Kuinka kauan kestää helluntailaisten kastekoulutus ja onko se tosiaan parannuksenkaste koulutusta ?
Unohdettu parannuksen kaste
693
1234
Vastaukset
- Anonyymi00001
Helluntailaiset ja muut lahkolaiset jättää Johanneksen lauseen ja ajatuksen kesken.
Johannes sanoo että se parannuksen kaste tehdään syntien anteeksisaamiseksi.
Parannus/kääntymys ennen kastetta tarkoittaaa syntien tunnustamista kasteen saamisen perusteeksi. Sitä helluntailaiset eikä muut Jenkkilahkot tunnusta julista eikä tunnusta ollenkaan kasteen saamiseksi.
Matt.7
5 Silloin vaelsi hänen tykönsä Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö,
6 ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa KUN HE TUNNUSTIVAT SYNTINSÄ.
Ei ihminen omilla hyvillä teoillaan ja parannuksen teoillaan voi itseään pelastaa eikä syntejään poistaa, eikä perisynnin kirousta hengellistä kuolemaan muuksi muuttaa.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.- Anonyymi00002
Apt.2:38
Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta SYNTINNE annettaisiin anteeksi. SILLOIN te saatte lahjaksi PYHÄN HENGEN.
"Sillä teille ja teidän LAPSILLE tämä lupaus on annettu." (tästä sukupolvesta)
Jeesuksen paluuta odotettiin sen sukupolven aikana. Mistään tulevien sukupolvien pelastuksesta ei vielä osattu murehtia siihen aikaan.
Apt.16:33
Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti. - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Apt.2:38
Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta SYNTINNE annettaisiin anteeksi. SILLOIN te saatte lahjaksi PYHÄN HENGEN.
"Sillä teille ja teidän LAPSILLE tämä lupaus on annettu." (tästä sukupolvesta)
Jeesuksen paluuta odotettiin sen sukupolven aikana. Mistään tulevien sukupolvien pelastuksesta ei vielä osattu murehtia siihen aikaan.
Apt.16:33
Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.Kasteella oli kova kiire, ei jääty odottelemaan parempia aikoja. Helluntaina kastettiin yhden päivän aikana 3000 Juutalaista miestä pelastukseen. He menivät kiiruusti koteihinsa ja hoitivat muiden perheenjäsenten kastamisen, kuten heitä oli kehotettu tekemään.
- Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Kasteella oli kova kiire, ei jääty odottelemaan parempia aikoja. Helluntaina kastettiin yhden päivän aikana 3000 Juutalaista miestä pelastukseen. He menivät kiiruusti koteihinsa ja hoitivat muiden perheenjäsenten kastamisen, kuten heitä oli kehotettu tekemään.
Helluntaina kukaan ei edes horjahdellut tai kaatuillut maahan, eikä puhunut sekavia molotuksia "glossolaliaa", eikä ryöminyt hurmoshenkien vallassa penkkien välissä lattialla etsimässä sitä Jeesusta.
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Helluntaina kukaan ei edes horjahdellut tai kaatuillut maahan, eikä puhunut sekavia molotuksia "glossolaliaa", eikä ryöminyt hurmoshenkien vallassa penkkien välissä lattialla etsimässä sitä Jeesusta.
Toronttoherätyksessä porukka ryömi lattialla hurmospäisään ja suusta saattoi tulla jopa eläinten äänillä karjahtelua.
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Toronttoherätyksessä porukka ryömi lattialla hurmospäisään ja suusta saattoi tulla jopa eläinten äänillä karjahtelua.
2.Kor.11
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen. - Anonyymi00437
Anonyymi00006 kirjoitti:
2.Kor.11
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.Tuo kuvaa noitaa
- Anonyymi00438

- Anonyymi00439

- Anonyymi00440

- Anonyymi00441

- Anonyymi00442

- Anonyymi00443

- Anonyymi00444

- Anonyymi00445

- Anonyymi00446

- Anonyymi00447

- Anonyymi00448

- Anonyymi00449

- Anonyymi00450

- Anonyymi00451

- Anonyymi00452

- Anonyymi00453

- Anonyymi00454

- Anonyymi00455

- Anonyymi00456

- Anonyymi00457

- Anonyymi00458

- Anonyymi00459

- Anonyymi00460

- Anonyymi00461

- Anonyymi00462

- Anonyymi00463

- Anonyymi00464

- Anonyymi00465

- Anonyymi00466

- Anonyymi00467

- Anonyymi00468

- Anonyymi00469

- Anonyymi00470

- Anonyymi00471

- Anonyymi00472

- Anonyymi00473

- Anonyymi00474

- Anonyymi00475

- Anonyymi00476

- Anonyymi00477

- Anonyymi00478

- Anonyymi00479

- Anonyymi00480

- Anonyymi00481

- Anonyymi00482

- Anonyymi00483

- Anonyymi00484

- Anonyymi00485

- Anonyymi00486

- Anonyymi00487

- Anonyymi00488

- Anonyymi00489

- Anonyymi00490

- Anonyymi00491

- Anonyymi00492

- Anonyymi00493

- Anonyymi00494

- Anonyymi00495

- Anonyymi00496

- Anonyymi00497

- Anonyymi00498

- Anonyymi00499

- Anonyymi00500

- Anonyymi00501

- Anonyymi00502

- Anonyymi00503

- Anonyymi00504

- Anonyymi00505

- Anonyymi00506

- Anonyymi00507

- Anonyymi00508

- Anonyymi00509

- Anonyymi00510

- Anonyymi00511

- Anonyymi00512

- Anonyymi00513

- Anonyymi00514

- Anonyymi00515

- Anonyymi00516

- Anonyymi00517

- Anonyymi00518

- Anonyymi00519

- Anonyymi00520

- Anonyymi00521

- Anonyymi00522

- Anonyymi00523

- Anonyymi00524

- Anonyymi00525

- Anonyymi00526

- Anonyymi00527

- Anonyymi00528

- Anonyymi00529

- Anonyymi00530

- Anonyymi00531

- Anonyymi00532

- Anonyymi00533

- Anonyymi00534

- Anonyymi00535

- Anonyymi00536

- Anonyymi00537

- Anonyymi00538

- Anonyymi00539

- Anonyymi00540

- Anonyymi00541

- Anonyymi00542

- Anonyymi00543

- Anonyymi00544

- Anonyymi00545

- Anonyymi00546

- Anonyymi00547

- Anonyymi00548

- Anonyymi00549

- Anonyymi00550

- Anonyymi00551

- Anonyymi00552

- Anonyymi00553

- Anonyymi00554

- Anonyymi00555

- Anonyymi00556

- Anonyymi00557

- Anonyymi00558

- Anonyymi00559

- Anonyymi00560

- Anonyymi00561

- Anonyymi00562

- Anonyymi00563

- Anonyymi00564

- Anonyymi00565

- Anonyymi00566

- Anonyymi00567

- Anonyymi00568

- Anonyymi00569

- Anonyymi00570

- Anonyymi00571

- Anonyymi00572

- Anonyymi00573

- Anonyymi00574

- Anonyymi00575

- Anonyymi00576

- Anonyymi00577

- Anonyymi00578

- Anonyymi00579

- Anonyymi00580

- Anonyymi00581

- Anonyymi00582

- Anonyymi00583

- Anonyymi00584

- Anonyymi00585

- Anonyymi00586

- Anonyymi00587

- Anonyymi00588

- Anonyymi00589

- Anonyymi00590

- Anonyymi00591

- Anonyymi00592

- Anonyymi00593

- Anonyymi00594

- Anonyymi00595

- Anonyymi00596

- Anonyymi00597

- Anonyymi00598

- Anonyymi00599

- Anonyymi00600

- Anonyymi00601

- Anonyymi00602

- Anonyymi00603

- Anonyymi00604

- Anonyymi00605

- Anonyymi00606

- Anonyymi00607
Tuo kohta ärsyttää ukastajia
- Anonyymi00608
Tuo kohta ärsyttää ukastajiaTuo kohta ärsyttää ukastajia
- Anonyymi00007
Jordan on tietenkin iso joki, jossa menee paljon vettä.
Jordanilla kasteita tehtiin kuitenkin turvallisesti joen matalassa ylityspaikassa, missä joki voitiin ylittää kävellen molempiin suuntiin. Ihmisiä tuli suurin joukoin kävellen joen toiselta puolelta katsomaan Johanneksen kastetoimintaa. Jordanissa oli monta matalaa joen ylityspaikkaa, joita kutsuttiin kahluupaikoiksi.
Vanhimmat säilyneet argeologiset piirrkokset kuvaavat Jeesuksen kastetta Jordanilla.
Jeesus ja Johannes seisovat matalassa vedessä. Jeesus on kumartuneena eteenpäin, kun Johannes valaa käsistään vettä hänen päänsä päälle.
Pyhä Henki tuli Jeesuksen pään päälle.
Kasteessa Jeesus kruunattiin Ylipapin virkaan ja Jumalan ääni kuului taivaasta kun Jumala julisti tunnusti isyytensä.
Kasteessa Jumala tunnustaa isyytensä.
Hepr. 1:5
Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?- Anonyymi00008
Jordanilla kasteessa Jeesus Kruunattiin ylipapin virkaan.
Hepr. 5:5
Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";
- Anonyymi00009
Joutilaat tyhjäntoimittajat näkyy käyneen sotkemassa paikkoja ihan Helsingin vapputyyliin !
Sielunvihollinen on ahkera ja hyvin kouluttanut palvelijansakin!
Eihän siinä enää omin käsin elantotyöhön jouda niin $# - Anonyymi00011
Seinäjoella veljet meni ylistyskokouksen jälkeen paikalliseen karaokebaariin jatkamaan ylistystään.
Ei aikaakaan, kun koko kaupunki joutui herätyksen tilaan.
Pyssyt paukkui ja piipaa-autot meni edestakaisin.- Anonyymi00012
No voi sentään !
Sekö vei työkyvyn ja tuli masennus ynnä luukun asiakkuus !@#$% - Anonyymi00024
Anonyymi00012 kirjoitti:
No voi sentään !
Sekö vei työkyvyn ja tuli masennus ynnä luukun asiakkuus !@#$%Vaari märisee jälleen
- Anonyymi00044
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00045
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00046
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00047
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00048
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00049
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00050
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00051
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00052
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00053
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00054
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00055
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00056
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00057
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00058
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00059
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00060
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00061
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00062
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00063
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00064
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00065
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00066
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00067
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00068
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00069
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00070
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00071
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00072
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00073
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00074
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00075
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00076
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00077
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00078
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00079
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00080
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00081
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00082
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00083
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00084
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00085
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00086
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00087
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00088
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00089
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00090
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00091
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00092
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00093
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00094
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00095
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00096
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00097
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00098
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00099
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00100
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00101
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00102
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00103
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00104
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00105
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00106
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00107
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00108
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00109
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00110
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00111
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00112
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00113
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00114
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00115
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00116
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00117
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00118
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00119
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00120
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00121
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00122
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00123
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00124
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00125
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00126
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00127
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00128
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00129
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00130
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00131
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00132
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00133
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00134
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00135
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00136
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00137
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00138
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00139
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00140
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00141
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00142
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00143
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00144
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00145
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00146
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00147
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00148
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00149
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00150
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00151
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00152
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00153
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00154
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00155
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00156
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00157
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00158
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00159
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00160
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00161
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00162
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00163
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00164
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00165
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00166
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00167
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00168
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00169
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00170
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00171
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00172
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00173
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00174
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00175
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00176
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00177
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00178
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00179
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00180
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00181
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00182
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00183
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00184
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00185
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00186
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00187
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00188
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00189
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00190
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00191
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00192
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00193
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00194
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00195
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00196
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00197
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00198
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00199
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00200
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00201
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00202
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00203
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00204
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00205
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00206
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00207
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00208
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00209
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00210
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00211
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00212
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00213
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00214
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00215
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00216
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00217
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00218
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00219
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00220
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00221
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00222
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00223
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00224
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00225
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00226
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00227
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00228
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00229
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00230
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00231
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00232
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00233
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00234
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00235
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00236
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00237
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00238
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00239
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00240
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00241
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00242
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00243
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00244
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00245
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00246
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00247
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00248
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00249
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00250
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00251
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00252
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00253
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00254
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00255
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00256
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00257
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00258
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00259
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00260
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00261
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00262
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00263
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00264
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00265
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00266
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00267
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00268
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00269
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00270
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00271
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00272
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00273
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00274
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00275
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00276
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00277
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00278
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00279
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00280
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00281
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00282
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00283
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00284
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00285
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00286
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00287
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00288
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00289
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00290
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00291
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00292
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00293
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00294
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00295
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00296
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00297
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00298
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00299
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00300
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00301
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00302
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00303
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00304
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00305
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00306
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00307
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00308
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00309
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00310
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00311
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00312
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00313
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00314
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00315
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00316
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00317
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00318
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00319
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00320
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00321
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00322
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00323
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00324
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00325
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00326
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00327
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00328
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00329
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00330
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00331
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00332
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00333
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00334
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00335
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00336
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00337
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00338
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00339
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00340
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00341
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00342
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00343
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00344
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00345
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00346
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00347
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00348
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00349
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00350
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00351
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00352
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00353
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00354
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00357
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00358
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00359
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00360
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00361
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00362
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00363
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00364
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00365
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00366
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00367
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00368
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00369
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00370
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00371
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00372
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00373
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00374
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00375
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00376
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00377
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00378
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00379
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00380
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00381
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00382
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00383
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00384
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00385
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00386
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00387
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00388
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00389
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00390
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00391
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00392
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00393
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00394
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00395
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00396
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00397
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00398
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00399
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00400
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00401
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00402
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00403
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00404
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00405
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00406
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00407
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00408
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00409
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00410
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00411
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00412
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00413
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00414
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00415
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00416
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00417
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00418
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00419
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00420
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00421
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00422
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00423
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00424
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00425
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00426
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00427
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00428
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00429
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00430
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00431
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00432
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00433
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00434
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00435
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00436
Anonyymi00024 kirjoitti:
Vaari märisee jälleen
se tekee sitä aina
- Anonyymi00635
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00636
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00637
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00638
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00639
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00640
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00641
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00642
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00643
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00644
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00645
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00646
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00647
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00648
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00649
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00650
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00651
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00652
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00653
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00654
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00655
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00656
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00657
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00658
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00659
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00660
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00661
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00662
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00663
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00664
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00665
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00666
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00667
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00668
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00669
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00670
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00671
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00672
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00673
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00674
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00675
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00676
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00677
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00678
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00679
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00680
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00681
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00682
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00683
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00684
Anonyymi00060 kirjoitti:
se tekee sitä aina
Sanoit sen jo
- Anonyymi00724
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00725
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00726
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00727
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00728
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00729
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00730
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00731
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00732
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00733
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00734
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00735
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00736
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00737
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00738
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00739
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00740
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00741
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00742
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00743
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00744
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00745
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00746
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00747
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00748
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00749
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00750
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00751
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00752
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00753
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00754
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00755
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00756
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00757
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsiälä toista itseäsi
- Anonyymi00758
Anonyymi00226 kirjoitti:
se tekee sitä aina
älä toista itseäsi
- Anonyymi00013
Luterilaiset sumuttavat kaiken aikaa helluntailaisia ja muita Jeesuksen seuraajia silmille. Jos ja kun luterilaiset puhuvat armosta, niin kyse ei olekaan, niin kuin helluntailaiset olettavat Jumalan armosta Kristuksessa, vaan luterilaisten puheet armosta tarkoittaa kasteen armoa. Samoin luterilaisten puheet sydämen uskosta tarkoittaa kasteen kautta saatua uskoa, vaikka Sana ilmoittaa kuulemisen kautta tulevan uskon. Mihin tähän johtaakaan, sinisilmäisten helluntailaisten yhteistyö pöyhkeiden luterilaisten kanssa?
- Anonyymi00015
Ei ole erikseen kasteen armoa vaan on vain Jumalan armo joka näkyy niin uskossa, uudestisyntymisessä, kasteessa, kuin Pyhässä Hengessäkin.
- Anonyymi00685
Anonyymi00015 kirjoitti:
Ei ole erikseen kasteen armoa vaan on vain Jumalan armo joka näkyy niin uskossa, uudestisyntymisessä, kasteessa, kuin Pyhässä Hengessäkin.
Tosin oikeassa olet veliseni!
- Anonyymi00016
Eihän sen suurempaa armoa ole olemassakaan, kun Jumala pelastaa kasteessa syntisen ihmisen ikuiseen elämään, pesemällä synnit pois, mukaan lukien perisynnin kirouksen ja antaa ihmiselle Pyhän uskon Hengen lahjan sinetiksi kuulumisesta uuden liiton jäseneksi.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.- Anonyymi00018
Olet siis saastainen kirkkosi päälaenkastelusakramentista huoliomatta. Saastaiset eivät astu Taivaan porteita sisälle. Eikä yksikään saastainen kuulu Jumalan valtakuntaan.
Siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. - Anonyymi00021
Kuinka sitten toinen ristillä riippunut ryöväri pelastui, vaikka ei saanut kastetta?
- Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Kuinka sitten toinen ristillä riippunut ryöväri pelastui, vaikka ei saanut kastetta?
Koska Jeesus lupasi
- Anonyymi00029
Anonyymi00021 kirjoitti:
Kuinka sitten toinen ristillä riippunut ryöväri pelastui, vaikka ei saanut kastetta?
Kaste ei pelasta, vaan kääntymällä entisestä elämästä ja alettava elämään Jeesuksen Kristuksen yhteydessä. Jeesus on jo maksanut hyvityksen epäonnistumisistamme ja tarjoaa meille mahdollisuuden muuttaa oma elämämme Häneen turvautumalla ja uskomalla Häntä. Kasteessa ihminen julistaa vanhan itsekään luontonsa hautaamista ja uuden elämänsä alkaneeksi Kristuksen yhteydessä.
Tämä on meidän itse vapaaehtoisesti päätettävä alkaako Jeesuksen opetuslapseksi.
- Anonyymi00019
Kasteen armo on kirkon jäsenilleen sakramenttien voimalla tuottamaa maksullista armoa. Sen sijaan Jumala armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille.
- Anonyymi00020
Jumalan armoa ei jaella eikä anneta sakramentien avulla eikä minkäänlaisessa kasteessa, vaan niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
- Anonyymi00023
Anonyymi00020 kirjoitti:
Jumalan armoa ei jaella eikä anneta sakramentien avulla eikä minkäänlaisessa kasteessa, vaan niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
Armo kuuluu kasteeseen, uskoon, uudestisyntymisen ja pyhään henkeen
Yksi ja sama armo Kristuksen työn kautta - Anonyymi00025
Anonyymi00023 kirjoitti:
Armo kuuluu kasteeseen, uskoon, uudestisyntymisen ja pyhään henkeen
Yksi ja sama armo Kristuksen työn kauttaKyllä, armo on lahja Kristuksessa
- Anonyymi00026
Anonyymi00023 kirjoitti:
Armo kuuluu kasteeseen, uskoon, uudestisyntymisen ja pyhään henkeen
Yksi ja sama armo Kristuksen työn kauttaSana ei puhu sanaakan päälaenkastelun kautta saatavasta armosta!
- Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Sana ei puhu sanaakan päälaenkastelun kautta saatavasta armosta!
Sana puhuu armosta ja liittää sen myös kasteeseen.
Pää kastelusta puhuvat vain uudestikastajat - Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Sana puhuu armosta ja liittää sen myös kasteeseen.
Pää kastelusta puhuvat vain uudestikastajatPäänkastelusta puhuvat luterislaiset: Kastekaavassa sanotaan: "Kasteessa pappi kastelee lapsen pään kolme kertaa vedellä"
Valehtelet, Sana ei liitä kastetta ja armoa. - Anonyymi00031
Anonyymi00028 kirjoitti:
Päänkastelusta puhuvat luterislaiset: Kastekaavassa sanotaan: "Kasteessa pappi kastelee lapsen pään kolme kertaa vedellä"
Valehtelet, Sana ei liitä kastetta ja armoa.Luterilaiset eivät käytä tuollaista termiä Raamattu liittää kasteeseen Kristuksen työn ja sitä kautta armon
- Anonyymi00623
Anonyymi00031 kirjoitti:
Luterilaiset eivät käytä tuollaista termiä Raamattu liittää kasteeseen Kristuksen työn ja sitä kautta armon
Tiivistit asian hyvin
- Anonyymi00030
Kukaan ihminen ei voi toisen puolesta pyytää kastetta, eikä päättää elämästä Jeesuksen yhteydessä. Uudestisyntyminen on aina Jumalan teko jossa ihminen alkaa kasvamaan todellisessa pyhityksessä Jeesuksen Kristuksen yhteydessä.
Mitkään toisten ihmisten tekemät rituaalit ei uudestisynnytä. Uudestisyntyminen tapahtuu vain Jeesuksen Kistuksen sovituksen vastaanottaminen meidän sydämessä.- Anonyymi00032
Kaste ei ole ihmisen tekemä rituaali
- Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
Kaste ei ole ihmisen tekemä rituaali
"Sana puhuu armosta ja liittää sen myös kasteeseen."?????
Raamattu ei puhu mitään kasteen armosta, mutta lut kirkko puhuu.
Raamatun mukaan Jumalan armoa ei pappi eikä kukaan muukaan voi antaa lapselle. Armo on otettava vastaan HENKILÖKOHTAISESTI:
2. Kor 6
"Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi".
Veden avulla annettu armo on turhaa. - Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
"Sana puhuu armosta ja liittää sen myös kasteeseen."?????
Raamattu ei puhu mitään kasteen armosta, mutta lut kirkko puhuu.
Raamatun mukaan Jumalan armoa ei pappi eikä kukaan muukaan voi antaa lapselle. Armo on otettava vastaan HENKILÖKOHTAISESTI:
2. Kor 6
"Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi".
Veden avulla annettu armo on turhaa.Raamattu puhuu armosta ja liittää sen myös kasteeseen. Siinä ei auta uudestikastaja-inttäjäeksyttäjä näin raamatussa noidan kitinä
- Anonyymi00035
Anonyymi00033 kirjoitti:
"Sana puhuu armosta ja liittää sen myös kasteeseen."?????
Raamattu ei puhu mitään kasteen armosta, mutta lut kirkko puhuu.
Raamatun mukaan Jumalan armoa ei pappi eikä kukaan muukaan voi antaa lapselle. Armo on otettava vastaan HENKILÖKOHTAISESTI:
2. Kor 6
"Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi".
Veden avulla annettu armo on turhaa.Ei armoa kukaan muu anna kuin Jumala itse. Kristuksen kuoleman osallisuus saadaan kasteessa ja uskolla tuo lahja otetaan vastaan
- Anonyymi00036
Anonyymi00033 kirjoitti:
"Sana puhuu armosta ja liittää sen myös kasteeseen."?????
Raamattu ei puhu mitään kasteen armosta, mutta lut kirkko puhuu.
Raamatun mukaan Jumalan armoa ei pappi eikä kukaan muukaan voi antaa lapselle. Armo on otettava vastaan HENKILÖKOHTAISESTI:
2. Kor 6
"Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi".
Veden avulla annettu armo on turhaa.Hahahahaha "veden avulla annettu armo"???
Ei tuo satanistinoita näe muuta kuin veden. Kasteen sisältö ei ole vesi vaan Kristuksen veri!!! Ja siinä on armo! - Anonyymi00037
Anonyymi00036 kirjoitti:
Hahahahaha "veden avulla annettu armo"???
Ei tuo satanistinoita näe muuta kuin veden. Kasteen sisältö ei ole vesi vaan Kristuksen veri!!! Ja siinä on armo!Iltasanomista näkee vauvakasteen tehon !
Mitä vielä puuttuu täyshulluudesta.
Jolla on pienikin rusina pipon alla, sen pitäis riittää silmien avautumiseen.
No ainakin 50000 tuhatta raottaa ainakin vähän. - Anonyymi00038
Anonyymi00035 kirjoitti:
Ei armoa kukaan muu anna kuin Jumala itse. Kristuksen kuoleman osallisuus saadaan kasteessa ja uskolla tuo lahja otetaan vastaan
Siinä se on kolmen tipan oppi taas tarjolla !
Ilman kaivinkonettakin pääsee näköjään syvälle. - Anonyymi00039
Anonyymi00032 kirjoitti:
Kaste ei ole ihmisen tekemä rituaali
Siis turhaan tilaatte papin ja kummit kello kahdeksi !
- Anonyymi00040
Anonyymi00037 kirjoitti:
Iltasanomista näkee vauvakasteen tehon !
Mitä vielä puuttuu täyshulluudesta.
Jolla on pienikin rusina pipon alla, sen pitäis riittää silmien avautumiseen.
No ainakin 50000 tuhatta raottaa ainakin vähän.Pedokääkkä vinkuu vaaveista
Iltasanomista se lukee, ei Raamatusta! - Anonyymi00041
Anonyymi00038 kirjoitti:
Siinä se on kolmen tipan oppi taas tarjolla !
Ilman kaivinkonettakin pääsee näköjään syvälle.Ei tuo rippilastennussija tajua muuta kuin kolmea tippaaa
¨mene juomaan sinne viinakauppaasi - Anonyymi00042
Anonyymi00039 kirjoitti:
Siis turhaan tilaatte papin ja kummit kello kahdeksi !
Kasteessa on aina kastaja, oliko uusi asia?
- Anonyymi00355
Anonyymi00042 kirjoitti:
Kasteessa on aina kastaja, oliko uusi asia?
oli se vaarille
- Anonyymi00356
Anonyymi00040 kirjoitti:
Pedokääkkä vinkuu vaaveista
Iltasanomista se lukee, ei Raamatusta!Ukastajat lukee Iltasanomia, ei Raamattua!!!
- Anonyymi00622
Menkää uudestikastajan vinkumaan muualle. Jos luette Raamtun sijaan iltasanomia niin pihalla olette vesijuttuinenne!
- Anonyymi00723
Eritoten se demoninen noita joka tunnetaan täällä nimellä uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa
Ketjusta on poistettu 65 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831279
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?49690Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t248594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 52552
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550