Sevenistä saa muuten helkutin hyvää ja edullista microruokaa. Kävin viime reissulla ostamassa sieltä muutaman vaihtoehdon ja kyllä oli hyvää. Suomestakaan ei saa niin hyvää microruokaa. Siihen kun heittää vielä lisukkeiksi pari kurkun palaa ja pari yrtti lehteä niin ai että. Hintaa oli laatikoille 37 bahtia, ja ei ollut yhtään tulista. Kuvittelin ensin että ovat voimakkaasti maustettuja mutta eipä ollut yhdessäkään shiliä.
7 eleven
seuraavalla sama jut
8326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ne on ihan ok. Mikroruoiksi. Kyllä löytyy tulistakin isosta osasta niin että vessapaperilla ei enää voi pyyhkiä vaan tuputellaan ja sanotaan au.
Pakastaminen vie kuitenkin aina osan mausta. Silloin kun hotellissa tai condossa on ollut mikro ja pakkanen niin oon pitänyt aina varalla läjää mikroruokia jos ei jaksa lähteä mihinkään tai yöllä hiukoo.
Landella ja kaupunkien laitamilla normi hinta ravintoloissa missä paikallisetkin syö on n 30bahtia safka ja 5 bahtia vesi.
Marketeissa parempi microruoka valikoima kuin 7-eleveneissä. Jos säilöntäaineita nyt haluaa syödä.
Ajattelin roudata suomessa viimenen myyntipäivä maksalaatikoita, saa alle euron suomesta ja myydä niitä pattiksella 4 euroa / kpl. Kuulemma menevät hyvin kaupaksi pitkäaikaistyöttmille --- meinaan asukeille talven ajan työttömyyskorvauksella !
HYVÄÄ JOULUA
muutoin ajatuksesta puuttuu jokin looginen järki.
Ihan mahtava liikeidea! 50kpl x 400grammaa painaa 20 kiloa eli jos et ota mitään matkatavaroita niin mahdollisuutesi on teoriassa tehdä (50kpl maksalaatikkoa x 3€ ) 150 euroa katetta.
Toivotaan ettei maksalaatikkosi pilaannu matkalla lentokentälle, lentokentällä odotellessa, lennon aikana, Bangkokin lentoasemalla odotellessasi laukkuja, matkalla Pattayalle. Yhteensä noin 16-17 tuntia.
Sitten Pattayalla menet äkkiä lähimpään Suomibaariin ja sanot että tässä olis vähän maksalaatikkoa. Saat joko välittömästi turpaan tai vasta hetkeä myöhemmin ja maksalaatikkosi kipataan roskikseen ja joudut maksamaan yrittäjälle 1000 bahtia sotkiessasi naamallasi ja maksalaatikollasi kivilattian.
Mikäli kaikki kuitenkin menisi kuten unelmissasi niin 150 eurolla ei taida vielä päästä Forbes- lehden kanteen. Sillä viettää yhden ihan ok illan pattiksen yössä.
150 euron myyntikatteesta vähennetään lentoliput 750 euroa ja kyyti Pattayalle ja sairaalakulut niin sehän menee jo ekana päivänä 700 euroa miinukselle.
Kana riisin kanssa sekasin,siitä en tykkää.
kakassa on sitten kaikki sekaisin ,kanat ja riisit