Mitä sinulle kuuluu?

Miksi tähän ei nyt kukaan muu vastaa kuin toi älyvapaa yksilö?

Kiitos, mulle kuuluu ... mitä milloinkin ja riippuen siitä, mitä oman elämäni osiota katsellaan ja' punnitaan'.

Joskus aiemmin, vuosia sitten, ärsyynnyin otsikon kysymyksestä, kun se ei tarkoita, että kukaan todella haluaisi kuulla, mitä mulle oikeasti kuuluu. Miksi siis kysyäkään?

Kunnes sitten opettelin antamaan vain yhtä mitään sanomattoman vastauksen kuin kysymyskin on: kiitos, tässähän tämä / ei kurjuutta kummempaa / sitä sun tätä ...

Vielä enemmän kuin em. ärsyttävät ne henkilöt, jotka tavatessa haluavat kuulla ja tietää myös mitä kaikille sukulaisille kuuluu, miten menee ja hurisee, miten voivat, mitä tekevät, jne. Tällaisessa kohdassa muutun avuttomaksi, sillä en tiedä, mitä pitäisi sanoa, kun kenenkään puolesta ei halua enkä aio kuulumisia kuuluttaa enkä kailottaa.

Minulle ei kuulu oikein hyvää.

Päällisin puolin kaikki on hyvin : on koti, on kiva mies ja mukava tytär.

Mutta ystäväni katosivat eläkkeelle jääntini myötä sinne työpaikalle, eikä ketään enää kiinnosta minun kuulumiseni. Lieneekö sitten kateuden aihe, kun sairastuu nelikymppisenä ja oikein " pääsee" eläkkeelle. Pah.
Lisäksi olen sairastellut vakavasti vielä lisää ja se vie mieltä alas. Nyt terveydentilani on ihan vakaa ja pitäisi iloita, mutta kyllä se hymy on nyt jäänyt jonnekin. Mietin paljon kuolemaa ja pelkään sitä. Olen vihainen itselleni, että sairastuin.

Nukun huonosti ja siksipä epäilen, että vaihdevuodet ovat ovella. On niin nuutunut ja kurja olo. Yksikseni itselleni valitan, en läheisilleni.

Kaiken tämän lisäksi säälin itseäni, että kuinka minusta tulikin tällainen, iloisesta ja raikkaasta ihmisestä.
Pahinta tässä kaikessa on se, etten enää pidä itsestäni. Näin kävi sen jälkeen kun ystävät jättivät, sillä kai minussa on jotain vikaa oltava jos eivät enää välitä. Miksipä siis välittäisin itsekään itsestäni.

Eikö ole kamalaa lukea tällaista sontaa?