Käynn. uudelleen, lepotila, sammuta.) Mutta jos asetukset ovat oikein se sammuttaa konee ilman valintoja näppäimestä.
Kyllä se noinkin sammuu mutta kuulostaa että kirjaudutteko ulos käytön jälkeen. Jos teet niin silloinhan ( ainakin tässä Vistassa) häviää tuo Win.logon kautta tuleva valikko. Siitähän voi myös klikata koneen virransäästötilaan ja jatkaa sitten istuntoa.
Edelleen nuo toimintojen kuvaukset antavat ymmärtää että siellä Virranhallinta-keskuksessa *virtanäppäimen käyttö* on asennuksena* Lepotila*. Eli sinne pitäisi taas osata mennä katsomaan.
Valitan että en osaa kyllä enempää täältä käsin neuvoa. En tiedä onko Vapusella "uusia kikkoja" tuota selvittää?
Ps. Koneisiin jää yleensä pieni herätevirta akulla päälle.
Ps.ps. Vielä hiukan ihmettelen jos olette useasti sammuttanut "väkisin" painamalla yksikön virtanappulaa yli 5 sek. pitäisi kyllä jossain vaiheessa uudestaan käynnistettäessä tulla ruudulle mustalla pohjalla tekstit : Windowsin sulkeminen (sammuttaminen/ käynnistyminen) ei onnistunut oikein / ja vaihtoehtoja tarjolle kuinka jatkaa siitä. Kone kyllä ehdottaa suositeltua vaihtoehtoa. Yritystä vaan edelleen.
Minulla ei valitettavasti ole sen parempia neuvoja tähän ongelmaan.
Aika hankala alkaa selvittämään tätä noin lyhyellä kuvauksella mutta katsoppa ohjauspaneelista järjestelmä < virranhallinta < ja laita virransäästötila ei koskaan
Noin tietysti toimii ettei kone mene itse lepotilaan ja sen saa kyllä sitten laitettua tarvittaessa näppäimistä siihen lepoon tai virransäästöön, mutta alkuperäinen ongelma oli ettei kone tuosta tilasta sitten käynnisty kuten pitäsi.
Vähän hankalaa käyttäjälle ja raskasta koneelle jos sitten lyhyellekkin poissa ololle joutuu totaalisesti koneen sammuttamaan, ja taas käynnistyminen tarkistuksineen vie aikaa ja kuormittaa konetta. Jos taas haluaa että kone on kokoajan päällä, tuon vaihtoehdon voi tehdä.
mikä lienee vikana kun katsoisin videoita,niin ne pyörii noin 7 sekunnin ajan.sit loppu. kuva kuvalta menee eteenpäin jos painan pientä pylperöä.Vielä pari viikkoa sitten kaikki oli ok.Nyt ei onnistu edes järjestelmän palautus. Se kyllä menee ohjelman läpi normaalisti,mutta loppukaneetti on:epätäydellinen...jne. Olisinko vahingossa poistanut jotain oleellista ja mitä kaikkea videon toiminta edellyttää. Adobe Flash Player on 11.ennen seoli 10 ja sillä setoimi kyllä? Neuvot olisi paikallaan.
Mistä videosivustosta on kyse ja toistuuko tämä ongelma jollakin toisella selaimella?
Voi olla selain-tai sivukohtainen ongelmakin mutta kysyjän kannattaa nyt tarkistaa onko viimeinen vakaa versio koneessa tuosta Playerista. Eli voi kokeilla poistaa se entinen Player ja asentaa uusiksi.
Järjestelmän palauttamisen "epätäydellinen", jaa, ettei joku "pöpö" estä? Tossa Playerin listaa tarkistamiseen.
http://www.download.fi/verkko/selainten_lisaosat/flash_win.cfm#kaikki_versiot
Näyttäisi siltä, että toiset puhuu virtapainikkeesta, ja toiset hiirellä käytettävästä sammuta painikkeesta. Pitäisi aina pystyä selventämään tarkasti mistä on kyse, muuten kaikki asetukset ovat pian pielessä.
Niinpä. Eka probleemi oli tuo lepotilaan meno itsekseen, ja ettei kone normaalisti siitä herää, ainoastaan "pakkosammuttamalla" ja uudelleen käynnistämällä kokonaan.
Toinen prob. sitten kuinka pois tuo aina sammuta-painikkeelle tuleva lepotila -asetus.
Eikä sen muuttamiseen ole muuta keinoa kuin opetella menemään Virranhallinta-asetuksiin ja sieltä tehdä muutos. ( Tosin nekin olivat kysyjällä "kadoksissa".)
Ei kaikki voi mennä sekaisin silti , kunhan kysyjä osaa mennä sinne hallinnan keskukseen ja vaikka palauttaa oletus-asetukset.
Siis tuolta ohjauspaneelista pääsen virranhallintaan , aikaisemmin vain kun siellä luki tyhjä niin en edes yrittänyt kaksoisklikata ja siellä on tuo virtanappulan säädön kun avaa niin siellä on edelleen tuo sammuta . En tiedä on omalla koneellani vaikka se on Vista niin erinäköinen sammutusohjelma kun esim. tyttäreni koneella on vista ja siellä on aivan erilainen sulkemisohjelma . Siis klikkaan alakulmasta tuon sammuta niin tulee nuo valikot OK peruuuta ja ohje ja jos ei klikkaa tuota OK ( eli hyväksy toimintaa jossa lukee joko sammuta tai lepotila tai horrostila ) niin eihän kone tee mitään ennen OK klikkausta .
Kyllä tuo lepotila saa olla käytössä kun joskus kone voi unohtua päälle mutta ongelma onkin sitten tuossa käynnistyksessä jos joka kerta joutuu väkisin sulkemaan .
siis kun katson tuolta ohjeista koneen sulkemisohjeita niin siellä tuo kuva sulkemisesta on aivan erilainen kun mikä minulle tulee tuohon ruudulle ? Tunnen itseni hieman tyhmäksi kun en osaa selittää tuota sulkemisen systeemiä . Minulla ei ole käytössä noita käyttäjätili asetuksia .
Palaan vielä vähän. Eli ne erilaisuudet johtuvat kuten alla olevasta huomaat:
Windows Vista Home Basic
Windows Vista Home Premium
Windows Vista Ultimate
Windows Vista Business
Näin monta käyttisversioita löytyy vaikka yht. nimike on Vista.
Periatteessa olis suotavaa olla ne käyttäjätilit joista yksi olisi Järjestelmän valvoja, salasanalla suojattuna. Näin salasanaa tietämätön ei voi tehdä muutoksia koneellesi, eikä asennella/ poistaa ohjelmia.
Oman koneesi tiedot saat esiin menemällä ohjauspaneeli>>tietokone ja sieltä>> järjestelmän ominaisuudet.
Ne kun tiedät voit hakea oikeat ohjeet sille järjestelmälle. Yleensä kyllä tuo "pakkosammuttelu" jossain vaiheessa sotkee käynnistys ja- sammutus-asetuksia.
minulla on tuo käytössä vista home premium ja noita käyttäjätiliä ei ole käytössä kun kone on vain minun käytössä , tosin lapset käyttävät sitä kun ovat vierailulla ja viimeksi tytär klikkasi sulje painiketta ja luuli että kone sulkeutuu mutta se vaatii vielä tuon OK hyväksynnän , hänellä on myös Vista ja heidän koneensa sulkeutuu ilman mitään erikseen laitettavaa OK . Tiedän että tuo pakkosammutus ei ole hyväksi mutta onhan kone sammutettava silloin noin ja kun sen avaa niin se menee tuohon missä ilmoittaa että sammutus epäonnistui ja sitten avaa windows normaalisti tai jotain sinne päin .