Suositelkaa jotain hyvää opasta valokuvauksen tekniikasta

Minna 72

Aloittelijalle mieluummin suomenkielistä, kiitän jo etukäteen vastauksista

11

439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvää opasta

      Katso kirjastosta mikä olisi sinulle sopiva

    • Olen Minna aloittanut kuvaamisen joskus 1960 luvun alkupuoliskolla ilman oppaita. Silloin vain näpsittiin kuvia. Niin mielelläni kertoisin sinulle kirjan jossa on kaikki mutta en tiedä moista ja paksukin se olisi eli hankala kuljettaa.

      Nyt digi aikaan on helppoa kokeilla kun kuvan näkee heti kameran pehvasta ja pystyy kokeilemaan eri asetuksia. Jos haluat oppia niin älä käytä kuin pakosta automaattisia aiheohjelmia muuhun kuin esimerkiksi eli katsot mitä vaikka juoksijan kuva antaa arvoiksi ajan ja aukon suhteen käyttämälläsi ISO herkkyydellä.

      Voin olla väärässä monessa suhteessa mutta räpläämällä oppii nyt kuten ennenkin paremmin ja se jää ainakin itselläni muistiin paremmin kun on johonkin kokeilemalla päätynyt.

      En tiedä missä asut mutta useimmilla paikkakunnilla on erilaisia valokuvauskerhoja joiden jäsenmaksut harvoin ovat vaaraksi kenenkään taloudelle, ne harrastajat noissa kerhoissa mielellään opastavat sinua käytännön asioissa valokuvauksen saloissa.

      Tietysti voit kirjastosta hakea kirjan vaikka nimellä Opi Valokuvaamaan, siis jos sellainen kirja on olemassa. Sitä lukien saat tietoa mutta kirjoittamalla saman kuukeliin, siis "opi valokuvaamaan" saat monta sivua vastauksia joissa joissain on ihan asiaakin. Minä nimittäin kokeilin noin periaatteessa.

      ROHKEASTI vaan kokeilemaan!

    • L-n

      Valokuvaustekniikka?

      Valokuvauksen tekniikka on hieman epäselvä ja kovin laaja käsite.
      Tahtoo useimmilla nuo käsitteet (välineet, tekniikaat ja kuvaamiset) mennä sikinsokinsekaisin.
      Tekniikkakirjat tuppaa aloittelijalle olemaan kovin vaikeaselkoisia ja termit sekavaa ammattikieltä
      Tuore (n 15. 1. 2014 myyntiin tuleva) ”DIGIKUVAUSKIRJA: Kelby Scott” on mielestäni yksi parhaista (sekavista)
      Tarkista, että painos on uusin:
      ISBN-13: 9789522200884, ISBN-10: 9522200883

      Kaivelin sulle netistä pari linkkiä ”tekniikkasopasta”
      http://mikahakkarainen.arkku.net/Valokuvauksen_tekniikkaa.pdf
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Valokuvauksen_tekniikka
      http://mire.iki.fi/valokuvaus/tekniikka/

      • L-n

    • D600

      Valokuvauksen Raamattu.
      Suuri Digikuvaus kirja. Scott Kelby.(suomenkielinen)

    • Pinkkari

      Kannatan kyllä tuota samaa kuin D600 yllä, hyvin kirjoitettu kirja joka on siis mukavan kevytta ja paikka paikoin jopa hauskaa luettavaa. Itselläkin se hyllystä löytyy ja jopa olen sen lukenut ;)

      Itse tosin kun kuvaamisen aloitin n.5v. sitten niin laitoin vain kameran manuaali asentoon ja rupesin harjoittelemaan, se toimi ainaskin itselleni hyvin. Eli voit vaikka laittaa aukon taikka suljinajan autolle ja otat kuvan, katsot histogrammia ja itse kuvaa tosin.

      Sitten koitat toistaa samanlaisen kuvan täysin manuaalilla tai vaihtoehtoisesti mietit laitat kameran manuaalille ja yrität lähteä säätämään kuvaa johonkin suuntaan. Kokeile, kokeile ja kokeile.

      Vaihtoehtona on myös että otat sen Kelbyn kirjan kainaloon ja painut vaikkapa metsänlaitaiin, luet kirjasta niitä säätöjä ja kuvailet samalla ohjeiden mukaan. Pikku hiljaa se rupeaa sieltä aukenemaan ja huomaat että mikä meni vikaan.

      Muista ensialkuun se että jos annat kameran päättää minkälainen kuvastasi tulee, se on kameran näkemys ei sinun. Eli kamera yrittää valoittaa kaikki kuvat samalla tavalla, se on kuin tyhmä robotti.

    • tekniikka?

      Kun aloittajan kysymys on ”kuvankäsittely” -otsikon alla niin lieneekö kysymys kuvankäsittelyn tekniikasta.
      Toisaalta eipä näy moni vastaajakaan ymmärtävän mitä tarkoittaa tekniikka.

      Onkohan tässä puurot ja vellit sekä vielä padat ja kattilatkin sikinsokinsekaisin?

      • eipä näy?

        Minusta täällä moni vastaaja on kyennyt antamaan ihan asiallisia neuvoja kysymyksen haastavuudesta huolimatta.


    • toni.

      tuollaisen sain joululahjaksi ja huomasin että sopii oppaaksi valokuvaukseen kelle vain http://www.docendo.fi/tuote/978-952-5912-33-3

      Seniorin valokuvausopas

      Tekijät: Sakari Mäkelä
      ISBN: 978-952-5912-33-3
      Julkaistu: 10/2012
      Sidosasu: Nidottu
      Sivuja: 176
      Kieli: Suomi

      Oletko hankkimassa digikameraa, ja pohdiskelet sen käytön oppimista? Vai onko sinulla jo kamera, mutta käytät sitä vain automaattisimmilla kuvausohjelmilla? Tässä kirjassa esitellään erilaisia kameratyyppejä, niitten vahvuuksia ja heikkouksia. Kameran valikoitten ja asetuksien tärkeimmät säädöt käydään läpi perusteellisesti.

      Kuvaamisen perusteiden lisäksi annetaan monia käytännön vinkkejä mielenkiintoisemman ja kertovamman kuvan aikaansaamiseksi. Kuvien siirto tietokoneelle ja peruskäsittely esitellään ilmaista Picasa-ohjelmaa hyödyntäen, mukana on myös vinkkejä Photoshop Elements -ohjelman käyttäjille.

      Aihepiirejä ovat mm. kameran perussäädöt; kuvakoko, jpg-pakkaus, valkotasapaino tarkentaminen ja terävyysalue valotus ja salaman käyttö kuvan peruskäsittely; kirkkaus, värit, kontrasti, terävöitys eri aiheiden kuvaaminen: kukat, maisemat, muotokuvat, tapahtumat, matkakuvat kuvien arkistointi, tulostaminen ja teettäminen kuvasesitykset ja nettigalleriat.

      Kirja-arvostelu

      "Seniorin valokuvausopas on perusteista lähtevä opas valokuvauksen maailmaan, joka kertoo, millainen kamera kannattaa hankkia, miten sillä kuvataan ja mitä kuvilla tehdään. Kirjan kirjoittaja on itse eläkeläinen ja kirjoittanut kirjan seniorit kohderyhmänään, mutta kirja sopii aivan hyvin nuoremmillekin kuvaajille. Seniorin valokuvausopas on kaikin puolin aika näppärä kirja, sopivan tiivis ja hyvä johdanto valokuvaukseen." Kirjavinkit.fi, 12.12.2012

    • ei käyttöohje

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 164
      4027
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      94
      3374
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      99
      2730
    4. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      288
      2595
    5. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      39
      2326
    6. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      152
      2063
    7. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      6
      1684
    8. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      1120
    9. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      42
      1069
    10. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      1038
    Aihe