Päijänranta

Koska niitä miljonäärejä oikein alkaa tulemaan sinne Päijänrantaan?
11216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Voisin tulla sinne Päijänrantaan perheeni kanssa ensi hiihtolomalla, jos siellä on hyviä kirpputoreja.

Äänestä

Pitää lähtee tästä aamusella kaatamaan nuo ylispuut pois tuolta Mustikkavuoren rinteestä, ennen kuin seuraava myrsky ne kaataa. Kun ei tänne kukaan muuta, niin ei ne ala edes rakentamaan. Siikarannan puoli voitti tämän väännön. Hyvästi miljoonat ja miljonäärit...

Äänestä
  • Joulupäivänä? Ei kai niillä nyt niin kiirettä ole?

    Äänestä

Kylläpä vaan... heti aamulla. Metsään.fi-sivusto kertoo, että ylispuut on hakattava aukosta pikimmiten pois vuoden 2013 aikana. Kevät-talvella pitää ryteikkö raivata rinteestä pois ja toukokuussa 2014 tulee kaivuri laikuttamaan nykyisen aukon ja siihen istutetaan männyn taimikko. Lisäksi alueella olevat pronssikautiset haudat on rauhoitettu, joten laikutuksessa ja istutustyössä pitää olla erityisen varovainen.

Äänestä

Tilusvuoren pohjoiselta rinteeltä löytynyt syksyllä 2013 varhaismetallikautinen kiinteä muinaisjäännös. Tyyppi: kivirakenteet. Alatyyppi: röykkiöt. Alueelle tullaan hakemaan ehdotonta toimenpide- ja rakennuskieltoa.

Äänestä
  • Voi voi sentään, että sinulta meni joulukin pilalle Päijänrannan maanomistajien ja yrittäjien kadehtimisen takia. Noin pahasta kateudesta seuraa ennen pitkää sydänvika, aivoödeema ja suolisolmu puhumattakaan lievemmistä kolotuksista. Ennen aikojasi hautaan joutuneena et ehkä ehdi nähdä niitä hienoja asuinalueita, golfkenttiä ja satamassa kelluvia loistojahteja. Kyllä se olisi todella harmi.

    Äänestä

  • Pelle Puoskari kirjoitti:

    Voi voi sentään, että sinulta meni joulukin pilalle Päijänrannan maanomistajien ja yrittäjien kadehtimisen takia. Noin pahasta kateudesta seuraa ennen pitkää sydänvika, aivoödeema ja suolisolmu puhumattakaan lievemmistä kolotuksista. Ennen aikojasi hautaan joutuneena et ehkä ehdi nähdä niitä hienoja asuinalueita, golfkenttiä ja satamassa kelluvia loistojahteja. Kyllä se olisi todella harmi.

    Nyt on kyllä pikemminkin vaarana, että kuolen ennenaikaisesti nauruun noiden toteutumattomien asuinalueiden, 7 kilometrin päässä olevien golfkenttien ja olemattomassa satamassa öljyisessä Patajokisuun rantavedessä kelluvien lommoisten Busterien haavekuvissa. Olematonta ja tulematonta on varmaan mukava odotella siellä Tilusvuoren rinteellä aina maailman tappiin asti... Hoh, hoo... älkää nyt enää enempää mua naurattako... ruvetkaas taas viisaat jo hyvissä ajoin keräämään vanhoja sohvakalustoja sun muita ongelmajätteitä siihen Sammallahden juhannuskokkoon.

    Äänestä

Sohvakalustot voisi viedä kirpputorille. Poikkeaisin katsomassa ja ehkä ostaisinkin.

Äänestä

Päijänranta kuolee ja kuihtuu... laituritkin vietiin täältä korvesta jo pois ihmisten ilmoille.

Äänestä
  • Jotakin sentään säilyykin. Pysythän sinä siellä kadehtimassa jatkossakin?

    Äänestä

Ostin eilen Heposen Villen Pyörämestari-liikkeestä väkevän akkuporakoneen ja kävin juuri porailemassa 35mm:n reikiä niihin Tilusvuoren pohjoiselle rinteelle pystyyn jätettyihin ylispuihin. Joutaahan ne nyt jo pystyyn kelottumaan, kun siihen risuryteikköön ei kerran mitään tunnuta ikinä rakentavan. Ajattelin tehdä vähän vihreitä arvoja kunnioittavaa luonnonsuojelutyötä. Hyvin meni paksuunkin petäjään, kun oli repullinen akkuja mukana. Lintusille valmiita pesäkoloja nääs.

Pimeätähän siellä vielä äsken oli, mutta kun mulla onneksi palaa semmoinen Pelle Pelottoman lamppu jatkuvasti pään päällä, niin näki hyvin porata. Vaan oli siellä vastarannalla komea purjevene!! Siellähän taitaakin asua oikeita rahamiehiä. Heittelin samalla reissulla siihen vanhaan Juhannuskokon pohjaan pärekopallisen vanhoja PCB-kondensaattoreita. Siinähän ne iloisesti palavat ensi Juhannuksena, kun kylän väki polttaa kokossaan muutkin seutukunnan ongelmajätteet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maansa myynyt kirjoitti:

Koska niitä miljonäärejä oikein alkaa tulemaan sinne Päijänrantaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu