Snorklaamaan!

Aikuinen mies

Hei! Otin helmikuulle lennot Phuketiin kun halvalla sain. Olen viisikymppinen yksityisyrittäjä ja edellisestä lomasta on kauan. En harrasta laitesukellusta, mutta snorklaan aina kun voin. Olen käynyt Phuketissa muutaman kerran, joten tiedän että siellä se ei ole mahdollista, vaan aina pitää lähteä johonkin kauemmas.

En kuitenkaan haluaisi kuluttaa kaikkia päiviäni istumalla tuntikausia veneessä matkalla johonkin paikkaan, missä sitten pulahdetaan tunniksi veteen, käydään syömässä ja lähdetään sen jälkeen takaisin.Tarkoituksenani ei olekaan jäädä Phuketiin, vaan siirtyä pikaisesti jonnekin sopivampaan paikkaan.

Tavoitteena on, että löydän majoituksen rannalta, lähden snorklaamaan (lähes) omalta terassilta, pulikoin päivät, syön hyvin, nautin välillä hieronnoista jonkun nätin tytön käsissä ja illat istun terassilla hyvän kirjan,kylmän oluen ja ehkä jopa höpöheinän kanssa. Välillä voisin ajella skootterillakin. Tätä ajattelin tehdä sellaiset kymmeneen päivää. Sen jälkeen palaan Phuketiin, teen tuliaisostokset ja suuntaan lentokentälle ja kotiin ja ryhdyn taas nuhteettomaksi yksityisyrittäjäksi joka ahkerasti ahertaa.

Eli pyytäisin vinkkejä paikkaan johon on Phuketista n. päivän matka veneellä tai autolla ja jossa tuo kaikki on mahdollista. Suunnalla ei ole väliä kunhan kaikki on ihan rannassa :-)

Phi Phi on yksi suositeltu, mutta jotenkin se tuntuu liikaa nuorison paikalta. (?)
Onko kellään kokemusta Ranongin seudun saarista, esim Koh Phayamista tai Koh Changista ( siis ei siitä Changista joka on Pattayasta itään). Tai onko kukaan testannut ihan eteläthaimaan saaria? Otan kiitollisena kaikki asialliset vinkit vastaan.

7

563

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siellä se järjestyy

      Asia ratkeaa, kun siirryt lähimpään baariin, ei kuitenkaan mihinkään skandinaavisten paikkaan vaan taikkujen. Sanot vaan mitä kaipaat, kaikki järjestyy.

      Ranongista kun mennään saarille, ollaankin jo Burmassa, jossa sitä actionia sitten riittääkin. Viet oppaan kasinolle, niin a vot voi kun pääsis mukaan. Ranong on jo sitä secrets of Thailand aluetta, fälänkiä toki tulee vastaan, mutta aikas vähän.

    • näitä tässä itsekin

      ei noi Phuketin lähisaaret niin kummoisia ole, käydä voi, mutta ei kannata jäädä liian pitkäksi. Nuo toivotut asiat löytyvät itse saareltakin Phuketissa.

    • kaloille ruokaa!

      Malakansalmen Koh Changilla höpöhommat hoituu vähän niinkuin 80-luvun Pattijoella. Nostalgian vuoksi tuonne kannattaa suunnistaa, saarelle on noussut jo useita majataloja. Veden laatu on samaa kuin Phuketin alueellakin, samaa virtausta sielläkin.

      • hevone

        Phiphi voi olla tosiaan nuorisopaikka, tosin snorklaus hyvää ja höpöheinähommat luonaa myös, mopoilu taas ei. Nuo ranongin lähellä olevat phayam ja chang ovat loistavia heinähommiin ja yleiseen relailuun, mutta snorkkelointi tylsää, eli ei paljon nähtävää ja vesikin sameaa.
        suosittelisin siirtymistä siaminlahden puolelle vaikka se melkein päivän ottaakin, toki lentämällä pääsee tunnissa samuille. Siellä phanganilta ja taolta löytyy kaikki kuvailemasi `aktiviteetit` , samuille ei kannata jäädä.


      • Pari kyssäriä

        Salmihan on sellainen, joka on kahden niemen välissä oleva vesialue.

        Malakan (Melaka sijaitsee Malesiassa n. 1000 km Thaimaan etelä puolella, mistä Malakan niemimaa on saanut nimensä) niemimaan ihan yläosahan kuuluu Thaimaalle, alkaen Hua Hinin lähistöltä ja Bangkokista. Tuo salmi, josta puhut sijaitsee Jaavan ja Sumatran (Indonesialaisia saaria) sekä Singaporen (Malakan niemimaan kärki) välissä. En käsitä miten se liittyy alkuperäiseen kysymykseen, sitä paitsi tämähän on Thaimaan matkailua koskeva sivusto?

        Jospa tarkoitit Siamin lahtea, joka sinänsä on jo hyvin laaja käsite, koska sekin alkaa jo aivan Vietnamista saakka ja käsittää koko merialueen Malakan niemimaan, Borneon ja taka-intian niemimaan manneralueen välisen meren?

        Koh Chang suurempi (jota nimitystä thaimaalaiset käyttävät; tietenkin thaiksi) sijaitsee lähellä Thaimaan ja Kambodzhan rajaa (Siamin lahdessa;kyllä).
        Koh Chang pienempi ((jota nimitystä thaimaalaiset myös käyttävät; tietenkin thaiksi) sijaitsee lähellä Thaimaan ja Myanmarin (ent. Burma; jota nimitystä englanninkielinen maailma käyttää) rajaa.
        Sitten on vielä Koh Si Chang, joka siis ei ole Chang, on vielä pienempi saari ja sijaitsee myös Siamin lahdessa (lähes lahden pohjukassa, koko Siamin lahtea ajatellen)aivan Bangkokin, Pattayan ja Sri Rachan lähellä.

        Si on thaiksi väri. Koh on saari thaiksi, kirjoitettuna englannin mukaan, kuten he sen kirjottaisivat ääntäen sen foneettisesti ko. Tuo saari siis lausutaan >ko tsang< eikä koh khang, aivan kuten kaikki tietävätkin, mutta sovittu kirjoitusasu on tuo "englannistettu" Koh Chang.


    • Todella hyviä snorklauspaikkoja on Phi Phillä, tosin meikälle se on ihan liikaa turistipaikka nykyään. Krabista Ao Nangin läheltä löytyy snorklausta myös.

      Normilautalla Phuketista PhiPhi:lle tai Ao Nangiin ottaa n. 1-2h.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      1028
    2. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      301
      952
    3. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      895
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      78
      771
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      78
      752
    6. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      736
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      665
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      656
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      641
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      39
      630
    Aihe