Olen siis uusperheellinen, eronnut lasteni isästä 10 vuotta sitten(mies lähti liitosta toisen naisen matkaan).
Ehdin olla viiden lapsen yksinhuoltaja reilut 2 vuotta ennen kuin tapasin nykyisen mieheni.Nykyisellä miehelläni on 2 lasta(heillä eri äidit), vanhempi lapsista on jo aikuinen,ja asuu yhä luonamme.Nuorempi lapsista(10v)saapuu luoksemme vain silloin kun hänen äitinsä niin haluaa/päättää. Meillä ei ole "omia menoja/tai vapaa-aikaa kaksin" siksikään..välillä tosi hankalaa kun minä sekä mieheni olemme vuorotöissä..no,aina meille yksi lapsi joukkoon mahtuu..tähän on jo niin tottunut.
Omista lapsistani kaksi ovat jo aikuisia ja ns.omillaan pärjäävät.Yhteyttä pidetään tiiviisti. Kaksi nuorempaa lastani asuvat vielä kotona, toinen heistä lukioikäinen, ja nuorimmainenkin yläkoulussa.
Yksi lapsistani(ainoa tyttö,kohta 18v) opiskelee ja asuu viikot toisella paikkakunnalla, tulee kotiin vain viikonlopuiksi(nykyisin ne viikonloput hän on isällään, tai mummin luona).Isällään on uusperhe ollut jo 10 vuotta.
Ex-mieheeni minulla ei ole minkäänlaista keskusteluyhteyttä, ei ole ollut lähes 10 vuoteen.Hän ei suostu puhumaan, eikä ole ollut kiinnostunut jakamaan kasvatusvanhemmuutta, ei ole osallistunut muutoinkaan taloudellisesti mihinkään lasten hankintoihin/opiskeluihin. Ilmoittaa lapsille vain silloin kun saavat sinne mennä..paitsi siis tytölle kuulema soittaa joka ilta,ja hän saa isällään useimmin olla.
Lasteni isää eivät lapset kiinnostaneet oikeastaan pienempinä lainkaan, halusi ottaa heidät luokseen vain kerran kuukaudessa, jos silloinkaan.Nyt kun nuo kaksi lastani ovat jo aikuisia..nyt he kyllä kelpaavat isälleen "kaveriksi".
Siinä ihan peruskuviot. Uusperhe elämä ei ole ollut aivan helppoa..jokaisella lapsella ollut vuorollaan omat kasvukipunsa..ja välillä olisi tehnyt mieli itsekin muuttaa kotoa pois..lapset eivät murrosikäisinä hyväksyneet miestäni, mutta aika tehnyt tehtävänsä sillä aikuiset lapseni ovat ihan väleissä hänen kanssaan, tulevat kivasti toimeen.
Nyt kun tyttäreni on enemmän alkanut isällään olla viikonloppuja,lomiakin(muut lapset eivät ole isälleen saaneet loma-aikaan mennä), niin minun ja tyttäreni välit ovat menneet totaalisen huonoiksi.
Tyttäreni tullessa perjantaisin kotiin, hän aloittaa välittömästi riitelyn veljiensä tai minun kanssani. Viikolla hänelle soittaessani hän ei viitsi vastata puheluihini, ei viesteihinikään..tai jos suostuu vastaamaan hän aloittaaa jo puhelimessa kiukuttelunsa..joka kerta pahoitan mieleni puhelun vuoksi,
Tyttäreni haukkuu minut "huonommaksi" kuin mitä isänsä on..isä on kuulema "ainoa joka välittää hänestä", ja isän vaimo on "ainoa oikea äiti hänelle"..ja minun kuulema pitäisi se itsekin myöntää, "tunnustaa se kuinka huono olenkaan..". No, kumma kyllä kelpaan vallan hyvin neljälle muulle lapselleni, eivätkä pojat ymmärrä sitä miksi siskosta on tuollainen tullut. Hekin ovat huomanneet sen kuinka sisko saa isältään kaiken, mutta he eivät. Itse olen aina koittanut olla lapsia kohtaan tasavertainen, ja auttaa kaikessa missä pystyn ja osaan.Toki teen varmasti virheitä, enkä ole mikään kasvatusalan ammattilainen..mutta oikeudenmukainen pyrin olemaan.
Muistan sen kuinka muutama vuosi sitten tyttäreni totesi ettei hän "uskalla sanoa isälleen mitään huonoja asioita, koska sitten isä ei kuulema enää haluaisi ottaa häntä luokseen"..eli ei ole koskaan isänsä kanssa käyttäytynyt siten kuin kotona käyttäytyy(huutaa,raivoaa,paiskoo ovia,haukkuu mieheni ja hänen lapsensa aina kun kotona on,ja sisaruksiaankin siinä sivussa). Kaikki olisi kuulema hyvin jos tyttäreni olisi ainoa lapsi(omien sanojensa mukaan).
Tyttäreni mielestä "vihaan"hänen isäänsä..mutta en vihaa, koska vihaaminen on välittämistä, enkä tahdo välittää ex-miehestäni lainkaan.
Muutama vuosi sitten nyt jo aikuinen lapseni kirjoitti isälleen pitkän, hyvin henkilökohtaisen, kolme sivuisen kirjeen itsestään ja miten elämänsä kokee..isä ei ollut edes ehtinyt lukea kirjettä, mutta isän vaimo oli lähettänyt lapselleni sähköpostia että hän luki sen kirjeen..ja viestissä tuo nainen kuvaili minua kuinka "tunnekylmä äiti sinulla on",ja kuinka "rakkaudettomassa kodissa te lapset olette joutuneet elämään"..selitti siinä lisäksi minun ja lapsen isän avioliittoakin",millaista se muka oli ollut"..lapsi näytti sähköposti-viestin minullekin, olin aikas järkyttynyt lukemastani..mutta niin oli lapsikin(lapsi oli silloin 14-15v).
Kuten alussa jo mainitsin 10 vuotta elämästä jo mennyt, eikä menneisyys vieläkään jätä meitä rauhaan..olisi ihana saada elää omaa elämää, lasten ja puolison kanssa..ilman ex-suhteiden jatkuvaa, ja katkeraa väliintuloa. Me emme olleet aiemmissa liitoissa niitä jättäjiä..me olimme niitä jätettyjä.
Antaispa jo meidän olla..oispa kiva kuulla onko muilla uusperheellisillä ollut samanlaista?Onko se aina niin että ne suhteesta lähtijät eivät olekaan onnellisia uudessa liitossa..ja siksi haluavat aiheuttaa mielipahaa ex-suhteillekin?Ja lasten kauttahan kiusaa voi tehdä vuosia.
Ehdin olla viiden lapsen yksinhuoltaja reilut 2 vuotta ennen kuin tapasin nykyisen mieheni.Nykyisellä miehelläni on 2 lasta(heillä eri äidit), vanhempi lapsista on jo aikuinen,ja asuu yhä luonamme.Nuorempi lapsista(10v)saapuu luoksemme vain silloin kun hänen äitinsä niin haluaa/päättää. Meillä ei ole "omia menoja/tai vapaa-aikaa kaksin" siksikään..välillä tosi hankalaa kun minä sekä mieheni olemme vuorotöissä..no,aina meille yksi lapsi joukkoon mahtuu..tähän on jo niin tottunut.
Omista lapsistani kaksi ovat jo aikuisia ja ns.omillaan pärjäävät.Yhteyttä pidetään tiiviisti. Kaksi nuorempaa lastani asuvat vielä kotona, toinen heistä lukioikäinen, ja nuorimmainenkin yläkoulussa.
Yksi lapsistani(ainoa tyttö,kohta 18v) opiskelee ja asuu viikot toisella paikkakunnalla, tulee kotiin vain viikonlopuiksi(nykyisin ne viikonloput hän on isällään, tai mummin luona).Isällään on uusperhe ollut jo 10 vuotta.
Ex-mieheeni minulla ei ole minkäänlaista keskusteluyhteyttä, ei ole ollut lähes 10 vuoteen.Hän ei suostu puhumaan, eikä ole ollut kiinnostunut jakamaan kasvatusvanhemmuutta, ei ole osallistunut muutoinkaan taloudellisesti mihinkään lasten hankintoihin/opiskeluihin. Ilmoittaa lapsille vain silloin kun saavat sinne mennä..paitsi siis tytölle kuulema soittaa joka ilta,ja hän saa isällään useimmin olla.
Lasteni isää eivät lapset kiinnostaneet oikeastaan pienempinä lainkaan, halusi ottaa heidät luokseen vain kerran kuukaudessa, jos silloinkaan.Nyt kun nuo kaksi lastani ovat jo aikuisia..nyt he kyllä kelpaavat isälleen "kaveriksi".
Siinä ihan peruskuviot. Uusperhe elämä ei ole ollut aivan helppoa..jokaisella lapsella ollut vuorollaan omat kasvukipunsa..ja välillä olisi tehnyt mieli itsekin muuttaa kotoa pois..lapset eivät murrosikäisinä hyväksyneet miestäni, mutta aika tehnyt tehtävänsä sillä aikuiset lapseni ovat ihan väleissä hänen kanssaan, tulevat kivasti toimeen.
Nyt kun tyttäreni on enemmän alkanut isällään olla viikonloppuja,lomiakin(muut lapset eivät ole isälleen saaneet loma-aikaan mennä), niin minun ja tyttäreni välit ovat menneet totaalisen huonoiksi.
Tyttäreni tullessa perjantaisin kotiin, hän aloittaa välittömästi riitelyn veljiensä tai minun kanssani. Viikolla hänelle soittaessani hän ei viitsi vastata puheluihini, ei viesteihinikään..tai jos suostuu vastaamaan hän aloittaaa jo puhelimessa kiukuttelunsa..joka kerta pahoitan mieleni puhelun vuoksi,
Tyttäreni haukkuu minut "huonommaksi" kuin mitä isänsä on..isä on kuulema "ainoa joka välittää hänestä", ja isän vaimo on "ainoa oikea äiti hänelle"..ja minun kuulema pitäisi se itsekin myöntää, "tunnustaa se kuinka huono olenkaan..". No, kumma kyllä kelpaan vallan hyvin neljälle muulle lapselleni, eivätkä pojat ymmärrä sitä miksi siskosta on tuollainen tullut. Hekin ovat huomanneet sen kuinka sisko saa isältään kaiken, mutta he eivät. Itse olen aina koittanut olla lapsia kohtaan tasavertainen, ja auttaa kaikessa missä pystyn ja osaan.Toki teen varmasti virheitä, enkä ole mikään kasvatusalan ammattilainen..mutta oikeudenmukainen pyrin olemaan.
Muistan sen kuinka muutama vuosi sitten tyttäreni totesi ettei hän "uskalla sanoa isälleen mitään huonoja asioita, koska sitten isä ei kuulema enää haluaisi ottaa häntä luokseen"..eli ei ole koskaan isänsä kanssa käyttäytynyt siten kuin kotona käyttäytyy(huutaa,raivoaa,paiskoo ovia,haukkuu mieheni ja hänen lapsensa aina kun kotona on,ja sisaruksiaankin siinä sivussa). Kaikki olisi kuulema hyvin jos tyttäreni olisi ainoa lapsi(omien sanojensa mukaan).
Tyttäreni mielestä "vihaan"hänen isäänsä..mutta en vihaa, koska vihaaminen on välittämistä, enkä tahdo välittää ex-miehestäni lainkaan.
Muutama vuosi sitten nyt jo aikuinen lapseni kirjoitti isälleen pitkän, hyvin henkilökohtaisen, kolme sivuisen kirjeen itsestään ja miten elämänsä kokee..isä ei ollut edes ehtinyt lukea kirjettä, mutta isän vaimo oli lähettänyt lapselleni sähköpostia että hän luki sen kirjeen..ja viestissä tuo nainen kuvaili minua kuinka "tunnekylmä äiti sinulla on",ja kuinka "rakkaudettomassa kodissa te lapset olette joutuneet elämään"..selitti siinä lisäksi minun ja lapsen isän avioliittoakin",millaista se muka oli ollut"..lapsi näytti sähköposti-viestin minullekin, olin aikas järkyttynyt lukemastani..mutta niin oli lapsikin(lapsi oli silloin 14-15v).
Kuten alussa jo mainitsin 10 vuotta elämästä jo mennyt, eikä menneisyys vieläkään jätä meitä rauhaan..olisi ihana saada elää omaa elämää, lasten ja puolison kanssa..ilman ex-suhteiden jatkuvaa, ja katkeraa väliintuloa. Me emme olleet aiemmissa liitoissa niitä jättäjiä..me olimme niitä jätettyjä.
Antaispa jo meidän olla..oispa kiva kuulla onko muilla uusperheellisillä ollut samanlaista?Onko se aina niin että ne suhteesta lähtijät eivät olekaan onnellisia uudessa liitossa..ja siksi haluavat aiheuttaa mielipahaa ex-suhteillekin?Ja lasten kauttahan kiusaa voi tehdä vuosia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Siis puhutkos sä tuossa kohta täysikäsestä tytöstä todella? Käytös on kuin alle 10-vuotiaalla. Ei ton ikäsen tarvii tulla sieltä opiskelupaikkakunnalta "kotiin" jos ei se enää huvita tai ei osaa yhtään käyttäytyä. Kohta 18-v ei ole enää lapsi millään mittarilla.
Ennenkuin uusperheellisenä katkeroidut elämän epäreiluudesta, niin muista ettei ydinperheen vanhemmillakaan ole sen enempää "omia menoja/tai vapaa-aikaa kaksin", ennenkuin lapset ovat aikuisia.
Ei se että on eronnut ja uudessa liitossa muuta sitä tosiseikkaa, että lapset ovat olemassa. Enemmän teillä kuitenkin on "vapaata" lapsista kuin ydinperheellisillä. :D