Kannattaako euroopan rantalomakohteisiin viedä suomesta elintarvikkeita? Jos niin mitä suosittelisitte, ajattelin, että muutenhan eka päivänä joutuu heti ostamaan kaikenlaista ruokaa yms.
Matkalla
"Ensimmäistä kertaa"
121309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Älä ota Suomesta mukaan elintarvikkeita!
Yksi matkan suurimmista elämyksistä on syödä paikallista ruokaa!
Ja miten ensimmäinen päivä eroaa seuraavista päivistä ruuan suhteen? Et tunne vielä paikallista ruokakulttuuria tai ruokakauppoja? Entä sitten, ei ne niin erilaisia ole kuin Suomessa, kyllä joka kylästä löytyy ruokakauppa tai tori, josta voit valita ihan oman mielen mukaista syötävää.
Pääset lomatunnelmaankin samantien mukaan, kun haet ruuat paikallisesta kaupasta. Tai syöt paikallisessa ravintolasta.
Ruokien kantaminen Suomesta - vaikka vain yhdeksi päiväksi - on omien voimien, rahojen ja matkatavarakilojen suurta HAASKAUSTA!!! EI kannata!!!
lennoilla tarjotaan yleensä vain hyvin kevyt ateria, ja kokonaismatka-ajaksi kotiovelta hotellille tulee usein tosi monta tuntia, ja itse olen ainakin aina aivan nälkään nääntyneenä siinä vaiheessa kun pääsen laukkuineni hotelliin. Silloin ei välttämättä jaksaisi ihan heti rynnätä etsiskelemään ruokapaikkaa, vaan on tosi ihanaa jos laukussa on vähän evästä jota voi nauttia samalla kun asettautuu huoneeseen. Sitten voi ottaa vaikka päiväunet vielä ennen kuin lähtee seikkailemaan uuteen kohteeseen. Rento ja huoleton alku lomamatkalle siis. :)
Lisäksi olen havainnut että monesti muutenkin matkoilla saattaa ruokailuvälit vähän venyä, ja on ollut tosi kätevää jos matkassa on omenoita, ruisleipää tms helppoa ja säilyvää kuljetettavaa. On makuasia hankkiiko niitä paikan päältä vaiko täältä, mutta ainakin oma kokemukseni on että kaikissa turistikohteissa ei ole kunnon ruokakauppoja montaakaan/voivat olla kaukana hotellista. Ja itse en välitä käyttää kallista ja vähäistä loma-aikaa supermarkettien perässä juoksemiseen jos saan pienet eväät kätevästi mukaan naapuritalon siwasta. Mutta aina kun mahdollista kannattaa tietty suosia paikallisia herkkuja, etenkin siis kokonaisten aterioiden suhteen! Niitä ei valitettavasti vain aina ole tarjolla juuri silloin kun nälkä iskee. Tai sitten käy niin että on "ruokanälkä" eikä silloin juuri löydy muita kuin baareja ja jäätelökahviloita... Niissä tilanteissa palanen reissumiestä on aika pop, niin jaksaa vielä hyväntuulisena kiertää pari korttelia mukavan ravintolan toivossa. Noin ylipäänsä kannattaa muistaa että liian alhaiseksi päässyt verensokeri on helpoin tapa pilata lomatunnelma, siitä tulee ärtyneeksi ja kireäksi ja väsyneeksi ihan suotta.
palvattu lampaanlapa konttiin vain. Ja tietysti kauhavalainen. Sillä on mukava leikata lapaa pahimpaan nälkään Mallorcan puiston penkillä istuen ja hiekkarannan virtsantuoksua ihastellen.
Tätä neuvoa aion noudattaa, mutta eikö joku muu liha kelpaa? Siankinttu esimerkiksi?
Kiitos !!
Älä kuitenkaan vie islamilaisiin maihin.
niistä ruokavalikoimista vielä: siis mikä vain säilyvä herkku käy, ihan oman maun mukaan: näkkäri, hapankorppu, makeat ja suolaiset keksit, pähkinät, rusinat, kuivatut hedelmät, myslipatukat, suklaa, metwursti (säilyy ilman jääkaappiakin pari päivää), kaikenlaiset snacks-tuotteet, porkkanat, banaanit ja niin edelleen. Sit on kaikkia erilaisia vitamiinijuomia ja mehutetroja, mutta ne tietty painavat niin paljon että ainakaan kovin montaa ei kande ottaa kotoa asti. Oma suosikkini on ruisleipäpalat, rusinat ja omput, eivät mene miksikään vaikka joutuisivat vähän kolhituiksi kassissa, vievät nälän tehokkaasti, ja säilyvät viikonkin ajan ihan hyvin. Ja tietty aina käsimatkatavaroihin puolen litran vesipullo, se on tarpeeseen jo lennolla.
Hyvää matkaa sinulle!
Jos hotellisi on ns huoneistohotelli ota ihmeessä mukaan kahvipaketti. Harvassa paikassa saa suomalaista kahvia ja on kiva aamuisin keittää kunnon kahvit ennen päivän rientoihin menoa :)
Itse olen ottanut jopa vedenkeittimen joskus mukaan jos olen tiennyt että mitään keitto mahdollisuuksia ei ole :))
Itse otan matka evääksi aina hedelmiä niiden säilyvyydenkin takia. Jos olet matkakohteessa jo päivällä kerkii kivasti käydä hakemassa tarvikkeita. Jos vasta illalla tai yöllä on omat eväät ja juomat enemmän kuin tarpeellisia. Ilta ja yö lennoille pakkaan aina vielä purkin tonnikalaa ja näkkileipää mukaan.
Kannattaa ainakin varalle ottaa vielä kertakäyttö aterimia muutama mukaan varsinkin jos on pelkkä hotelli. Itse niitä käytän usein myös rannalla jos sinne mukaani evästä otan. Siinä se, et oikeastaan muuta tarvitse. Mukavaa lomaa sulle minne ikinä matkustatkaan :)
kassiin, jos jano yllättää. That's all.
Anteeksi vaan, mutta mua huvittaa hirveästi tämä kysymys :D En ole ikinä joutunut maailmankolkkaan, missä en olisi ruokaa saanut ja olen sentään fyysisesti aika hyvissä lihoissa ja läskeissä. Mielestäni on lomamatkan tuhlaamista raahata Suomesta ruokaa. Varmaankaan kirjoittaja joka puhua lampaanpotkasta ja ruisleivästä ei ollut tosissaan, vai...?
Ymmyrkäisenä,
Maisa
Itse tapaan asustella huoneistohotelleissa ja otan aina mukaan kahvipaketin keksipaketin(että on eka aamuna jotain mitä kastaa) ja pastapussin. Tosi kiva keitellä aamukaffeet ite, eikä tarvii heti lähtee jonnekin aamupalalle. Muut aamupalatarvikkeet hankin sitten paikallisista kaupoista. Joskus tulee sellainen tilanne myös että ei viitsi lähteä etsimään ruokapaikkaa, joten vesi kiehumaan ja pastapussin sisältö sinne. Nälkä lähtee ja pysyy pois pidemmän aikaa.
Minä otan mukaan käsimatkatavaroihin vesipullon, pikkusalamipakkauksen, suolakeksipaketin ja omenan. Vesipullo lähinnä bussimatkaa varten ja ruokapuoli ilman kuumennusta ja aseita syötäviä, joten voi tarvittaessa haukata koneessa, kentällä tai hotelliin päästyä.
Useimmiten safkaa saa, mutta on hyvä olla jotakin, jos matka venyy tms. Olen huomannut, että salami on hyvää kuumassa. Pari suupalaa jo tuo energiaa ja jaksaa mennä käpöttämään sen oikean ruokapaikan luo.
Aterioita en koskaan kokkaa itse, aamiaistarpeet ostan yleensä kerralla marketista (= tee, hillo, voi, maksapasteija, jogurtti, maito) ja haen aamulla kuumat leivät leipomosta. Aina on ollut joku paakari muutaman kymmenen metrin päässä majapaikasta.
Suomesta kannattaa ehdottomasti ottaa ruokaa.Paikalliset elintarvikkeet ovat meille suomalaisille oudon makuisia ja niistä voi saada tauteja, esim B-hepatiitin.
Ota esim. HK:n sinistä ja suolaa makkaranpinta säilyvyyden parantamiseksi merisuolalla ja pakkaa se tiiviiseen folioon. (myös Atamon säilontäainetta voi käyttää suolan lisäksi).
Kiehauta makkara perillä kattilassa ja nauti.
Avot! että kotimainen makkara voi maistua Pablojen maassa hyvältä.
Jos omat eväät eivät riitä, kannattaa ostaa paikallisista marketeista teollisesti valmistettuja eineksiä, tosin ne eivät vedä vertoja Suomesta saataville einespitzoille ja maksalaatikolle.