aamupano

standupinmorning

Oli käynyt niin mukavasti, että lapset olivat lähteneet kouluun ja heräilin iltavuoron jälkeen. Hiippailin alushoususillaan vessaan ja huomasin vaimon keittiössä lukemassa lehteä ja juomassa aamukahvia. Huikkasin hyvät huomenet mennessäni. Kusella ollessani sain tuiki tavallisen seisokin jota jotenkin vankistin vielä muutamalla ylimääräisellä ravistuksella. Vaimo sattui olemaan juuri keittiössä, kurottamassa, pöydän toisella laidalla ollutta helsingin sanomaa, kun huomasin hänen takapuolensa yöpaidan helman alta. Loikkasin hänen taakseen ja painoin hänet kokonaan mahalleen pöydälle. Käänsin ikkunasta sälekaihtimet kiinni ja kiskaisin alushousut pois. Vaimo ensin vastusti ajatusta, mutta kun työnsin käteni etupuolelle ja hieroin emätintä kauttaaltaan, hän ei vaikutanutkaan niin innottomalta, vaan rupesi kihertämään. Vaimoni pitää siitä kun hieman puhun rumia ja alistan häntä kohtuudella. Niinpä otin häntä ponihännästä kiinni ja kuiskasin korvaan. -Nyt muuten annat mulle pillua tässä aamupalaks narttuseni. Sain vastaukseksi ynähdyksen, josta tiesin olevani naiseni mukavuusalueella. Ei mennyt kuin pieni hetki kun, käteni kostui, ja pääsin klitorikseen sormineni. Naiseni vikisi hyvästä olosta ja painoin häntä pöytää vasten. Siirryin hieman hänen sivustalleen. Vaihdoin käteni hänen takapuolelleen ja levitin hänen jalkojaan. Nostin yöpaidan helmaa ja anuksen lisäksi näin vaimoni turpeat häpyhuulet ja kiiltelevän aukon, jonka ympärillä sisemmät häpyhuulet olivat kiertyneet sivulle. Läpsäisin häntä pakaraan ja hän vastasi hihkaisulla, josta taas tiesin meneväni himojen oikealla puolella. Rupesin hyväilemään häntä takaapäin. Samalla heitin alushousuni jalasta. Sormetin häntä ja kuulin hänen olevan kohta saamassa. Hänen pyllynsä vaappui voihkinan tahdissa. Läimäisin vielä toisella kädellä pakaralle ja hän ei voinut enää pidätellä hyvää oloaan, vaan ynisi jo pää pystyssä ja hieman lysähti pöydälle. Esetuin hänen taakseen ja annoin terskani hyväillä hänen emätintään. Hänen pyllynsä vaappui, kuin hän olisi etsinyt terskaani täyttämään kolonsa. Asetin terskan reijälle, mutten työntänyt, vaan annoin rouvan tehdä sen. Ahneesti hän työnsi takapuoltaan sojottavaan kaluuni. Katsoin kun se sujahti, hänen märkään pilluunsa. Murahdin ja aloin työnnellä verkkaisesti ja joka työnnöllä pääsin syvemmälle. Työntelin aikan, kunnes tunsin olevani saamaisillani. Pysähdyin ja otin kaluni pois hänestä. Asetin hänet kokonaan pöydälle kyljelleen. Laitoin molemmat hänen jalkansa koukkuun ja pepun pöydän laidalle. Etsin hänen pillunsa ja jatkoin tässä asennossa niin pitkään kun vaimoni jo vinkui himoaan ja pyysi lisää. Otin toisen rinnan käteen ja möyhin sitä samalla kun tulin häneen ja ruiskutin koko lastin hänen sisäänsä. Suutelin häntä siinä aikani ja silitin poskea. Nostin hänet pystyyn viereeni ja halasin. -Huomenta rakas, saanko vielä kahviakin? -Kyllä, en kehdannut vaan kaataa kuppiin, kun olisi jäähtynyt. Hmmm? Kuka se halusikaan seksiä aamulla ja miten ihmeessä....naiset! Ne naiset! Kuka se on alistettu ja kuka ei...;o)

2

6097

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaverin isää

      Jos kus aamuöstä kaverini lähti töihin. Nukuin vielä pitkään ennenkuin heräsin kun kullia työnnettiin sisään. Kaverin isä oli riisunut ja anto munaa kyselettämä. Olin 16 ja sain molempia.

      • Muisti ??

        En ole aikasemmin kehdannut kertoa kun miehet juottivat joskus kun olin 17v .Muisti meni ja aamulla olin monen vanhemman naitavana alasti.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2055
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      709
      1382
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1132
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      126
      986
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      805
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      15
      632
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      563
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe