papit vastuuseen puheistaan!

ärtyny

miksi papit saa markkinoida jessen paluuta varmana asiana? kyse on uskonnosta. uskonnot eivät ole totuutta. ne on uskomuksia. revein farkkuni kun raivostuin kaisa papin mainostavan jesuksen tuloa varmana asiana. pappien palkkaa olisi laskettava 1100 euroa. ei voida maksaa enempää väärästä perättömästä markkinoinnista!

16

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei ärtynyt,

      Erikoista, että vaadit palkanalennusta Raamatunmukaisesta julistamisesta.

      Paruusia tarkoittaa tuloa ja läsnäoloa, kirkollisessa kielessä Kristuksen toista tulemista maailmaan. Tätä tapahtumaa edeltävät ihmiskunnan historian päättymisen merkit.

      Evankeliumeissa Jeesus puhuu näistä merkeistä, mutta ei kerro paluunsa tarkkaa aikaa (Matt. 24:36, Mark. 13:32). Sen sijaan hän kehottaa seurakuntaa olemaan aina valmiina. Kristuksen odottaminen on kristilliseen elämänmuotoon kuuluva perusasenne, jota ei leimaa pelko vaan toivo.


      Kirkon opin mukaan Kristus tuomitsee tuomiopäivänä viimeisellä tuomiolla elävät ja kuolleet. Samalla hän lopettaa nykyisen maailmanjärjestyksen, jota leimaa ihmisen syntiinlankeemus. Paruusiaan liittyy yleinen ylösnousemus.

      Jumalan valtakunta, armon ja rakkauden valtakunta, jolla Nikean uskontunnustuksen mukaan ei ole loppua, tulee niiden osaksi, jotka pelastuvat Kristukseen turvautuen.


      Ensimmäiset kristityt odottivat paruusiaa omana elinaikanaan (1. Tess 4:13–18). Kristuksen odottaminen jatkuu kristikunnassa aina siihen asti, kunnes Kristus saapuu kunniassaan.

      Kirkkovuodessa Kristuksen toinen tuleminen on esillä erityisesti valvomisen sunnuntaina, tuomiosunnuntaina ja 2. adventtisunnuntaina.

      t. Maarit-pappi

      • dfbhdg

        Waiting for Godot oletkonähnyt näytelmän. Godot ei koskaan tullut, ei tuu Jeesuskaan.


      • nainen olet

        raamatun mukaisesti et saisi edes olla pappina. nainen ei saa opettaa miestä. sinä opetat sitä kirkossa miehille naisena.


    • Mun Mielipide

      Hei Maarit. Johdattelet ihmisiä harhaan typerän satukirjallasi. Mielestäni olet huijari ja joutaisit tuomiolle ja vankilaan ihmisten huijaamisesta.

      • Hei Mun mielipide,

        Usko on hullutus uskottomalle. Toisen nimittely huijariksi on kunnianloukkaus.

        t. Maarit-pappi


      • markkinakalle
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei Mun mielipide,

        Usko on hullutus uskottomalle. Toisen nimittely huijariksi on kunnianloukkaus.

        t. Maarit-pappi

        kai ymmärrät että se on ovela veto uunottaa tyhmimpiä kirjoittamalla raamattuun että sana on hullutusta kadotukseen joutuville? kai sinä nyt ymmärrät aikuisena että juuri tuollaisilla teksteillä ihmisiä on aina uunotettu?

        onhan huijariksi nimittely ehkä loukaavaa mutta on sekin jos pappi lupailee uskon asioita varmoiksi kuten jeesuksen tuloa. ei pitäisi lupailla uskon asioita varmoina asioina. voi kuluttajasiamies suuttua jos on perätöntä markkinointia.


      • Yks vaan

        Nimimerkki Mun Mielipide kirjoitti viestissään näin: "Hei Maarit. Johdattelet ihmisiä harhaan typerän satukirjallasi. Mielestäni olet huijari ja joutaisit tuomiolle ja vankilaan ihmisten huijaamisesta. "

        Ensinnäkin on sanottava se, että kirkko on maksanut tästä palstasta Suomi24:lle ja kirkkoon kuuluvat ovat kirkollisveroisaan ottaneet osaa tämän palstan maksamiseen Suomi24:lle. Kirkkoon kuulumattomat ovat täällä lähinnä vain kovaäänisiä vapaamatkustajia. Jos puhut täällä Raamatusta "typeränä satukirjana", niin ilmeisesti sinäkin olet noita suuriäänisiä vapaamatkustajia ja tulit tänne vain haukkumaan niitä, jotka uskovat, kuten viestistäsi selvästi käy ilmi.


      • papit puolijumalina
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Hei Mun mielipide,

        Usko on hullutus uskottomalle. Toisen nimittely huijariksi on kunnianloukkaus.

        t. Maarit-pappi

        "Toisen nimittely huijariksi on kunnianloukkaus."

        Haha.. Mihin katosi nöyryys joka edellyttää sitä että ihmisen tulisi antaa Jumalan tuomita? Sinähän lähdet tässä syyllistämään toisia ihmisiä kunnianloukkauksesta ja haluat puolustaa omaa kunniaasi. Sanot toisille ihmisille luultavasti mielelläsi rauhalliseen sävyyn: "Älä tuomitse", mutta puolustat omaa kunniaasi asettumalla tuomarin asemaan ja syyllistämällä toisia kunnianloukkauksesta. Toki voit luopua tuomarinasemasta hakemalla oikeutta oikeuslaitoksen kautta. Se onkin sitten puhdasta sodankäyntiä missä haetaan korvauksia kunnianloukkauksesta.

        Kummasta koituu suuremmat vahingot toiselle ihmiselle, siitä että loukkaa toisen kunniaa vai siitä että juksaa vuosikausia ihmisiä luottamaan johonkin mielikuvitusolioon joka tuntuu tarjoavan avun aina silloin tällöin kun ihminen haluaa kuvitella näin tapahtuvan? Sekin on puhtaasti sattumankauppaa jos ihmisen toive toteutuu sellaisen asian suhteen rukouksen kautta mikä voisi tapahtua sattuman kautta. Ja eihän nöyrät ja rehelliset uskovat uskalla vaatia Jumalalta suuria asioita koska jokaisen uskovan tulee olla nöyrä ja kuulias alamainen joka alistuu koiran asemaan. Ja sinä orjapiiskurina haet kunniaa vaikka itse nöyryytät muut koiran asemaan oman mielikuvitusjumalasi kautta? No ei sinun tarvitse ryhtyä orjapiiskuriksi, riittää että puhut kauniisti ja kerrot ikuisesta elämästä. Paitsi jos sinun kunniaasi loukataan niin tällöin tulee harkita toimenpiteitä jos sinun asemaasi uhataan jollain tapaa. Koska eihän se Jumala sinulle sitä makkarasoppaa tuo eteen vaan ne aivopestyt koirat jotka antavat lantteja kolehtiastiaasi.


      • luottamusta
        markkinakalle kirjoitti:

        kai ymmärrät että se on ovela veto uunottaa tyhmimpiä kirjoittamalla raamattuun että sana on hullutusta kadotukseen joutuville? kai sinä nyt ymmärrät aikuisena että juuri tuollaisilla teksteillä ihmisiä on aina uunotettu?

        onhan huijariksi nimittely ehkä loukaavaa mutta on sekin jos pappi lupailee uskon asioita varmoiksi kuten jeesuksen tuloa. ei pitäisi lupailla uskon asioita varmoina asioina. voi kuluttajasiamies suuttua jos on perätöntä markkinointia.

        Kannattaa pysyä pois kristillisiltä keskustelupalstoilta. mitäs täällä venkuat. Tee sinä elämästäsi sellainen kuin haluat ja anna sama oikeus muillekin. Sinä saat julistaa ateismiasi kadunkulmissa ihan vapaasti, vaikka kilpaa kristittyjen kanssa. Mutta älä nimittele ihmisiä OMIEN KÄSITYSTESI kautta huijariksi. Yhtä lailla sinä voit olla huijari kun nimittelet Raamattua satukirjaksi. Siitä 'sadusta' sinulla kun ei ole minkäänlaista kokemusta. Uskovilla taas on, että se toimii ja Jumala puhuu Sanansa kautta.

        Et ymmärrä uskonasioista yhtään mitään. Se että Raamattu sanoo Jeesuksen tulevan takaisin, koska hän itse on niin luvannut, ei ole uskoa vaan sitä me pidämme varmuutena.

        Usko ei ole uskottelua ja luuloa, olisko nyt tuo totta vaiko ei. Usko on luottamusta, luotetaan että Jumala puhuu totta sanassaan. Koska kristitty on saanut kokemuksen Jumalasta, ei ole vaikeaa uskoa eli luottaa siihen ilmoitukseen, joka meille on Raamatussa annettu.


    • näin on

      kuunteleva_kirkko21.12.2013 15:070 SULJE
      Hei ärtynyt,

      Erikoista, että vaadit palkanalennusta Raamatunmukaisesta julistamisesta.

      Maarit -pappi on muuten aika kaukana RAAMATUSTA

      • 4774474484848

        ei nainen saisi edes olla pappi jos raamatun mukaan mennään. nainen ei saa opettaa miestä.


    • Uskon Raamattua

      Papit vastuuseen puheistaan.

      Avoliitot ovat Raamatun mukaan haureuden synnissä elämistä,näin ei ole kuulolla pappien mukaan.
      Joka syntinsä tunnusta ja ne hylkää,on vain Raamatussa luvatun armon piirissä.

      Uskoakko Raamattua vai kuulolla arvailijoita.

    • Uskovat vastuuseen puheistaan ettei homoja voida vihkiä!!

    • tv121

      Jeesus tulee sitten kun tulee.
      Tulemisen voi todentaa Raamatusta.
      Vihje/jos lukee riittävästi Raamattua voi siirtyä vastaajan aitioon kyselijän osa on aina vähän arveluttavaa kun ei tiedä uskoa vai eikö uskoa.

    • Toinen Jeesus

      Jeesukseksi julistautuneita on elänyt vuosituhansien aikana lukemattomia. On oma asiasi, jos et heitä Jeesukseksi laske.

    • ei järki pela

      ateisti 1982

      Vain hullujen huoneesta karanneet voivat vihkiä samaa sukupuoltaolevia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      57
      10050
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      12
      6805
    3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      77
      6118
    4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      58
      6013
    5. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      11
      4252
    6. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4140
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      25
      3696
    8. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      283
      3228
    9. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      58
      2883
    10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      2388
    Aihe