Kertokaa

Olen osasta asioita samaa mieltä, mullakin on niitä turhan monimutkaisia kuvioita ollut.

Yksinkertaisuutta olen jo pitkään kaivannut suhteisiin.

Ihan kaikkea en allekirjoita. Lisäksi tietenkin on olemassa myös hienosti vuosikausia/vuosikymmeniä toimivia naissuhteita.

Mutta liikaa tuntuu olevan juuri kaikenmaailman mutkiakin, niinpä niin.

Joistakin ainakin mun käsittääkseni HYVISTÄ asioista on tehty joskus negatiivisia asioita, esimerkkeinä tiukka uskollisuus ja tunteet, ja sellaiset naiset saavat mut kyllä tuntemaan että heidän maailmankuvansa se on päälaellaan, ei minun.

Mutta aina silloin tällöin kaksi toisilleen sopivaakin ihmistä kohtaa. ;)

että osasyy on tämä aika jota eletään. Ihmistä etsitään vaikkei ole ensin löydetty itseäkään. Ei tiedetä mitä halutaan. Kokeillaan alkaen heti intiimistä päästä, vaikka naisen kokonaisvaltaisuus vaatisi sen, että ensin olisi henkisesti toisen kanssa sinut, olisi vahva tunne yhteenkuulumisesta ja turvallisesta hyvästä olosta lähellä toista. - Läheisyys on liian usein pelkistetty vain seksiksi, siksi vain sen varaan rakennettu yhteys ei pidemmän päälle pitkälle kanna.

Tämän saman olisi voinut kirjoittaa yleisemminkin: Miksi Kaikki suhteet tuntuvat kestävän vain hetken, miksi ihmiset ovat niin vaikeita, ja miksi parisuhteessa ei enää haluta tehdä töitä suhteen toimivuuden eteen?
Tuttavapiirissäni on sinänsä huvittava tilanne, että heterot ovat kaikki eronneita, ja pisimmän parisuhteen ylläpitäjinä ovat kaksi miestä, jotka ovat olleet yhdessä jo 17 vuotta. Hyvänä kakkosena tuleekin sitten ystävälepakkopariskunta, joiden suhde on kestänyt 12 vuotta. Muilla sitten on menossa joko avioerosta selviytymisvaihe tai upouuden suhteen aloitusjakso:-) Ja aivan liian paljon on sinkkuja, jotka eivät usko ikinä enää pariutuvansakaan -- tämä ei ole edes preferenssisidonnainen ilmiö.

Luin jonkin sosiologisen tutkimuksen (en kuollaksenikaan muista missä se oli, pitkä raportti ja tutkimus).
Siinä todettiin, että lyhimmät parisuhteet ovat kahden miehen välisiä. Toiseksi lyhimmät miehen ja naisen välisiä, ja pisimmät suhteet ovat kahden naisen välisiä.

Tutkimuksessa viitattiin miehen ja naisen luonne-eroihin, henkisyyden ja fyysisyyden painotuseroihin ja miesten ja naisten luontaisiin eroavaisuuksiin esimerkiksi kykeneväisyydessä uskollisuuteen yms.

Kahden naisen suhteen pituutta perusteltiin mm. sillä, että naiset usein pysyvät yhdessä, vaikka seksin harrastamiseen tulisi parin vuoden tauko. Hetero-ja homoparit taas eivät tutkimuksen mukaan tällaisessa tilanteessa osaa suhtautua tilenteeseen, ja usein eroavat.

Omassa kahdessa pitkässä suhteessani (edellinen kuusi vuotta, nykyinen seitsemisen vuotta eikä loppua näy) ei ole ollut kuvaamiasi ongelmia.
Ehkä siksi, että kummankaan kumppanin kanssa en ole varsinaisesti asunut virallisesti yhdessä. Nykyisen kultani kanssa olemme välillä sentään saaneet asustaa pidempäänkin epävirallisesti yhdessä:-) Minulla on sinänsä ollut onni myöten, että olen itsenäinen, riippumaton, omaa tilaa tarvitseva (mutta myös ylikiltti:-), ja olen onnistunut löytämään samanlaisia oman tiensä kulkijoita. Edellinen suhde kaatui siihen, että tyttöni rakastui mieheen ja jäi miehelään pysyvästi.

Olen itse hassusti konservatiivi. Jos olisin nyt sinkku, olisin aika orpo. En hyväksy yhdenillanjuttuja, ja olen kamalan hankalasti rakastuva. Olisi edessä pitkä yksinäisyys:-)
Onneksi olen löytänyt tämän elämäni Naisen, isolla N:llä! Me olemme jo kalkkis-iässä, joten epävarmuuksia tai takertumisia ei tässä iässä enää harrasteta, riippuvaisuudesta puhumattakaan.

Naapurin nuoripari (hetskuja, veli ja hänen tyttönsä) sen sijaan viettivät ensimmäisen yhdessäasumisvuotensa juuri tuolla kuvailemallasi tavalla yltiösymbioottisesti toisilleen omistautuen.
Heille kun tuli sitten ensimmäinen kunnon kriisitappelu (tyttö paineli koirien kanssa kaatosateeseen ja uhkasi kävellä 10 km päähän vanhempiensa luo, ja kävelikin)...pidin sitten veljelleni pienen puhuttelun omien ystävien, harrastusten ja oman kaveripiirin ja oman tilan tarpeesta:-) Nyt naapurissa osataan välillä mennä omien ystävien kanssa ulos, käyvät yksinkin ilman toista kahvilla. Eivätkä riitele niin paljon.

Kaikenkaikkiaan mielestäni tämä koko parisuhdeongelmajuttu ei ole niinkään preferenssipainotteinen kuin ihan perusluonnekysymys. Meitä on niin moneen junaan. Osa on läheisriippuvaisia, osa sitoutumiskammoisia, osa jotain siltä väliltä.
Kaksi ihan samanlaista ei varmaan ole kovin hyvä asia, kuten ei myöskään kaksi ääripäätä.
Se on se kultainen, kultainen keskitie. Ja sen oppii vasta yhden epäonnisen parisuhteen jälkeen....

Mielestäni naiset eivät ole yleisesti ottaen (joitakin hormonaalisia oireyhtymiä lukuunottamatta) merkittävästi oikukkaampia, herkempiä, heikompia yms. kuin miehet, naisille vain sallitaan enemmän ja monivivahteisempaa tunteiden ilmaisua kuin miehille. Kyllä miehetkin takertuvat, ovat mustankipeitä, pehmoja jne. oman yksilöllisen ominaislaatunsa mukaisesti. Tunteita ilmaistaan aika pitkälti kasvatuksen ja roolimallien mukaisesti.

Lesbosuhteissa saattaa vallita vissinlaista tasapainottomuutta koettujen henkilökohtaisten vaikeuksien takia. Itsensä löytäminen on ollut usein tuskallista, yksinäistä, lähihistorian ja läheisten tuomitsemaa, on turvauduttu ehkä lääkkeisiin, alkoholiin ja huumekokeiluihin, ne ovat voineet jättää jälkensä, samoin hyväksikäytön ja hylkäämisten katkerat tunnot, epäilyt.

Takertumiset ovat jotakin sellaista, mistä itse pysyn mahdollisimman kaukana, en pysty käsittelemään sellaista lähestymistä. Mielestäni takertumisiin on jo sisäänrakennettuna epäonnistuminen. Kahden kohtuullisen itsenäisen ja sosiaalisen ihmisen kumppanuus toimii kestävämmällä pohjalla. Mutta toisaalta, onhan tärkeää, että meille kaikenlaisille löytyisi kumppaneita, oppirahat voivat tosin olla kovia.

..sen vaikeampia kuin ihmissuhteet yleensäkään.

Mutta suhteeseen tarvitaan sitä, että kummallakin osapuolella on tilaa suhteen rakentamiselle ja halua sitoutumiseen.

Kyky myöntää olevansa varsinainen noviisi ja siitä lähteä porhaltamaan yhteistä polkua.

Mutta jos toinen vähääkään epäröi, mielestäni sellainen ihminen kannattaa jättää alkumetreillä, niin välttyy monelta. Toisaalta epäilijöistäkin voi syntyä hyvä suhde.