Mitä arvelette?

Nykyään on ollut hyvin paljon puhetta ja kirjoituksia siitä miten lentokoneilla ruiskutetaan ilmaan kemikaaleja,kuten esim. alumiinia ,bariumia ja strontiumia ja jopa jotain viruksiakin kuulema myös.Syynä kuulema se että ne jotenkin heikentäisivät tai neutralisoisivat atomivoimaloista ilmaan päässeitä vuotoja tai jotain tuon tapaista.Ja onpa ollut hurjempiakin väitteitä siitä miksi niitä ilmaan valtavia määriä ruiskitaan myös,mutta en nyt siitä sitten enempää.

Mutta nyt sitten itse siihen asiaan,että miksi tuon edellä olevan kirjoituksen noista kemikaaleista kirjoitin on se,että olen alkanut miettiä, että voisivatko nuo kemikaalit olla jonkinlainen syy siihen ehkä myös,että herkemmät koirat voisivat saada niistä iho-oireita ja ehkä muitakin sairauksia myös.Sillä ne kemikaalithan sitten taivaalta tietysti laskeutuvat maahan ja sitä kautta tietysti joutuvat kosketuksiin koirienkin kanssa myös.Oman koirani kanssa kun olen vaan pannut merkille sen,että näin talvella varsinkin kun koirani makaa vähänkin aikaa lumihangen päällä,niin jo kohta sitä alkaa kummasti vatsan alueelta kovasti kutittaa.
Ja kun olen katsonut netistä kuvia siitä minkälaisia ne kemikaalipilvet ovat niin tässä juuri muutama päivä sitten talomme ylitse kulki juuri ihan saman näköisiä kemikaalivanapilviä kovaa vauhtia myös.
Varmaan täällä nyt moni ajattelee että hullujahan minä puhun,mutta ei tarvitse kuin vähän tutkia netistä tietoa noista asioista niin voi ehkä alkaa jo epäillä samalla tavoin kuin minäkin ,että ehkä se ei ihan niin mahdoton ajatus olekaan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ne lentokoneiden "ruiskutukset, tarkoitatko niillä pakokaasuvanoja? Jotka ovat n. 10 kilometrin korkeudessa?

Kyllä meillä lähempänäkin saasteita on, esim. autoliikenteen ja talojen lämmityksen aiheuttamat päästöt. Samoja myrkkyjä leviää.

Täällä saasteisessa ilmassa elelemme itsekin, ja eläimet luonnossa ja koiramme myös. Ja kyllä, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta sinun koirallasi voi olla kylmän aiheuttama urtikaria, siis nokkosrokkoa joka on kovin kutittavaista.

Äänestä

Kiitos Chemically vastauksesti!
En tarkoita niitä pakokaasuvanoja,joita tietysti aina lentokoneista tulee, vaan sitä,että ne kuulema ruiskuttavat lentokoneilla ihan tarkoituksella noita kemikaaleja,joista voi googlettamalla löytää moniakin juttuja ja tietoa netistä.Tuossa muun muassa yksi linkki videoon,jossa on suomenkielinen selostus ja jossa puhutaan tästä asiasta myös.Nämä asiathan tosin ovat kyllä juuri niitäasioita kuitenkin joista ei täyttä varmuutta voi saada koska ainahan näitä ikäviä asoita halutaan kaikin tavoin peitellä etteväti tavalliset kansalaiset vaan saisi niistä tietoa mitä kaikkea mahdollista epäilyttävää tuolla puuhailevat

http://www.youtube.com/watch?v=kh3uzJk8GYA

Mutta nyt sitten tuohon antamaasi vastaukseesi, joka kuulosti hyvin järkevältä vaihtoehdolta myös,,joten mahtaisikohan koirallani tosiaan ollakin vaivanaan tuo kylmän aiheuttama urtikaria sitten.Ja jos se sitä on, niin osaatko neuvoa,että minkälainen hoito siihen parhaiten sitten auttaisi ettei se niin herkästi koiraani vaivaisi.Pitäisikö koiralla käyttää ulkoillessa vaatetta päällä vai olisiko joku muu parempi konsti siihen ettei tarvitsisi pitää vaatetta koiralla hautomassa päällään, jolla kuitenkin sään kestävä turkki periaatteessa pitäisi olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Radiki kirjoitti:

Nykyään on ollut hyvin paljon puhetta ja kirjoituksia siitä miten lentokoneilla ruiskutetaan ilmaan kemikaaleja,kuten esim. alumiinia ,bariumia ja strontiumia ja jopa jotain viruksiakin kuulema myös.Syynä kuulema se että ne jotenkin heikentäisivät tai neutralisoisivat atomivoimaloista ilmaan päässeitä vuotoja tai jotain tuon tapaista.Ja onpa ollut hurjempiakin väitteitä siitä miksi niitä ilmaan valtavia määriä ruiskitaan myös,mutta en nyt siitä sitten enempää.

Mutta nyt sitten itse siihen asiaan,että miksi tuon edellä olevan kirjoituksen noista kemikaaleista kirjoitin on se,että olen alkanut miettiä, että voisivatko nuo kemikaalit olla jonkinlainen syy siihen ehkä myös,että herkemmät koirat voisivat saada niistä iho-oireita ja ehkä muitakin sairauksia myös.Sillä ne kemikaalithan sitten taivaalta tietysti laskeutuvat maahan ja sitä kautta tietysti joutuvat kosketuksiin koirienkin kanssa myös.Oman koirani kanssa kun olen vaan pannut merkille sen,että näin talvella varsinkin kun koirani makaa vähänkin aikaa lumihangen päällä,niin jo kohta sitä alkaa kummasti vatsan alueelta kovasti kutittaa.
Ja kun olen katsonut netistä kuvia siitä minkälaisia ne kemikaalipilvet ovat niin tässä juuri muutama päivä sitten talomme ylitse kulki juuri ihan saman näköisiä kemikaalivanapilviä kovaa vauhtia myös.
Varmaan täällä nyt moni ajattelee että hullujahan minä puhun,mutta ei tarvitse kuin vähän tutkia netistä tietoa noista asioista niin voi ehkä alkaa jo epäillä samalla tavoin kuin minäkin ,että ehkä se ei ihan niin mahdoton ajatus olekaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu