Mieheni haluaisi nuoren leikatun uroksen kaveriksi vanhahkolle Ladyllemme. Kuvittelee, että äidinvaistot heräävät. Tiuku on sisäkissa, joka kyllä ulkoilee hihnassa takapihallamme halutessaan. Aika arka ja pysytteleekin piiloissaan, jos käy vieraita.
Tulee vain minun syliin halutessaan rapsutuksia. Ja nukkuu omalla tyynyllään vieressäni.
Kysymys kuuluu; hyväksyykö Hän toista kissaa ja jos niin mikä olisi paras vaihtoehto. Vanha vai nuori, poika vai tyttö.
Kertoisitteko kokemuksianne. Mulle tärkein on Tipsukan onnellisuus.
Ja tietty sen tulokkaan.
Ai niin, asumme rivitalossa ja olemme 50v. Lapset on omillaan ja myöskin sekä koira- että kissaihmisiä. Koirat käy hoidossa sillointällöin tai käyn hoitamassa niitä.
Kaveri 12-vuotiaalle leikatulle rouvalle.
4
153
Vastaukset
- HmmmJaa
Jos kissa on todella arka niin harkitsisin toista kissaa todella tarkkaan. Voi olla että vanha rouva kisunne alkaa stressaamaan uutta tulokasta.
Onko kissanne ennen tavannut toisia kissoja? - mnbghjuyt
Vanha(hko) leikattu tyttökissa ei luultavasti helposti hyväksy uutta tulokasta. Rauhallinen, jo leikattu poikakissa, yli 1- vuotias, voi olla aika onnistunut kaverivalinta eli vanha rouva voi tällaisen pikku hiljaa hyväksyä asuinkumppanikseen, näin kävi meillä.
En suosittele pennun ottamista: Me otimme seuraavaksi tyttöpennun ja vanha rouva vain sähisee pennulle, joskus kyllä nykyään, muutaman kuukauden kuluttua pennun tulosta, nukkuvat sovussa samassa sängyssä, tosin eri laidoilla, mikä on selvää edistystä alkutilanteeseen. - Narttu 96
oma kokemus on että kollit hyväksyvät uudet tulokkaat perheeseen paremmin kuin naaraat.
- mooncats
Totta on, Narttu. Eräs eläinlääkäri sanoi minulle kerran, että narttukissat hyväksyvät vain omat pentuna, ja se taitaa pitää paikkansa, joskus emokissatosin suostuu imettämään pientä ottopentua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722709Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,252458Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville412131Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.131996Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1081482- 1671343
- 511011
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28964IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16778Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99771