Hei!
AP on nyt toista vuotta ammattikorkeasaaren IT-Tradenomilanjalla. Opintojen alussa olin suht tyytyväinen opintopaikkaani, mutta viime aikoina on jotenkin vaan alkanut tuntumaan siltä, että tuolla koulussa ei oikeastaan opi juuri mitään sellaisia taitoja tai tietoa, jota voisi työelämässä hyödyntää.
Suurin osa kursseista menee läpi jo pelkästään länsäololla ja sillä, että kirjoittaa pari riviä tekstiä ryhmätöissä. Sitten on kursseja, joissa opettaja höpöttää suurimman osan tunneista ja opiskelijat surffailevat netissä. Toki on ollut myös kursseja, joissa koodataan ja tehdään muuta käytännönläheistä, mutta näissäkin nuo jutut on käyty aika pintapuolisesti läpi, eikä aiheeseen ole mielestäni syvennytty tarpeeksi.
Tilannettani ei juurikaan paranna se, että kuulen yhä vain enemmän ääniä siitä, että tuo koulutus olisi täysin turha ja suurin osa valmistuneista olisi jäänyt työttömäksi. Sillä jos totta puhutaan, niin eihän tuolla koulussa opi tietojenkäsittelystä kuin alkeet korkeintaan.
Mitä nyymi siis tekisi tilanteessani? Kannattaisiko hakea ensi keväänä jollekkin toiselle linjalle, esim. yliopistoon?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Internet on täynnä mahdollisuuksia oppia itsenäisesti. Ei se tutkinto vaan se osaaminen.
Valitettavasti ilman koulutusta ja sitä kautta tutkintoa ei työnhakijalla ole antaa mitään takeita osaamisestaan työnantajalle. Suosittelisin ottamaan selvää eri korkeakoulujen tarjonnasta ja sitä kautta tehdä päätöksiä sitten. Toki voisit suorittaa tuon tradenomin tutkinnon alta pois (jos vaan jaksat vielä nykyisessä opinahjossasi sinnitellä) ja hakea sen jälkeen yliopistoon suorittamaan maisterin tutkintoa vaikka tietojenkäsittelytieteestä tai tietotekniikasta tms.
Käytännössä kaikki tutkinnot ovat pintaraapaisua ja itse tekemisen oppii työtä tehdessä tai omalla ajalla panostaen niihin alueisiin, mihin haluaa. Itse olen mediatekniikan insinööri ja koulussa raapaistiin pintaa kaikista aihepiireistä ja oli juurikin tuollaista, että chattailtiin tietokonetunneilla ja pelattiin flash-pelejä. Ryhmätöissä ja työharjoittelussa oppi sitten paljon. Jälkeenpäin kun ajattelee, niin kaiken olisi oppinut helposti netistä lukemalla, mutta kun on insinööri-tutkinto, niin työn haussa se on hyvä asia.
Jos haluat tuntea, että opit jotain koulussa, niin mene vaikka ammattikouluun autopuolelle tai parturikampaamo-linjalle. Siellä tekemällä oppii. Yliopistoissa ehkä lääkäriksi tai biologiksi oppii, kun joutuu lukemaan kirjoja, mutta nekin oppii itsenäisesti kuka vain, joka jaksaa lukea paljon. Se tutkinto se tärkein asia on, mitä koulusta saa.
Niin ja vinkkinä sanoisin, että säilytä kaikki oppimateriaali siististi jossain kansiossa. Ihan kaikki. Minua ärsyttää, että kun valmistuin -09, ei ole paljon mitään papereita tallessa, kun ne tuli heitettyä roskiin. Kaikki kokeet yms. tuhottu.
Olisi niin kiva virkistää muistia, että mitä jostakin asiasta opetettiin, kun alkaa nuo opinnot jo unohtumaan.
"Valitettavasti ilman koulutusta ja sitä kautta tutkintoa ei työnhakijalla ole antaa mitään takeita osaamisestaan työnantajalle"
Oletko kenties vähän tyhmä?
Haet vaikka koodaajaksi = nettiin osaamisnäytteitä
Haet vaikka kampaajaksi = portfolio
Haet vaikka kirvesmieheksi = kansiossa portfolioita
Nykypäivänä tutkinnoilla ei tee hevon h*lvettiä ja ketään ei kiinnosta, oletko peruskoulua pidemmälle selvinnyt. Jos osaamista et pysty näyttämään, niin sitä ei yksinkertaisesti ole.
"Nykypäivänä tutkinnoilla ei tee hevon h*lvettiä ja ketään ei kiinnosta, oletko peruskoulua pidemmälle selvinnyt. Jos osaamista et pysty näyttämään, niin sitä ei yksinkertaisesti ole."
Ehkä näin jos haet töihin Peran korjaamolle ja pystyt työhaastattelussa todistamaan Peralle että osaat rassata autoja ja haista pahalle. Työpaikoissa joissa vaatimuksena on korkeakoulututkinto ei vai yksinkertaisesti ole mahdollista päästä ilman tutkintoa, saati menestyä työssä ilman koulutusta.