Hyvin outoa

Katselin suoraa lähetystä Nasan kavereiden solmutempuista avaruusaluksella.
Tuli mieleen, että miksi ei yksikään astro- tai muu nautti näe koskaan eikä ikinä mitään ufoja, vaikka näköaloja riittää vaikka kuinka. Ainoastaan maapallo on johonkin suuntaan esteenä.
Selitys tietysti se, että koska ei ole mitään sellaista nähtävääkään, niin miksipä tyhjää möykkäämään. Kaverit ovat järkeviä huuhaahan uskomattomia. Näinhän se pitääkin olla. Eihän siitä mitään tulisi, jos samaan hommaan menisi joku hermoheikko, ufoja ja olioita yltympäriinsä näkevä hourailija. Särkisivät laitteensa oitis.

Tulipahan taas kerran nähtyä miten asianlaita on todellisuudessa.
27172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Oletko jo miettinyt valmiin vastauksen tähän viestiin, jonka haluat päästää ilmoille. Koska ovathan astronautit nähneet ufoja ?

Löytyy jopa suomenkielisellä hakusanalla, googleen: astronautit ja ufot.

Äänestä

Kyyyyllä astronautit ufo näkee harvasen päivä. Niistä on kielletty kertomasta tai kutsu kilometritehtaalle käy vessoja siivoamaan.Kuolemaa tekevät entiset astoronautit ovat näistä kertoneet. jopa kuussa oli ufoja vastassa apollolennoilla.

Äänestä
  • Nettilegendaa.

    Äänestä

  • öjgpuif kirjoitti:

    Nettilegendaa.

    On todellakin pelkkää ufosalkkarien keksimää nettilegendaa se,että astronautit,
    kosmonautit yms.esim.kansainvälisellä avaruusasema ISS:lla näkisivät ufoja päivittäin mutta heitä olisi,jopa hengenmenon uhalla,kielletty kertomasta niistä.

    Tätä samaa jargonia ufosalkkarit jauhavat miehittyjen kuulentojen suhteen ja he jopa kuvittelevat sellaista,että yksittäisiä ufotutkijoita sekä järjestöjä seurattaisiin sekä valvottaisiin,ja jopa uhkailtaisiin,ympäri maailmaa.

    Tällaiset kuvitelmat todellakin ovat ufosalkkarien aivan itse kehittämiä,ja totena pitäviä,kuvitelmia ja urbaaneja legendoja.

    Näin menetellen ufosalkkarit vain haluavat lisätä katu-uskottavuuttaan,vahvistaa omia uskomuksiaan ja tuntea itsensä erittäin tärkeiksi henkilöiksi sekä "Uuden ajan" airueiksi.

    Äänestä

Oikeita ufonäkijoitä on Suomessakin kielletty kertomasta asiasta. Sen takii tääläkin palstalla ei ole heitä ainoataan.
Toinen niistä aidoista näkijöistä yaisi muuten kuolla viime kesänä.

Äänestä
  • Kuka on kieltänyt? Miksi se sama taho ei ole kieltänyt niitä epäaitoja? Niitä kun on, että päät yhteen kolkkaa.

    Äänestä

Näitä avaruussukkulalentojen ja ISS:n astronauttien ja muitten nauttien keskusteluja ja havaintoja ufoista on pilvin pimein. Aloittaja puhuu täyttä soopaa ja esittää taas kerran tietämätöntä. Tapaukset alkoi jo Apollo 11 aikaan.

Eräs keskustelu:

NASA: "Is that the booster or is that an actual sighting?"
Astronaut: "We have several -looks like actual sighting, and we also have the booster in sight" (video kohta 12:20 alkaen)

http://www.youtube.com/watch?v=0XEKWm6xZNE

NASAn virallinen selitys oli että se oli aluksen oma jälkipoltin mutta keskustelut ja raportit keskusteluista osoittaa toista. Jim Lovell näki sekä jälkipolttimen että lukuisia "bogeyja" eli (vieraista aluksista käytettävää termiä) ufoja.

Tässä videolla muitakin tunnettuja tapauksia, muun muassa Buzz Aldrinin haastattelu: (toinen mies kuussa)

http://www.youtube.com/watch?v=V5GdDx3qLPE

Gordon Cooperin haastattelu on tuolla samalla videolla mukana ja Edgar Mitchellin haastattelu.

http://www.youtube.com/watch?v=v8ohQpCb138

http://www.youtube.com/watch?v=KcsiDyIOGEg

Buzz Aldrin laitettiin muuttamaan kertomustaan pariin otteeseen mutt alkuperäiset kertomukset löytyy ihan hänen omalla naamallaan ja suullaan.

http://paranormaaliblogi.net/index.php/2012/04/11/nasa-astronautti-havaitsi-ufoja/

...Joten eipäs puhuta höpöjä tai pukki hakee lahjat takaisin!

Äänestä
  • Astronautti Gordon Cooper oli niin huolissaan ufohavainnoista (joita ajoivat hävittäjäjilläkin takaa kerran satoja kohteita jotka lensivät erittäin korkealla ja erittäin kovaa) että hän kirjoitti YK:n turvallisuus kanslerille kirjeen jossa hän pyysi että maailman kansoja informoitaisiin UFOista jotta ihmiset saisivat todellisen näkökulman ilmiöön.

    Gordon Cooper on sitä mieltä että UFOt ovat extraterrestriaalisia.

    9:00 kohdasta alkaen:

    http://www.youtube.com/watch?v=V5GdDx3qLPE

    Äänestä

On todella naurettavaa että näitäkään todisteita ei oteta tosissaan. Noh, joillekin maailma on vielä litteä.

Me ns. hörhöt olemme edelläkävijöitä ja pioneereja jotka ovat tajunneet todellisuuden ja nähneet ne sadat todisteet jotka ovat olemassa.

Maailma muuttuu mutta suurin osa ihmisistä ei sitä halua tai uskalla edes ajatella sen muuttumista.

Äänestä

LOLLLOOOOO!!!! :-D :-D :-D

Äänestä
  • Hih..,hörhöt ovat kuvitelleet olevansa edelläkävijöitä ja pioneereja jo vuodesta 1947 lähtien.

    Mutta edelleenkin he kiertävät sitä yhtä ja samaa pientä ympyrää omassa,pienessä ja ontossa maapallossaan.

    Mutta kukas sen kissan hännän nostaa kun sinne kurkistaa....

    Äänestä

Joku yritti todistella astronauttien nähneen kummituksia ja muita sellaisia. Kaikki he näkevät vaikka mitä - mielessään. Kukaan ei kuitenkaan nähnyt samaa mitä toinen näki. Kaikki heidän näkynsähän on aikoja sitten todistettu voimakkaiden lääkkeitten sivuvaikutuksina. Kaikki olivat vahvassa pilvessä, jotta kestäisivät henkisesti kovat paineet ja kuoleman pelon. Kyllä siinä näkyjä ja ufoja silloin riittää, varsinkin kun ollaan avaruuden korkeuksissa. Mielikuvitus on todellisuutta voimakkaampi, etenkin mahtavan lääkituksen ansiosta.

Äänestä
  • Vanha juttu. Tuosta kerrottiin jossain arvovaltaisessa lehdessä. Muistaakseni British Journal of Mecical Science tms,

    Äänestä

  • "Kriittiset skeptiset selitykset ovat useimmiten huonoja heittoja" -Jaakko Närvä-

    Ne ovat useimmiten kuten tässäkin tapauksessa hätäisesti kyhättyjä huonoja heittoja joille ei löydy vahvistusta eikä tieteellistä pohjaa.

    Lähdekritiikin vuoksi laittakaa ihmeessä ne tiedelehden uutiset ja linkit ja ottakaa huomioon että todisteeksi ei kelpaa jonkun kriitikon väite vaan asia pitää olla perusteellisesti tutkittu ja vertaisarvioitu.

    Eipä taida löytyä? On vain Suomi24 palstalla väite lääkkeitten sivuvaikutuksista ja mielikuvituksesta.

    Yhtä helppoa on väittää että Suomen kansa kärsi joukkohallusinaatiosta ja emme ole koskaan äänestäneet Tarja Halosta presidentiksi vaan kyse oli feministien salajuonesta jotka ujuttivat pohjaveteen estrogeenejä.

    Uutinen julkaistiin muistaakseni vitsikirjassa 2010.

    Äänestä

  • skeptiset väitteet.. kirjoitti:

    "Kriittiset skeptiset selitykset ovat useimmiten huonoja heittoja" -Jaakko Närvä-

    Ne ovat useimmiten kuten tässäkin tapauksessa hätäisesti kyhättyjä huonoja heittoja joille ei löydy vahvistusta eikä tieteellistä pohjaa.

    Lähdekritiikin vuoksi laittakaa ihmeessä ne tiedelehden uutiset ja linkit ja ottakaa huomioon että todisteeksi ei kelpaa jonkun kriitikon väite vaan asia pitää olla perusteellisesti tutkittu ja vertaisarvioitu.

    Eipä taida löytyä? On vain Suomi24 palstalla väite lääkkeitten sivuvaikutuksista ja mielikuvituksesta.

    Yhtä helppoa on väittää että Suomen kansa kärsi joukkohallusinaatiosta ja emme ole koskaan äänestäneet Tarja Halosta presidentiksi vaan kyse oli feministien salajuonesta jotka ujuttivat pohjaveteen estrogeenejä.

    Uutinen julkaistiin muistaakseni vitsikirjassa 2010.

    "vaan asia pitää olla perusteellisesti tutkittu ja vertaisarvioitu."

    Missä Närvän lausunnot on perusteellisesti tutkittu vertaisarvioitu? Väikkärissäänhän Närvä ei tuollaista väittänyt. Eikä Närvä väittänyt UFO:jen olevan todistetusti vieraan älyn aikaansaannoksia.

    Äänestä

Väite vs vastaväite:

Ylempänä olevissa linkeissä astronautit kertovat omalla nimellä ja naamallaan kokemuksensa ja tietonsa. Mukana on päivämäärät, lentojen nimet ja numerot, Houstonin lennonjohdon kommentit tekstityksineen, radiopuhelut videot, valokuvat jne. -Eli erittäin vahva ja autenttinen näyttö nimin, numeroin ja kuvin.

Vastaväitteenä on: "Vanha juttu" , "Muistaakseni tuo on todistettu hulluudeksi" , "johtui lääkkeistä muistaakseni" -Eli ihan paskoja heittoja ja huulia.

Mitäs olette mieltä: Kumpi voitti? Väite vai vastaväite?

Äänestä
  • Ovatko astronautit väittäneet nähneensä vieraan sivilisaation avaruusaluksia?

    Äänestä

  • pigfoutyyri kirjoitti:

    Ovatko astronautit väittäneet nähneensä vieraan sivilisaation avaruusaluksia?

    Eihän niistä ensimmäinenkään ole mitään sellaista väittänyt. (Hallusinaatiot ja selvät juopumistapaukset erikseen) Kyse onkin lähinnä siitä, kumpi on vahvempi: joulupukki vai teräsmies?
    Veikkaan, että näin joulun aikaan joulupukki voittaa.
    Siinä onkin Aku Ankan lukijoille miettimistä pitkäksi aikaa.

    Äänestä

  • pigfoutyyri kirjoitti:

    Ovatko astronautit väittäneet nähneensä vieraan sivilisaation avaruusaluksia?

    No eihän aloittajakaan väitä etteivät olisi nähneet. Kyse oli ufoista, tunnistamattomista lentävistä esineistä!

    Äänestä

Mistähän syystä näillä ufohulluilla on hirveä tarve aina todistaa kaikkea? Eikös nuo uskonnollisen hurmoksen saaneetkin aina todista vaikka mitä. Sitten kun todiste iskee kalloon, niin uhri kaatuu silmä muljahdellen persielleensä ja uskoo KAIKKI mitä saarnaajahihhuli väittää. Eikö näitä ole jo maailma väärällään liiankin kanssa?

Jos joku esittää faktaa asiasta, eikä jotain taikauskoista pelleilyä, niin minä ainakin osaan hakea itse todisteet sille. Kaikki käpälöidyt videot muka todisteina eivät oikeassa elämässä ole joulupukin satuja uskottavampia, jos asiasta tulee oikeudessa todistamisen perusteella haettava fakta esim syyllisyyskysymyksissä.

Eikös tuossa joku jo antanut viitteen jostain julkaisusta missä asiasta on puhuttu.
Ja tuntuu, että hihhulit kimmastuu perinpohjin kun joku esittää tiedemaailmassa esitettyjä kommentteja hihhuliuskovaisten naurettavuudesta.

Suksikaa jo metsään naurettavine uskomuksinenne ja todistetarpeinenne!!!!!!!!!

KVG !!

Äänestä
  • Kaikki haastattelut on autenttisia ja astronauttien lausunnot löytyy kaikista mahdollisista lähteistä ja kukaan astronauteista ei ole kiistänyt noita lähteitä. Miksi siis väität vihreää punaiseksi täysin turhilla heitoillasi?

    Mutsias on käpälöity ja se ei ollut se joka sanoo olevansa isäsi.

    Äänestä

Haloo "skeptikot" ???

Missäs ne teidän "tiedelehtijulkaisut" on? Missä linkit? Missä tutkijoiden tai väittäjien nimet? Ei näy? Laitetaanpas kysymys uudestaan:

Väite vs vastaväite:

Ylempänä olevissa linkeissä astronautit kertovat omalla nimellä ja naamallaan kokemuksensa ja tietonsa. Mukana on päivämäärät, lentojen nimet ja numerot, Houstonin lennonjohdon kommentit tekstityksineen, radiopuhelut videot, valokuvat jne. -Eli erittäin vahva ja autenttinen näyttö nimin, numeroin ja kuvin.

Vastaväitteenä on: "Vanha juttu" , "Muistaakseni tuo on todistettu hulluudeksi" , "johtui lääkkeistä muistaakseni" -Eli ihan paskoja heittoja ja huulia.

Mitäs olette mieltä: Kumpi voitti? Väite vai vastaväite?

Lisäkysymys: Kun astronautit Gordon Cooper, Buzz Aldrin, Edgar Mitchell, Jim Lovell ja moni muu sanovat että "objekti" tai "bogey" seuraa heitä edelleen ja kyseessä ei ole esim jälkipoltin koska he näkevät sen myös niin kukas heitä sitten seuraa???

Venäjä vai Kiinako heidän aluksiaan on seurannut siellä avaruudessa vai... Ketä ne on ne seuraajat? Heittäkääs joko villi veikkaus tai tiedelehden julkaisu.

Tapauksia on kymmeniä joten kritiikki tai huono heitto ainoastaan yhteen niistä ei ole peruste mikäli ajattelitte taas koettaa sukeltaa riman alta.

Äänestä

Kun täällä monet tuntuvat turvautuvan jonkin Närvän lausuntoihin, joista en ole ikinä kuullutkaan, (ei myöskään yksikään arvostettu tiedemaailman julkaisu mainitse halaistua sanaa kaverista) niin otin itse asiasta selvää. Ensimmäiseksi totesin seuraavan linkin alkulauseessa näin: "Ufologia ja ufokokemukset ovat suurimmaksi osaksi uskontoa ja vain hyvin pieneltä osin jotakin muuta. Näin todetaan Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa 13.12.2008 tarkastettavassa Jaakko Närvän väitöskirjassa ”Ufologia ja ufokokemukset uskonnollisina ilmiöinä - Teoreettinen tutkimus”.

Tuon perusteella uskon kaverin olevan oikeassa. Se jäljelle jäävä pieni osa ei tietysti kuulunut hänen tutkimukseensa. Sen voivat varsinaiset asiantuntijat selittää helposti pilviksi, normaaleiksi tähtitaivaan ilmiöiksi, skitsofreniaksi ja miksä hyvänsä optisiksi harhoiksi.

http://savotta.helsinki.fi/halvi/tiedotus/lehti.nsf/e1e392ad852e72f5c225680000404fa8/4402766b0064eb7bc2257516002b3ccf?OpenDocument

Jätänkin foorumin varsinaisten Aku Ankkojen ja muiden asiantuntijoiden haltuun. Sana on vapaa.

Äänestä
  • Ufo= tunnistamaton lentävä esine. Jos et tunnista ohi lentävää lentokonetta, olet kokenut uskonnollisen kokemuksen?

    Äänestä

  • Tiedät varsin hyvin kuka ufologi ja SUT: hallituksen jäsen Jaakko Närvä on aivan yhtä hyvin kuin minä tiedän kuka nimimerkki se siellä esittää tietämätöntä noista Närvän sanomisista.

    Närvä oli sankarisi siihen saakka kun osoittautui "ufouskovaiseksi".

    Sinut on paljastettu.

    Äänestä

Tyypillilistä skepon valehtelua. Astronauteista, jotka ovat nähneet ufoja on paljon todisteita. mm. yllä olevat videot. Eri asia sitten on mitä nämä tuntemattomat lentävät esineet ovat olleet.

Valehtelu tässä aloituksessa on hyvin outoa, koska luulin skepojen yleensä etsivän todisteita ennen huhupuheiden levittämistä.

Äänestä

Ennen tosiaan oltiin vakaasti siinä totuudessa että maapallo on litteä ja aurinko kiertää sitä.

Nykyään ollaan siinä totuudessa että ufot ilmiönä eivät voi olla kaikki selitettävissä ns. luonnollisilla selitysmalleilla.

Ennen wanhaan litteän maan ja maa keskeisen ajattelun tilalle esitetyt todisteet naurerttiin suohon ja niiden esittäjät pistettiin hörhö -kastiin.

Tulevaisuudessa maan ulkoisen älyn olemassaolo tekee selväksi sen että emme ole yksin maailmankaikkeudessa, hörhöistä ei enää puhutakaan hörhöinä. Mutta skeptikoista sen sijaan kyllä. Osat vaihtuvat siis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ufonaatti kirjoitti:

Katselin suoraa lähetystä Nasan kavereiden solmutempuista avaruusaluksella.
Tuli mieleen, että miksi ei yksikään astro- tai muu nautti näe koskaan eikä ikinä mitään ufoja, vaikka näköaloja riittää vaikka kuinka. Ainoastaan maapallo on johonkin suuntaan esteenä.
Selitys tietysti se, että koska ei ole mitään sellaista nähtävääkään, niin miksipä tyhjää möykkäämään. Kaverit ovat järkeviä huuhaahan uskomattomia. Näinhän se pitääkin olla. Eihän siitä mitään tulisi, jos samaan hommaan menisi joku hermoheikko, ufoja ja olioita yltympäriinsä näkevä hourailija. Särkisivät laitteensa oitis.

Tulipahan taas kerran nähtyä miten asianlaita on todellisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu