Pikkujouluissa pomon kanssa

saara-maija1

Olin aloittanut uudessa työpaikassani parisen kuukautta aiemmin. Osastoni oli miesvaltainen, mikä ei millään tavoin haitannut minua – päinvastoin. Mikäs sen mukavampaa, kuin katsella mukavannäköisiä nuorempia ja hiukan vanhempiakin miehiä työpäivän ratoksi. Heti ensimmäisinä työpäivinä huomasin, että myös toimiston miespuoliset henkilöt eivät kokeneet aloittamistani ainakaan huonona asiana, sillä olin oikein mukavannäköinen pakkaus. Välillä hiukan ehkä kiusoittelinkin miehiä tahallani käyttämällä tiukkoja farkkuja tai hameita, kun huomasin heidän aina vaivihkaa tiirailevan hyvänmuotoista ja kiinteää takamustani. Olin varusteltu myös kiinteillä C-kupin rinnoilla, joissa oli pienet, ruskeat ja helposti nöpöttävät nännit. Kasvojani myös kehuttiin kauniiksi, etenkin suuria sinisiä silmiäni sekä hekumallisen mehukkaita huuliani.

Työpaikallamme oli pikkujoulut. En ajatellut viipyä juhlissa kovinkaan pitkään, sillä en ollut tutustunut keneenkään vielä sen syvemmin enkä uskonut, että viihtyisin erityisesti. Olin jo suunnitellut vain pyörähtäväni paikalla, ja jatkavani iltaa omien ystävieni kanssa jossain muualla. Koska oli pikkujouluaika, olin kyllä tietenkin panostanut ulkonäkööni. Olin pukeutunut lyhyeen pikkumustaan, joka korosti mukavasti kurvejani, muttei kuitenkaan ollut liian paljastava. Seksikäs, mutta tarpeeksi siveä työpaikan juhliin mielestäni. Alle olin pukenut mustat, ohuet stay up -sukat sekä seksikkäät, pitsiset alusvaatteet.

Ilta olikin hauskempi mitä olin ajatellut. Ehkäpä se johtui tarjoillusta viinistä, mutta huomasin viihtyväni, ja aika kului rattoisasti. Päädyin yhä enemmän ja enemmän keskustelemaan pomoni Jarkon kanssa. Jarkko oli nelikymppinen, mukavan raamikas mies. Pidin häntä suhteellisen tosikkona ja vähän jäyheänäkin, mutta sopivan jämpti tyyppi juuri pomoksi.

Illan aikana Jarkkokin näytti rentoutuneempaa puoltaan. Välillämme oli pientä flirttiä koko illan. Myös toimiston muut miehet halusivat kovasti koko ajan tulla juttusilleni, ja saamani huomio olikin varmasti suurin tekijä siihen, etten karannutkaan juhlista vain pistäytymisen jälkeen, kuten olin alunperin suunnitellut. Juhlat olivat siis toimistossamme, joista jossain vaiheessa oli tarkoitus lähteä baariin. Lähdön tullessa ajankohtaiseksi paikka kuitenkin piti siivota. Tietenkin naispuolisena jotenkin minut nakitettiin siivousporukkaan, ja toimintaa johti luonnollisesti Jarkko. Lopulta kävi niin, että olimme viimeistelemässä siivousta kahdestaan. Flirttimme oli jo suhteellisen selkeää, ja mieleeni alkoi pikkuhiljaa hiipiä ajatus, että Jarkkohan olikin oikein seksikäs mies. En kuitenkaan ajatellut flirtin johtavan mihinkään, sillä tiesin Jarkon olevan naimisissa.

Noukkiessani muutamaa lautasliinaa vielä lattialta, huomasin Jarkon katselevan takapuoltani hyvinkin intensiivisesti.
- Sulla on kyllä aika herkullinen perse, Jarkko sanoi jotenkin aina yhtä totiseen tyyliinsä. Kommentti oli niin suora, että hieman hämmennyin, mutta sain kuitenkin kerättyä itseni ja kysyin, että kuinka kauan hän oli takamustani katsellut.
- No siitä päivästä lähtien, kun kävit täällä haastattelussa. Oli niin hyvä perse, että sut oli pakko ottaa tänne töihin. Ja kyllä muutkin äijät ovat sen huomanneet, ja kyllä sä sen tiedätkin, Jarkko totesi. Hän käveli taakseni, ja rupesi hieromaan takamustani.
- Tiukka herkkuperse on, joo, kyllä mä sen tiesinkin, Jarkko murahti korvaani, ja alkoi suutelemaan niskaani. Tunsin kostuvani välittömästi, ja suustani pääsi vain huokaus.
- Entäs nää tissit sitten, Jarkko jatkoi korvaani mumisemista, ja siirsi kätensä hieromaan rintojani. Nännini kovettuivat heti, ja Jarkko siirsi kätensä mekkoni vetoketjulle avaten sen. Hän käänsi minut ympäri, valutti mekkoni yläosan vyötärölle, ja katseli ohuiden pitsisten rintaliivieni peittämiä pyöreitä rintojani.
- Mä en osaa päättää, kumpi sussa on parempaa, perse vai sun saatanan hyvät tissit, Jarkko pohdiskeli tuijottaen rintsikoiden läpi selkeästi näkyviä terhakoita tissejäni.
- Ota noi rintsikat pois, niin näkyy paremmin. Vaikka eihän noi hirveästi jätä arvailujen varaan. Taidat tykätä vähän esitellä itseäsi, eikös? Jarkko sanoi, ja tuijotti edelleen tissejäni. Tein työtä käskettyä, ja riisuin rintaliivini. Jarkko ryhtyi hieromaan tissejäni hyväksyvä ilme kasvoillaan.

Jatkuu...

5

7185

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eesuu

      haluisin kokee saman

    • tgrekrhrotr

      .... Vitu itserakas muija -.- Ihme ettei viel blondi ja ruskettunu.

    • Jussi R.

      Ite kans harrastin seksiä erään ison suomalaisen tavaratalon johtajan kanssa salaa hienossa hotellisviitissä. Sain vielä muutaman tonnin että pidän suuni kiinni eikä asia pääse julkisuuteen :D

      http://tinyurl.com/kuumailta

      • menee tänne

    • kokemus

      Vain tosi typerä ja täysin pöljä alkaa työkaverin kassa. Saat ikuisen leiman ja olet ilkkumisen kohde ja kun vanhenet saat vielä potkut ennen aikoja. Siinä palkintosi varo työyhteisöjä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      183
      1799
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      115
      949
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      116
      857
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      209
      694
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      646
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      56
      631
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      614
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      54
      586
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe