http://www.talouselama.fi/Tebatti/kuluttaja ei halua olla datasyottaja/a2222478
Tavaroita ja palveluksia tuottavat ja liikevoittoa tavoittelevat yritykset keräävät asiakkailtaan entistä enemmän dataa moninaisiin käyttötarkoituksiin. Jokainen digitaalinen väline – verenpainemittari, auto, jääkaappi tai televisio – voi olla potentiaalinen tietojen keruuväline, varsinkin jos se sisältää yhteyden tietoverkkoihin, useimmiten internetiin.
Ainoa tapa turvata yksityisyys on pidättäytyminen kaikesta vuorovaikutuksesta digitaalisen maailman kanssa. Kerätyn datan kaikkia tulevia käyttötarkoituksia tai -tapoja emme tällä hetkellä edes voi aavistaa.
Syytä sinisilmäisyyteen ei ole, sillä alamaailma noudattaa aina pankkiryöstäjä John Dillingerin maksiimia. Häneltähän tiedusteltiin, miksi hän ryöstää pankkeja. Hänen vastauksensa oli: ”Koska rahat ovat siellä.”
Dataa kerätään alati uusilla tavoilla. Esimerkiksi LG:n älytelevisiot välittävät television valmistaneelle yhtiölle tietoja kanavanvaihdoista ja tallennetuista ohjelmista, vaikka käyttäjä olisi estänyt tämän laitteen valikosta. Myös Sonyn Play-Station-konsolin kautta kerätään tietoa jokaisesta laitteella soitetusta blu-ray -levystä.
Maailman suurin verkkosivusto Facebook kerää ainutlaatuista aineistoa kaikista käyttäjistään tarkoituksiin, joita enin osa käyttäjistä ei kykene hahmottamaan.
Maailman toiseksi suurimmalla verkkosivustolla Googlella on miljardi käyttäjää. Sen liikevaihto on tänä vuonna 60 miljardia ja liikevoitto 12 miljardia dollaria. Rahat kerätään pääosin mainostajilta. He ovat varsin kiinnostuneita palvelun käyttäjien profiileista.
Digitaalinen jalanjälki ei häviä, vaan on tallessa, ja siihen voidaan palata.
Miten jouduimme tällaiseen tilanteeseen? Kukaan ei ole nimenomaisesti tai varta vasten suunnitellut kuluttajille datasyöttäjän roolia; se on vain langennut meille tarkoittamattomana oheisseurauksena.
Kuinka paljon asiakas tulee tietämättään antaneeksi dataa yrityksille? Kokonaiskäsitystä pulman laajuudesta tai edes ilmenemistavoista ei ole kenelläkään, vaikka asiakkaiden ja kuluttajien pitäisi kaiken kohtuuden mukaan olla tietoisia siitä, mitä dataa he itsestään ja kulutustottumuksistaan millekin taholle antavat. Edes viranomaiset eivät tajua nykytilannetta.
Datan luomisen, jakamisen ja käyttämisen pelisääntöjä on parannettava. Työnjako ja vastuusuhteet tavaroiden tuottajien, myyjien ja kuluttajan kesken eivät nyt ole riittävän selkeitä.
Miten nykytilaa voidaan parantaa kuluttajan eduksi? Asiakkaiden on jo kaupantekohetkellä oltava riittävän tietoisia laitteiden ja palvelujen ominaisuuksista. Heidän on vaadittava myyjää vähintäänkin selostamaan, miten paljon ja millaista dataa käyttäjä tulee luovuttaneeksi.
Kuluttajien on opittava, että data on kauppatavaraa. Ei sitä kannata ilmaiseksi jakaa.
Kuluttajat haluavat parempia tuotteita ja antavat siitä syystä tietoja yrityksille. Kuluttajat eivät kuitenkaan halua osallistua yritysten voitonluomiseen saamatta siitä itselleen oikeudenmukaista osuutta. Kuluttajan pitää olla perillä siitä, mitä dataa kerätään, miten kerätään ja mitä varten kerätään. Tähän tarvitaan asiakkaan tietoinen suostumus, informed consent. Nyt niin ei ole.
Kuluttaja tarvitsee digiselosteen. Milloin me sellaisen saamme?
Yksi ratkaisu voisi olla lääkkeen pakkausselosteen tapainen ratkaisu. Lääkepaketissa on selostus lääkkeen toiminnasta ja mahdollisista haittavaikutuksista. Pakkausseloste on viranomaisten hyväksymä ja maailmanlaajuisesti liki vakioitu. Asiat on mahdutettu arkilliseen tekstiä, jolla lääkkeen ominaisuudet kerrotaan selkokielellä.
Vastaavalla tavalla jokaisessa digitaalisessa tuotteessa ja palvelussa voisi olla digiseloste. Se kertoo, mitä palvelu tekee ja kuvaa tiedot, joita laite tai sovellus kerää. Lisäksi se ilmoittaa kerättyjen tietojen tulevat käyttötarkoitukset. Kyseessä on henkilörekisteriselosteen käytön laajentaminen mihin tahansa palveluun, missä käyttäjästä mahdollisesti kerätään tietoja.
Rekisteriselosteen vastaisesta käytöstä pitää koitua palveluntuottajalle palvelun laajuuden mukainen sakko. Sopiva mittaluokka voisi esimerkiksi olla euro yhtä kärsijää ja yhtä päivää kohti.
-Totuus sanottiin tässä jutussa. Ihmiset eivät halua tulla seuratuiksi ja alkavat olla entistä valveutuneempia sen suhteen, että jatkossa yrityksillä on entistä vähemmän enää mahdollisuuksia vakoilla asiakkaitaan. Mm. televisioiden ulos lähettämä tietovirta halutaan estää kokonaan.
Vakoilulla on merkitystä ja se on firmoille varma tie tuhoon jatkossa. Ihmiset heräävät torjumaan seurannan.
Tavaroita ja palveluksia tuottavat ja liikevoittoa tavoittelevat yritykset keräävät asiakkailtaan entistä enemmän dataa moninaisiin käyttötarkoituksiin. Jokainen digitaalinen väline – verenpainemittari, auto, jääkaappi tai televisio – voi olla potentiaalinen tietojen keruuväline, varsinkin jos se sisältää yhteyden tietoverkkoihin, useimmiten internetiin.
Ainoa tapa turvata yksityisyys on pidättäytyminen kaikesta vuorovaikutuksesta digitaalisen maailman kanssa. Kerätyn datan kaikkia tulevia käyttötarkoituksia tai -tapoja emme tällä hetkellä edes voi aavistaa.
Syytä sinisilmäisyyteen ei ole, sillä alamaailma noudattaa aina pankkiryöstäjä John Dillingerin maksiimia. Häneltähän tiedusteltiin, miksi hän ryöstää pankkeja. Hänen vastauksensa oli: ”Koska rahat ovat siellä.”
Dataa kerätään alati uusilla tavoilla. Esimerkiksi LG:n älytelevisiot välittävät television valmistaneelle yhtiölle tietoja kanavanvaihdoista ja tallennetuista ohjelmista, vaikka käyttäjä olisi estänyt tämän laitteen valikosta. Myös Sonyn Play-Station-konsolin kautta kerätään tietoa jokaisesta laitteella soitetusta blu-ray -levystä.
Maailman suurin verkkosivusto Facebook kerää ainutlaatuista aineistoa kaikista käyttäjistään tarkoituksiin, joita enin osa käyttäjistä ei kykene hahmottamaan.
Maailman toiseksi suurimmalla verkkosivustolla Googlella on miljardi käyttäjää. Sen liikevaihto on tänä vuonna 60 miljardia ja liikevoitto 12 miljardia dollaria. Rahat kerätään pääosin mainostajilta. He ovat varsin kiinnostuneita palvelun käyttäjien profiileista.
Digitaalinen jalanjälki ei häviä, vaan on tallessa, ja siihen voidaan palata.
Miten jouduimme tällaiseen tilanteeseen? Kukaan ei ole nimenomaisesti tai varta vasten suunnitellut kuluttajille datasyöttäjän roolia; se on vain langennut meille tarkoittamattomana oheisseurauksena.
Kuinka paljon asiakas tulee tietämättään antaneeksi dataa yrityksille? Kokonaiskäsitystä pulman laajuudesta tai edes ilmenemistavoista ei ole kenelläkään, vaikka asiakkaiden ja kuluttajien pitäisi kaiken kohtuuden mukaan olla tietoisia siitä, mitä dataa he itsestään ja kulutustottumuksistaan millekin taholle antavat. Edes viranomaiset eivät tajua nykytilannetta.
Datan luomisen, jakamisen ja käyttämisen pelisääntöjä on parannettava. Työnjako ja vastuusuhteet tavaroiden tuottajien, myyjien ja kuluttajan kesken eivät nyt ole riittävän selkeitä.
Miten nykytilaa voidaan parantaa kuluttajan eduksi? Asiakkaiden on jo kaupantekohetkellä oltava riittävän tietoisia laitteiden ja palvelujen ominaisuuksista. Heidän on vaadittava myyjää vähintäänkin selostamaan, miten paljon ja millaista dataa käyttäjä tulee luovuttaneeksi.
Kuluttajien on opittava, että data on kauppatavaraa. Ei sitä kannata ilmaiseksi jakaa.
Kuluttajat haluavat parempia tuotteita ja antavat siitä syystä tietoja yrityksille. Kuluttajat eivät kuitenkaan halua osallistua yritysten voitonluomiseen saamatta siitä itselleen oikeudenmukaista osuutta. Kuluttajan pitää olla perillä siitä, mitä dataa kerätään, miten kerätään ja mitä varten kerätään. Tähän tarvitaan asiakkaan tietoinen suostumus, informed consent. Nyt niin ei ole.
Kuluttaja tarvitsee digiselosteen. Milloin me sellaisen saamme?
Yksi ratkaisu voisi olla lääkkeen pakkausselosteen tapainen ratkaisu. Lääkepaketissa on selostus lääkkeen toiminnasta ja mahdollisista haittavaikutuksista. Pakkausseloste on viranomaisten hyväksymä ja maailmanlaajuisesti liki vakioitu. Asiat on mahdutettu arkilliseen tekstiä, jolla lääkkeen ominaisuudet kerrotaan selkokielellä.
Vastaavalla tavalla jokaisessa digitaalisessa tuotteessa ja palvelussa voisi olla digiseloste. Se kertoo, mitä palvelu tekee ja kuvaa tiedot, joita laite tai sovellus kerää. Lisäksi se ilmoittaa kerättyjen tietojen tulevat käyttötarkoitukset. Kyseessä on henkilörekisteriselosteen käytön laajentaminen mihin tahansa palveluun, missä käyttäjästä mahdollisesti kerätään tietoja.
Rekisteriselosteen vastaisesta käytöstä pitää koitua palveluntuottajalle palvelun laajuuden mukainen sakko. Sopiva mittaluokka voisi esimerkiksi olla euro yhtä kärsijää ja yhtä päivää kohti.
-Totuus sanottiin tässä jutussa. Ihmiset eivät halua tulla seuratuiksi ja alkavat olla entistä valveutuneempia sen suhteen, että jatkossa yrityksillä on entistä vähemmän enää mahdollisuuksia vakoilla asiakkaitaan. Mm. televisioiden ulos lähettämä tietovirta halutaan estää kokonaan.
Vakoilulla on merkitystä ja se on firmoille varma tie tuhoon jatkossa. Ihmiset heräävät torjumaan seurannan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Miten jouduimme tällaiseen tilanteeseen? Kukaan ei ole nimenomaisesti tai varta vasten suunnitellut kuluttajille datasyöttäjän roolia; se on vain langennut meille tarkoittamattomana oheisseurauksena".
Eiköhän se ole NSA:ssa ja ARPA:ssa suunniteltu jo netin keksimisen aikoihin.
Kaikki digitaaliseksi ja helposti jakoon.