Eteläranta

Mitä kuuluu hankkeelle Kähkösen lähdettyä? Kuinka hyvin esim. uuden alueen informaatiota on jaettu? Jos todella haluamme saada esim. Helsingistä laadukasta väkeä muuttamaan, tulee muistaa ettei kenenkään muutto käy käden käänteessä. Kaupungin ja Eteläranta-yhtiön tulikin olla hereillä jo nyt ja alkaa mittava markkinointikampanja kohteena Helsingin paremmilla alueilla asuvat. Haluavatko he asua hieman halvemmalla, turvallisemmin, luonnonläheisemmin mutta yhtä laadukkaasti kuin ennenkin. Ehkäpä mainoskampanja, jossa voisi edelleen itse mielipiteillään vähän vaikuttaa aleen ympäristöön purisi parhaiten, ainakin jäisi monen mieleen itämään.
12153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mainoskampanjan vetäjiksi pitää sitten valjastaa Hämeenlinnan terävimmät päättäjät, jotka ovat onnistuneet täälläkin loistavasti. Ainakin Kulmala, Hassinen, Isosuo, Vekka ja Kiemunki on valjastettava 100 %:sti tuohon mainoskampanjan kärkeen. Konsultointiapua hyvin tähän asti vedetystä projektista voisi ostaa Ritaluomalta.

Äänestä
  • Unohdit perzikkivoiman. Kari voi hoidella konsulttitoimet, projektin ja venytetty kokoukset. Näytöä on.

    Äänestä

  • Maggarapanos kirjoitti:

    Unohdit perzikkivoiman. Kari voi hoidella konsulttitoimet, projektin ja venytetty kokoukset. Näytöä on.

    Voi sinua derkkupäivystäjää samoine lastseason kirjoituksinesi. Opettele uusia fraaseja, pysyt freesimpänä.

    Äänestä

  • Rimpulaisen nimi uupuu.

    Äänestä

  • tööttööttööt kirjoitti:

    Voi sinua derkkupäivystäjää samoine lastseason kirjoituksinesi. Opettele uusia fraaseja, pysyt freesimpänä.

    Tuo oli taas sinulta lastsummercopy hyvä perzikkipäivystäjä.

    Äänestä

  • Rapajuoppo kirjoitti:

    Rimpulaisen nimi uupuu.

    Yritä päästä viinasta eroon.

    Äänestä

Yritä päästä näsäviisaudesta eroon.

Äänestä

Ylläoleva kirjoittaja pitää Hämeensaaren aluetta monin tavoin hyvänä asuinpaikkana. Olemme nähneet epämääräisiä havainnekuvia tulevasta kaupunginosasta ja saaneet liimailla sydämiäkin niihin. Muista palautteistamme emme ole nähneet vilaustakaan.

Ennen kuin Hämeensaarta alkaa mainostaa laajemmin muille kuin Hämeenlinnan vanhuksille, kannattaa tutkia maaperäselvitystä ja jostain syystä puuttuvia melu- ja ilmanlaatuselvityksiä. Pysäköintiongelmista puhumattakaan.

Äänestä
  • Hassua, että Homeenlinnassa ei koskaan tehdä mitään ympäristöselvityksiä tai muuta sellaista, mitä useimmissa hankkeissa pidetään olennaisina taustatöinä.

    Äänestä

Paljonko kokoomussuojatyössä maksettiin sydämien maalailusta verovaroja?

Äänestä

Täytyyhän junioreille jotain töitä järjestää, etteivät menisi sossuun häpäisemään koko sukua. Vähän kuin jukolan rehtori ikään.

Äänestä

Aloittajalta tuli kiinnostavia ajatuksia. Markkinointi on todellakin vielä lapsenkengissä. Kirjoituksessa on myös pohdiskeltu jo Etelärannan mahdollisia markkina-alueita ja huoli siitä että alue kehittyy oikeaan suuntaan on todellisuutta jo nyt, suunnitteluvaiheessa. Flaijereita Sipoonrantaan? Tälläistäkin vaihtoehtoa on ehdoteltu, ehkä täky tarttuu jonkin leukaan. Kai jollain Sipoonrannassa sentään sellainenkin on? Mutta on hieman yksisilmäisesti kuviteltu, että kaikki varakkaimmat asuisivat pelkästään Helsingin suunnalla. Myös Tampereen hienostoalueet olisi syytä kartoittaa, ehkä jopa Mervi Tapola saattaisi kiinnostua laadukkaasta, mutta paljon vähemmän työtä teettävästä asumismuodosta omakotiin verrattuna. Uimaranta ja venelaituri Mervillä edelleen säilyisi täälläkin. Lisäksi Etelärannan turvallisuuskin olisi paljon paremmin hoidettavissa, ovisummerein ja varijapalveluin. Eipä tulisi Matti häiriköimään ihan niin helposti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei uutta Katumaa kirjoitti:

Mitä kuuluu hankkeelle Kähkösen lähdettyä? Kuinka hyvin esim. uuden alueen informaatiota on jaettu? Jos todella haluamme saada esim. Helsingistä laadukasta väkeä muuttamaan, tulee muistaa ettei kenenkään muutto käy käden käänteessä. Kaupungin ja Eteläranta-yhtiön tulikin olla hereillä jo nyt ja alkaa mittava markkinointikampanja kohteena Helsingin paremmilla alueilla asuvat. Haluavatko he asua hieman halvemmalla, turvallisemmin, luonnonläheisemmin mutta yhtä laadukkaasti kuin ennenkin. Ehkäpä mainoskampanja, jossa voisi edelleen itse mielipiteillään vähän vaikuttaa aleen ympäristöön purisi parhaiten, ainakin jäisi monen mieleen itämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu