Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

miehen yllätys

Olen 30 vuotias nainen. Mieheni on 35 vuotias ja olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta. Emme ole koskaan harrastaneet kimppakivaa tai mitään vastaavaa. Eräänä iltana tulin kotiin töistä myöhään ja huomasin heti että lapsi oli laitettu hoitoon. Mieheni haki minut eteisestä ja kuljetti makuuhuoneeseen. Hän sanoi minulle että hänellä on yllätys josta en saisi suuttua. Menimme makuuhuoneeseen ja olin aivan järkyttynyt kun sängyllämme makasi noin 25 vuotias nainen alastomana. Kädet oli sidottu vatsan päälle ja hän makasi kasvot ylöspäin silmät suljettuna. Kysyin mitä hemmettiä, kun mieheni alkoi avata paitaani ja veti housuni pois. "kulta nyt mä totetutan sellaisen fantasian jonka olen aina halunnut toteuttaa. Olin ilman alushousuja kun mieheni käski minun istuutua naisen naamalle. "nyt sä kulta nussit tuota huoraa suuhun." Mitä kiljaisin? Mitä tää nyt on, kysyin paiikissa. Mieheni ohjasi minut hajareisin naisen suun eteen. "en ole suihkussakaan käynyt yritin vastustella. Mieheni sanoi: nyt nautit tälle huoralle on maksettu tuntuva korvaus siitä mitä hän tekee. Mieheni työnsi minut istumaan naisen kasvoille. "ala nuolla huora" Kuulöin mieheni käskevän. Tunsin naisen kielen uppoavan varovaisesti pilluuni. "oih." Mieheni oli riisunut housunsa ja runkkasi kyrpäänsä katsoen tarkkaan ilmeitäni. Mieheni avasi suunsa" Nyt sä kulta nussit sitä suuta ihan tunteella!" Aloin nylkyttää itseäni naisen suuta vasten. Nainen kakisteli vähän mutta minä jatkoin. Voi kuinka hyvältä se tuntuikaan. Pilluni mehut kastelivat vieraan anisen naaman. Runkkasin itseäni jo rajusti naisen suuta vasten ja sain aivan uskomattoman orgasmin. Mieheni laukesi naisen kasvoille. Olin hämmentynyt ja häpeissäni.
612716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

noniin

Äänestä

kateelllinen olen , äijälläs on luonnetta

Äänestä

Mitä ihmeellistä tossa nt on jos äijä melkein pakottaa vaimonsa moiseen, mie en suostuisi moiseen, naisena voisin saada vaikka mitä tauteta toiselta naiselta.

Äänestä

Voi kun munkin mieheni tekisi noin.

Äänestä

yäk jos mies pakottaa noin...kyl mä tykkään olla naisen kans mut mun ehdoilla...toi on törkeetä hyväks käyttöä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaimohäpeissään kirjoitti:

Olen 30 vuotias nainen. Mieheni on 35 vuotias ja olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta. Emme ole koskaan harrastaneet kimppakivaa tai mitään vastaavaa. Eräänä iltana tulin kotiin töistä myöhään ja huomasin heti että lapsi oli laitettu hoitoon. Mieheni haki minut eteisestä ja kuljetti makuuhuoneeseen. Hän sanoi minulle että hänellä on yllätys josta en saisi suuttua. Menimme makuuhuoneeseen ja olin aivan järkyttynyt kun sängyllämme makasi noin 25 vuotias nainen alastomana. Kädet oli sidottu vatsan päälle ja hän makasi kasvot ylöspäin silmät suljettuna. Kysyin mitä hemmettiä, kun mieheni alkoi avata paitaani ja veti housuni pois. "kulta nyt mä totetutan sellaisen fantasian jonka olen aina halunnut toteuttaa. Olin ilman alushousuja kun mieheni käski minun istuutua naisen naamalle. "nyt sä kulta nussit tuota huoraa suuhun." Mitä kiljaisin? Mitä tää nyt on, kysyin paiikissa. Mieheni ohjasi minut hajareisin naisen suun eteen. "en ole suihkussakaan käynyt yritin vastustella. Mieheni sanoi: nyt nautit tälle huoralle on maksettu tuntuva korvaus siitä mitä hän tekee. Mieheni työnsi minut istumaan naisen kasvoille. "ala nuolla huora" Kuulöin mieheni käskevän. Tunsin naisen kielen uppoavan varovaisesti pilluuni. "oih." Mieheni oli riisunut housunsa ja runkkasi kyrpäänsä katsoen tarkkaan ilmeitäni. Mieheni avasi suunsa" Nyt sä kulta nussit sitä suuta ihan tunteella!" Aloin nylkyttää itseäni naisen suuta vasten. Nainen kakisteli vähän mutta minä jatkoin. Voi kuinka hyvältä se tuntuikaan. Pilluni mehut kastelivat vieraan anisen naaman. Runkkasin itseäni jo rajusti naisen suuta vasten ja sain aivan uskomattoman orgasmin. Mieheni laukesi naisen kasvoille. Olin hämmentynyt ja häpeissäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu