Olin mennyt puron poikki jo useita kertoja. Niitä kolmea kiveä pitkin piti hypellä, jos mieli vastarannalle kuivin jaloin. Mieleeni putkahti reilut 2000 vuotta sitten tehty levitaatio vetten päällä. Ajattelin kokeilla asiaa. Eli jos oikein johonkin asiaan uskoo, voi kävellä vaikka vetten päällä. Uskoin vankasti pysyväni pinnalla ja tein syrjähypyn. Molskahdin muniani myöten veteen ja tiuskaisin luontoon sarjan kirosanoja ja: -Jo minä p'erkele arvasin. Käänsin kumppareista vedet ja ajattelin pitää jatkossa höyhättelyt höyhättelijöillä. Minä loikin kiviä pitkin visusti.
Se oli laitimmainen kerta!
write on!
0
2498
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2803498Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell221948Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.391595- 841451
- 1431139
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.721085- 811044
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.91918Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.206797Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61747