Yksi Norjan suurimmista uhista: Liettualaiset rikolliset
“Schengen-alueen myötä siunaantuneista ongelmista paasaaminen on populistista puhetta, mille ei löydy yksiselitteistä tilastollista perustaa”, valisti kansalaisia aamuinen Hesarin vieraskynä, mikä ei tällä(kään) kertaa todellakaan ollut sieltä penaalin terävimmästä päästä.
Tuorein halpaan populismiin sortunut taho on Norjan keskusrikospoliisi. He nimittäin väittävät, että yksi Norjan valtion suurimmista tulevaisuuden uhista on liettualaiset rikolliset, joiden kädentaitoja voi ihailla vaikkapa oheisesta kuvasta niiltä osin kuin pikselöinti sen sallii.
Keskusrikospoliisin piakkoin julkistettavassa raportissa kirjoitetaan, että “monet ulkomaalaiset ryhmittymät ja verkostot ovat vahvistaneet asemiaan Norjassa”.
Kripon taktista yksikköä johtavan Eivind Borgen mukaan liettualaiset löytyvät monen synkän tilaston kärkisijoilta. Viime vuonna liettualaiset pitivät esimerkiksi ykkössijaa 520 tapauksellaan maasta rikollisuuden vuoksi karkotetuista. Liettualaiset muodostavat 7. suurimman ulkomaalaisryhmän Norjassa.
“Samaan aikaan varottava leimaamasta kaikkia liettualaisia, joita Norjassa asuu noin 25.000. Hyvin harvat heistä puuhastelevat rikollisuuden parissa”, Borge sanoo.
Myöskin murtotilastojen kärkisijaa liettualaiset hallitsevat ulkomaalaisten osalta. Huimausaineita kulkeutuu aina vaan enemmän Balttiasta ja liettualaiset ovat viime vuosina kunnostautuneet myös ihmiskaupan saralla. Keskusrikospoliisin mukaan tekojen taustalta löytyy usein järjestäytyneet rikollisliigat.
Liettualaisen rikollisuuden kasvu alkoi talouskriisin myötä vuonna 2008. Yhteispohjoismainen analyysi Liettuan rikollisuudesta vuodelta 2009 osoitti, että monet liettualaisrikolliset toimivat yli rajojen kaikkialla Skandinaviassa.
“Me näemme kansainvälisen trendin, jossa rikollisuus toimii yhä rajattomammassa ympäristössä”, Borge sanoo.
Lähde: Verdens Gang
Yksi Norjan suurimmista uhista: Liettualaiset rikolliset
hurdingen
0
301
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 372280
- 551307
- 841303
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...361246- 631181
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä39894Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.122779- 31731
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi21582Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan55565