Hei,
en oikein tiedä mitä kirjottaisin. Ehkä vain sen, että sosiaalisten tilanteiden pelkoni on sitä luokkaa, että syrjäytän kaikki tuttavuudet, enkä halua tutustua uusiin ihmisiin. Minulla on parasta olla yksin ja unelmoin maailmasta, missä saisin olla täysin tuomitsemattomana.
En haluaisi sanoa näin, mutta minun on pakko: vihaan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Etenkin jos siihen sisältyy turhanpäiväistä lässytystä ja teennäisyyttä. (En osaa edes esittää olevani kiinnostunut enää).
Minua ei ole määrätty edes työkyvyttömyyseläkkeelle, vaikka sen tarpeessa olisin. En voi kuvitellakaan työelämää. Olen sen verran nuori, etten ole vielä onneksi ehtinyt kokea työelämää.
Ketään, jotka tuntevat samoin?
Sosiaalisten tilanteiden pelko
4+20
40
3582
Vastaukset
- NuoriPKS
Sama juttu... Mulla sentäs jotenki onnistuu toi paskajauhaminen, mut aika nopeesti ihmiset kyllä huomaa että mua kiinnostaa pas**n vertaa... Onneks löytäny työn kossa mulla on hyvä olla ja saa suht rauhassa olla :)
- hoo
täällä sama...itellä ihmetyttää mistä ihmeestä porukka repii jutun aiheita. saa nähä miten työelämän ja opiskeluiden käy kun 20 vuotiaana jo tällänen. Kuukausi menee 4 seinän sisällä et heilahtaa !
- Anonyymi
Sontisepon tiistai on siis ylihuomenna eli lauantai?
- mahdollinen apu
Oletteko aina olleet samanlaisia ja jos ette niin milloin muutos huonompaan on tapahtunut? Oletteko mahdollisesti miespuolisia?
- NuoriPKS
Samanlainen oon ollu niin kauan kuin muistan...
- 10+5
Minäkin olen ollut samanlainen ihan pienestä pitäen.
- lukiolainen1$/4@@
Itsestäni rupesi pelottamaan sosiaaliset tilanteet ylä-asteella kiusaamisen takia ja sen jälkeen olen ollut epä varma ja peloissani normaalissa elämässä auttakaa joku
- AP 5+2
En tosiaankaan käsitä, miten suuri osa ihmisistä kykenee kommunikoimaan niin sulavasti ja helposti. Itsestäni tuntuu aina kovin vaikealta lähteä keskustelemaan mistään. Jos nyt edes tiedän mistään mitään, sillä koen olevani tyhmäkin.
Vanhemmat ovat ainoat, keille voin olla suurinpiirtein oma itseni. - 7+8
Alat vain sosialisoimaan ihmisten kanssa niin pelot häipyvät.
That's it. - Minäkö
Minulla on ainakin lääkkeet tuoneet avun sosiaalisten tilanteiden pelkoihin niin että olen voinut olla työelämässä. Olen käyttänyt lääkkeitä 9v. Ne on todella auttaneet kun miettii millaista tuskaa se ahdistuneisuus oli ja rajoitti elämää.
Nyt olen työttömänä ja olen alkanut vähentää lääkkeitä, saa nähdä miten onnistuu. Olen myös lopettanut kahvin juonnin, syön D-vitamiinia, kalaöljykapseleita, maitohappobakteereita, magnesiumia, C-vitamiinia ja Urticalcinia. Alkoholin käyttöä olen vähentänyt. Olen myös alkanut liikkumaan säännölllisesti 3krt/vko.
Olen alkanut ajatella että ehkä olisi aika oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Ei kaikkien tarvitse olla suuna päänä äänessä aina, voi olla hiljainenkin ja silti tuntea olonsa hyväksi. Ehkä näihin ajatuksiin alkaa tulla kun ikää tulee enemmän.
Ahdistuneisuudesta toipuminen vie aikaa mutta ehkä se lopulta onnistuu. Elämäähän tämä kaikki vain on ja kaikki me lopulta tulemme kuolemaan, olimmepa minkälaisia ihmisiä tahansa, sosiaalisia puhujia tai hijaisempia sivultaseuraajia.
Itsensä hyväksyminen on varmaan se vaikein asia sosiaalisesta ahdistuneisuudesta kärsiville. Sekin on kuitenkin mahdollista ja tavoittelemisen arvoista.- ...
Terve kaikille, minulla on lisääntynyt koko ajan olla tekemisissä ihmisten kanssa, sama asia työelämässä ja siviilissä. Puhelnta en uskalla pitää päällä ja sähköposteilla jotenkin yritän mennä. Kärsin masennuskesta ja nyt kohta vuoden sen kanssa yrittänyt pärjätä, lääkkeillä menen, tilanne kyllä nyt alkanut vain huonotua ja usko loppua. Justiin katsellut että voiko se ollakkin joku 2 suunatinen mielialahäiriö eikä masennus se oikea tauti. Onko miten muilla. Kuitenkin pakko porskutella.
- Taigamuggi
Tuo on totta omalla kohdallani, että itsensä hyväksyminen on vaikein asia. En usko, että pystyn hyväksymään koskaan itseäni sellaisena kuin olen. En halua olla se hissukka sivustaseuraaja, haluan olla se sosiaalinen, puhelias, hauska, SE, jonka luo kaikki tulevat, SE, josta kaikki pitävät ja jolla on laaja sosiaalinen piiri. En halua tällaista elämää, haluan parempaa elämää. Olen aina ihastunut juuri noihin tavoittamattomiin henkilöihin, joita kaikki ihailevat ja pyytävät tapahtumiin mukaan. Uusia naamoja, tuttuja naamoja. Heillä menee niin helvetin hyvin. Ja kaikki nauravat heidän jutuilleen, hakeutuvat heidän seuraansa. Halaavat, silittelevät päätä. Istuvat tunneilla vieressä. Hymyilevät. Hyväksyvä katse.
Enkä puhu mistään kiusaajakovanaamoista, vaan näistä tervehenkisistä suosituista henkilöistä.
25 vuotta jo elänyt, eikä merkkiäkään siitä, että voisin koskaan olla tuo sosiaalinen henkilö. Oli tässä parempi jaksokin meneillään, ns. tasapainoinen jakso, mutta ei se luonteeni vai sairauteni vai mikä lienee onkaan muuttunut. Hiljainen olen ja hiljaisena pysyn.
Tätä viestiä kirjoitan aika katkerissa fiiliksissä, koska tajusin taas, miten suuri ote sairaalla mielelläni on elämässäni. Minulle on yritetty soittaa tänään muutaman kerran, ilmeisesti työpaikkahaastattelua koskien. Sekunninmurto-osassa sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa, kädet alkoivat tärisemään ja päässä sumisemaan. Koska puhelin soi. Olin unohtanut sen äänelliselle. MINÄ, jossain TYÖPAIKKAHAASTATTELUSSA???! Mieluiten ampukaa päähän.
Lääkkeitä en syö, mutta terapiassa käyty kaksi vuotta. Eipä minulle ole diagnosoitukaan tätä pelkoa, vaikka olen siitä puhunut, että sosiaaliset tilanteet jännittää ja jopa lamaannuttaa. Olen "vain" ujo (ONPA SÖPÖÄ SAATANA) ja masentunut asiakirjojen mukaan. - Minäkö
Taigamuggi kirjoitti:
Tuo on totta omalla kohdallani, että itsensä hyväksyminen on vaikein asia. En usko, että pystyn hyväksymään koskaan itseäni sellaisena kuin olen. En halua olla se hissukka sivustaseuraaja, haluan olla se sosiaalinen, puhelias, hauska, SE, jonka luo kaikki tulevat, SE, josta kaikki pitävät ja jolla on laaja sosiaalinen piiri. En halua tällaista elämää, haluan parempaa elämää. Olen aina ihastunut juuri noihin tavoittamattomiin henkilöihin, joita kaikki ihailevat ja pyytävät tapahtumiin mukaan. Uusia naamoja, tuttuja naamoja. Heillä menee niin helvetin hyvin. Ja kaikki nauravat heidän jutuilleen, hakeutuvat heidän seuraansa. Halaavat, silittelevät päätä. Istuvat tunneilla vieressä. Hymyilevät. Hyväksyvä katse.
Enkä puhu mistään kiusaajakovanaamoista, vaan näistä tervehenkisistä suosituista henkilöistä.
25 vuotta jo elänyt, eikä merkkiäkään siitä, että voisin koskaan olla tuo sosiaalinen henkilö. Oli tässä parempi jaksokin meneillään, ns. tasapainoinen jakso, mutta ei se luonteeni vai sairauteni vai mikä lienee onkaan muuttunut. Hiljainen olen ja hiljaisena pysyn.
Tätä viestiä kirjoitan aika katkerissa fiiliksissä, koska tajusin taas, miten suuri ote sairaalla mielelläni on elämässäni. Minulle on yritetty soittaa tänään muutaman kerran, ilmeisesti työpaikkahaastattelua koskien. Sekunninmurto-osassa sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa, kädet alkoivat tärisemään ja päässä sumisemaan. Koska puhelin soi. Olin unohtanut sen äänelliselle. MINÄ, jossain TYÖPAIKKAHAASTATTELUSSA???! Mieluiten ampukaa päähän.
Lääkkeitä en syö, mutta terapiassa käyty kaksi vuotta. Eipä minulle ole diagnosoitukaan tätä pelkoa, vaikka olen siitä puhunut, että sosiaaliset tilanteet jännittää ja jopa lamaannuttaa. Olen "vain" ujo (ONPA SÖPÖÄ SAATANA) ja masentunut asiakirjojen mukaan.Kyllä sosiaalisten tilanteiden pelko on ihan todellista monilla ihmisillä, ujous on vielä kaukana siitä. En tiedä onko sulle mitään hyotyä tuollaisesta terapiasta jossa tilannettasi vähätellään. Se terapian onnistuminen on niin paljon kiinni siitä terapeutista miten ammattitaitoinen hän on.
En uskalla suositella lääkkeitäkään, niiden käytössäkin on oltava tarkkana ja samat lääkkeet ei sovi kaikille, vaikka tiedän kyllä että ne auttavat.
Parasta olisi kun löytäisi hyvän terapeutin ja tarvittaessa sopivan lääkehoidon, ne kaksi yhdessä tuottaa varmaan parhaan lopputuloksen.
- 15+14
Tänään minulla alkoi eräs koulu. En aio sinne varmaan enää mennä, vaikka tuo koulu sisältyykin kuntoutussuunnitelmiini.
Ahdisti niin järkyttävästi olla ihmisten seurassa sen jälkeen kun olen vain kotona lusinut yli vuoden, että ei mitään rajaa.
En tiedä mitä sen jälkeen teen.
Minulla on koulutus, mutta kuntoutustuki on määrätty vain tämän vuoden keväälle. Kai sitä joutuu jossakin vaiheessa työkkäriin menemään, joka ahdistaisi minua niin että joudun viemään hengen itseltäni.
En kuulu tähän maailmaan.- Minäkö
Kokeilepa lääkehoitoa, se auttaa vaikka sitä olisi tällä hetkellä vaikea uskoa. Rohkeasti varaat ajan lääkärille ja kerrot ongelmastasi.
Kannattaa myös kiinnittää huomiota mitä lääkettä lääkäri määrää, ainakin jos käytät alkoholia. Kaikki masennus/ahdistuslääkkeet ei sovi yhtään viinan kanssa yhteen, ei ainakaan Seroxat/Optipar, tekevät aika äkkipikaiseksi ja agressiiviseksi.
Venlafaksiini ei tee samanlaista vaikutusta alkoholin kanssa ainakaan minulla. - 6+4
Minäkö kirjoitti:
Kokeilepa lääkehoitoa, se auttaa vaikka sitä olisi tällä hetkellä vaikea uskoa. Rohkeasti varaat ajan lääkärille ja kerrot ongelmastasi.
Kannattaa myös kiinnittää huomiota mitä lääkettä lääkäri määrää, ainakin jos käytät alkoholia. Kaikki masennus/ahdistuslääkkeet ei sovi yhtään viinan kanssa yhteen, ei ainakaan Seroxat/Optipar, tekevät aika äkkipikaiseksi ja agressiiviseksi.
Venlafaksiini ei tee samanlaista vaikutusta alkoholin kanssa ainakaan minulla.Minä syön jo seuraavia lääkkeitä: Escitalopram actavis sosiaaliseen jännittämiseen ja masennukseen, Abilify mielialaa tasaamaan, sekä ketipinor nukahtamiseen univaikeuksien vuoksi. Mistään Escitalopramista ei ole ollut minulle hyötyä. Päinvastoin olen sen ansiosta vain lihonut yli 20 kg ja sekös masentaa enemmän.
Rauhoittaviin lääkkeisiin en saa enää koskaan reseptiä, sillä minulla on diagnoosina riippuvaisuus rauhoittaviin.
Tällaista paskaa minä joudun kestämään. - Minäkö
6+4 kirjoitti:
Minä syön jo seuraavia lääkkeitä: Escitalopram actavis sosiaaliseen jännittämiseen ja masennukseen, Abilify mielialaa tasaamaan, sekä ketipinor nukahtamiseen univaikeuksien vuoksi. Mistään Escitalopramista ei ole ollut minulle hyötyä. Päinvastoin olen sen ansiosta vain lihonut yli 20 kg ja sekös masentaa enemmän.
Rauhoittaviin lääkkeisiin en saa enää koskaan reseptiä, sillä minulla on diagnoosina riippuvaisuus rauhoittaviin.
Tällaista paskaa minä joudun kestämään.No joo, onhan sulla sitten lääkkeitä.. mikähän sulla on sitten sairausdiagnoosina?
Mitään lääkettä ei kannata syödä jos tunnet ettei siitä ole hyötyä, eli se Escitalopram actavis kannattais vaihtaa. Voiskohan Venlafaksiini toimia paremmin, se on snri-lääke eli vaikuttaa myös noradrenaliini-välittäjäaineeseen aivoissa, antaa vähän sellaista "potkua" elämään.
Nuo kaksi muuta lääkettäkin vaikuttaa aika vahvalta tavaralta, Abilifystä ja Ketipinorista luin että ne on psykoosilääkkeitä. Onko sulla diagnosoitu skitsofrenia? Jos ei niin tuntuu aika hurjalta noita lääkkeitä käyttää vain sosiaalisten tilanteiden pelkoihin ja yleiseen ahdistuneisuuteen.
Kannattais yrittää ainakin se Ketipinor jättää pois jos se on käytössä vain univaikeuksiin. Sen tilalla yritä kiinnittää huomiota päivärytmiin, niin ettet nukkuisi päivällä ja yöllä uni tulisi paremmin. Lisäksi terveet elämäntavat, liikunta ja terveellinen ruoka, salaatit, D-vitamiini yms. helpottaa oloasi.
Mulla on ollut käytössä Venlafaksiini ja Voxra sosiaaliten tilanteiden pelkoon, Voxrankin olen onnistunut jättämään pois viimeaikoina.
Mutta kuten sanottua, en tiedä sinun sairausdiagnoosiasi enkä ole lääkäri, niin en voi kuin antaa vihjeitä. Kannattaa jutella lääkärin kanssa noista lääkkeistä ja ydessä sopia jos niihin vois tehdä muutoksia.
Paljolta tuntuu minusta ainakin jos on kolme noin vahvaa eri psyykelääkettä käytössä.Mitä vähemmällä pärjäis sen parempi. - 19+14
Minäkö kirjoitti:
No joo, onhan sulla sitten lääkkeitä.. mikähän sulla on sitten sairausdiagnoosina?
Mitään lääkettä ei kannata syödä jos tunnet ettei siitä ole hyötyä, eli se Escitalopram actavis kannattais vaihtaa. Voiskohan Venlafaksiini toimia paremmin, se on snri-lääke eli vaikuttaa myös noradrenaliini-välittäjäaineeseen aivoissa, antaa vähän sellaista "potkua" elämään.
Nuo kaksi muuta lääkettäkin vaikuttaa aika vahvalta tavaralta, Abilifystä ja Ketipinorista luin että ne on psykoosilääkkeitä. Onko sulla diagnosoitu skitsofrenia? Jos ei niin tuntuu aika hurjalta noita lääkkeitä käyttää vain sosiaalisten tilanteiden pelkoihin ja yleiseen ahdistuneisuuteen.
Kannattais yrittää ainakin se Ketipinor jättää pois jos se on käytössä vain univaikeuksiin. Sen tilalla yritä kiinnittää huomiota päivärytmiin, niin ettet nukkuisi päivällä ja yöllä uni tulisi paremmin. Lisäksi terveet elämäntavat, liikunta ja terveellinen ruoka, salaatit, D-vitamiini yms. helpottaa oloasi.
Mulla on ollut käytössä Venlafaksiini ja Voxra sosiaaliten tilanteiden pelkoon, Voxrankin olen onnistunut jättämään pois viimeaikoina.
Mutta kuten sanottua, en tiedä sinun sairausdiagnoosiasi enkä ole lääkäri, niin en voi kuin antaa vihjeitä. Kannattaa jutella lääkärin kanssa noista lääkkeistä ja ydessä sopia jos niihin vois tehdä muutoksia.
Paljolta tuntuu minusta ainakin jos on kolme noin vahvaa eri psyykelääkettä käytössä.Mitä vähemmällä pärjäis sen parempi.Minulla on diagnooseina sosiaalisten tilanteiden pelko, kaksisuuntainen mielialahäiriö, tyyppi II, sekä nuoruusiän vaikea-asteiset kehitykselliset vaikeudet. Syön psyykelääkkeitä siis kaksisuuntaiseen.
Voxraakin olen kokeillut ja se tuntui toimivan hyvin, ei masentanut ollenkaan. Mutta se lopetettiin, sillä äitini huolestui siitä lukiessaan, että on amfetamiinin johdannainen. Samalla hän huomasi minussa levottomuutta, esimerkiksi edestakaisin kävelyä, jalkojen vispaamista, hampaiden narskuttelua jne.
Venlafaksiinin oletetaan laukaisseen mulle kaksisuuntaisen mielialahäiriön, siksi se minulta lopetettiin. Antoi liikaa vauhtia. - 16+18
Minäkö kirjoitti:
No joo, onhan sulla sitten lääkkeitä.. mikähän sulla on sitten sairausdiagnoosina?
Mitään lääkettä ei kannata syödä jos tunnet ettei siitä ole hyötyä, eli se Escitalopram actavis kannattais vaihtaa. Voiskohan Venlafaksiini toimia paremmin, se on snri-lääke eli vaikuttaa myös noradrenaliini-välittäjäaineeseen aivoissa, antaa vähän sellaista "potkua" elämään.
Nuo kaksi muuta lääkettäkin vaikuttaa aika vahvalta tavaralta, Abilifystä ja Ketipinorista luin että ne on psykoosilääkkeitä. Onko sulla diagnosoitu skitsofrenia? Jos ei niin tuntuu aika hurjalta noita lääkkeitä käyttää vain sosiaalisten tilanteiden pelkoihin ja yleiseen ahdistuneisuuteen.
Kannattais yrittää ainakin se Ketipinor jättää pois jos se on käytössä vain univaikeuksiin. Sen tilalla yritä kiinnittää huomiota päivärytmiin, niin ettet nukkuisi päivällä ja yöllä uni tulisi paremmin. Lisäksi terveet elämäntavat, liikunta ja terveellinen ruoka, salaatit, D-vitamiini yms. helpottaa oloasi.
Mulla on ollut käytössä Venlafaksiini ja Voxra sosiaaliten tilanteiden pelkoon, Voxrankin olen onnistunut jättämään pois viimeaikoina.
Mutta kuten sanottua, en tiedä sinun sairausdiagnoosiasi enkä ole lääkäri, niin en voi kuin antaa vihjeitä. Kannattaa jutella lääkärin kanssa noista lääkkeistä ja ydessä sopia jos niihin vois tehdä muutoksia.
Paljolta tuntuu minusta ainakin jos on kolme noin vahvaa eri psyykelääkettä käytössä.Mitä vähemmällä pärjäis sen parempi.Kiitos kuitenkin rohkaisevista viesteistäsi.
Aion jutella lääkärin kanssa josko tuo venlafaksiini voitaisiin aloittaa minulla uudestaan. - 5+16
En sitten tänään vaivautunut kouluun ahdistuksen vuoksi.
Tekisi mieli varata lääkäriaika ja kinuta noita bentsoja pahimpaan hätään. Pelkäänpä vain, etten niitä tule saamaan. Neuvovat vain hengitysharjoituksia. - Anonyymi
19+14 kirjoitti:
Minulla on diagnooseina sosiaalisten tilanteiden pelko, kaksisuuntainen mielialahäiriö, tyyppi II, sekä nuoruusiän vaikea-asteiset kehitykselliset vaikeudet. Syön psyykelääkkeitä siis kaksisuuntaiseen.
Voxraakin olen kokeillut ja se tuntui toimivan hyvin, ei masentanut ollenkaan. Mutta se lopetettiin, sillä äitini huolestui siitä lukiessaan, että on amfetamiinin johdannainen. Samalla hän huomasi minussa levottomuutta, esimerkiksi edestakaisin kävelyä, jalkojen vispaamista, hampaiden narskuttelua jne.
Venlafaksiinin oletetaan laukaisseen mulle kaksisuuntaisen mielialahäiriön, siksi se minulta lopetettiin. Antoi liikaa vauhtia.Väyryselle ääni , saat paskaapuhuvan vänkyrän äänitorveksesi!
- janwo
terve! lueskelin ketjua ja aika pitkälti sama tilanne itsellä tässä. en kyllä pystynyt ahdistukselta/sos. peloilta menemään ollenkaan kouluun eilen, enkä kyllä nyt pysty sitä aloittamaankaan ollenkaan. itsellä myös tuo escitalopram actavis ja ketipinor unen saantiin, mutta ei näitä ongelmia noilla lääkkeillä paikata. huomenna täytyy pakottaa ittensä menemään yths ja lykkäämään tuota koulun aloitusta jos se onnistuu. tsemiä sulle!
- 18+13
Vietin edellis yön keskussairaalan päivystyksessä ja sain nukkumapaikankin. En tiedä auttoiko tuo vierailu päivystyksessä, mutta onpahan vähän parempi olo tänään. Tarvitsisin kipeästi jotain ahdistusta lievittävää.
- Minäkö
Pystytkö kuvailemaan yhtään mikä sinua ahdistaa, onko joitain syitä, ihmisiä, tapahtuneita asioita, huuonosti menneitä asioita vai mitä on ne syyt jotka tekee sinut ahdistuneeksi?
- 1+3
Minäkö kirjoitti:
Pystytkö kuvailemaan yhtään mikä sinua ahdistaa, onko joitain syitä, ihmisiä, tapahtuneita asioita, huuonosti menneitä asioita vai mitä on ne syyt jotka tekee sinut ahdistuneeksi?
Minua ahdistaa bussilla kulkeminen-> ihmisiä pienessä tilassa paljon. Pelkään myöskin jos joudun jonkinlaiseen sosiaaliseen kontaktiin heidän kanssaan. Pelkään puhua ääneen suuren väkijoukon edessä. Pelkään, että joku tulee juttelemaan minulle ja utelemaan asioitani. Olen erittäin arka avaamaan sisintäni.
- Minäkö
1+3 kirjoitti:
Minua ahdistaa bussilla kulkeminen-> ihmisiä pienessä tilassa paljon. Pelkään myöskin jos joudun jonkinlaiseen sosiaaliseen kontaktiin heidän kanssaan. Pelkään puhua ääneen suuren väkijoukon edessä. Pelkään, että joku tulee juttelemaan minulle ja utelemaan asioitani. Olen erittäin arka avaamaan sisintäni.
Eli sulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. No siihen auttaa lääkehoito terapia. Pikkuhiljaa voit sitten jossain vaiheessa alkaa vähentää lääkkeitä ja altistaa itseäsi ahdistaville tilanteille pienemmällä lääkityksellä. Ottaa oman aikansa.
- Minäkö
1+3 kirjoitti:
Minua ahdistaa bussilla kulkeminen-> ihmisiä pienessä tilassa paljon. Pelkään myöskin jos joudun jonkinlaiseen sosiaaliseen kontaktiin heidän kanssaan. Pelkään puhua ääneen suuren väkijoukon edessä. Pelkään, että joku tulee juttelemaan minulle ja utelemaan asioitani. Olen erittäin arka avaamaan sisintäni.
Sen vielä lisään että pitäis yrittää opetella hyväksymään itsensä paremmin sellaisena kuin on. Aina voi tietenkin itseäänkin kehittää mieleiseensä suuntaan, elämähän on jatkuvaa kehittymistä ja oppimista.
Itsetuntoa voi parantaa liikunnalla, jos vaikka treenaat salilla ja huomaat kuinka kroppa kehittyy kiinteämpään suuntaan niin se antaa itseluottamusta ja kohta huomaakin ettei arastele ihmisiä enää niin paljon. Kannattaa tehdä ja harrastaa sitä mikä tuntuu itselle mielekkäältä, saa hyvän olon hetkiä ja masennuskin helpottaa.
- Seum65
En usko, että vihaat. Ongelma on just siinä, että maailmassa minne tahansa meetkin, on varmasti aina oltava ihmisten seurassa, joten tottakai ahdistaa jos tuntuu tolta :) Jos yhtään voin auttaa niin katso www.sitoumus.blogspot.fi
- vekku36
Hei! Olen 36v. mies ja kärsinyt ikäni sos.tilanteiden pelosta ja masennustakin ollut kauan mukana. Nyt on tilanteeni todella huono ja toivoisin löytäväni kohtalotoverin kuopion alueelta, joka haluaisi jakaa tuntemuksiaan kanssani. Minulla ei ole ketään kaveria/ystävää, jolle voisi täysin tuntojaan purkaa. Kirjoita minulle: [email protected]
- Samaa kärsin
Täällä 26-vuotias, tästä kyseisestä paskasta tilanteesta kärsijä. Onko Oulusta ketään kuka kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta? Olisi mukava keskustella tästä asiasta, Heittäkää toki viestillä muutkin halutessanne.
[email protected] - minuntarinani.
Teille, jotka kärsitte sosiaalisten tilanteiden pelosta. Toivoa on...
Itselläni melkein meni koko elämä pilalle sosiaalisen ahdistuksen takia. Se on aiheuttanut minulle lukuisia ongelmia.
Ongelmat alkoi peruskoulun lopulla. Menin uuteen kouluun. Se aiheutti minule niin suuren ahdistuksen, että saatoin istua jotkut välitunnit vessassa, ettei tarvi nähdä ihmisiä. Aloin lintsata ja itkin sunnuntaisin, kun tiesin että pitää mennä maanantaina kouluun. En löytänyt kavereita(ylläri) ja jäin yksin ekaa kertaa elämässäni. Koin menettäneeni kyvyn jutella ihmisille ja mietin, mistä he sitä tyhjänpäiväistä juttua kaivoivatkin.Ahdistuin, jos piti jutella jollekulle uudelle.Inhosin koulua, pakkoa vääntäytyä sinne, vaikka se oli aivan kamalaa.
Yksi asia mitä koin jatkuvasti oli häpeä. Edelleenkin joudun käsittelemään tuota tunnetta, mutta silloin todenteolla häpesin itseäni. Olin outolintu, joka lintsasi koulusta, jota kaikki "muka" tuijottivat... jne... Kokoajan mietin, että mitä muut miettii minusta. Ei ole normaalia vaan kokoajan olla pois. Koin ahdistavimmaksi, kun opettaja kyseli, että onko sinulla kaikki hyvin. Esitin että on. No ei ollut.
Lukioaikana venähti minulla tosi pitkäksi sosiaalisten pelkojen takia. Pidin jopa yhden välivuoden. Joinain päivinä en päässyt kouluun, toisina pääsin.Puhelimeni oli kiinni, pelkäsin että joku soittaa. Yksinolo teki tosi huonoa minulle. Muistan, kun vaan makasin kotona, kuinka kamalaa aikaa se oli.Noihin aikoihin iski masennus. Halusin olla kokoajan yksin.
Ihme kyllä valmistuin lukiosta. Noihin aikoihin aloin syömään masislääkkeitä, mutta ongelmat ei kadonneet mihinkään, vaikka sosiaalinen ahdistus hiukan helpotti. Elin monta vuotta lukioaikaani uudestaan. Pieleenmenneitä opiskelun aloituksia.. Ei tsänssiäkään asua kimppakämpässä opiskeluissa. Ahdistuin siitä liikaa, koska en pystynyt rentoutumaan hetkeksikään. Lopulta vietin 2 vuotta syrjäytyneenä maaten kotona ja olin ihan varma, ettei minusta ole kuin eläkkeelle ja mietin vielä synkempiäkin vaihtoehtoja. Raha-asiatkin olivat menneet päin mäntyä, kun en saanut virastoihin soiteltua.Yhden puhelunkin soittaminen oli kuin vuoren siirtäminen paikaltaan... Minulle tuli velkaa.. Ulosotto. Lisää ahdistusta. Sitten sairastuin paniikkihäiriöön.
Kunnes. Yksi kaunis päivä päätin hakea apua. Kertoa tarinani. Kun meni paremmin,pistin työhakemuksia . Ja pääsin töihin. Kamppailin ikävien tunteiden ja paniikkihäiriön kanssa aluksi päivittäin, työhaastattelun takia en nukkunut, kun mietin, mitä minulta kysytään. Nyt siitä on monta vuotta aikaa, enkä ole ollut päivääkään työttömänä. Minulla on kavereita ja olen suht onnellinen. Ahdistus vaivaa edelleen, mutta se ei enää rajoita minua. Ujouteni ei muutu eivätkä tietyt ominaispiirteeni, mutta voin olla ihmisten parissa ja olla rennosti..Pääsin kouluunkin alalle, mihin halusin..
Siispä, toivoa on. Ei pidä sanoa, mihin ei pysty. - kuuhullu123456
sama homma. haluaisin seuraa mutta ei kiinnosta uudet ihmissuhteet kun en jaksa lässyttää typerää pinnallista ja kehua toista. en osaa en jaksa. haluaisin suoraan vaan kysyä esim. mikä on sinun elämän tarkoitus, mitä järkeä on täällä maapallolla keikkumisessa yms muuta älytöntä :D hanki siinä sitten uusia tuttavuuksia kun kaikki pitää hulluna :D
- kuuhullu12344
mutta toisaalta se turhanpäiväinen lässytys voi olla toiselle ihmiselle se kaikista tärkein asia elämässä esim. ulkonäkö, jos ei ole löytänyt mitään syvempää vielä elämästä. me ihmiset ollaan eri tasoilla. hindujen mukaan tämä ihmisriepu joka pitää pinnallisista asioista liikaa joutuu kärvistelemään täällä pallolla vielä monta kertaa ennen kun tajuaa :D sinä olet vanha sielu :)
- 25v-mies
Itsekkään en tunne millään tavalla olevani osa yhteiskuntaa enkä viihdy minkäänlaisissa yhteisöissä. Minulle melkein riittäisi se, että pari kertaa vuodessa näkee jotain kaveria.
Yksin oleminen ei ole minulle mikään varsinainen ongelma vaan se että on pakko yrittää väkisin mennä johonkin ryhmään mukaan vaikka se ei ole yhtään minun juttuni. Tuottaa ihan suunnattomasti ahdistusta yrittää alkaa tutustumaan minulle ennestään täysin tuntemattomiin ihmisiin.- neliviis
Tunnen täysin samoin ja olen jo 45 vuotias. Muistan kun lääkäri sanoi 30 vuotta sitten, että kyllä se iän myötä helpottaa. Niinpä juuri :)
- Vapaus koitti
neliviis kirjoitti:
Tunnen täysin samoin ja olen jo 45 vuotias. Muistan kun lääkäri sanoi 30 vuotta sitten, että kyllä se iän myötä helpottaa. Niinpä juuri :)
Sosiaalisten tilanteiden pelosta vapauduin, kun jäin vanhuuseläkkeelle. Minusta on yhden tekevää, mitä muut minusta ajattelevat tai ovat ajattelematta. Osallistun keskusteluun ja ilmaisen mielipiteeni välittämättä muista.
- Jumandas
Olen koko ikäni toiminut tehdävissä, jossa jouduin kohtamaan valtavan paljon ihmisiä. Minulla oli harrastuksia, olen ollut jopa vetäjän asemassa ja jollain tapaa kuuluissa ainakin kotimaassani.
Olen kuitenkin huomannut, että inhoan sosiaalista kanssakäymistä. Siinä ei ole lainkaan vilpittömyyttä, vaan kaikilla ihmisillä on itsekkäitä taka-ajatuksia.Jos joku pääsee lähelleni, analysosoin hänet mielessäni palasiksi ja korostan hänen "vikojaan"Minkäänlaisia nimi tai syntymäpäiviä en luonnollisestikaan pidä, en katso niissä olevan mitään juhlittavaa. En osaa teeskennellä, enkä varsinkaan halua sitä. Jos solmin uuden ihmissuhteen, alkaa tämä ystävä kuitenkin käyttää minua hyväkseen. Lähipiirini luulee, että kärsin tilanteestani. Katin kontit, kun puhelin joskus soi, ärjäisen ensimmäiseksi kun oletan soittajan myyjäksi. Ellei vedän äkkiä takaisin. Mulla on vaan yksi neuvo. Älkää alkako pelaamaan noiden lääkkeiden kanssa. Sehän on nähty ja koettu itsekin ettei nuo ns. SRI-lääkkeet/masennusläkkeet ja muu moska ketään paranna. Itse lihoin 50kg, eri lääkkeiden ansiosta, lisää vaan kokoajan määrättiin, ja sitten vasta hoksattiin alkaa jarruttamaan kun painoa oli tullut 50kiloa lisää. Minut pilattiin masennuslääkkeillä, olin ennen treenattu hyvännäköinen nuori nainen, ja musta tuli oksettava muhkuhärkä lääkkeiden ansiota. Mikä parasta, ne eivät vieneet ongelmia mihinkään, peittivät vain oireet joita olisi lähtenyt kilpirauhasenvajaatoiminnan hoidolla. Sitten kun kaikki lääkkeet pudotettiin, olo oli vielä hirveämpi ja oireet raskaammat.
Mun sanoma on se että lääkkeet peittävät oireet, eivät poista ongelmaa - päinvastoin, ne voivat jopa lisätä niitä. VOIMIA KAIKILLE, Täällä kanssa yksi joka kuuluu joukkoonne, työkyvyttömyyseläke myönnettiin juuri tänään. Huoh.
Koulu/työelämässä olen ollut viimeksi 8 vuotta sitten.- yksvaann
Inhoan sitä kun pitää katsella silmiin ja esittää kuuntelevansa tai sitten kun pitää ite yrittää selittää... En tykkää. Kumpa kaupoissa ois jo itsepalvelukassat, ei tarttis turhaan joutua myyjän kanssa tekemisiin. Miksei kaupoissa ole niitä vaikka kirjastoissa on? Ennen pidin sentään lapsista. Nyt en tykkää niistäkään. Lapset on ärsyttäviä toljottajia ja lapsellisia, uskoo vanhempiensa valheita. Tarvitsen työkyvyttömyyseläkkeen.
- Anonyymi
Mua ahistaa sosiaaliset tilanteet varsinkin mun äänen takia se on vaan niin hirveä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miehille kysymys
Onko näin, että jos miestä kiinnostaa tarpeeksi niin hän kyllä ottaa vaikka riskin pakeista ja osoittaa sen kiinnostukse1363925- 851925
Olen tosi outo....
Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap151801Haluaisin jo
Myöntää nämä tunteet sinulle face to face. En uskalla vain nolata itseäni enää. Enkä pysty elämäänkin näiden kanssa jos541422Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi531400Ylen uutiset Haapaveden yt:stä.
Olipas kamalaa luettavaa kaupungin irtisanomisista. Työttömiä lisää 10 tai enempikin( Mieluskylän opettajat). Muuttavat1311337VENÄJÄ muuttanut tänään ydinasetroktiinia
Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi tiistaina päivitetyn ydinasedoktriinin, kertoo uutistoimisto Reuters. Sen mu981292- 701176
- 691043
Hommaatko kinkkua jouluksi?
Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k1141033