Meillä kummittele...

Ostimme pari vuotta sitten paritalon puolikkaan ja tämä on noin kymmenisen vuotta vanha rakennus. Kun teimme asuntoon kuntotarkastusta välittäjä kertoi meille asunnon rakentaneesta miehestä ja siitä miten hänen nuori vaimonsa oli löydetty yllättäen sohvalta kuolleena. Kysyin heti, että ei kai vaimo vain ole kuollut tähän asuntoon sillä se olisi voinut vaikuttaa meidän ostoinnokkuuteen. Välittäjä vastasi heti napakasti, että ei tietenkään.

Noh kaupat tehtiin, mutta ei mennyt montaa päivää kun olimme menossa mieheni kanssa nukkumaan. Olimme jo sängyssä ja juttelimme siinä kunnes olohuoneesta kuului aivan käsittämätön ääni. Aivan kuin naisääni olisi huutanut jotain, mutta se ei ollut mitään ihmismäistä. Se oli huuto, mutta jotenkin sellainen "eläimellinen". Jäimme molemmat ihmettelemään ääntä. Aivan silloin alkuaikoina heräsin myös yhtenä yönä ja näin makuhuoneestamme kun keittiön seinällä liikkui tumma ihmisvarjo. Keittiössä ei siis ollut silloin yöllä ketään ja se näkyi, koska meillä on aina öisin valot eteisessä.

Se oli myös alkuaikaa kun mieheni meni jo sänkyyn ja minä menin vielä suihkuun. Lapset nukkuivat yläkerrassa ja kuulin suihkuun aivan selvät askeleet kun joku käveli yläkertaan. Mies oli vielä hereillä kun tulin ja kysyin, että kävitkö yläkerrassa eikä hän ollut siellä käynyt. Olemme tehneet tähän sen jälkeen porrasremontin eikä näistä kuulu enää selkeitä askelia, mutta portaista kuuluu usein sellaista "narinaa" aivan kuin joku liikkuisi niissä. Herään myös usein yöllä vessaan ja muutamia kertoja olen kuullut naisen ääntä eteisestä ja yhden kerran kuului naisen hiljaista hyräilyä aivan vierestäni. Välillä on kuitenkin kulunut pidempiäkin aikoja, ettei mitään suurempaa ole tapahtunut.

Siitä on noin vuosi aikaa kun tulimme saunasta ja 9 vuotias poikani meni notkumaan sohvalle, joka on aivan ikkunan vieressä. Minä kävelin makuhuoneeseen ja mieheni istahti keittiöön. Lapsille emme ole puhuneet näistä asioista lainkaan. Poikani sanoi kuitenkin yhtäkkiä, että näki ikkunaan heijastuvan naisen hahmon. Nainen oli alaston ja hänellä oli tummat pitkät hiukset sekä pää kenollaan. Nainen oli katsonut suoraan poikaani. Poika oli sevästi tosissaan ja sanoi, että kun hän käänsi päänsä pois ikkunasta kertoakseen siitä meille, nainen oli hävinnyt kun hän kääntyi takaisin ikkunaan päin. Poikani on puhunut asiasta myöhemminkin ja ihmetellyt mikä se nainen oli.

Noh nyt viime päivinä on alkanut tuntua, että tämä asunnossamme vaelteleva kummitus on taas aktivoitumaan päin. Portaat natisevat tiuhaan ja noin parisen viikkoa sitten makuhuoneen seinästä kuului todella voimakasta pauketta, että aivan säikähdin sitä. Siinä kohdassa ei ole naapurin seinää toisella puolella. Ja noin viikko sitten makuhuoneemme kaapista kuului sellasta ääntä kun joku liikuttaisi siellä jotain ja myös pussin rapinaa. Torstaina tapahtui sitten viimeisin episodi. Olimme mieheni kanssa kaupassa kun 12 vuotias tyttöni laittoi puhelimeni viestin, että taisin nähdä kummituksen. Kun tulimme kotiin lapset olivat peloissaan. Tyttö kertoi, että he olivat istuneet tytön huoneen lattialla ja hänen kasvot olivat yläkerran aulaan päin. Tytön huonetta vastapäätä on ikkuna ja tyttö sanoi kiinnittäneensä huomiota ikkunasta heijastuvan liikkeseen. Asunnossa ei ollut muita kun lapset. Kun hän katsoi sinne oli ikkunaan heijastunut tummahiuksisen naisen pään seutu, ikkuna on sen verran ylhäällä, että vartaloa siinä ei ollut näkynyt. Peiliin heijastui sivuprofiili ja nainen oli liikkunut alakerran portaiden suuntaan ja hävinnyt.

Olen alkanut miettiä yhä enemmän niitä välittäjän sanoja, ettei se vaimo vain sittenkin kuollut tähän asuntoon.
401263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Sen verran korjaan tuota toiseksi viimeistä lausettani, että siis peiliin ei heijastunut mitään vaan siihen aulan ikkunaan heijastui tuo liikkuva naisen kasvojen sivuprofiili...

Äänestä
  • Ei normaali kuolema aiheuta kummittelua vaan asunnossa on harjoitettu jotain okkultismia tai rikollista ja hekivalloilla on oikeus pitää majaa paikassa. Ainoa keino on antaa aidosti uskossa olevan krtistityn siunata kotinne.

    Äänestä

  • henkimaailma on tott kirjoitti:

    Ei normaali kuolema aiheuta kummittelua vaan asunnossa on harjoitettu jotain okkultismia tai rikollista ja hekivalloilla on oikeus pitää majaa paikassa. Ainoa keino on antaa aidosti uskossa olevan krtistityn siunata kotinne.

    hölömö tietämätön.

    Äänestä

Käsittääkseni normaali kuolemakin voi aiheuttaa kummittelua, jos kuolee yllättäen. Nämä ilmiöt on aika harvinaisia. Kummitus ei ole kuitenkaan yleensä mitenkään "paha" tai "ilkeä" ollenkaan. Se ei vain tiedä missä se on tai mitä on tapahtunut... Sille voi rukoilla enkeleitä avuksi korkeammalta tasolta viemään se eteenpäin, ja on hyödyksi jos itse uskoo korkeampaan voimaan. Sitä voi kehottaa menemään Valoon. Outoa kyllä nämä vanhat kliseiset jutut näyttävät toimivan, aivan kuin olisivat totta...

Äänestä

"hänen nuori vaimonsa oli löydetty yllättäen sohvalta kuolleena. Kysyin heti, että ei kai vaimo vain ole kuollut tähän asuntoon sillä se olisi voinut vaikuttaa meidän ostoinnokkuuteen. Välittäjä vastasi heti napakasti, että ei tietenkään. "

Siis täh? Vaimo löydetty kuolleena sohvalta ja kysyjä miettii onko vaimo kuollut siihen asuntoon??! No ei kai sitä ole kuolleena naapuriasunnostakaan siihen sohvalle raahattu?!!

Äänestä
  • Olin takertumassa samaan epäloogisuuteen. Keksitty tarina, veikkaan.

    Äänestä

  • Tarkennan sen verran, että tämän talon rakentanut mies ei siis itse asunut tässä kun me tämän ostimme enkä tiedä onko hän tässä ikinä asunutkaan. Tämä on paritalo ja tämä on aivan hyvin voitu alunperinkin rakentaa vain myynti tarkoituksessa tai sitten ovat asuneet toisessa huoneistossa, mutta rakentaja ei asu tällä hetkellä siinäkään. Sen kuitenkin tiedän, että he keiltä me tämän asunnon ostimme eivät ole tämän asunnon ensimmäiset asukkaat. Voi siis olla, että rakentaja vaimoineen asui tässä ensimmäisenä, mutta välittäjä kuitenkin kiisti vaimon kuolleen tänne. Oletin, silloin että rakentaja ei ole tässä koskaan asunut ja että vaimo on kuollut jonnekin muualle...

    Tapahtumat ovat saaneet myös jatkoa. Jouluaattona yöllä tyttäreni tuli itkien minua herättämään ja sanoi nähneensä taas naisen hahmon heijastuvan samaiseen ikkunaan. Nainen oli ollut selin tyttäreeni, alaston ja kääntänyt hitaasti kasvonsa siten, että naisen kasvoista näkyi sivuprofiili. Sanoin hieman joulua ennen ääneen, että voisiko hän jättää lapset rauhaan ja olla näyttäytymättä heille kun he selkeäsi sitä pelkäävät, mutta heti sen jälkeen sattui sitten tuo...että ilmeisesti ei hänelle sopinut tämä...

    Äänestä

  • -Nainen79- kirjoitti:

    Tarkennan sen verran, että tämän talon rakentanut mies ei siis itse asunut tässä kun me tämän ostimme enkä tiedä onko hän tässä ikinä asunutkaan. Tämä on paritalo ja tämä on aivan hyvin voitu alunperinkin rakentaa vain myynti tarkoituksessa tai sitten ovat asuneet toisessa huoneistossa, mutta rakentaja ei asu tällä hetkellä siinäkään. Sen kuitenkin tiedän, että he keiltä me tämän asunnon ostimme eivät ole tämän asunnon ensimmäiset asukkaat. Voi siis olla, että rakentaja vaimoineen asui tässä ensimmäisenä, mutta välittäjä kuitenkin kiisti vaimon kuolleen tänne. Oletin, silloin että rakentaja ei ole tässä koskaan asunut ja että vaimo on kuollut jonnekin muualle...

    Tapahtumat ovat saaneet myös jatkoa. Jouluaattona yöllä tyttäreni tuli itkien minua herättämään ja sanoi nähneensä taas naisen hahmon heijastuvan samaiseen ikkunaan. Nainen oli ollut selin tyttäreeni, alaston ja kääntänyt hitaasti kasvonsa siten, että naisen kasvoista näkyi sivuprofiili. Sanoin hieman joulua ennen ääneen, että voisiko hän jättää lapset rauhaan ja olla näyttäytymättä heille kun he selkeäsi sitä pelkäävät, mutta heti sen jälkeen sattui sitten tuo...että ilmeisesti ei hänelle sopinut tämä...

    Mitä???

    Teillä on tunkeilija talossa ja sinä pyydät sitä olemaan pelottematta lapsianne, kun he pelkäävät!

    Sinun tehtäväsi on heittää se tunkeilija ulos talosta, ettei se pelottele lapsianne! Ei sen kanssa neuvotella. Se komennetaan Jeesuksen Kristuksen nimessä ulos! Jos ei lähde suosiolla, sitten pappia paikalle.

    Äänestä

  • Leikki kaukana kirjoitti:

    No itseasissa pyysin sitä samaiselle kertaa myös poistumaan, mutta tapahtumista päätellen ei ilmeisesti ollut halukas siihenkään. Näin viime yönä jo itsekin painajaista tuosta naisesta ja kun siitä heräsin portaat natisivat jälleen kuin joku niissä kulkisi. Unessa nainen oli jotenkin pahantahtoinen. Hän paiskasi yläkerran vessan oven kiinni, tuli portaat alas ja kävi agressiivisesti kimppuuni meidän eteisessä. Avasin unessa ulko-oven ja nainen poistui vihaisena ulos. Hän oli osittain jonkinlaisen valkoisen sumun/usvan peitossa. Tiedä sitten mitä tämäkin tarkoitti.

    Äänestä

  • Leikki kaukana kirjoitti:

    Mitä???

    Teillä on tunkeilija talossa ja sinä pyydät sitä olemaan pelottematta lapsianne, kun he pelkäävät!

    Sinun tehtäväsi on heittää se tunkeilija ulos talosta, ettei se pelottele lapsianne! Ei sen kanssa neuvotella. Se komennetaan Jeesuksen Kristuksen nimessä ulos! Jos ei lähde suosiolla, sitten pappia paikalle.

    Painu jeesuksesi kanssa helvettiin_saatanan_idiootti.

    Äänestä

Sitä ei kannata pahemmin pohtia, mistä kummittelu johtuu. Tärkeämpää on päästä siitä eroon. Tilatkaa pappi tekemään kodin siunaus. Kyseessä on virallinen kirkollinen toimitus, jonka saa yleensä ilmaiseksi evankelis-luterilaisesta seurakunnasta kuuluipa kirkkoon tai ei. Kodin siunauksen lisäksi kaikki okkultistiset esineet, kirjat, elokuvat , pelit ym. kannattaa heittää roskiin.

Äänestä
  • Pyytäkää vaikka Sorvankylän seurakunnan pyöräilijähullu pastori Usko Eevertti Luttinen ( joka surauttaa töihin joka aamu) ja Närvän kylän poika pappi Heljas siunaamaan kotinne. He kyllä käskisivät kummitusta suksimaan kuuhun. He kun eivät ole mitään hintavia pappeja, niin tuskin pyytävät palkaksi edes yhtä turvatonta kymppiä, mutta jos he olisivat venäläisiä, niin varmaan pinkkaisivat rupliaan.

    Äänestä

  • Jussi X. Hämäläinen kirjoitti:

    Pyytäkää vaikka Sorvankylän seurakunnan pyöräilijähullu pastori Usko Eevertti Luttinen ( joka surauttaa töihin joka aamu) ja Närvän kylän poika pappi Heljas siunaamaan kotinne. He kyllä käskisivät kummitusta suksimaan kuuhun. He kun eivät ole mitään hintavia pappeja, niin tuskin pyytävät palkaksi edes yhtä turvatonta kymppiä, mutta jos he olisivat venäläisiä, niin varmaan pinkkaisivat rupliaan.

    No mikä jottei :D

    Äänestä

Ei välittäjä ikinä mainitsisi tuollaista heti alkuun, että "talon rakentaneen miehen vaimo kuoli muuten sohvalle", ellei se olisi tapahtunut kyseisessä asunnossa. Sitten huomasi sinusta, että kaupat voivatkin peruuntua tuon johdosta ja kielsi asian. Harmi, että kaupoista on juuri tuon verran aikaa jo - tuon perusteella voisi hyvinkin olla purkumahdollisuus, jos välittäjä on siitä valehdellut.

Tällaiselle pelottavalle demonihengelle ei tosiaan kannata jutella ystävällisesti, että "älä kiitos näyttäydy lapsille enää, kun he pelkäävät sinua" vaan otat vaikka kirkkoon yhteyttä kuten edellä on neuvottu. Siinä ei tarvitse olla mitenkään uskonnollinen tai uskovainen, jos pyytää apua kodin siunaukseen. Jos/kun tämä siunaus toimii, niin kannattaa alkaa funtsia miksi se toimi.

Mutta pääasia, että tilanne on muuttunut paljon pahempaan, joten tee asialle nopeasti jotain. Vaikka ei olisikaan muuttunut pahempaan, niin ihmetyttää miksi oletta pari vuotta jaksaneet häiritsevää demonihenkeä riesananne? Toki ihmisillä on kynnys kertoa näistä asioista muille ja ottaa yhteyttä vaikka kirkkoon, mutta silti tässä on mennyt ihan liikaa aikaa jo. Tietyllä tapaa hyvä, että tämä häirintä on siirtynyt nyt myös lapsiin, koska näyttää että sillä teidät saadaan toimimaan hengen karkottamiseksi.

Äänestä
  • Mitähän sitten tapahtuisi jos tuollaiselle hengelle huutaisi oikein vihaiseen sävyyn, että painu helvettiin meidän kodistamme äläkä enää koskaan tule takaisin?

    Äänestä

Välittäjä kyllä varmasti huomasi minusta, että se tieto ei olisi miellyttänyt ja hän jälkikäteen myös pahoitteli, että mainitsi asiasta ylipäätään. Mutta se asia on kyllä jäänyt painamaan mieltäni aivan alusta alkaen.

Eivät kai kaikki henget ole demonihenkiä. Voisin kuvitella, että jos kyseessä on rakentajan kuollut vaimo ei hän ainakaan sellainen olisi. Hänen jos kenen voisi olettaa kiintyneen rakennukseen siinä määrin, ettei kuoltuaankaan halua täältä pois jos ovat tämän yhdessä omaksi kodikseen rakentaneet, mutta tämä nyt vain on yksi teoria teorioiden joukossa sillä en tosiaan tiedä ovatko he ikinä tässä asuneet.

Mieheni ei ole kokenut täällä mitään muuta kun sen oudon huudon jonka kuulimme yhdessä silloin heti muuton jälkeen, mutta hän ei siis usko yhtään mihinkään henkimaailman juttuihin. Mieluummin keksii kaikelle jonkun muun selityksen, vaikka sille huudolle ei selitystä löytynyt ja hänkin sitä ihmetteli.
Mutta olemme jaksaneet tätä kun välillä on ollut pitkiäkin välejä ettei mitään ole tapahtunut, mutta nyt tosiaan nämä jutut ovat selkeästi tiivistäneet tahtiaan.

Olen joskus kuullut, että henget "tarttuvat" teini-ikäisiin lapsiin ja tytölläni on alkanut aivan selvästi murosikä puskea päälle. Hän täytti syksyllä 12 vuotta. En tiedä voisiko tällä olla jotain tekeistä asian kanssa vai onko sitten vain niin, että toisilla on jo luonnostaan enemmän taipumusta tällaisiin sillä tämä ei ole ainut kerta kun tyttöni on nähnyt hengen. Kirjoitin tännekin jo aikaisemmin siitä kun lomailimme pari kesää sitten Helsingissa ja yövyimme hotelli Grand Marinassa. Tyttöni heräsi yöllä itkien ja kertoi, että eteisessä seisoo mies. Mutta täällä kotona nämä jutut eivät kylläkään rajoitu pelkästään tyttöni kokemuksiin, vaikka nyt viimeaikoina ovatkin liittyneet enemmän häneen.

Äänestä
  • Kutsu nyt vaan se pappi. Ette te tuosta muuten selviä ja senkin jälkeen joudutte kulkemaan tiukasti kristillisellä tiellä.

    Äänestä

  • 1 3 1 5 kirjoitti:

    Kutsu nyt vaan se pappi. Ette te tuosta muuten selviä ja senkin jälkeen joudutte kulkemaan tiukasti kristillisellä tiellä.

    Painu vaan _helvettiin_ pappien ja jeesuksien kanssa. On siinä paskapää. Muille höpisee satuolennoista kuin jokin papukaija.

    Äänestä

  • hjhyuu88 kirjoitti:

    Painu vaan _helvettiin_ pappien ja jeesuksien kanssa. On siinä paskapää. Muille höpisee satuolennoista kuin jokin papukaija.

    Taas täällä jonkun demonit huutavat!

    Äänestä

  • Vai ei muka olemassa kirjoitti:

    Taas täällä jonkun demonit huutavat!

    Ne lääkkeet....

    Äänestä

  • Nyt kannattaisi selvittää onko tyttärellesi tapahtunut jotain kun hän oireilee noin. Lapsilla voivat traumaattiset kokemukset mielessä muuntua "yliluonnollisen" kokemuksiksi.

    Minusta tuo on oire jostain, ja se se pitäisi selvittää että mistä.

    Äänestä

On ihan normaalia, että omakotitaloissa seinät saattavat paukkua ja portaatkin narisevat. Portaiden nariseminen on ihan normaalia, koska portaiden narina syntyy siitä että lämpötila-asteiden vaihdellessa materiaali laajenee ja supistuu. Sama pätee myös seinärakenteisiin. Meillä on puusta rakennettu omakotitalo, jossa on pitkät portaan. Huoneeni oli portaiden yläpäässä ja vaikka lämmitys pidettiin aina samalla tasolla niin portaat kuitenkin narisivat. Se narina kuulostaa ihan siltä kuin joku kävelisi portailla ja kiipeäisi niitä salaa ylöspäin. Ei siinä kuitenkaan ole mitään yliluonnollista.

Samoin omakotitaloissa seinätkin paukkuvat vuodenaikoina, jolloin on kylmää tai myös alkusyksystä ja keväästä kun lämpötilat vaihtelevat. Meilläkin tömähti siihen malliin muutaman kerran, että kuului sellainen ääni kuin haulikolla olisi ammuttu.

Seinien sisältä tai toiselta puolelta tuleva rapina kuuluu normaalisti siitä, että hiiret tai rotat vain liikuskelevat siellä seinien välissä. Sukulaisella tästä johtuva rapina oli hyvin tavallista. Rottia tai hiiriä pääsee aina joissain määrin omakotitalon rakenteisiin vaikka olisi miten hyvin tahansa tilkitty. Niitä on myös uusissa taloissa.

En usko, että siellä on kummitusta. Lasten havaintoa en osaa selittää jos puhuvat totta ja eivät ole nähneet/kuvitelleet omiaan, mutta kannattaa ottaa huomioon että ulkopuolisilla voi olla avainkopio asuntoonne. Asuin kerran asunnossa, johon jokin ulkopuolinen ihminen tuli joskus yöllä niin kauan kun lukkoja ei saatu vaihdettua. Joskus oli aamulla parvekkeen ovi auki. Usein oli jätetty Abloy lukolla varustettu etuovi auki. Ei oltu murrettu, mutta tarkastin oven joka kerta ennen nukkumaan menoa ja niin se vaan oli muutaman kerran auki.

Äänestä
  • Lisään vielä, että ainakin meidän omakotitalossa myös ilmanpaineen muutosten tai ilmavirtojen vuoksi alakerran takkahuoneen ovi hyvin usein paukahteli kiinni tai avautui itsekseen. Ei kannata säikähtää ovienkaan liikkumista, koska sekään ei ole mikään merkki kummittelusta. Onhan se kieltämättä joskus hieman pelottavan näköistä, mutta ihan luonnollinen selitys on ovienkin liikkumiseen.

    Meillä on -95 rakennettu talo.

    Äänestä

  • Kyllä, talo tosiaan voi paukahdella muutenkin varsinkin pakkasella paukkuu, mutta se pauke mitä kuulin oli todella voimakasta ja kuulosti jotenkin oudolta...mutta se voi tosiaan olla aivan luonnollistakin. Se portaiden natina on sitten asia erikseen...sitä ei tosiaan kuulu mitenkään "tasaisesti" vaan se alkaa yhtäkkiä ja kuuluu vain sen hetkisen, aivan kuin joku tulisi ne alas tai ylös ja se loppuu sitten siihen. Ja niistä aikaisemmista portaista kuului aivan selvät askeleet...

    Se pussin rapina kuului meidän itse ostamasta irrallisesta vaatekaapista, siellä ei varmasti hiiriä ole...

    Kyllä uskon lasten havainnot sillä sen verran peloissaan olivat silloin kun kaupasta kotiin tulimme. Lapset olivat menneet vessaan eivätkä uskaltaneet tulla sieltä ulos, tulivat vasta kun automme tuli pihaan. Toki se on mahdollista, että jollakin olisi tänne avain, sillä kun me tämän ostimme saimme kuulla, että yksi avain oli kadonnut jollakin aikaisemmista asukkaista, mutta en silti usko, että täällä joku sillä kävisi. Tyttöni sanoi muutenkin, että hahmo oli hieman läpikuultavan oloinen...mutta toisaalta se kyllä heijastui ikkunan kautta...

    Poikakin on muutaman kerran jälkikäteen ihmetellyt sitä ikkunaan heijastunutta naista, tuskin muistelisi jos tarina olisi sepitetty...

    Äänestä

"Kysyin heti, että ei kai vaimo vain ole kuollut tähän asuntoon..."

No niin. Olet valmiiksi yliherkkä. Juuri tuollaiset niitä kummituksia näkevätkin, kun ovat päättäneet niitä nähdä.

"Sanoin hieman joulua ennen ääneen, että voisiko hän jättää lapset rauhaan ja olla näyttäytymättä heille..."

No niin. Ja sen sijaan, että lievittäisit lasten pelkoja, vain lietsot niitä.

Ja kanssahiihtäjät ovat jo pappeja tuomassa vihkivettä seinille pirskottamaan. Voi sun...

" Näin viime yönä jo itsekin painajaista tuosta naisesta .... Unessa nainen oli jotenkin pahantahtoinen. Tiedä sitten mitä tämäkin tarkoitti."

Unet eivät tarkoita MITÄÄN! Olet sekaisin, jos niihin uskot ja niistä keksit merkityksiä elämällesi. erityisen harhateilla olet antaessasi uniesi pelotella lapsiasi. Lopeta!

Äänestä
  • Olen toki jossain määrin herkkä näille asioille ja se johtuu siitä, että olen itsekin kokenut joskus elämässäni outoja juttuja. Mutta vaikka jätettäisiin se kummittelun mahdollisuuskin pois en silti haluaisi ostaa asuntoa johon on joku kuollut.
    Ja huom. minähän en ole nähnyt täällä kun sen yhden varjon silloin aivan alkuaikoina...

    "No niin. Ja sen sijaan, että lievittäisit lasten pelkoja, vain lietsot niitä."

    Mainitsinko jossakin, että olisin sanonut tuon ääneen lasten kuullen? Sanoin sen silloin kun lapset olivat jo nukkumassa. Vaikka itse olenkin lähestulkoon aina tiennyt henkimaailman olemassa olosta olemme kuitenkin aina sanoneet lapsille, ettei kummituksia ole olemassa...jostakin syystä eivät vain tunnu olevan siitä niin varmoja...

    "Unet eivät tarkoita MITÄÄN! Olet sekaisin, jos niihin uskot ja niistä keksit merkityksiä elämällesi. erityisen harhateilla olet antaessasi uniesi pelotella lapsiasi. Lopeta!"

    Joo, unet eivät tosiaan välttämättä tarkoita mitään, mutta tuskin olet perehtynyt aiheeseen niin hyvin, että olet kykenevä noin sanomaan. Eikös unet ole vielä tänäpäivänäkin hyvin pitkälti mysteeri ja näkeehän jotkut enneunia...ne ainakin tarkoittavat jotakin. Tiedän, että niitä todella nähdään sillä isäni on nähnyt useammankin ja minä näin itsekin enneunen äitini kuolemasta. Tuo minun painajaisuni ei silti tosiaan tarkoittanut välttämättä yhtikäs mitään.
    Jos minun täytyisi keksiä elämälleni merkitys niin ei se ainakaan tällainen olisi :)

    Äänestä

anteeksi nyt jos loukkaan pahasti, mutta onko sinulla/lapsillasi mitään sairautta? entäs miten vahvaa lääkitystä? meinaan vaan että nekin voivat aiheuttaa tuollaista!
ja toivottavasti en kuullostanut liian lääkärimäiseltä ;). toivon täydellä sydämellä, että tuo kummitus häipyisi talostanne!

Äänestä

>Kun teimme asuntoon kuntotarkastusta välittäjä kertoi meille asunnon rakentaneesta miehestä ja siitä miten hänen nuori vaimonsa oli löydetty yllättäen sohvalta kuolleena

Välittäjä ei koskaa kertoisi oma-aloitteisesti mitään tällaista. Ja tuo mainittu epäloogisuus, että nainen kuoli sohvalla. Mutta muuten aika sujuva tarina, kyllä noilla lahjoilla pienen novellin voisi kirjoittaa, kunhan karsii vain nuo epäloogisuudet.

Äänestä
  • Välittäjä todellakin kertoi sen aivan oma-aloitteisesti kun puhuimme talon rakentaneesta miehestä kuntotarkastajan kanssa.

    Äänestä

  • -Nainen79- kirjoitti:

    Välittäjä todellakin kertoi sen aivan oma-aloitteisesti kun puhuimme talon rakentaneesta miehestä kuntotarkastajan kanssa.

    Laitatko minulle sähköpostia asiasta niin ei tarvitse palstalla asioita ruotia. Saan tuon pois. noper1(at)hotmail.com

    Äänestä

huomioitko aiemman viestini, t. 6969

Äänestä
  • Ei ole sairauksia eikä lääkityksiä

    Äänestä

Teillä kummittelee, koska sinä HALUAT, että teillä kummittelee!

Olet sotkeutunut okkultismin saloihin ja olet saanut sitä, mitä olet tilannut. Kyseessä ei ole mikään naisen henki, vaan demoni. Näyttää ensin viattomalta naiselta/lapselta/vanhukselta/eläimeltä tms., ja muuttuu ennen pitkää joksikin paljon pelottavammaksi hahmoksi tai hahmoiksi.

Mitä enemmän raottaa pimeän puolen ovea, sitä vahvempi pitää olla valoisan puolen asioissa (eli uskossa Jumalaan). Tasapainota puntit, tai muuten käy hassusti.

Äänestä
  • Minä en todellakaan halua, että meillä kummittelee! Totta kuitenkin, että olen parikymppisenä kokeillut spiritismiä ystävieni kanssa. Se ei kylläkään aivan onnistunut, mutta jotain kummaa siinä oli.

    Äänestä

  • -Nainen79- kirjoitti:

    Minä en todellakaan halua, että meillä kummittelee! Totta kuitenkin, että olen parikymppisenä kokeillut spiritismiä ystävieni kanssa. Se ei kylläkään aivan onnistunut, mutta jotain kummaa siinä oli.

    kokeile ensihätään suolausta. eli ihan tavallista ruokasuolaa laakeisiin astioihin tai suoraan ripoteltuna jokaisen ikkunan ikkunalaudalle. Sitten tosiaan kannattaa ottaa yhteys ihan seurakuntaan ja pyytää pappi siunaamaan koti. tämä toimenpide ei riipu siitä, kuulutteko kirkkoon vai ette, olette siihen oikeutettuja. kaikki papit eivät varmaan tähän tänä päivänä suostu, mutta eiköhän joku henkilö löydy sen tekemään.

    suolaus saattaa aiheuttaa jäisiä "tuulen" puuskia, vihamielistä tunnelmaa, mutta se menee ohi. suola auttaa pitämään asunnon puhtaana entiteeteistä.

    Äänestä

Asuin 90 luvulla muutaman kuukauden vanhassa puisessa kerrostalossa itäsuomessa. Kaikki asukkaat oli läheisen taidekoulun opiskelijoita yhtä lukuun ottamatta. Rakennus oli kaksi kerroksinen ja siellä tapahtui todella omituisia asioita. Kaikki kynnelle kykenevät muuttivat sieltä pois ja koulun vararehtori varoitti nimenomaan siitä kämpästä jossa itse olin, että kaikille on tullut ongelmia siihen muutamisen jälkeen.

Talon omistivat vastapäätä omakotitalossa asuva pariskunta joita ei saanut häiritä kauniiden ja rohkeiden aikaan, jos sattui olemaan asiaa...todella friikkejä monella tavalla. He kävivät ottamassa valokuvia kerrostalon huoneistojen huonekaluista ja sen jälkeen väittivät omistavansa ne...heillä oli siis todisteina valokuvat. Hehh!!

Äänestä

Saattaa olla ettei se käskemällä lähde, ei ehkä pystykkään lähtemään. Kummitelun sanotaan johtuvan että henkilöllä on jäänyt asioita kesken.. Ehkä kannattaa yrittää saada jonkinlaista meediota paikalle. Näiden välityksellä henki saa sanottua asiansa teille.

Äänestä
  • Olis kyllä erittäin mielenkiintoista saada meedio käymään, mutta taitavat ottaa aika hyvää hintaa ja tiedä sitten kuka heistä osaa oikeasti hommansa ja kuka kiertelee vain helpon rahan perässä...monenlaista on!

    Äänestä

Oletko kuullut aaveDATA-ryhmästä? Vaikuttavat asiallisilta kavereilta. Luulisin, että he voivat auttaa. YouTubesta löytyy paljon videoita heidän tutkimuksistaan.
Kotisivut: http://aavedata.suntuubi.com/

Äänestä

Ei siellä kummittele. Kuvaamasi ilmiöt ovat mielikuvituksen aikaan saamia. Olen työssäni törmännyt vastaalaisiin tapauksiin, joissa asukkaiden mielikuvitus saa heidät havaitsemaan asioita, joita ei oikeasti tapahdu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-Nainen79- kirjoitti:

Ostimme pari vuotta sitten paritalon puolikkaan ja tämä on noin kymmenisen vuotta vanha rakennus. Kun teimme asuntoon kuntotarkastusta välittäjä kertoi meille asunnon rakentaneesta miehestä ja siitä miten hänen nuori vaimonsa oli löydetty yllättäen sohvalta kuolleena. Kysyin heti, että ei kai vaimo vain ole kuollut tähän asuntoon sillä se olisi voinut vaikuttaa meidän ostoinnokkuuteen. Välittäjä vastasi heti napakasti, että ei tietenkään.

Noh kaupat tehtiin, mutta ei mennyt montaa päivää kun olimme menossa mieheni kanssa nukkumaan. Olimme jo sängyssä ja juttelimme siinä kunnes olohuoneesta kuului aivan käsittämätön ääni. Aivan kuin naisääni olisi huutanut jotain, mutta se ei ollut mitään ihmismäistä. Se oli huuto, mutta jotenkin sellainen "eläimellinen". Jäimme molemmat ihmettelemään ääntä. Aivan silloin alkuaikoina heräsin myös yhtenä yönä ja näin makuhuoneestamme kun keittiön seinällä liikkui tumma ihmisvarjo. Keittiössä ei siis ollut silloin yöllä ketään ja se näkyi, koska meillä on aina öisin valot eteisessä.

Se oli myös alkuaikaa kun mieheni meni jo sänkyyn ja minä menin vielä suihkuun. Lapset nukkuivat yläkerrassa ja kuulin suihkuun aivan selvät askeleet kun joku käveli yläkertaan. Mies oli vielä hereillä kun tulin ja kysyin, että kävitkö yläkerrassa eikä hän ollut siellä käynyt. Olemme tehneet tähän sen jälkeen porrasremontin eikä näistä kuulu enää selkeitä askelia, mutta portaista kuuluu usein sellaista "narinaa" aivan kuin joku liikkuisi niissä. Herään myös usein yöllä vessaan ja muutamia kertoja olen kuullut naisen ääntä eteisestä ja yhden kerran kuului naisen hiljaista hyräilyä aivan vierestäni. Välillä on kuitenkin kulunut pidempiäkin aikoja, ettei mitään suurempaa ole tapahtunut.

Siitä on noin vuosi aikaa kun tulimme saunasta ja 9 vuotias poikani meni notkumaan sohvalle, joka on aivan ikkunan vieressä. Minä kävelin makuhuoneeseen ja mieheni istahti keittiöön. Lapsille emme ole puhuneet näistä asioista lainkaan. Poikani sanoi kuitenkin yhtäkkiä, että näki ikkunaan heijastuvan naisen hahmon. Nainen oli alaston ja hänellä oli tummat pitkät hiukset sekä pää kenollaan. Nainen oli katsonut suoraan poikaani. Poika oli sevästi tosissaan ja sanoi, että kun hän käänsi päänsä pois ikkunasta kertoakseen siitä meille, nainen oli hävinnyt kun hän kääntyi takaisin ikkunaan päin. Poikani on puhunut asiasta myöhemminkin ja ihmetellyt mikä se nainen oli.

Noh nyt viime päivinä on alkanut tuntua, että tämä asunnossamme vaelteleva kummitus on taas aktivoitumaan päin. Portaat natisevat tiuhaan ja noin parisen viikkoa sitten makuhuoneen seinästä kuului todella voimakasta pauketta, että aivan säikähdin sitä. Siinä kohdassa ei ole naapurin seinää toisella puolella. Ja noin viikko sitten makuhuoneemme kaapista kuului sellasta ääntä kun joku liikuttaisi siellä jotain ja myös pussin rapinaa. Torstaina tapahtui sitten viimeisin episodi. Olimme mieheni kanssa kaupassa kun 12 vuotias tyttöni laittoi puhelimeni viestin, että taisin nähdä kummituksen. Kun tulimme kotiin lapset olivat peloissaan. Tyttö kertoi, että he olivat istuneet tytön huoneen lattialla ja hänen kasvot olivat yläkerran aulaan päin. Tytön huonetta vastapäätä on ikkuna ja tyttö sanoi kiinnittäneensä huomiota ikkunasta heijastuvan liikkeseen. Asunnossa ei ollut muita kun lapset. Kun hän katsoi sinne oli ikkunaan heijastunut tummahiuksisen naisen pään seutu, ikkuna on sen verran ylhäällä, että vartaloa siinä ei ollut näkynyt. Peiliin heijastui sivuprofiili ja nainen oli liikkunut alakerran portaiden suuntaan ja hävinnyt.

Olen alkanut miettiä yhä enemmän niitä välittäjän sanoja, ettei se vaimo vain sittenkin kuollut tähän asuntoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu