Isäni kuoltua 10 vuotta sitten perukirjaa tehtäessä kävi ilmi, että vanhempani olivat tehneet hallintaoikeustestamentin. Mihin tämä hallintaoikeus oikeuttaa esim. koskien tileillä olevia varoja tai puun myynnistä saatavia tuottoja ?
hallintaoikeus
unohtanut
51066
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hallintaoikeustestamentti oikeuttaa samaan kotiin tiliotteen rahoista ja ihailemaan tätä tiliotetta. Puun myynnistä saatavia tuottojakin saa ihailla kaukaa, mutta ei koskea.
Asia ei ihan tarkalleen ottaen niin kuin edellä on selitetty. Hallintaoikeuden luonteeseen kuuluu se että hallintaoikeuden omistaja saa nauttia (eli pitää omanaan) omaisuuden tuoton ja käyttää omaisuuta, mutta ei myydä tai pantata sitä.
Asunnon ollessa kyseessa hallintaoikeus on selvä eli hallintaoikeuden haltija saa asua tai vuokrata taloa (ja pitää vuokratuotot)
Metsän ja rahojen kohdalla hallintaoikeus on ongelmallisempi sillä rahat on tarkoitettu käytettäväksi ja metsä myytäväksi. Tätä ei kuitenkaan omaisuuden haltija saa tehdä.
Mutta omaisuuden haltija saa pitää itsellään omaisuuden tuoton. Eli jos ihan tarkkoja ollaan niin pannkitalletusten ollessa kyseessä hän saa pitää (ja käyttää mielensä mukaan) talletusten koron joka tosin nykyään ei ole kovin suuri ilo.
Metsän kohdalla taasen periaatteessa hallintaoikeuden haltija saa myydä (ja pitää rahat) metsän vuotuisen kasvun. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että vuosittain saa myydä senverran metsää (kuutioina) kuin laskennallisesti ko. metsä on vuodessa kasvanut (kuutioina). Ja tietysti tätä vuotuista kasvua saa ynnätä vuosittain niin että jos ei kymmenenä hallintaoikeuden vuotena hakata metsää niin sitten saa hakata 10 vuoden kasvun verran metsää.
Onko asia todellakin näin puukaupoissa? Äitini kuoltua isäni on hallintaoikeustestamentin turvin laittanut metsää sileäksi 2 vuoden aikana 10 vuoden metsäsuunnitelman verran, joka on moninkertaisesti puun vuotuisen kasvun.
Eli onko sinulla mahdollisesti linkki johonkin lakipykälään?
Asia on juuri niin kuin Maanmittari on edellä metsän tuoton osalta selvittänyt. Perintökaaren 12 luku määrittelee hallinta- ja käyttöoikeuden.
Olisiko niin, että tilasta osa (1/2 ?) on isän omistama, joten isä tältä osin olisi käyttänyt omistajan oikeutta puuta myydessään?