Marttyyri(ko)

Minulla on neljä lasta joista jo kaksi maailmalla.Mutta aina olen heistä joutunut huolehtimaan yksin..ei ole ollut apua isästä eikä muistakaan..nyt kun on enään kaksi kotona niin sama jatkuu..nuorimmainen kuikutteleen koska isäänsä näkee korkeintaa kerran vuodessa jos silloinkaan,aina joku tekosyy..ja minä olen tietenkin kuten aina kotona mihinkään en pääse hyvä kun edes töihin ja sekin kauhean selittelyn jälkeen,ei sillä että olisin osaani tyytymätön mutta joskun olisi kiva olla omaakin aikaa,vihdoinkin ennenkuin haudassa..mutta kai se tästä(positiivisena ajattelee).
1304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siis lapsellesiko joudut tekemään tiliä menoistasi? Minkä ikäisiä kotona olevat lapsesi ovat? Ovatko he itse aina kotona, ei harrastuksia, ei kavereita?

Ota ihmeessä omaa aikaa. Minulla on kaksi kertaa viikossa aikataulutettu harrastus ja sen lisäksi käyn pari kertaa viikossa lenkillä, joskus kylässä. En kysele lapsiltani voinko mennä. Ilmoitan minne menen (tai jätän lapun) ja koskan tulen. Nuorimmaiseni on nyt 14, mutta enää moneen vuoteen en ole ollut kotona passissa. Joskin aika paljon olen kotona, koska näitä kotihommiakin riittää....

Voin myös lähteä reissuun, yökylään, risteilylle ym. silloin kun haluan. Lapsilla ei ole koskaan ollut mitään sitä vastaan (taitavat taputtaa käsiään).

Älä suostu tuollaiseen kiukutteluun ja pompotukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muumi kirjoitti:

Minulla on neljä lasta joista jo kaksi maailmalla.Mutta aina olen heistä joutunut huolehtimaan yksin..ei ole ollut apua isästä eikä muistakaan..nyt kun on enään kaksi kotona niin sama jatkuu..nuorimmainen kuikutteleen koska isäänsä näkee korkeintaa kerran vuodessa jos silloinkaan,aina joku tekosyy..ja minä olen tietenkin kuten aina kotona mihinkään en pääse hyvä kun edes töihin ja sekin kauhean selittelyn jälkeen,ei sillä että olisin osaani tyytymätön mutta joskun olisi kiva olla omaakin aikaa,vihdoinkin ennenkuin haudassa..mutta kai se tästä(positiivisena ajattelee).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu