märkä kylmyys
kohmettaa käteni
sieluni
tunkeutuen sydämeen
kohtalon epävarmuuden
mykistäessä
nuorekkaat ja
hauraat versoni
kuinka olisin
halunnut puhjeta
kiihkeän kunnianhimon
kukoistukseen
tuntea lapsellisen
kiitollisuuden
tuoman
kipinöivän langan
koskettaa kuin
ruoska
halkoo ilmaa
kuinka likinäköisyyden
lävitse voisi
nähdä lävitse
usvan
kädet ristin merkkinä
heittää huolet
hetkeksi
pelkuruuden roskakasoihin
sitomattomien silmien
pimeyteen
syntyneen
ohikulkevan usvan
kohtaamattomiin
parrasvaloihin
ladellen jonkinlaisia
rukouksia
kielellä, jota
en osannut seurata
sekoittuen aina
vaan kovenevaan
meluun,
rautaan jota
taottiin vasaralla
äänen kysyessä
toivotko voivasi
petkuttaa valheillasi
anastaessaan
kunniankoetukseni
ja asettaessaan alttiiksi
ahdistukselle
hämärine keinoineen
tuomalla pimeyden
käsityskykyyni,
mykistäen uskoni
toivomalla ympäröivän
todellisuuden
rakastavan minua
kuten minä
tunsin sydämessäni
tunnustamalla
rakkauteni,
naulitakseni totuuden
hetkeen, jolloin
tunsin
punan kirvelevän
kasvoillani
suutani poltti,
janosi
sekasikiön pakoileva
ilmestys
saatananko
saadessa
muotonsa
tulen räiskehdintää ja
meluisasti pureskelevia
leukoja
sateen ropina
oli alkanut kuulua
musiikilta korvissani,
maidonkarvaisten pilvien
tuoden vuoriston lumiset
maisemat
kylmyyteni kosketeltavaksi
vauhkoontuneita
siipien iskuja
luullessani tragedian
viimeisen repliikin
olevan läsnä
ihmisiä on aina
tapettu huvin vuoksi,
ilman syytä
ja naurettavilla
tekosyillä
turruttava jäykkyyden
vallatessa luuni,
tuoden jäykän
kuoren suudeltavaksi
kalkkarokäärmeen
verta hyydyttävän
syljen kaltainen hellyys
en paennut,
mutta kauhuntunteessa
musta sokeus
kidutti,
hävittäen menneisyyden
ja tulevaisuuden
koettelemus repi
sisuksiani, mutta
kädet eivät
auennet rukouksen merkistä
suljettujen käsien
yhteenliittymisestä
hiki jäätyi otsalle
ja kuin kuumeen noustessa
aivoni kävivät
kirvelevän teräväksi
enkä pystynyt
ajattelemaan mitään
sain vain kiinni
valoisasta,
tulipalon valaisemasta
taivaasta,
erottaen
tieni tuntemattomasta
veren ravitessa
pitkän kätkeytymisen
aikana
silloin
kun unohduksen
virrat pesivät ja
huuhtelivat
ja sieltä
unohduksen satamasta
ei palata kuin
hyvityksen työllä
sen virrassa on
kadotetut muistot,
petosten yrityksessä
myrkyttää
ja saastuttaa
ja niitä seuraavat
alas vievät portaat
johtaen harhaan ja
lopulta tyhjyyden ovelle
ja ääni sanoo
pakenetko vai
tartutko vankilaan
vailla ulospääsyä
kahden kauhun
väliin muurattuun
henkiinjäämiseen
tai kuolemaan
väärään vai oikeaan
kyynel nousi silmiin,
kuona suli kuumuuteen,
mutta kipu lakkasi
miten ihminen voi
kadottaa ja
miten löytää
käsivarret suojanaan
yhdessä pienessä
hetkessä
oikeuden
omaan elämään
tuntea kuinka
pehmeä iho
nousee ja laskee
hengityksen mukana,
omassa lämmössään
ja sykkeellä
palaa sanojen otteeseen,
sanojen virtaan ja
säkeisiin
ainoaan ihmiseen, joka
pitää aina
elämästä kiinni,
vaikka parrasvalot
ovat sammuneet
sulkematta ovea
takanaan
ja antamalla kuulla
äänesi sun
http://www.youtube.com/watch?v=tO4UAHXxL8w
kohmettaa käteni
sieluni
tunkeutuen sydämeen
kohtalon epävarmuuden
mykistäessä
nuorekkaat ja
hauraat versoni
kuinka olisin
halunnut puhjeta
kiihkeän kunnianhimon
kukoistukseen
tuntea lapsellisen
kiitollisuuden
tuoman
kipinöivän langan
koskettaa kuin
ruoska
halkoo ilmaa
kuinka likinäköisyyden
lävitse voisi
nähdä lävitse
usvan
kädet ristin merkkinä
heittää huolet
hetkeksi
pelkuruuden roskakasoihin
sitomattomien silmien
pimeyteen
syntyneen
ohikulkevan usvan
kohtaamattomiin
parrasvaloihin
ladellen jonkinlaisia
rukouksia
kielellä, jota
en osannut seurata
sekoittuen aina
vaan kovenevaan
meluun,
rautaan jota
taottiin vasaralla
äänen kysyessä
toivotko voivasi
petkuttaa valheillasi
anastaessaan
kunniankoetukseni
ja asettaessaan alttiiksi
ahdistukselle
hämärine keinoineen
tuomalla pimeyden
käsityskykyyni,
mykistäen uskoni
toivomalla ympäröivän
todellisuuden
rakastavan minua
kuten minä
tunsin sydämessäni
tunnustamalla
rakkauteni,
naulitakseni totuuden
hetkeen, jolloin
tunsin
punan kirvelevän
kasvoillani
suutani poltti,
janosi
sekasikiön pakoileva
ilmestys
saatananko
saadessa
muotonsa
tulen räiskehdintää ja
meluisasti pureskelevia
leukoja
sateen ropina
oli alkanut kuulua
musiikilta korvissani,
maidonkarvaisten pilvien
tuoden vuoriston lumiset
maisemat
kylmyyteni kosketeltavaksi
vauhkoontuneita
siipien iskuja
luullessani tragedian
viimeisen repliikin
olevan läsnä
ihmisiä on aina
tapettu huvin vuoksi,
ilman syytä
ja naurettavilla
tekosyillä
turruttava jäykkyyden
vallatessa luuni,
tuoden jäykän
kuoren suudeltavaksi
kalkkarokäärmeen
verta hyydyttävän
syljen kaltainen hellyys
en paennut,
mutta kauhuntunteessa
musta sokeus
kidutti,
hävittäen menneisyyden
ja tulevaisuuden
koettelemus repi
sisuksiani, mutta
kädet eivät
auennet rukouksen merkistä
suljettujen käsien
yhteenliittymisestä
hiki jäätyi otsalle
ja kuin kuumeen noustessa
aivoni kävivät
kirvelevän teräväksi
enkä pystynyt
ajattelemaan mitään
sain vain kiinni
valoisasta,
tulipalon valaisemasta
taivaasta,
erottaen
tieni tuntemattomasta
veren ravitessa
pitkän kätkeytymisen
aikana
silloin
kun unohduksen
virrat pesivät ja
huuhtelivat
ja sieltä
unohduksen satamasta
ei palata kuin
hyvityksen työllä
sen virrassa on
kadotetut muistot,
petosten yrityksessä
myrkyttää
ja saastuttaa
ja niitä seuraavat
alas vievät portaat
johtaen harhaan ja
lopulta tyhjyyden ovelle
ja ääni sanoo
pakenetko vai
tartutko vankilaan
vailla ulospääsyä
kahden kauhun
väliin muurattuun
henkiinjäämiseen
tai kuolemaan
väärään vai oikeaan
kyynel nousi silmiin,
kuona suli kuumuuteen,
mutta kipu lakkasi
miten ihminen voi
kadottaa ja
miten löytää
käsivarret suojanaan
yhdessä pienessä
hetkessä
oikeuden
omaan elämään
tuntea kuinka
pehmeä iho
nousee ja laskee
hengityksen mukana,
omassa lämmössään
ja sykkeellä
palaa sanojen otteeseen,
sanojen virtaan ja
säkeisiin
ainoaan ihmiseen, joka
pitää aina
elämästä kiinni,
vaikka parrasvalot
ovat sammuneet
sulkematta ovea
takanaan
ja antamalla kuulla
äänesi sun
http://www.youtube.com/watch?v=tO4UAHXxL8w
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun poistuu omalta mukavuusalueeltaan ja kulkee läpi vapauttavan tuskan ja kivun, avautuu loputtomien mahdollisuuksien ihana ja avara maailma. En tiedä, miksi tällainen ajatus heräsi runostasi, mutta se on ajatus, jota itse opettelen toteuttamaan.
Kiitän hienosta runosta ja toivotan mukavaa Tapania.
Hyvää Tapania
Juuri tällaista henkilökohtaista "kiirastulta" tässä tuli haettua.
Kaikkea sitä mikä asettaa meille rajat voimme jopa kutsua kohtaloksi. Olisiko niin, että elämä kysyy ihmiseltä ja ihmisen on vastattava - ihmisen olisi löydettävä vastaus elämäntarkoitukseen. Monella meistä kuvitelmat työntävät maailmaa kuin tuuli pientä epätoivoista laivaa, jonka jokainen satama on aina pelkkä uusi pettymys. Silloin matka saattaa muodostua sisältöä tärkeämmäksi ja tuskin kukaan voi loputtomasti etsiäkään...
Kiitos sinulle ja oikein hyvää ulkoilupäivää...ja kelkkapäivää niille joilla lunta on.