Minä ainakin olen kiinnostunut kirjoittamaan novelleja! Kaveri teki siis tollasen keskustelualotuksen, että aletaan kirjoittaan tänne, ja tässä taitaakin olla ensimmäinen siitä lähtenyt novelli:) sori jo valmiiksi kirjoitusvirheistä, kirjoitan kännykällä;)
Askeleeni kaikuivat sairaalan autioilla käytävillä. Juoksin paniikissa ovelta ovelle, mutta yhdessäkään huoneessa ei näkynyt ristin sielua.
Ylläni roikkuvan sairaalakaavun alla ei ollut mitään, ja nilkkasukkani olivat melkein puhkikuluneet. Joka
askeleella tunsin polttavaa kipua.
. Pysähdyin hetkeksi hengittämään, ja pelästyin siitä, kuinka paljon työtä se vaati.
-jatkuu-
Askeleeni kaikuivat sairaalan autioilla käytävillä. Juoksin paniikissa ovelta ovelle, mutta yhdessäkään huoneessa ei näkynyt ristin sielua.
Ylläni roikkuvan sairaalakaavun alla ei ollut mitään, ja nilkkasukkani olivat melkein puhkikuluneet. Joka
askeleella tunsin polttavaa kipua.
. Pysähdyin hetkeksi hengittämään, ja pelästyin siitä, kuinka paljon työtä se vaati.
-jatkuu-
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hieno alku, jatka ihmeessä.
Näin käytävän päässä oven,joka näytti olevan auki. Suljin silmäni ja hengitin raskaasti. Pyyhkäisin kyyneleet poskiltani. Vedin jalkani koukkuun ja nousin seisomaan. Jokainen ruumiinosani oli polttavan kivun vallassa, mutta tahdoin viimein selvittää, mitä siitä siinä paikassa oli vialla.
Kävelin hitaasti kohti ovea, jonka takaa toivoin löytäväni ratkaisun kaikkeen. Jalkani olivat heikot, ja joka askeleella halusin vain käpertyä lattialle ja kuolla.
Saavutettuani oven, astuin sisään edes katsomatta sinne ensin. Huone oli täynnä vuoteita, sellaisia joissa on pyörät ja ohuet, valkoiset metallijalat. Olin monta kertaa herännyt sellaisessa.
Vuoteet oli peitetty valkoisilla lakanoilla yhtä lukuunottamatta. Sillä yhdellä vuoteella makasi tyttö. Juoksin nopeasti hänen luokseen, tuntui kuin olisin lentänyt. Kun päääsin hänen vierelleen, silitin hellästi hänen kalpeaa poskeaan. -Kaikki järjestyy kyllä, vakuutin tajuttomalle tytölle. Hän oli kylmä, mutta hengitti.
Rauhoitellessani tätä jo valmiiksi rauhallista tyttöä, katselin tarkasti hänen kasvonpiirteitään. Hän näytti tutulta. Pyöreä,pieni nenä,niinkuin... Minulla? Ohuet, vaaleat kulmat, samanlaiset kuin minulla. Punaiset, pienet huulet, kuten minulla itsellänikin!
Tajusin katsovani itseäni. Tunnustelin kasvojani,ja tunsin, että kaikki mainitut kasvonpiirteeni olivat muuttuneet erilaisiksi, kulmikkaiksi ja vahvoiksi. Peräännyin itseni luota, ja nyt pelkäsin enemmän kuin koskaan. Kuka minä oikein olin? Ja miksi olin luullut olevani joku muu?
Istuin tyhjälle vuoteelle, sillä tiesin, etten pääsisi pakoonkaan.
Mielenkiintoinen alku... Jatkoa?
Kuulin takaani ääntä, kuin samalle sängylle olisi istunut joku toinenkin. Jokainen kehoni lihas jännittyi ja katsoin olkani yli. Näin taulun, joka oli asetettu perille.
Tuijotin taulua. Pyyhkäisin hiussuortuvan silmiltäni ja kuvan nainen teki saman. Tajusin, että taulu ei ollutkaan taulu. Se oli peili. Peilissä näkyvä nainen oli vanhempi kuin minä. Noin seitsemän vuotta, hän näytti kaksikymppiseltä.
Tuijotin hetken itseäni. Olin kaunis ja päättäväisen näköinen. Kulmani olivat tummat ja vahvat, toisin kuin takanani makaavalla teinitytöllä. Uutta oli myös suurehko, suora nenä. Silmäni olivat tummanruskeat, samoin hiukseni.
-No, etkö saa itsestäsi tarpeeksi, kuului ovelta. Nousin seisomaan, ja katsoin äänen suuntaan. - Kultaseni, oletko kunnossa? kysyi lihava, pukuun pukeutunut mies harpatessaan yhdellä askeleella minun luokseni. Hänellä oli viikset, jotka oli huolellisesti vahattu näyttämään edustavilta.
- Näytät hyvin riutuneelta, kultaseni. Etenkin... Mies ojensi kätensä ja kourasi muitta mutkitta rintaani. - ...tästä.
Tunsin hengityksen muuttuvan raskaammaksi, ja hetken halusin palavasti suudella tuntematonta, paksua miestä. Silti osa minusta tiesi, että tästä miehestä pitäisi pysyä erossa.
Katselin hetken miestä, joka kaltaiselleni nuorelle tytölle vaikutti kiinnostavalta jollain oudolla tavalla. Toisaalta halusin vain päästä ulos siitä paikasta.
Vedin hitaasti henkeä, ja käännyin sitten vuoteella makaavaa tyttöä kohti. - Kuka tämä tyttö on, rakkaimpani?
Jatkoa :)
- Oi. Hän on.. Sanotaanko nyt että sinä, hän tokaisi. Käänsin katseeni mieheen. Sain nerokkaan idean saada selville, kuka mies oli.
- Rakas... Kerropa minulle, kuka sun olet.
Mies tuli aivan lähelle minua ja kuiskutti korvaani:
- Olen sinun kihlattusi, Lusifer. Hiljaa mielessäni huusin hurraata, mutta varoin näyttämästä sitä kihlatulleni.
- Nyt kerro minulle, kuka minä itse olen?
Lusifer katsoi minuun ja hymyili niin, että hampaat näkyivät. Se siitä kiinnostavuudesta, taatusti tupakoija. - Sinä, sinä olet minun kihlattuni, Roosa. Jos olisin ollut koira, olisin höristänyt korviani. Olihan sekin vallan hyödyllinen tieto. Olin hetken aivan hiljaa, ja niin oli hänkin.
- Miten siis tämä pikkutyttö olisi... Minä? Selitä kaikki. Outoja asioita on tapahtunut kuluneen viikon aikana. Haluan tietää kaiken.
Lusifer huokaisi ja istui tyhjälle vuoteelle. Istuin hänen viereensä, jotten herättäisi epäilyksiä.
- Kultaseni, lupaa ettet suutu tai jätä minua vaikka sanoisin mitä.
Katsos, tuo tyttö tuossa... Hän on sinun siskosi. Löysin hänet viikko sitten. Hänen adoptiovanhempansa työskentelevät minun tehtaallani. Ylennetyäni sen Tuomon, siis sen isän, hän kutsui minut illalliselle kotiinsa. Muutaman oluen jälkeen Tuomo rupesi puheliaaksi, ja tuli kertoneeksi tytön elämänkerran.
Keskeytin närkästyneenä isäni käytöksen takia: - No, eihän minun näin tarkasti täydy tietää. Kerro nyt vain, miten hän olisi minä ja miksi ajattelen välillä kuin kolmetoista vuotias pikkusisko, jota en koskaan tavannut! Aloin tosissani hiiltyä, sillä minulle oli kerrottu, ettei siskoni tavannut minua koskaan kiireidensä takia. - Pikkusisko, jolle minulla ei ole aikaa elämässäni! Huusin kurkku suorana, niin kovaa kuin pystyin. Samat lohduttomat kyyneleet vierivät poskilleni. Käperryin isosiskoni kihlatun kainaloon ja itkin kuin vesiputous.
- Hetkinen... Ajattelet kuin hän? Mutta sittenhän... Tiesin sen! Se toimii!
jatkoo
Nostin pääni ja lakkasin itkemästä. - Mikä toimii?
Nousin seisomaan ja kysyin uudelleen käheällä äänellä: - Rakas, mikä toimii? Lusifer tarttui käteeni ja veti minut syliinsä. Yritin pyristellä vastaan, mutta hän oli vahvempi. Hän puristi käsivarttani niin kovaa, että uudet kyyneleet kirposivat silmiini. Lopulta luovutin ja jäin hiljaa hänen syliinsä.
- Katsos, sinä olet aina haaveillut hänen tapaamisestaan. Ajattelin, että jos tekisin sinusta hänet ja hänestä sinut, teidän ei tarvitsisi tavata enää koskaan ja saisin samassa paketissa sinun kuuman ulkokuoresi ja hänen viattoman ja terävän mielensä.
Se taisi olla Se hetki,kun tajusin, että Lusifer oli umpihullu ja että mitä ikinä tapahtuisikin, kumpikaan meistä ei koskaan menisi naimisiin tämän psykopaatin kanssa. - Tiedätkö mitä? Sinä olet hullu. Mutta silti, tuo oli hyvä idea. Olen valmis. Tee minusta hän! Hymyilin hullulle miehelle, joka pakotti minut pysymään paikoillani. - Miten aiot tehdä sen?
- No näin alkuun olen antanut teille pillereitä, jotka alustavat operaatiota. Nyt voin kaiketi jo kytkeä teidät koneeseen, joka suorittaa lopullisen muutoksen.
Nyökkäsin rohkeasti. Toivottavasti kone toimii, vaikka olimmekin jo täysin vaihtuneet. Ainoa suunnitelmani oli, että kone muuttaisi meidät takaisin entiselleen.
Outoa... Jatka. Mie haluan tietää mitä käy seuraavaksi.
Käy siihen makaamaan, Lusifer sanoi nostettuaan peilin pois sängyltä. Tein työtä käskettyä. Katsoin omaa tajutonta ruumistani ja minut valtasi epätoivo. Tämä ei tulisi toiminaan. - Käyn hakemassa koneen, Lusifer sanoi ja riensi käytävään.
Heti tilaisuuden tullen nousin ja tartuin omaan käteeni. Polvistuin viereeni ja kuiskasin: - Ei se haittaa vaikka sinulla ei olisi aikaa minulle. Rakastan sinua silti ja tiedän, että sinäkin rakastat minua. Mutta mitä ikinä teetkin, älä mene naimisiin Lusiferin kanssa. Roosa, minä tahtoisin tuntea sinut. Nousin takaisin omalle pedilleni.
Hetken kuluttua Lusifer tuli takaisin raahaten tuplasti itseään suurempaa konetta. Metallitankoja törrötti epäilyttävän näköisestä laitteesta. Siinä oli myös kaksi valkoista letkua, joiden päissä oli kypärät. Kone oli kuin sarjakuvasta temmattu.
- No niin, nyt kypärät päähän, Lusifer huudahti reippaasti. Otin kypärän vapiseviin käsiini ja asetin sen päähäni. Ei vaikuttanut kovin turvalliselta vekottimelta, jos totta puhutaan. Lusifer auttoi kypärän pikkusiskoni tajuttoman tytön päähän. - Aloitetaan sitten, olen valmis, sanoin, vakka olin kaikkea muuta kuin valmis.
Lusifer katsoi pitkään silmiini ja painoi sitten, kuin huomaamatta, koneen yhtä nappulaa.
Sitten alkoi järkyttävä kipu. Päätäni särki, kuin joka olisi ampunut minua tykillä. En nähnyt mitään, sillä kipu oli niin kova. Olen varma, että huusin kovempaa kuin koskaan, mutta en pystynyt kuulemaankaan mitään. Sitten törmäsin seinään. Kaikki pimeni.
Heräsin omassa kehossani. Vuoteen reunalla istui Roosa pitelemässä kädestäni. Lusiferia ei näkynyt, joten uskalsin nousta istumaan. - Missä...? aloitin, mutta Roosa hiljensi minut painamalla sormen huulilleni. Meni hakemaan jääpussia minun päälleni. Mitä oikein tapahtui? Toivoin, että olisin Voinut kertoa enemmän, mutta käytävästä kuului askeleita. - Käyttäydy kuin olisit minä, äläkä puhu paljoa.
Ehdin juuri ja juuri sulkea silmäni ennen kuin Lusifer tuli takaisin. - Noin. Ei satu enää, hän lohdutti painaessaan jääpussia Roosan päätä vasten. Samalla hän siveli Roosan vartaloa. En kestänyt katsoa, kun hullu ja vaarallinen mies koski siskooni, joten nousin istumaan ja sanoin:- Jotain rajaa, tyttö on vasta kolmetoista. Lusifer luovutti yllättävän helposti.
Nyt olisi toiminnan aika, tai kaikki menisi hukkaan. Nousin seisomaan ja sanoin, että minun täytyi käydä vessassa. - Se ovi vastapäätä, sanoi Lusifer, joka keskittyi lähinnä uuteen kihlattuunsa, joka oli yllättäen sama kuin vanha.
Riensin vessaan ja aloin välittömästi etsiä jotain kättä pidempää. Se löytyi helposti. Vessan nurkassa oli moppi, jossa oli rautainen varsi. Tartuin siihen niin, että sillä olisi helppo lyödä. Sitten lähdin tervehtimään Lusiferia.
Jatkuu huomenna :) kiitti Kaikille ketkä jaksaa odotella loppuun asti ja ketkä on jaksanut lukea:) on ollu kiva kirjoittaa kun on tienny et joku odottaa tekstiä:)hyvää yötä!:))
No koska kirjotat taas :))