Käyttö
Silmäni olivat kuivat ja niitä kutitti. Näytölle ilmestyneet kirjaimet saivat minut nauramaan, mutta olin niin väsynyt, etten osannut vastata napakasti. Suljin koneen ja heräsin viisi minuuttia liian myöhään, enkä ehtinyt täyteen yöraitiovaunuun.
Oli tarkoitus sukeltaa mereen. Mutta koska jäin rannalle, minun kannatti tehdä toinen suunnitelma. Se piti tehdä, koska sitä ei ollut. Tajusin, ettei minun tarvinnut tässä uudessa kuviossani tehdä ainuttakaan kompromissiratkaisua. Havainto miellytti, koska olin lukenut, että kompromissit vahingoittavat eniten niitä, jotka olivat eniten oikeassa. Enkä minä ainakaan ollut väärässä.
Mutta ongelma oli siinä, että en halunnut olla yksin. Selvitin itselleni tilanteen vakavuutta. Kahvin kanssa yöt lopulta tanssivat kanssani. Äänitin tuuletusikkunoiden kautta kantautunutta hyrinää. Paikoin oli vaikea erottaa, mistä kahvinkeitinoperetti alkoi ja mihin asvalttisoolo loppui, mutta eihän kukaan tuota nauhaa myöhemmin kuunnellutkaan.
Tarttumataudin tapaan aloin levittäytyä. Tein itseni tunnetuksi juhlissa ja lehtien sivuilla, joilla minut tunnettiin paremmin ”Isona Jokena”. Parasta jutussa oli kauniit nuoret naiset, joille siunasin aikaa aina, kun se oli mahdollista. Ei ollut silmäparia, joka ei olisi kääntynyt kävellessäni kadulla. Olin aallonharjalla. Kauniit ja rohkeat esittäytyivät toisilleen kerta toisensa jälkeen; sellaista jännää peliä, jossa minun tehtävänäni oli vain viihtyä. Kaikki tunsivat minut ja halusivat minua. Ne, jotka olivat kaukana kärjestä halusivat minua eniten. Ja minä halusin heitä.
Meidän suhteemme oli kuitenkin liian yksipuolinen. Hän sanoi kaikki ehdot, ja minusta tuntui, ettei hän kertonut tarpeeksi omista ongelmistaan. Oli turha edes yrittää neuvotella. Nyt ajatellen, hän oli todella etäinen. Ei se ollut sellainen oikea suhde. Enkä minäkään uskaltanut sanoa, ettei tämä ollut se minun ykkösvaihtoehtoni. Mutta niinhän hän luuli varmaan koko ajan, että minä halusin olla hänen kanssaan ihan alusta asti.
Mylly jatkoi, tuskin kenenkään yllätykseksi, jauhamistaan, vaikka minä hyppäsinkin. Aloin kaivata takaisin merenpohjalle. Niiden luokse, joista alussa erosin. Katsoin kartasta, mihin suuntaan minun oli mentävä, ja hyppäsin ratikkaan, jonka numeroa en vieläkään osaa sanoa liikuttumatta. Yhtäkkiä kukaan ei löytänytkään, eikä halunnutkaan minua, mutta jotkut sittenkin välittivät minusta.
Silmäni olivat kuivat ja niitä kutitti. Näytölle ilmestyneet kirjaimet saivat minut nauramaan, mutta olin niin väsynyt, etten osannut vastata napakasti. Suljin koneen ja heräsin viisi minuuttia liian myöhään, enkä ehtinyt täyteen yöraitiovaunuun.
Oli tarkoitus sukeltaa mereen. Mutta koska jäin rannalle, minun kannatti tehdä toinen suunnitelma. Se piti tehdä, koska sitä ei ollut. Tajusin, ettei minun tarvinnut tässä uudessa kuviossani tehdä ainuttakaan kompromissiratkaisua. Havainto miellytti, koska olin lukenut, että kompromissit vahingoittavat eniten niitä, jotka olivat eniten oikeassa. Enkä minä ainakaan ollut väärässä.
Mutta ongelma oli siinä, että en halunnut olla yksin. Selvitin itselleni tilanteen vakavuutta. Kahvin kanssa yöt lopulta tanssivat kanssani. Äänitin tuuletusikkunoiden kautta kantautunutta hyrinää. Paikoin oli vaikea erottaa, mistä kahvinkeitinoperetti alkoi ja mihin asvalttisoolo loppui, mutta eihän kukaan tuota nauhaa myöhemmin kuunnellutkaan.
Tarttumataudin tapaan aloin levittäytyä. Tein itseni tunnetuksi juhlissa ja lehtien sivuilla, joilla minut tunnettiin paremmin ”Isona Jokena”. Parasta jutussa oli kauniit nuoret naiset, joille siunasin aikaa aina, kun se oli mahdollista. Ei ollut silmäparia, joka ei olisi kääntynyt kävellessäni kadulla. Olin aallonharjalla. Kauniit ja rohkeat esittäytyivät toisilleen kerta toisensa jälkeen; sellaista jännää peliä, jossa minun tehtävänäni oli vain viihtyä. Kaikki tunsivat minut ja halusivat minua. Ne, jotka olivat kaukana kärjestä halusivat minua eniten. Ja minä halusin heitä.
Meidän suhteemme oli kuitenkin liian yksipuolinen. Hän sanoi kaikki ehdot, ja minusta tuntui, ettei hän kertonut tarpeeksi omista ongelmistaan. Oli turha edes yrittää neuvotella. Nyt ajatellen, hän oli todella etäinen. Ei se ollut sellainen oikea suhde. Enkä minäkään uskaltanut sanoa, ettei tämä ollut se minun ykkösvaihtoehtoni. Mutta niinhän hän luuli varmaan koko ajan, että minä halusin olla hänen kanssaan ihan alusta asti.
Mylly jatkoi, tuskin kenenkään yllätykseksi, jauhamistaan, vaikka minä hyppäsinkin. Aloin kaivata takaisin merenpohjalle. Niiden luokse, joista alussa erosin. Katsoin kartasta, mihin suuntaan minun oli mentävä, ja hyppäsin ratikkaan, jonka numeroa en vieläkään osaa sanoa liikuttumatta. Yhtäkkiä kukaan ei löytänytkään, eikä halunnutkaan minua, mutta jotkut sittenkin välittivät minusta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tätä on tietenkin vähän typerää kysyä, mutta onko tämä osa jotain isompaa kun tässä on laajuutta jo näinkin pienessä pätkässä sekä eteen että taaksepäin vaikka kuinka paljon?
Ei ole osa mitään sen suurempaa.
Yllätävä. Yllätävää siinä on se, että minä pidin siitä. Yleensä sorrun pitämään vain teksteistä, jotka ovat suorastaan omani kaltaisia.
"Äänitin tuuletusikkunoiden kautta kantautunutta hyrinää."
"Paikoin oli vaikea erottaa, mistä kahvinkeitinoperetti alkoi ja mihin asvalttisoolo loppui, mutta eihän kukaan tuota nauhaa myöhemmin kuunnellutkaan."
Nämä olivat kohtia joihin mm. samastuin. Kieli on selkeän terävää. Se on osuvaa, oikein valittua.
Ehkä en kokonaan ymmärrä ajatusmaailmaasi tätä kirjoittaessasi. Onko se katkeruutta? Mutta ehkä siinä onkin sen kauneus.
Ihastuttavaa. ^________^
Otsikko: Ajatuksia herättävä. Se ei linkity kielellisellä tasolla suoraan ja yksioikoisesti tekstin sisältöön, mutta tarjoaa kuitenkin (tai ehkä juuri sen takia) herkullisia näköaloja tekstin tematiikkaan.
Ensimmäinen kappale: Tylsä. Loruu ohi tarttumatta mihinkään. Annoin tämän tosin anteeksi luettuani viimeisen kappaleen.
Toinen kappale: Suosikkini. Mereen sukeltamisen ja rannalle jäämisen kielikuvat ovat tosin hieman kliseisiä, mutta muuten kappaleessa on tiettyä energistä ja vahvaa itsestäänselvyyttä. "Se piti tehdä, koska sitä ei ollut." "Havainto miellytti, koska olin lukenut, että kompromissit vahingoittavat eniten niitä, jotka olivat eniten oikeassa. Enkä minä ainakaan ollut väärässä." Mainiota. Vapautunut viba.
Kolmas kappale: "Kahvin kanssa yöt lopulta tanssivat kanssani." Tuon 'kanssa'-sanan suhteen tulee toistoa. Olen muuten kerran nauhoittanut keskuspölynimurin ääntä.
Neljäs kappale: Lattea. Sehän sopii jotenkin kuvaan kertomuksesi tässä vaiheessa, mutta en kuitenkaan välittäisi ihan näin valmiiksi pureskellun tuntuisesta. Sanat ja ajatukset olivat jo olemassa päässäni, vain kaksi viimeistä lausetta herättivät uusia skeemoja.
Viides kappale: Jotenkin lattea tämäkin, mutta tästä latteudesta pidin enemmän. Yhden suhteen anatomia.
Viimeinen kappale: "Mylly jatkoi, tuskin kenenkään yllätykseksi, jauhamistaan, vaikka minä hyppäsinkin." Pidin kovasti siitä, miten viehättävästi mursit edellisessä virkkeen rakennetta. " --- ratikkaan, jonka numeroa en vieläkään osaa sanoa liikuttumatta." Ehkä yksittäinen suosikkikohtani koko tekstissä. Tämän takia myös ensimmäinen kappale sai 'hyväksyntäni'. Olet niin kiinnostavasti kääntänyt ratikan, joka alussa olisi mennyt ihan arkirealismista, jonkinasteiseksi symboliksi. Loppu on tavallaan herttainen, mutta voisi olla napakampi. 'taskussa'-tekstissäsi oli mielestäni mainio viimeinen lause, muuten.
Kokonaisuus: Ihan tyylikkäästi liu'ut tässä tilannekuvan kaltaisesta laajempaan tarinakokonaisuuteen, eristyneisyydestä juhliin ja lehtien sivuille ja taas takaisin pohjalle. En tiedä, oletko nyt sitten tietoisesti käynyt tyyliäsi muokkaamaan, mutta aiempiin tuotoksiisi verrattuna kappaleesi tuntuvat lyhyemmiltä ja kompaktimmeilta, lauseesi jäsentyneemmiltä. En käy tässä arvostelemaan, onko muutos positiiviseen vai negatiiviseen suuntaan, jos mitään muutosta on oikeasti edes tapahtunut. Entisellä 'villeydelläsi' oli silläkin kyllä puolensa. Tätä lukiessa ei myöskään tule niin vahvasti se tunne, joka minulle joskus tuli aiemmista teksteistäsi: että olet ilmaisuvoimainen ja vitaali runoilija, jonka proosa on vähän kuin pituudeltaan venytettyä runoutta.
Toivottavasti tästä oli yhtään mitään iloa. Jaahan taasen kanssamme tuotoksiasi, kun sille päälle satut.
Kiitos paljon kommentistasi. Olet oikeassa siinä, että yritin kirjoittaa hieman erilaisella otteella kuin aikaisemmin, mutta kuten totesit, muutos ei ole kovin suuri. Lauseet, joista pidit, ovat minunkin suosikkejani, ja voisin todeta, että suurelta osalta tekstini tukeutuu näihin ydinvirkkeisiin. Tämä, kuten muutkin täällä julkaisemani työt, ovat hetkessä kirjoitettua(en välttämättä tarkoita ajallisesti nopeasti), mikä tuo niihin ehkä toisaalta hyviä, ja toisaalta huonoja puolia. Olen myös ns. fiiliskirjoittaja, että ei tästä ammattia saisi millään koskaan. Ja hyvä niin.
Kirjoitan taas, kun on tuore olo.
Ps. kiitos yksityiskohtaisesta analyysistasi. Mielestäni teos voi joskus olla enemmän kuin osiensa summa. Tarkoitan vain, että liian konemainen kappalekappaleelta läpikäyminen voi aiheuttaa "ettei näe metsää puulta" ilmiön. Siitä on kuitenkin se hyöty, että kirjoittaja huomaa tekstinsä puutteet paremmin, jos siis kerrotaan tarkasti mistä on kyse. Joten kai jonkinlaiseen yhdistelmään pitäisi pyrkiä(sanoo, jonka tekemien arvostelujen yhteenlaskettu pituus jää alle Lukutaitoisen yhtä)
Määrähän tunnetusti korvaakin laadun...
Minulla ei ole mitään tiettyä metodia kommenttien laatimiseen. Kirjoitan vain ajatukseni ylös ja yritän olla jokseenkin jäsentynyt. Joskus heittäydyn intiimimmäksi erään välimerkin (tiedätte kyllä minkä) kanssa kuin toisinaan. Tällä kertaa tuli tällainen kompositio. Yritin kyllä lopussa ottaa huomioon kokonaisuudenkin. Teos on yhtälö, sekä osat että summa.
mutta Ese osaa kirjoittaa.
Lukutaitoisella hyviä pointteja.
Lakonisuus on selvästi vahva alueesi. Herkullisia yksityiskohtia tekstin lomassa.