Olen viimeiset neljä vuotta ollut identtiteettikriisissä. Takana on paljon masennusta ja syrjäänvetäytymistä sosiaalisesta kanssakäymisestä. Aluksi torjuin kaikki ajatukset ja tunteet toisia miehiä kohtaan. Pakenin erilaisiin riippuvuuksiin enkä silloin tiennyt mistä se johtui. Koulussa teininä minua juuri kiusattiin homoksi ja minulla on paljon traumoja siitä. Siksi tämä on ollut niin vaikeaa. Pienestä pojasta asti olen kuitenkin ollut naisista kiinnostunut.
Pitkään luulin että nämä tuntemukseni johtuvat kiusaamisesta (minulle tulee ahdistavia tuntemuksia että kaikki tietää/ajattelee että olen homo jne. erilaisissa tilanteissa). Söin paljon mielialalääkkeitä ja kävin terapioissa. Vuosi sitten jouduin kohtaamaan näitä pelkoja ja aloin ymmärtää että taidan olla bi. Huonon itsetuntoni takia aina torjuin ajatukset/tuntemukset enkä kohdannut niitä. Olen koko ajan ollut burnoutin partaalla kun arki on itseni torjumista. Olen alkanut huomaamaan kuinka koen ihastumisen tunteita omaan sukupuoleeni joka aluksi tuntui inhottavalle, mutta olen alkanut hyväksymään ne. Koko seksuaalisuuteni on kait lähtenyt vasta nyt kehittymään kun kymmenen vuotta olen näitä asioita hautonut.
Vaikeinta on hyväksyä kaikki tämä. Työpaikalla yms. ihmisten ilmoilla saan näitä tuntemuksia ja yritän kaikin keinoin torjua niitä mikä vie energiaa. En enään tunne itseäni ja pelkään sitä kuka minä oikeasti olen. Kun olen tätä asiaa käsitellyt niin toisinaan olen sinut itseni kanssa ja itsetuntoni on kohentunut, mutta sitten taas palaan vanhaan tunteiden torjuntaan. Tämä koko tilanne muutuu/kehittyy koko ajan ja vaaka tuntuu kallistuvan siihen että olen bi mikä on vaikea hyväksyä.
Pitkään luulin että nämä tuntemukseni johtuvat kiusaamisesta (minulle tulee ahdistavia tuntemuksia että kaikki tietää/ajattelee että olen homo jne. erilaisissa tilanteissa). Söin paljon mielialalääkkeitä ja kävin terapioissa. Vuosi sitten jouduin kohtaamaan näitä pelkoja ja aloin ymmärtää että taidan olla bi. Huonon itsetuntoni takia aina torjuin ajatukset/tuntemukset enkä kohdannut niitä. Olen koko ajan ollut burnoutin partaalla kun arki on itseni torjumista. Olen alkanut huomaamaan kuinka koen ihastumisen tunteita omaan sukupuoleeni joka aluksi tuntui inhottavalle, mutta olen alkanut hyväksymään ne. Koko seksuaalisuuteni on kait lähtenyt vasta nyt kehittymään kun kymmenen vuotta olen näitä asioita hautonut.
Vaikeinta on hyväksyä kaikki tämä. Työpaikalla yms. ihmisten ilmoilla saan näitä tuntemuksia ja yritän kaikin keinoin torjua niitä mikä vie energiaa. En enään tunne itseäni ja pelkään sitä kuka minä oikeasti olen. Kun olen tätä asiaa käsitellyt niin toisinaan olen sinut itseni kanssa ja itsetuntoni on kohentunut, mutta sitten taas palaan vanhaan tunteiden torjuntaan. Tämä koko tilanne muutuu/kehittyy koko ajan ja vaaka tuntuu kallistuvan siihen että olen bi mikä on vaikea hyväksyä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vielä lisää... Pahinta minulle on se kun hermoilen välillä niin paljon että tulee erilaisia epämukavia tilanteita ihmisten kanssa. Kun kanssakäymisessä toisten miesten kanssa huomaan tunteeni heitä kohtaan käytökseni, muuttuu siihen suuntaan että he saatavat huomata/epäillä minua homoksi tai ainakin itse luulen niin. Toisinaan mitään tunteita ei edes ole vaan itse alan ajattelemaan/kyseenalaistamaan kaikkea. Tästä seksuaalisuudesta on tullut jonkinlainen pakkoneuroosi joka on aina läsnä. Ehkä se identtiteetin kartoittaminen on sitten kesken.
Mä olen ihan myyty tän Savonn Champellen videoista. En tiedä, antaako ne sulle mitään, mutta katso vaikka My Coming Out Story ja Your Gay Is Beautiful.
Ensinnäkin sun kannattaa opetella se taito, että annat ajatusten vain tulla päähän ja mennä sit omia aikojaan pois. Kuvittele että sun kroppa ja mieli on majatalo. Kaikki asiakkaat ( tässä tapauksessa tunteet ) on tervetulleita, erityisesti ne jotka tuottaa iloa ja hyvinvointia. Silti on kurjaa kun tulee niitä ikäviä tunteita jotka jättää huoneet huonoon kuntoon ja tuo pahaa mieltä ja sekavuutta. Silti nekin on asiakkaita ja vaikka sä kuinka yrittäisit sulkea ovet ja ikkunat ja kaikki raot sinne majataloon niin ne epämiellyttävät asiakkaat löytää jonkun reitin sinne siltikin. Samalla tavoin ikävät ajatukset kuitenkin tulee sun mieleen jos yrität torjua ne. Mutta jos annat itten ikävienkin asiakkaiden tulla majataloon ja olla sielä aikansa niin kyllä ne sieltä vielä lähtee :)
Ja en nyt oo varma kuka mä oon neuvomaan koska oon vasta teini-iässä oleva nuori bi, mutta olen silti oppinut antamaan ajatuksilleni tilaa, vaikka ne ovat ahdistavia. Itse katsoin tässä joku yö monta tuntia YouTubesta Coming Out Story videoita ja sain niistä sitten voimaa myöntää jopa äidilleni että olen biseksuaali.
Joillakin auttaa myös se, jos kirjoittaa päiväkirjaa tai edes paperille ahdistavat asiat. Silloin saa selkeän käsityksen siitä mikä ahdistaa ja sitten voi alkaa miettiä että miten näihin asioihin voisi suhtautua :>
Kaikkea hyvää sulle c: !
Voi vitsi ku oliki mielenkiintonen tapa ns.hyväksyä ne negatiiviset ajatukset!!koska eihän niille ajatuksilleen aina voi mitään!mut mä aion käyttää tätä sun metodia,ei paha!
Noi id-kriisit ja masennukset ihan normaalia biseksuaalien keskuudessa.Monella ne ovat elinkautiset seuralaiset.
Näytää olevan bi-miehille vaikempi pala sen hyväksyminen.
Toki noita on homoillakin,mutta luulen et bisseillä enempi,kun heistä enemmän on postauksia tuosta asiasta.