Avopuolisoni toivoo keskenmenoa

Kirjoitan tänne koska meillä ei ole ketään kelle keskustella asiasta. Olen yrittänyt etsiä netistä keskusteluapua (ei puhelin) joistain paikoista tuloksetta. Tuntuu että näin joulun alla on kaikki paikat kiinni tms.
Tarina menee siis niin että olen 32v mies ja meillä on parisuhteessa sellainen tilanne että puoliso 32v pamahti "vahingossa" raskaaksi. No eihän se tietenkään mikään vahinko siinä mielessä ollut että pillerit olivat jätetty pois (ei raskaaksi tulon takia) ja harrastimme yhden ainoan kerran suojaamatonta seksiä ns. varmoina päivinä. No, kuukautisia ei alkanut kuulua ja pieni huoli alkoi hiipiä puseroihimme. Teimme raskaustestin vajaa viikko siitä kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Ajatus oli että menkat olivat myöhässä viime aikaisten jatkuvien muihin asioihin liittyvien stressien takia. Vaan eipä ollut näin, plussaahan se testi valitettavasti näytti! Sillä hetkellä tuntui että maailma pysähtyy, eikä todellakaan millään hyvällä tavalla.
Ollaan nyt raskausviikolla 6 ja tammikuun alkupuolella varhaisultra. Vaihtoehdot ovat abortti, tai että pidetään vauva. Asiaa olen kovasti pohtinut tottakai ja pikkuhiljaa olen alkanut olemaan enemmän sitä mieltä että pidetään vauva. Tuen puolisoa tässä asiassa päätyy hän mihin vaihtoehtoon tahansa. Itselläni oli tarkoitus aloittaa alkuvuodesta opiskeluja, mutta jos perheenlisäystä tulee niin se vaihtoehto on poissuljettava. Tämä harmittaa, koska olen jo vuosia miettinyt opiskeluja ja nyt tiedän mitä haluan, mutta tottakai vauva menee tässä kohtaa ykköseksi.
Suurin huolenaihe on tässä asiassa puolisoni. Tai pikemminkin hänen mielenterveytensä. Hän haluaisi tehdä abortin, mutta ei pysty siihen koska sanoo että se kostetaan jotenkin hänelle myöhemmässä elämässä. Hän ei halua pitää lasta, koska se ei ollut suunniteltu, vaan vahinko. Hänen elämässään kaikki pitää olla suunniteltua ja ei kestä jos asiat eivät mene suunnitellusti. Yleensä mokat pystyy jotenkin korjaamaan, mutta tätä mokaa ei. Hän on aivan rikki ajatuksiensa kanssa ja on sanonut että toivoo keskenmenoa. Että ylempi voima tulisi ja ottaisi sen häneltä pois. Lisäksi hänellä ei ole ketään, jolle puhua asiasta. Oma äiti vain syyllistäisi ja haluaisi että lapsi pidetään. Olen yrittänyt tukea häntä, mutta en vain osaa. Tämän takia hän sanoo että on tämän asian kanssa niin yksin. Alkanut jo puhua että haluaisi vain kuolla pois tästä maailmasta, kun tuntuu koko ajan vaan niin pahalta. Ahdistus ei hellitä vaikka mitä tekisi. Ollaan oltu yhdessä 10v ja tunnen hänet kuin omat taskuni. Tiedän ettei hän itselle mitään tee, mutta ei noita puheita ole kiva kuunnella. Itse uskon että jos ja kun lapsi syntyy niin kyllä puoliso lopulta siihen heltyy ja rakastuu, mutta mitä jos näin ei käy ja hän tosellakin vihaa lasta entistä enemmän. Olen miettinyt myös että mitä lapsesta tulee, jos koko odotusajan äiti tuntee vihaa lastaan kohtaa. Kai se jotenkin heijastuu lopulta lapsen luonteeseen... Rakastan puolisoani ja haluaisin vain olla onnellinen. Oon vain ihan väsynyt jo tähän ahdistukseen. Puolisoni on herkkä ja tunnollinen ja ihana ihminen. Uskokaa tai älkää, mutta näin on. Hänen ongelmansa vain ovat se että hän haluaa hallita maailmaansa, eikä kestä epäonnistumisia tai elämässä tapahtuvia muutoksia ja stressitilanteita. Itse koen olevani vahva ja ajattelen elämää positiivisesti. Uskon että kaikki kääntyy lopulta hyväksi, mutta täyttä varmuutta siitä ei tosiaan ole.
Puolisoni on aina sanonut ettei halua lapsia. Viime vuosina kanta on muuttunut ehkä joskus muotoon. Mutta ongelma on nyt se kuten kirjoitin että tämä raskaus tuli liian äkkiä ja yllättäen ilman suunnittelua ja siihen hän ei ole valmis. Ei tiedä onko koskaan valmis. Toisaalta voihan se olla niin että emme koskaan saisi lapsia tehtyä ilman tällaista vahinkoa, koska olemme molemmat aika huonoja tekemään päätöksiä. Ja emme ole myöskään mitään nuoria enää.

Kaipaisin nyt jotain vertaistukea. Onko muita joilla ollut sama tilanne ja miten olette selvinneet??

-Kiitos.