Itsetunto laskenut ulkonäkö paineitten takia!

-Ennen kouluun menemistä, minun täytyy meikit vahvistaa ainakin 3 kertaa uusiksi.
-Peili täytyy olla mukana kaikkialla, vaikka pelkästään kauppareissulla.
-Hirveä paniikki jos vähänkin hiukset levahtaneet/meikit.

Minua ahdistaa tällänen, että pitää koko ajan itseään kattoo peilistä. Pidän itseäni muutenkin hirveän rumana. Miten itsetuntoa voi kohouttaa?
6106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itsellä aivan samoja 'oireita' jotka alkoivat joskus 14-15 vuotiaana mihinkään en voi enää lähteä ilman meikkiä (johtuu kylläkin myös huonosta ihostani)pällistelen myös itseäni kaikista heijastavilta pinnoilta, kun olen kaupungilla. Vaikkakin kotoa en ole poistunut nyt mihinkään 2 viikkoon.. Meikkipussi on aina mukana. Kun kaverit ovat pyytäneet yöksi kieltäydyn koska joutuisin pesemään meikit pois ja he näkisivät kuinka hirveän näköinen olen. Ja tosiaan kun olen kaupungilla ensi töikseni menen pukukoppiin ehostamaan itseäni, ja pidän silti itseäni ruman näköisenä, vaikka monesti olen saanut kehuja ulkonäöstäni ihan tuntemattomiltakin. Näitten ulkonäkö paineiden takia en voi edes kuvitella koskaan seurustelevani.. Tämä on todella stressaavaa ja toivon ettei sinun tilanteesi etene tähän pisteeseen, kun ei kehtaa edes kohta ulos lähteä..

Äänestä

voi teitä lapsia.....

Äänestä
  • xD Prepper taitaa ollakkin hyvä kaveri arvostelemaan vanhempaansa!

    Äänestä

nainen -95 on aivan kuin minä! :D

Ikää 14 vuotta, ulkonäköpaineet valtavat.
Jos huomaan hiusteni olevan huonosti, en katso edes ystäviäni silmiin.
Välttelen katseita ja huomiota. Tähän pisteeseen tilanne oli mennyt,
ennen kuin tulin järkiini. Nykyään pidän itseäni ihan nättinä,
mutta tämä vaati pitkän ahdistuksen ja pienimuotoisen masennuskauden,
useiden iltojen itkut ja huonon olon.

Äänestä

Nojaa, itse en meikkaa juurikaan ollenkaan. ajattele, että mitä väliä, mitä muut ajattelee. Se olet sinä. Mitä ulkonäöllä väliä, kun muuten olet ihmisenä sitäkin kauniimpi!

Äänestä

No voi ziizus kun on niin hirveää!!1! Apua kun en voi mennä kouluun kun en kerinnyt meikata!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


13wee kirjoitti:

-Ennen kouluun menemistä, minun täytyy meikit vahvistaa ainakin 3 kertaa uusiksi.
-Peili täytyy olla mukana kaikkialla, vaikka pelkästään kauppareissulla.
-Hirveä paniikki jos vähänkin hiukset levahtaneet/meikit.

Minua ahdistaa tällänen, että pitää koko ajan itseään kattoo peilistä. Pidän itseäni muutenkin hirveän rumana. Miten itsetuntoa voi kohouttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu