Kupilan osto

Nyt pääsee joku pattikseen turhautunut suomalais isäntä kannattamattomasta tai kannattavasta kuppilastaan eroon, jos hinta ja sianti kohtaa toisensa.
Aijon hypätä liikemoguliksi vielä tälle sesongille jos halukkaita luopujia löytyy.
Mitään majataloja en ota riesakseni vaan kuppilan ,josta voi viskata asiakkaat pihalle ,kun alkaa homma tympimään.
Saa ehdotella jos moiseen touhuun turhautuneen isännän tiedätte.
30659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Monen kaverin fantasia Suomessakin on baarin pitäminen.
99% ihmisistä se jääkin haaveiden tasolle ja se yksi prosentti saa pidettyä max vuoden sitä baariaan.
Sitten on niin alkoholisoitunut ja pers auki että pitää putsata kassa elääkseen ja sitten tulee liiketoimintakielto velallisen epärehellisyydestä ja menee luottotiedot samalla.

Vouti roikkuu kintereillä verottajan kanssa ja olet pöhöttynyt ukko jonka muijakin läksi.

Se että sillä elää vaatii Suomessakin aika paljon muutakin kuin sen fantasian.

Tietysti jos tietää mihin ryhtyy ja haluaa santsata sen muutaman kymmenentuhattaeuroa siihen sillä varauksella että homma menee munilleen tai teet sitä vain harrasteeksi niinkuin useimmat niin silloinhan homma on hanskassa no problem.

Ja ota huomioon sekin ostaessasi että hyvästä baarista ja laajasta asiakaskunnasta ei monikaan halua luopua. Myynnissä olevat baarit on siis finaalissa jo valmiiksi.

Pahoittelen että pilaan hieno ajatusta jota olen joskus itsekin ajatellut mutta sen verran on kokemusta liiketoiminnasta monilta aloilta että tiedän aika tarkkaan miten tuokin keskimäärin menee.

Äänestä
  • Joo ei tällä kuppila touhulla rahaa ole varmasti tulossa vaan menossa.
    Lähinnä harrastus puolelle jotai virikettä haussa pitkiin talviin.
    Omaa akkaa ei edes ole tarkoitus työllistää ,muuten kuin kurinpitotehtävissä.

    Äänestä

  • sillimunaleipä kirjoitti:

    Joo ei tällä kuppila touhulla rahaa ole varmasti tulossa vaan menossa.
    Lähinnä harrastus puolelle jotai virikettä haussa pitkiin talviin.
    Omaa akkaa ei edes ole tarkoitus työllistää ,muuten kuin kurinpitotehtävissä.

    Jos plusmiinus nollaan pääsee kohtuullisella työmäärällä ja maksa ei heti paukahda niin mikäs sen hauskempaa. Pitää vaan keksiä muuta puuhaa harrasteeksi kuin dokaaminen itselle jos meinaa pitkään sitä jaksaa.

    Itselleni muuten sopisi mutta on liian kosteat geenit siihen että kaverit dokaisi ympärilläni ilman että liittyisin porukkaan ja sitten sitä mentäisiin hilpatihoi vaan. ;)

    Äänestä

No itse ajattelin että jotain vähän monikansillisempaa meininkiä,ei pelkästään suomalaisille.
Tiedossa on että Suomi kuppilat ei menesty ellei isäntä istu ja juo seurana päivästä toiseen
Onhan tuolla pilvin pimein kuppilaa myytävänä pitkin pattista, ostaa voisin kuitenkin kotimaiselta isännältä siinä tavallaan vittuuntunutta maa miestä jelppais samalla.
Jomppari pattis linjalta voi ehdotella vaihtoehtoja

Äänestä

Pattijoella on ammattikunta, joka konsultoi ravintolahankkeen (entisiä ravintoloitsijoita, jotka nykyään nukkuvat öisin).

Kannattaa ottaa sellaiseen yhteyttä. Vaikka oma vaimo olisikin ravintola-ammattilainen, startup-vaiheen ja myöhemmänkin kokonaisuuden hallinta on vaativa työ.

Onnea hankkeelle, esimerkiksi Wellcome-kadulle kaivattaisiin uutta Suomi-painotteista ravintolaa, ihan myös meidän Suomi-seuralaisten tapaamispisteeksi. Kysäseppäs, joko Masan paikan ostaneet ovat "kypsyneet".

Pikkusen siitä eteenpäin ja San järkkää sulle start-up konsultin, jonka kanssa onnistut 100% varmuudella.

Menemällä pikkuveljeksi viereiselle ravintolalle, ei kilpailijaksi, VOITAT ENEMMÄN, kuin suon maan markkinoinnin oppikirjat ikinä voivat edes luvata. Muutoinkin, saksalaisiin voi suomalainen aina luottaa, etenkin kun ollaan slavika painotteisella (vain toistaiseksi) kadulla.

Äänestä
  • Masan slavikoille antama paikka onkin aina täynnä,,,,,,,,,,,,,,,,,tyhjää... saattavat luopuakkin, jos oikein osaat lähestyä, ajan kanssa....

    Äänestä

Ravintolan pyörittäminen ei vaadi suomenkielen kirjallisen ilmaisun taidon täydellistä hallintaa.

Äänestä

Pattiksella on muutama ,myös ihan kaljapalkalla toimiva konsultti,ei tarvi itse istua paikalla seuramiehenä.

Äänestä

Minä ottaisin yhteyttä siihen kaikki tietävään, joka tietää ravintolat, businekset, mopot .... ihan kaikki. No itse ei osaa paljon mitään, mutta tietää kaiken ...

Äänestä
  • Tuolla määritelmällä herroja on vajaa sata kappaletta, mutta yksi ylitse muiden.

    Äänestä

Mikä on Kupila ?

Äänestä

Näihin suomalaisiin "aisantuntijoihin" ei ole syytä luottaa ravintolatoimintaa käynnistäessä, Hanslankariin ja hänen henkilökuntaan toki voi luottaa.

Kaikilta, jotka neuvojaan kauppaa, tarkista työlupa ja thai oikeustieteiden opinnot, ennen toimenpiteisiin ryhtymistä.

Jompparin Complexin alue kaikaisi myös suomalaisille uutta kokoontumispistettä, lähialueellahan on uudet suomalaiscondo-alueet.

Pattaya Klangiin ei enää suomi-räkälöitä kaivata.

Äänestä

hanslankari höpö höpö.

Äänestä
  • samaa mieltä tuosta hanslankarista. Surkeaa palvelua ei pidetä lupauksia ym.

    Äänestä

Tämä hanska miehen kotisivuja kun vilkaisee nii huomaa kyllä että hiukan on kaverilla voittamaton olo.
Itse kehua ja toisten mollaamista sivujen sisältö pääasiassa.

Ps. Onko tämä joku oikeen kirjoitus kilpailu, välillä tuntuu että äidin kielen opet täällä päivystää pilkun paikkoja.
Vanha vitsikin menee että konekirotuskolulopetetu ekanata

Äänestä
  • Lakimiehet on kaikkialla kieroja kuin rinkelit. Sitä ei muuta asuinmaa eikä työpaikka. Osa niistä kuten Juha Louhi tykkää rakentaa myös koppeja ihmisille joissa ei ole edes ikkunaa!

    Äänestä

Näitä jallukossuja ja hanuja varten olisikin perustettävä räkälä sinne poiztauniin, jossa nykyisin pääsääntöisesti päivystävätkin, jopa Maikka Make ymz on niille niille porttikiellon antanut.

Äänestä
  • Edellä mainittujen herrasmiesten ,räkälät ei juuri kiinnosta vaikka porttari onkin ainoastaan Make kusetushotelliin.

    Boys Town on vaan vaihtelua elämääsi,ei se parikertaa vuodessa homoa tee.
    Ilmeisesti olet tutkiskellut poika kujan liiketila tarjontaa ,koska olet puutteen havainnut tarjonnassa

    Äänestä

Mites se entinen Lemoni suomikujalla, vai eikö kukaan uskalla aloittaa siinä jos vaikka naapurin läski tulee vetää turpaan niin kuin Lemonin pitäjää ?

Äänestä
  • Paikka on jo vaihtanut omistajaa ,jos huhu puheisiin on uskominen

    Äänestä

  • kikkeliskokkelis kirjoitti:

    Paikka on jo vaihtanut omistajaa ,jos huhu puheisiin on uskominen

    Kupilahan on munituskanala eli jonkinlaista maatilaa viljatuotantoineen tässä ollaan perustamassa.Ruis kannattaa ottaa tuotantosuuntaan, se on tuontitavaraa taikkulassa.

    Maatalous on Taikussa kannattavaa, itse maapohjan omistus vaatii yhtiöjärjestelyn.

    Äänestä

  • rukiinpurija kirjoitti:

    Kupilahan on munituskanala eli jonkinlaista maatilaa viljatuotantoineen tässä ollaan perustamassa.Ruis kannattaa ottaa tuotantosuuntaan, se on tuontitavaraa taikkulassa.

    Maatalous on Taikussa kannattavaa, itse maapohjan omistus vaatii yhtiöjärjestelyn.

    rukkinpuria ???
    Voititko maikan tietovisan tuolla kanala munala vastauksella ??
    Sinun ei kannata ottaa ainakaan niitä yhtiöjärjestelyjä kantaaksesi ,ellet osaa oikolukea tekstiä ja et selviä yhden kirjaimen kirjoitusvirheestä.

    Varmana tietona esität, myös rukiin viljelyn / maatalouden kannattavuuden Thaimaassa.. hoh hoijaa... Ei muuta kuin koittamaan paljonko olet valmis maatalouteen satsaamaan ja perheesi sillä elättämään.
    Länsimaisen elintason saavutat ainoastaan todella isolla pinta alalla mihin tuskin rahkeesi tulevat riittämään

    Saat porttarin kupilaani jo etukäteen pösilö

    Äänestä

  • sillimunaleipä kirjoitti:

    rukkinpuria ???
    Voititko maikan tietovisan tuolla kanala munala vastauksella ??
    Sinun ei kannata ottaa ainakaan niitä yhtiöjärjestelyjä kantaaksesi ,ellet osaa oikolukea tekstiä ja et selviä yhden kirjaimen kirjoitusvirheestä.

    Varmana tietona esität, myös rukiin viljelyn / maatalouden kannattavuuden Thaimaassa.. hoh hoijaa... Ei muuta kuin koittamaan paljonko olet valmis maatalouteen satsaamaan ja perheesi sillä elättämään.
    Länsimaisen elintason saavutat ainoastaan todella isolla pinta alalla mihin tuskin rahkeesi tulevat riittämään

    Saat porttarin kupilaani jo etukäteen pösilö

    Kuppila oli ennen ihan pilalla,
    nyt siin' hieno kupila tilalla ja terde kupilan takapihalla!
    Ilmastointi pöhöttää niin että kissatkin on kananlihalla!
    Ei täyty baarin penkit lihalla vaan ihanalla kupilan viinalla!

    "Missäs kävit?" -Kysyy akka ukoltaan vihalla.
    "Olin vähän tuota pihalla... kupilassa kupilla.."

    (jännityksellä jäämme odottamaan onko uuden suomibaarin nimi Pattayalla jo etukäteen legendaarinen Kupila)

    Muista ettet jaa etukäteen liikaa porttareita!

    Äänestä

no nämä kaksi on hyvä jaka jo nyt.

Äänestä

Ei nimi kuppilaa pahenna!

Olihan Salatuissa elämissäkin se Barbaari baari niin miksei kuppila voi olla kupila? Keravalla oli "Viikon putki" niminen putkifirmakin.

Äänestä

Reilusti vaan seuraava suomi-paari nimelle Sikala.

Työkkärin kortilla pääsy sisään

Porttikielto kaikille alle 130 kg joilla on vielä sellainenkin synti kannettavanaan kuin työnteko

Äänestä
  • Rumasti sanottu ja tietämättömän panettelua.

    Se mitä itse olen suomiporukoissa ja baareissa käynyt Pattayalla ja muuallakin Thaimaassa niin todella asiallinen meininki. Rauhallisia, elämää kokeneita miehiä joilla on monta tarinaa kerrottavanaan.

    Todella miellyttävää seuraa. Hattua minä nostan noille miehille!

    Äänestä

suomi juottoloita on monenlaisia niin kuin asiakkaitakin. veikkaan ettei näistä sikaloista puhujat ole edes käyneet niissä.

Äänestä

Minäkin olen ihmetellyt tuota suomi- baarien asiakkaiden aliarvostusta joka on edennyt aivan panettelun ja vit*uilun tasolle ilman mitään perusteita.
Kaverit ovat kaikki käyneet kovan elämänkoulun ja paiskineet töitä pikkupojasta saakka. Kielitaidon puutteensa johtuu ainoastaan siitä että ovat tehneet töitä jo 13- 14 vuotiaasta asti. Nyt viettävät siellä ansaittuja eläkepäiviään ja tietysti hakeutuvat toistensa seuraan koska kaikilla on samansuuntaiset elämänkohtalot.
Kaikki ovat armeijan käyneitä sekä isänmaallisia joita arvoja moni suomalainen nuori pa*kahousu ei enää arvosta.
Ymmärrän että maailma muuttuu, arvot ja mielipiteet ovat nyt erisuuntaisia kuin aiemmin.
Jollei Teitä kiinnosta suomiveteraanien seura niin thaikuissa on aika paljon muitakin kuppiloita jos luulette että esim. englantilaisen tai sakemannin juottola on parempi. Menkää helvet*ti sinne ja unohtakaa kotimaanne koska ette tule tänne mitään verojakaan koskaan maksamaan toisin kuin haukkumanne työn sankarit.
Unohtakaa ällöämänne Suomenmaa ja menkää nyt aivan minne tahansa missä luulette asioiden olevan paremmin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sillimunaleipä kirjoitti:

Nyt pääsee joku pattikseen turhautunut suomalais isäntä kannattamattomasta tai kannattavasta kuppilastaan eroon, jos hinta ja sianti kohtaa toisensa.
Aijon hypätä liikemoguliksi vielä tälle sesongille jos halukkaita luopujia löytyy.
Mitään majataloja en ota riesakseni vaan kuppilan ,josta voi viskata asiakkaat pihalle ,kun alkaa homma tympimään.
Saa ehdotella jos moiseen touhuun turhautuneen isännän tiedätte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu