nuori emo

Kirjoittelin aikaisemmin kiimaisesta nartusta ja leikatusta poikakissasta. Soitin asiasta eläinlääkärikeskukseen, siis siitä, että sekstaileekohan meidän kissat sen jälkeen kun tytölle tulee kiima, vaikka poika on jo siinä vaiheessa leikattu. Sieltä sanottiin, että jos poika leikataan varhaisessa vaiheessa, siis ennen kuin tytön kiima tulee, niin voi olla että se ei ikinä ala ymmärtää asiasta hölkäsen pöläystä Mutta nyt minulle tuli uusi ongelma: Eläinlääkärikeskuksesta sanottiin, että puolivuotias tyttökissa ei voi ulkoilla ilman valvontaa, jos sitä ei leikata. Kissan pitäisi olla kuulemma vähintään vuoden ennen kuin se saat raskautua. Ei kuulemma osaa nuorena välttämättä hoitaa poikasiaan. Nyt meillä on ollut ongelmia se kanssa, kun tyttö on jo tottunut ulkoilemaan vapaasti. Olen ostanut jo kahdet valjaat, mutta se on hukannut kummatkin. Sisätiloissa se sai päältään pois toiset ja jätti johonkin piiloon ja toiset on jossakin ulkona. Mun 12-vuotias poika yritti pitää sitä hihnassa, mutta kissa lähti juoksemaan täydet ja hihna irtosi pojan kädestä. Ulkona kissa oli saanut valjaat pois päältään. Yritin puoleen yöhön asti saada kissaa sisälle, mutta se ei suostunut tulemaan. Lopulta yritin tehdä sille lämpimän pedin kuistille ja jouduin luovuttamaan ja menin nukkumaan. Ajattelin, että en tule kissaa enää näkemään. Oli kuitenkin suuri helpotus, kun se oli aamulla pihalla ja nyt suostui tulla sisälle. Ei aikaakaan, kun tyttö on paksuna, jos tämä meidän sisälläolo/hihnassa ulkoilu sujuu näin jatkossa.

Onko teillä kokemusta nuorista kissaäideistä?
6167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nii-in olipa hieno idea päästää kissa pihalle. Onnea nyt sitten vain.

Äänestä

Miksi p äästät kissasi ulos?

Jos meinaat päästää nartun ulos, etkä halua pentuja, leikkauta se ensin.
Seli seli olen ostanut kahdet valjaat.

Nyt joko et päästä ulos tai leikkautat ja p äästät ulos

Äänestä
  • Voihan sen myös leikkauttaa ja pitää sisällä.

    Äänestä

  • 20+6 kirjoitti:

    Voihan sen myös leikkauttaa ja pitää sisällä.

    Sisällä pitäminen on aivan liian julmaa kissalle.

    Äänestä

mulla 2 sisäkissaa, ei uskalla mennä ulos. koitin valjaissa kumpaakin pienestä pitäen totuttaa eikä ne liikkunu senttiäkään, kun patsaat paikoillaan kunnes sinkosivat niin lujaa sisälle, että hihna lähti käsistä! että tiedä sitten miten päin se on julmaa kissalle? pitäskö vaan pakottaa tuonne pakkaseen ihan vaan siks kun "on julmaa olla sisäkissoja" :) anteeks nyt vaan, että haluun pitää kissani elossa!

Äänestä
  • leikkauta narttu. jo puolivuotias voidaan leikata. nuori narttu saattaa hylätä ekat pennut, tappaa ne, tai hoitaa kunnolla, ihan tuurissaan, samoin ennekaikkea se, miten niistä pennuista pääsee eroon, siis muuten kuin kalikalla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


bbb kirjoitti:

Kirjoittelin aikaisemmin kiimaisesta nartusta ja leikatusta poikakissasta. Soitin asiasta eläinlääkärikeskukseen, siis siitä, että sekstaileekohan meidän kissat sen jälkeen kun tytölle tulee kiima, vaikka poika on jo siinä vaiheessa leikattu. Sieltä sanottiin, että jos poika leikataan varhaisessa vaiheessa, siis ennen kuin tytön kiima tulee, niin voi olla että se ei ikinä ala ymmärtää asiasta hölkäsen pöläystä Mutta nyt minulle tuli uusi ongelma: Eläinlääkärikeskuksesta sanottiin, että puolivuotias tyttökissa ei voi ulkoilla ilman valvontaa, jos sitä ei leikata. Kissan pitäisi olla kuulemma vähintään vuoden ennen kuin se saat raskautua. Ei kuulemma osaa nuorena välttämättä hoitaa poikasiaan. Nyt meillä on ollut ongelmia se kanssa, kun tyttö on jo tottunut ulkoilemaan vapaasti. Olen ostanut jo kahdet valjaat, mutta se on hukannut kummatkin. Sisätiloissa se sai päältään pois toiset ja jätti johonkin piiloon ja toiset on jossakin ulkona. Mun 12-vuotias poika yritti pitää sitä hihnassa, mutta kissa lähti juoksemaan täydet ja hihna irtosi pojan kädestä. Ulkona kissa oli saanut valjaat pois päältään. Yritin puoleen yöhön asti saada kissaa sisälle, mutta se ei suostunut tulemaan. Lopulta yritin tehdä sille lämpimän pedin kuistille ja jouduin luovuttamaan ja menin nukkumaan. Ajattelin, että en tule kissaa enää näkemään. Oli kuitenkin suuri helpotus, kun se oli aamulla pihalla ja nyt suostui tulla sisälle. Ei aikaakaan, kun tyttö on paksuna, jos tämä meidän sisälläolo/hihnassa ulkoilu sujuu näin jatkossa.

Onko teillä kokemusta nuorista kissaäideistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu