Ei ainakaan 12/32 itse!
Kuka kirjoittaa 12/32 nimimerkillä?
9
221
Vastaukset
- 12/32
Joo. Mun pitääkin ilmoittaa omista törkeyksistä ja herkkänahkaisuudesta sinne.
En voi mennä edes kotiin kasvamaan. - 12/32(orig)
En ole moneen päivään käynyt kirjoittekemassa, kun en ole ollut töissäkään.
Nyt on Jouluaatto ja olen töissä. Jouluhan on alallamme vilkkain päivä, koska Jouluna monessa perheessä tunnelma kiristyy. Toinen aalto tulee tuossa tammikuun lipulla, kun Visa-lasku tulee.
Hyvää Joulua kaikille ja muistakaa 12/32, niin pääsette vähemmällä ja nautitte elämästä. - 12/32 (orig)
Olen hyvin pöyristynyt kun minua on loukattu. Minä itse olen aina todella asiallinen ja kohtelias kaikille. Jos en olekkaan, niin MINULLA on toki oikeus olla ällöttävä muita kohtaan. Eihän Jumalaa vastaan saa sanoa ilman haukkumisia.
Minä jatkan töissä näitä suuruudenhulluja kuvitelmia ja toivon, että ensi vuonna osaisin edes hiukan käyttäytyä ja tajuaisin olevani pelkkä ihminen.
Muistakaa 12/32, ettei teistäkin tule pikkusieluisia palstahäiriköitä.- Ehkäisy kuntoon
Pikkusieluisia ovat kyllä nämä jotka tekee pentuja kun muutkin ja muiden haitolle. Heissä on itsessäänkin taakkaa muille, niin vielä jakaannutaan. Maailmassa on liikaa ihmisiä ja niin on Suomessakin!
- ehkäisy kuntoon12/32
Ehkäisy kuntoon kirjoitti:
Pikkusieluisia ovat kyllä nämä jotka tekee pentuja kun muutkin ja muiden haitolle. Heissä on itsessäänkin taakkaa muille, niin vielä jakaannutaan. Maailmassa on liikaa ihmisiä ja niin on Suomessakin!
Harmi, että itsekin olen hankkinut lapsia. Kadun sitä aina.
- anna meidän keskuste
Aika tekopyhää ilmoittaa ylläpitoon. Ihan kuin itse olisit ollut kunnolla.
- Mt-toimistoon yhteys!
Keskustelkaa psykologille te joilla 12/32 ei toteudu!
- Mt-toimistoon yhteys
Mt-toimistoon yhteys! kirjoitti:
Keskustelkaa psykologille te joilla 12/32 ei toteudu!
Mulla se toteutui vain sen takia, kun vaimo ei tullut millään paksuksi. Saattoi johtua niistä taudeista.
Itse käyn usein psykiatrilla ja vaimo myös.
- otan osaa
Aika skitso kyllä. Keskustelee itsensä kanssa :DD
Vaikka ei sillä mitään väliä ole. Kukaan ei jaksa ottaa noin skitson juttuja tosissaan. Antaa pojan huvitella, koska ei sillä näy olevan parempaakaan tekemistä. Mielenterveystapauksia täytyy ymmärtää ja ymmärtää suhtautua suopean säälivästi.
Hyvää joulua itse kullekin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla7012773Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311376Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131324Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2511259- 1131245
- 1051085
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?112973Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105959Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50779- 64761