Tietäjien lahjat Jeesus-lapselle - onkos palstalaiset nähneet?

Itämaan tietäjät

Näin joulun alla kysynkin, onko kukaan palstalaisista käynyt Athos-vuorella Pyhän Paavalin luostarissa katsomassa itämaan tietäjien Jeesus-lapselle antamia lahjoja. Näitä lahjoja säilytetään tuossa luostarissa ja aina silloin tällöin niitä näytetään pyhiinvaeltajille.

Evankeliumi Matteuksen mukaan 2:
1. Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin,
2. ja he sanoivat: "Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet häntä kumartamaan."
3. Kun kuningas Herodes sen kuuli, hämmästyi hän ja koko Jerusalem hänen kanssaan.
4. Ja hän kokosi kaikki kansan ylipapit ja kirjanoppineet ja kyseli heiltä, missä Kristus oli syntyvä.
5. He sanoivat hänelle: "Juudean Beetlehemissä; sillä näin on kirjoitettu profeetan kautta:
6. 'Ja sinä Beetlehem, sinä Juudan seutu, et suinkaan ole vähäisin Juudan ruhtinasten joukossa, sillä sinusta on lähtevä hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia'."
7. Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät tykönsä ja tutkiskeli heiltä tarkoin, mihin aikaan tähti oli ilmestynyt.
8. Ja hän lähetti heidät Beetlehemiin sanoen: "Menkää ja tiedustelkaa tarkasti lasta; ja kun sen löydätte, niin ilmoittakaa minulle, että minäkin tulisin häntä kumartamaan".
9. Kuultuaan kuninkaan sanat he lähtivät matkalle; ja katso, tähti, jonka he olivat itäisillä mailla nähneet, kulki heidän edellään, kunnes se tuli sen paikan päälle, jossa lapsi oli, ja pysähtyi siihen.
10. Nähdessään tähden he ihastuivat ylen suuresti.
11. Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä, avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa.

14

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lahjaton jeesus

      Hyödyttömiä lienevät lahjat olleet, kun vieläkin ovat avaamatta ja pölyyntyvät luostarin kassakaapissa. ;)

    • Hei,

      Perimätiedon mukaan Jeesuksen köyhät vanhemmat käyttivät nämä tietäjien antamat arvokkaat lahjat ollessaan pakolaisina Egyptissä, kun julma Herodes vainosi uutta maailman kuningasta.

      t. Maarit-pappi

      • hukatut lahjat

        Mutta kuitenkin mirhaa ei käytetty koskaan voiteluun, suitsuketta ei koskaan poltettu ja kultaa ei käytetty koskaan valuuttana? Niinkö?

      • hukatut lahjat kirjoitti:

        Mutta kuitenkin mirhaa ei käytetty koskaan voiteluun, suitsuketta ei koskaan poltettu ja kultaa ei käytetty koskaan valuuttana? Niinkö?

        Mirhalla ja suitsukkeella ei ollut Egyptissä arvoa. Kullalla oli oma arvonsa.

      • hukatut lahjat kirjoitti:

        Mutta kuitenkin mirhaa ei käytetty koskaan voiteluun, suitsuketta ei koskaan poltettu ja kultaa ei käytetty koskaan valuuttana? Niinkö?

        Hei,

        Empä tiedä käytettiinko juuri tuota tietäjien tuomaa mirhaa Jeesuksen ruumiin voiteluun? Kulta lienee käynyt valuuttana tuolla pakomatkalla. Jospa polttivat suisukkeita eläinten ja heinänhajuisessa tallissa?

        t. Maarit-pappi

      • ...
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        "Jospa polttivat suisukkeita eläinten ja heinänhajuisessa tallissa?"

        Suitsuke on kyllä ollut sellainen arvotavara antiikissa ettei sitä ilmanraikaistimena tallin hajujen seassa ole tuolloin käytetty. Juudea oli sen ja monen muun silloisen ylellisyystavaran mm. kauppareittien tärkeä risteymäpiste ja läpikulkupaikka idän ja lännen välillä.

        Harel, Menashe 1978: “The Route of Salt, Sugar and Balsam Caravans in the Judaean Desert”, GeoJournal 2.6, 1978, ss.549-56.
        http://media.johnwiley.com.au/product_data/excerpt/89/11180967/1118096789-38.pdf
        “Frankincence, Myrrh, and Balm of Gilead: Ancient Spices of Southern Arabia and Judea”, Shimshon Ben-Yehoshua, Carole Borowitwz, Lumir Ondrej Hanush.

        Jeesuksen perheen on pitänyt elää Egyptissä tosi leveästi jos he saivat kaiken tuon tietäjien tuoman arvotavaran menemään niinä muutamana vuotena jotka olivat siellä paossa Herodes Suurta.

      • luostarin lahjat

        No mutta eihän niitä lahjoja käytetty yhtään missään, koska ne ovat aloitusviestin mukaan edelleen siellä luostarissa.

      • FUCKIFUU

        Niin Herodes tappoi kaikki alle 2-vuotiaat poikalapset mutta jostain syystä juutalaiset pitivät sellaista joka päiväisenä etteivät viitsineet edes mainita asiasta. Hahahahaha!

        Maarit-pappi on täysin pihalla todellisuudesta. Mitään tuollaista ei tapahtunut noihin aikoihin Israelissa.

      • dikduk

        Tarinalahjat ja tarinamatka. Herodes ei ole vainonnut lapsia ja Jeesuskin oli samaan aikaan paossa sekä Egyptissä että vanhempiensa viemänä vauvana Jerusalemin temppelissä.

      • dikduk
        ... kirjoitti:

        "Jospa polttivat suisukkeita eläinten ja heinänhajuisessa tallissa?"

        Suitsuke on kyllä ollut sellainen arvotavara antiikissa ettei sitä ilmanraikaistimena tallin hajujen seassa ole tuolloin käytetty. Juudea oli sen ja monen muun silloisen ylellisyystavaran mm. kauppareittien tärkeä risteymäpiste ja läpikulkupaikka idän ja lännen välillä.

        Harel, Menashe 1978: “The Route of Salt, Sugar and Balsam Caravans in the Judaean Desert”, GeoJournal 2.6, 1978, ss.549-56.
        http://media.johnwiley.com.au/product_data/excerpt/89/11180967/1118096789-38.pdf
        “Frankincence, Myrrh, and Balm of Gilead: Ancient Spices of Southern Arabia and Judea”, Shimshon Ben-Yehoshua, Carole Borowitwz, Lumir Ondrej Hanush.

        Jeesuksen perheen on pitänyt elää Egyptissä tosi leveästi jos he saivat kaiken tuon tietäjien tuoman arvotavaran menemään niinä muutamana vuotena jotka olivat siellä paossa Herodes Suurta.

        Kahdessa paikkaa yhtä aikaa asuminen on kallista, Egyptissä ja Nasaretissa.

    • Bää

      Itämaan tietäjät

      Höpö höpö. Maria panttas ne lahjat ja veti kurkusta alas. Viini virtasi.... Ja viskinä 88 four roses.

    • *Faith*

      Tietäjien Jeesus-lapselle antamat lahjat olivat maallista vain.

      Paljon tärkeämpi on se lahja, minkä joulun lapsi antoi meille ihmisille.

    • Theologi

      Jeesus saattoi olla tuolloin jo 24 vuotias, ei imeväisille kuninkaalisia lahjoja tuotu. Päivän vanha lapsuus tarkoitti sitä, että kuninkaksi nimittämisen jälkeen kuningas oli päivän vanha Jumalan poika:

      "Totisesti Sinä olet minun rakas poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin!"

      Jumala Daavidille tämän tultua kuninkaaksi.

    • Johtopäätöksiä?

      Niin että, ei ole tullut käytyä katsomassa näitä itämaan tietäjien lahjoja Kreikan Athos-vuorella. Naiset ja naispapit eivät sinne sääntöjen mukaan luonnollisesti pääsekään. Mutta ei siis edes yhtä ainutta miestä ole siellä käynyt palstalaisten keskuudesta.
      Väitetään, että nämä lahjat olisivat aitoja alkuperäisiä lahjoja ja niillä olisi parantavia ominaisuuksia. Onko asiassa perää edes teoriassa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6040
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4137
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      255
      2083
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1846
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe