Mikähän minussa on vikana? Olen ihan yhtä lapsellinen nyt viisikymppisenä kuin 15 vuotiaana mopopoikana. Pelleilen jatkuvasti ja lasken leikkiä kaikesta. Osallistun mielellään kaikkiin lasten leikkeihin.
Lueskelen jänskiä kirjoja ja samoja sarjakuvia kuin ala-asteella. Tosin luen paljon muutakin kuten tiedettä mutta se ei tee minusta yhtään vähempää lapsellista.
Tykkään moottoripyöristä, nopeista veneistä ja autoista. Tykkään rehdistä pikku nahistelusta ja painista kavereideni kanssa. En ymmärrä tosikkoja, uskovaisia, en ydinperheitä, en itsekkyyttä, en ahneutta, en pihiyttä, en akateemisia ihmisiä... en ymmärrä moniakaan.
Kuuluuko viiskymppisenä olla jo seestynyt tosikko joka pohtii isällisesti vain yhteiskunnallisia epäkohtia hiljaa murahdellen vai saako olla nuorekas ja lapsellinen anarkisti ilman että siinä on jotakin outoa...?
Järkytyin kun tapasin erään vanhan luokkakaverini taannoin. Äijä oli jäykkä kuin Paavo Lipponen ja esitti jotakin huumorintajutonta vanhaa ja viisasta klisheineen ja käyttäytyi kuin olisi jo kaiken nähnyt ja kokenut tässä maailmassa.
Jumankauta minä olen 30 vuotta ainakin häntä jäljessä tai sitten toisinpäin.
Lueskelen jänskiä kirjoja ja samoja sarjakuvia kuin ala-asteella. Tosin luen paljon muutakin kuten tiedettä mutta se ei tee minusta yhtään vähempää lapsellista.
Tykkään moottoripyöristä, nopeista veneistä ja autoista. Tykkään rehdistä pikku nahistelusta ja painista kavereideni kanssa. En ymmärrä tosikkoja, uskovaisia, en ydinperheitä, en itsekkyyttä, en ahneutta, en pihiyttä, en akateemisia ihmisiä... en ymmärrä moniakaan.
Kuuluuko viiskymppisenä olla jo seestynyt tosikko joka pohtii isällisesti vain yhteiskunnallisia epäkohtia hiljaa murahdellen vai saako olla nuorekas ja lapsellinen anarkisti ilman että siinä on jotakin outoa...?
Järkytyin kun tapasin erään vanhan luokkakaverini taannoin. Äijä oli jäykkä kuin Paavo Lipponen ja esitti jotakin huumorintajutonta vanhaa ja viisasta klisheineen ja käyttäytyi kuin olisi jo kaiken nähnyt ja kokenut tässä maailmassa.
Jumankauta minä olen 30 vuotta ainakin häntä jäljessä tai sitten toisinpäin.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Anarkian pitäisi ollakin rikos, joka ei vanhene koskaan.
Hivenen samaa vikaa kuin aloittajalla, paitsi että olen 60, mieliala ja yleinen kehitys kuin alle 10v:lla !
Late lapista. SSSS Ry!
Minä taas oikein toivon että sisäinen lapseni ei kuolisi koskaan ja oikeastaan suren kun en aina käsitä sen läsnäoloa se kun siellä on ja pysyy.
Monelle on käynyt niin, että on tullut lapseksi jälleen eli ei oikein tunne enää omaa tilaansa, sillä on myös lääketieteellinen termi, jota en nyt muista
Sairaudentunnottomuus / höperöityminen / seniiliys / dementia ... Kaikki eri asioita kuin olla henkisesti vireä ja myönteisesti ajatteleva aikuinen ihminen.
Testosteronitasot ovat vielä korkealla, ne pitää ihmisen käynnissä. Myös naisen, onhan niitä jonkin verran naisillakin.
Kun vauhtisi oikein kiihtyy tuosta, sitä kutsutaan miehillä 50 villitykseksi ja naisilla tylsästi "alkaviksi vaihdevuosiksi."
Miehilläkin alkaa sitten oma "menopaussinsa" jolloin testosteronitasot alkavat laskea.
Nuo tuollaiset hormonitasojen vaihtelut ovat yksilöllisiä molemmilla sukupuolilla ja kun lisänä on vielä luonteenpiirteet ja elämäntavat niin onhan se selviö että eri tavoin vanhenemme. Onneksi.
Luonnekysymys kai... tosin pidän outona jos 50 ei ole yhtään kehittynyt ja kypsynyt sitten teini-iän. Iän mukanahan säilyy ne eri "ikäkerrostumat", kyllä itseänikin lapsettaa joskus ja osaan olla ilkikurinen yms., mutta toivoakseni olen myös vanhemmiten kypsynyt, muutenkin kuin ulkoisesti, ainakin toivottavasti muuttunut suvaitsevaisemmaksi. Aloittajahan myönsi olevansa suvaitsematon. En sitten tiedä onko se luonteesta kiinni vai jälkeenjääneisyyttä...Itseäni kyllä hirvittäisi olla 15-vuotias minä (peilissä enintään).
Tuosta saan sen kuvan että nautit elämästäsi siksi en oikein tajua mikä mielestäsi on vikana :)
Enpä tiedä, osaanko selittää: on se hyvä asia, että ihmisestä tuntuu, että sisältö ei vanhene. Mutta. Henkisesti tulee kuitenkin kasvaa tai elämä on mennyt ns. hukkaan.
Leikkimielisyys, hyväntahtoinen ilkikurisuus, kokeilunhalu, kokeminen, etsiminen, tutkiminen, ihmetteleminen ... kertovat, että ei ole jämähtänyt omaan kuoreensa, vaan haluaa liikettä, menoa, meininkiä ja iloa elämäänsä. Sillä lailla pysyy nuorena. Vaikka pinta rypistyy, mieli on se, joka määrää iän eikä avoin ja optimistinen mieli vanhene koskaan.
Avoimuus, iloisuus ja positiivinen elämänasenne eivät estä ymmärtämästä erilaisuutta. Oikeastaan päinvastoin. Suvaitsevainen antaa tilaa kaikille eikä oleta maailman pyörivän oman napansa ympärillä. Jyrkät, jäykät, jämähtäneet tyypit ovat oman elämänhistoriansa tuotoksia, heitä, joissa negatiivisuuden siemen on päässyt kasvamaan eikä oma sisin ole koskaan ihmetellyt, miksi. Päinvastaiset tyypit ovat olemassa ehkä, kenties sitä varten, että he tuovat valoa ja iloa myös alhon suossa asteleville.
Voi että osasit kirjoittaa hyvin,juuri noin ajattelen minäkin joten en jatka sen enempää spekulointia.
Olen sentään jo 60 ja edelleenkin "sisäisesti nuori"
Höpön höpöt.
Mun mielestä on oikeus olla sellainen kuin on.
Minäkin olen aivan kuin uudestisyntynyt vasta näillä kymmenillä.
Menen kaikkiin konsertteihin ja elän aivan samoin kuin ennekin ainut että nyt on enemmän vapautta ja mahdollisuuksia...jee
Vanheta henkisesti? Mitä se on?
Minusta ihminen normaalisti kehittyy, myös henkisesti. Ei sillä ole mitään tekemistä harrastusten, tai muun toiminnan kanssa. Ei minun huumorinkukkani ole iän myötä miksikään muuttunut, vitsejä osaan entistä enemmän, itsekin niitä teen.
Puhut kahdesta eri asiasta, yhdistäen niitä. Luonne ei muutu iän myötä, mutta ihminen parhaimmillaan kehittyy, jopa jalostuu. Saa kokemusta, tietää, taitaa aina enemmän.
Tiedonhalu pitää minut toivottavasti ikinuorena, leikkisänä, uuttaluovana.
.
On se pienoinen shokki, kun tapaa tässä iässä jonkun entisen koulukaverinsa ja huomaa hänen jääneen teini-ikäisen tasolle; pukeutuu kuin teinit, käy diskossa, seinillä on idolien kuvia, lukee nuorten lehtiä, sipattelee ja kikattelee pojista, juttelee koulukavereista aivan kuin hekin olisivat vielä nuoria, asuu vanhempiensa luona omassa tyttökammarissaan...
Olisin todella surullinen jos olisin edelleen henkisesti 15-vuotias. Tai ainakin läheiseni olisivat, itse tuskin ymmärtäisin olla.
Tärkeintä elämässä on terve ruumis ja sairas mielikuvitus.
Molemmista kannattaa pitää hyvää huolta.
Ei mitään vikaa ja ole sellainen kuin olet murehtimatta liikaa. Kaikkea ei tarvitse yrittää ymmärtääkkään.
Vanhempien kuolema voi vaikuttaa siten että "vanhenee" aika nopeasti sen jälkeen kun ei ole ketään enään joka pitäisi lapsena. Sisarus sarjasta esikoiset ovat yleensä nopeimmin vanhentuneita. Onnettomuudet yms. vastoinkäymisetkin voivat vaikuttaa.
Aivan ihanaa jos tuollainen leikkimielisyys pysyy. Kyllä sellainen totinen torvensoittaja joka ei mitään hauskaa ikinä keksi on aika tylsä ja tasainen "tappava" persoona.
Me olemme mieheni kanssa joka vuosi viime vuodet haudattu joku lähiomaisemme, Mies toipuu molempien vanhempien kuolemasta ja jotenkin se ilo on kadonnut kokonaan mutta aika varmasti parantaa.
Otan osaa.
Kyllä normaalisti kuinkakin leikkimielinen ihminen henkisesti kasvaa, ettei aivan aivokääpiöksi jää loppuelämäkseeen.
Arvostelit kovin sanoin tapaamaasi hlöä...
Oletko täysin selvillä hänen elämänsä vaiheista vai kirjoititko arvostelun hänestä peilaten oman elämäsi kautta?
Vaikuttaa siltä, ettei mieleesi tullut, että jotkin kovat kokemukset muuttavat ihmistä jopa vastoin ihmisen omaa tahtoa.
Olen nyt kolmesti lukenut kommenttisi, samoin seurannut saamiasi vastauksia ja miettinyt, mikä meistä tämän ikäryhmän ihmisistä tekee niin erilaisia myös henkisellä tasolla. En keksi muuta kuin kunkin omien voimavarojen määrän vastaanotettaessa kovemmat kokemukset. Harvassa ovat ne superihmiset, jotka kulkevat lähes muuttumattomina 50 vuotta. Säilyminen, jota itsessäsi arvostat, kertoo helpomman puoleisesta elämästä ilman vastoinkäymisiä. Asia, josta kannattaa olla iloinen.
Toiset ovat totisia jo lapsina, toiset eivät jymähdä edes vanhoina. Joitakin luonteenpiirteitä annetaan syntymälahjana, ja niistä vielä osan jalostamme itse. Tai elämä jalostaa. Olemme erilaisia kaikki, syntymästä kuolemaan, ja siitä erilaisuudesta tulee rikkaus jos ymmärtää kunnioittaa toista ja antaa hänelle tilaa olla sellainen kuin on.
Tuo kunnioitus toista kohtaan voi olla hakusessa juuri sinun tapauksessa, missä toinen edustaa sitä mistä itse haluaa eroon. Jokaisella on tällainen "epäpari". Mulle se olisi joku Ihaan tyyppinen ihminen, joka ei näe mitään hyvää missään. Sellaiseen ihmiseen pitäisi tutustua perinpohjaisesti, jotta oppisin ymmärtämään mistä hän on tuon asenteensa poiminut. Voisi olla haastavaa, koska tuntisin luultavasti jatkuvaa tarvetta piristää ja muuttaa häntä. Vaikka kuka minä olen ketään muuttamaan? Mikä tekee ihmisistä niin hyvän että muiden pitää olla samanlaisia?? Vai mitä?
Tapasin vanhan luokkakaverin pitkien aikojen jälkeen kun hän sitä nimenomaan vaati ja sen jälkeen huomasimme kuinka elämä oli muuttanut eri suuntiin. Minun harrastuksia hän kehui vanhan muorin harrastuksiksi kun hän itse oli olevinaan ikinuori jossa ei ikä näy. Takaapäin häntä olisi voinutkin luulla kaksikymppiseksi :D
Ja minä kun olin vähän liikaa alkanut viihtyä hellan äärellä niin ei varmasti kukaan kuvitellut takaapäinkään nuoreksi. Nuoruuden kaipuuta ei enään ole eikä ikääntyminen pelota.
Itsekäs ihminen pysyykin ikinuorena joka ei paljoa välitä muuta kuin mitä itse saa ja pitää saada mahdollisimman paljon, muilla ei niinkään väliä. Itselle elämyksiä muista välittämättä. Minä en kauheasti tarvitse ystäviä toteuttaakseni itseäni kun harrastuksetkin ovat sellaisia joihinka ei ystäviä tarvitse. Muille tuntuu olevan kamalan tärkeää vain se ystävien määrä ei se laatu ja ihan sama se vaihtuuko ne kunhan paljon on.
Olen lapsuudessa ollut pahojen ihmisten kanssa tekemisissä ja leikki oli kaukana siitä. Vähällä oli etten olisi ajautunut tuhon tielle kun tuli vastaan sellainen älykäs ihminen joka sanoi että käytä älykkyyttäsi oikeisiin asioihin eikä vääriin. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä mitä joku on saattanut kärsiä ja mistä kauheuksista on selviytynyt. Herkimmät ihmiset vain vaistoavat sen ettei jonkun ihmisen elämä ole ollut ihan helppoa mutta niitä on harvassa.
Ei tässä iässä enään pitäisi järkyttyä siitä joku vanhenee henkisesti. Henkisesti vanheneminen kaiketi tarkoittaa että on kokenut paljon muutakin kuin vain leikkinyt, hakenut elämyksiä nopeiden harrastusten, nopeiden ihmissuhteiden alalta ja näperrellyt tietotekniikan parissa.
Mitenkä et ymmärrä ydinperheitä, sitä ihmettelin eniten. Rakkauden alkuhuuman jälkeen jos ei tule todellista rakkautta sitä aitoa välittämistä niin perheet hajoaa.
Ydinperheissä jaksetaan myötä- ja vastoinkäymisissä eikä lähdetä hakemaan sitä vihreämpää aidan takaa. Olen uusperheestä eikä siinä perheeseen tuleva uusi jäsen koskaan kohtele toisen tekemää lasta niin kuin kohtelisi omaansa. Lastensuojelua ei ollut siihen aikaan kun olin lapsi/ nuori ja meitä on varmasti monia joita on kohdeltu järkyttävästi.
Lapsethan eivät useinkaa tiedä minkälaisista olosuhteista se kaveri on eikä ennen aikaan saanut puhua perheolosuhteistaan mitään vaan piti pitää salassa. Meille opetettiin ettei kotia saa liata, siis epäkohdista ei saanut puhua kenellekkään.
Ei me tiedetä siitä vanhasta luokkakaverista välttämättä yhtään mitään ja jos olet 30 vuotta jäljessäpäin niin tiedät ettet ole ihan samalla tasolla. Jäiköhän se mietityttämään että onko se hyvä tai paha asia jos ei ole samalla tasolla? Mutta minä en aikakaan enään paini ellei se ole harrstus. Pelleillään vain silloin kun siihen annetaan lupa eikä enään kakaramaisesti. Joka paikkaan ja joka tilanteeseeseen se pelleily ei enään keski- ikäiseltä ole soveliasta. Alle kolmikymppiseltä vielä ymmärtää. Jotain pitäisi muuttua iän mukana tai ei ole ihan normaali jos harrastukset ovat kaikki samoja kolmestakympistä hautaan asti.
Tiedän niitä joilla on perhe perustettu kovin nuorena ja nuoruus jäänyt elämättä siihen aikakauteen liittyen niin tarvitsee se elää keski- iässä uudelleen ja aika hauskan näköistä se on mutta eihän kohde sitä itse tiedä. Hehän toitottavat että ikä on vain numero mutta olen eri mieltä, ei se ole numero kun vanhan näköinen alkaa elämään nuoruuttaan. Säälittävän näköistä pääasiallisesti.
Tämä on oma näkemykseni ja otin kantaa mielenkiintoisesta aloituksesta.
Sekin voi olla säälittävää jos joku ei ymmärrä että vanhan näköinen elää nuoruuttaan. Toisaalta mitään nuoruutta elämistä se ei edes ole vaan elämistä "ruodusta" poiketen.
Tuo ruodusta poikkeava kyllä yleensä ymmärtää niitä vanhoja jotka elää vanhan lailla mutta vanhan lailla elävä ei ymmärrä toisella tavalla eläviä.
Mun mielestäni 5kymppisenä saa olla oma itsensä. Jos on lapsekas,niin siitä vaan. Isoisäni oli iso iloinen pikkupoika vielä yli 80 vuotiaana, vaikka oli elämässään kovia kokenut. Äitini ompeli mielellään nukenvaatteita, kun olin lapsi. Enpä itsekään perusta vakavasti otettavaan asialliseen aikuisuuteen. Liika itsetärkeys syö ihmisen sisäistä lasta, eikä happamasta asenteesta ole mitään hyötyä vastoinkäymistenkään kohdalla. Liika hilpeys ja huolettomuus saattaa ärsyttää vakavampia lajitovereitamme. Sanovat kevytmieliseksi. Parempi kumminkin, kuin raskasmielisyys.
Onpa ikävä.
Ei eloisuus ja leikkisyys ole mitään henkistä nuoruutta. Luonnetta vain.
no ihan sama täällä vaikka ikää on jo 56
kyllä sitä tällä iällä osaa olla jo asiallinenkin mutta rajansa kaikella
jonkun asema varmaan vaatii sitä että käyttäytyy kun ikäisensä
mutta en oikeestaan itteeni sen kummemmin vanhemmaks tunne kun kolmekymppisenä
tietysti peili näyttää sen iän
mutta henkinen ikä riippuu vähän tilanteesta ja seurasta.
Joku joskus jossain totesi; " Olen mieluummin 60 vuotta vanha kuin aikuinen"
Inhoan moottoripyöriä vaikka mieheni harrastaa niitä. Meillä on ihan eri harrastukset ja silti olemme olleet yhdessä 30 vuotta.
Minä harrastan puutarhtöitä ja inhoan moottoripyöriä yli kaiken.
Henkinen nuorekkuus, jokainen sen kokee omalla tavallaan.
Minusta se on sit että, jokaisesta päivästä löytää jotain uutta, oppii uuden asia, näkee maailman hiekanjyvässä, rakastaa toista, nauraa omalle itselle.
Kulkee ajan mukana, ei tarraudu vanhaan, olla utelias elämäalle ( ei toisten ihmisten asioille)
Itse en halua olla viisitoista vuotias ajatuksiltani. Elämä on ollut suuremmoinen suruinen ja iloineen, ne on kasvattanut minua ihmisenä. Paljon on ollut surua ja vastoinkäymisiä (lasten sairaudet, vanhempien kuolemat kun olin nuori, puolison kuolema ym), niistä kaikista olen selviytynyt, minua on rakastettu ja minä olen rakastanut, mitä muuta voi toivoa.
Jokainen päivä on seikkailu, jokaisessa päivässä on jotain kaunista. Avoimin silmin kulkien, ei tarvitse miettiä onko nuorekas vai ei.
Oletko 50v anarkisti käyttänyt 15-vuotiaana huumeita? Silloin käy nimittäin niin, että jää sille tasolle, kun minkä ikäisenä aineiden käyttämisen aloitti.
Itseäni hiukan säälittää 50-vuotiaat pikkupojat. Ei tarvitse vanheta fyysisesti, mutta henkisesti täytyy kypsyä ja saada iän tuomaa karismaa. :)
Ei kai se vanheneminen henkisesti(kkään) niin tarpeen ole. Aikuistuminen on sitten asia erikseen. Eikä se tarkoita mitään jäykkää "lipposmaista" tosikkoa.
Kieltämättä kuullostat aika lapselliselta ja jos saan sanoa, aika rasittavalta myös. Jos kuvittelee, että lapsellisen 5-kymppisen vaihtoehtona on olla tosikko yhteiskunnallisia asioita pohtiva, on kyllä jotain jäänyt elämän varrelta oppimatta.
Se, ettei ymmärrä, että ihmiset kasvavat ja kehittyvät, kertoo myös lapsellisuudestasi ja siihenhän kuuluu olennaisena osana juuri tuo ymmärtämättömyys ja viisauskin.
Nuorekkuus on aivan jotain muuta kuin lapsellisuus ja jatkuva leikin lasku. Tunnen sinunlaisiasi parisen tyyppiä, jotka ovat oikeasti rasittavia ja heidän kanssaan on hivenen vaivaantunutta olla kun ei juttua oikein synny mistään mielenkiintoisesta ja toisaalta kukapa heidät ottaisi edes tosissaan.
Huumorintaju on muutakin kuin lapsellista vouhotusta.
Näin on, puhut asiaa. Satuin tuossa joulun aikaan katselemaan kotimaisen elokuvan nimeltä Katsastus. Jotenkin aloituksesta tuli mieleen tuo elokuva ja varsinkin Sulevi Peltolan esittämä roolihahmo, kaikessa kakaramaisessa kypsymättömyydessään.
tiedän kyllä ukkoja jotka kattelee vielä teinityttöjen perään...... tais tosiaan aivot jäädä 15v. tasolle.
Ei vanheneminen ja viisastuminen vaarallista ole. Eikä se vie huumorintajuakaan, tosin huonoimmat vitsit on kuullut jo niin monta kertaa ettei niille aina jaksa nauraa edes säälistä...
Se mikä sopii sinulle ei ehkä sovi jollekin muulle! Turha vertailla ja miettiä syntyjä syviä sillä me kaikki olemme erilaisia eri ikäisinä! Jos nautit elämästä noin niin anna palaa! Jollekulle muulle arvot ovat ihan toiset ja mitä niitä vertaamaan ;/ Onnellisina eletään kaikki, luulen :)
"Turha vertailla ja miettiä syntyjä syviä sillä me kaikki olemme erilaisia eri ikäisinä!"
Joo, ap tosin ei ole erilainen eri-ikäisenä. Mutta hei, siksi tämä palsta on, että täällä vertaillaan ja mietitään syntyjä syviä.
Vain idiootti ei opi henkisesti.
Meissä on kohtia,jotka eivät koskaan pääse aikuiseksi asti.......
lapsenmieli on rikkaus,mutta silti pitää osata elää myös aikuisten säännöillä ja tavoilla.
kaikista pahin vitsin kertoja, joka ei osaa lopettaa vaan jatkaa et sais toisen nauramaan lisää..
En voi sietää paskantärkeitä, pikkusieluisia tosikkoja.