Ehkä parempi että kerron tän tarinan ihan alkujaan. Olen siis 15-vuotta täyttänyt tyttö. Mun vanhempani erosivat ollessani 10, koska äiti oli löytänyt uuden miehen. Ite olen aina ollut enemmän sellanen "isän tyttö" joten tietysti muutin mielummin isän luokse, osittain myös sen takia että pienestä pitäen opetettiin pettämisen olevan rumaa. Isoveli muutti äidin ja uuden miehen kanssa toiselle paikkakunnalle, reilun 30km päähän. Sen jälkeen äidiltä ei tullut joululahjoja tai mitään muutakaan vastaavaa, mutta veljen kanssa pidettiin edelleen yhteyttä mesen ja facebookin kautta.
Isän kanssa jäimme samalle paikkakunnalle ja meillä meni tilanteeseen nähden tosi hyvin. Isä teki pitkää päivää, eli jouduin olemaan suurimman osan ajasta yksinään. Ratkaisuksi meille hankittiin russeli pentu Isla.
Reilu kolme vuotta erosta äiti erosi uudesta miehestään ja tuli itkemään iskää takasin, jolloin tietysti itsekin osasin jo puolustaa iskää ja sain äidin vihat niskoilleni. Veli ei enää käynyt ja myöhemmin kuulin äidin kieltäneen käymästä.
Tammikuussa isäni kuoli auto-onnettomuudessa ja jouduin muuttamaan äidilleni. Ensimmäisenä äiti kielsi ottamasta Islaa meille, vetoamalla siihen että "Tähän taloon ei mitään eläimiä tuoda". Tämä oli kuitenkin vain äidin tapa loukata minua, koska meille tuli puolitoista kuukautta myöhemmin kissa. Toisena tempauksena äiti hävitti mm. valokuva-albumini jossa oli kuvia isästä ja kavereistani ja tyhjensi tietokoneeni.
Vanhan paikkakunnan kavereilleni en saa mennä, eivätkä he saa tulla tänne, poikkeuksena ne kerrat jolloin veljeni pyytää minua "hänen kavereilleen" jolloin menen katsomaan omia kavereitani ja Islaa. Tällä paikkakunnalla en myöskään saisi olla uusien kavereideni kanssa, mitä ei onneksi pystytä vahtimaan koska äiti tekee pitkää päivää ja näin voin mennä kavereille ja kaverit tulla vuorostaan meille.
Kaikki omat tavarani, vaatteet, shampoot yms. joudun ostamaan omalla rahalla, kesätöistä ja sukulaisilta saamilla. Säästötilistäni en ole edes äidille puhunut, siellä omistan onnekseni sen verran rahaa että voin heti 18 täytettyäni muuttaa omilleni.
Kaiken huipuksi vielä näin jouluna äiti käski minut joulu-ostoksille. Hän osti ison kasan paketteja veljelleni, jotain konvehtirasioita ja muita sukulaisille. Itsekin ostin veljelle ja äidille muutaman lahjan, edelleen omilla rahoilla. Jouluna jaettiin tutussa kaavassa lahjat, omat lahjani koostuivat äidin ja isän vanhemmilta, veljeltä ja kummitädiltä. Oikeasti, äiti ei sitten viitsinyt ostaa mulle edes joululahjaa, pientäkään, vaikka tiesi hyvin että ostin hänelle vielä melko hintavat Kalevalan korvakorut ja saman sarjan kaulakorun.
En nyt sitten tiedä kuulostanko vaan itsekkäältä penikalta mutta musta tää touhu on ihan sairasta. Kaikki mihin tähtään on vaan pitää hyvä keskiarvo (KA 8.9) ja toivoa että saan opiskelupaikan jostain kauvempaa, sillä oon puhunut asiasta jo isän puolen isovanhempien kanssa jotka onnekseni ovat luvanneet tukea toivottavasti ensi vuonna alkavia opintoja.
Isän kanssa jäimme samalle paikkakunnalle ja meillä meni tilanteeseen nähden tosi hyvin. Isä teki pitkää päivää, eli jouduin olemaan suurimman osan ajasta yksinään. Ratkaisuksi meille hankittiin russeli pentu Isla.
Reilu kolme vuotta erosta äiti erosi uudesta miehestään ja tuli itkemään iskää takasin, jolloin tietysti itsekin osasin jo puolustaa iskää ja sain äidin vihat niskoilleni. Veli ei enää käynyt ja myöhemmin kuulin äidin kieltäneen käymästä.
Tammikuussa isäni kuoli auto-onnettomuudessa ja jouduin muuttamaan äidilleni. Ensimmäisenä äiti kielsi ottamasta Islaa meille, vetoamalla siihen että "Tähän taloon ei mitään eläimiä tuoda". Tämä oli kuitenkin vain äidin tapa loukata minua, koska meille tuli puolitoista kuukautta myöhemmin kissa. Toisena tempauksena äiti hävitti mm. valokuva-albumini jossa oli kuvia isästä ja kavereistani ja tyhjensi tietokoneeni.
Vanhan paikkakunnan kavereilleni en saa mennä, eivätkä he saa tulla tänne, poikkeuksena ne kerrat jolloin veljeni pyytää minua "hänen kavereilleen" jolloin menen katsomaan omia kavereitani ja Islaa. Tällä paikkakunnalla en myöskään saisi olla uusien kavereideni kanssa, mitä ei onneksi pystytä vahtimaan koska äiti tekee pitkää päivää ja näin voin mennä kavereille ja kaverit tulla vuorostaan meille.
Kaikki omat tavarani, vaatteet, shampoot yms. joudun ostamaan omalla rahalla, kesätöistä ja sukulaisilta saamilla. Säästötilistäni en ole edes äidille puhunut, siellä omistan onnekseni sen verran rahaa että voin heti 18 täytettyäni muuttaa omilleni.
Kaiken huipuksi vielä näin jouluna äiti käski minut joulu-ostoksille. Hän osti ison kasan paketteja veljelleni, jotain konvehtirasioita ja muita sukulaisille. Itsekin ostin veljelle ja äidille muutaman lahjan, edelleen omilla rahoilla. Jouluna jaettiin tutussa kaavassa lahjat, omat lahjani koostuivat äidin ja isän vanhemmilta, veljeltä ja kummitädiltä. Oikeasti, äiti ei sitten viitsinyt ostaa mulle edes joululahjaa, pientäkään, vaikka tiesi hyvin että ostin hänelle vielä melko hintavat Kalevalan korvakorut ja saman sarjan kaulakorun.
En nyt sitten tiedä kuulostanko vaan itsekkäältä penikalta mutta musta tää touhu on ihan sairasta. Kaikki mihin tähtään on vaan pitää hyvä keskiarvo (KA 8.9) ja toivoa että saan opiskelupaikan jostain kauvempaa, sillä oon puhunut asiasta jo isän puolen isovanhempien kanssa jotka onnekseni ovat luvanneet tukea toivottavasti ensi vuonna alkavia opintoja.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mä niin tiiän tunteen :( mulla äiti samanlainen, erona vaan se et mun vanhemmat on edelleen naimisissa vaik ne on ollu tosi monesti lähellä eroa. En osaa auttaa muuten ku että koita jaksaa, nii munki on pakko. Mulla kans sama se et pyrin onnistumaan koulussa jne. Voimia
Mun äiti ei oo onneks noin paha. Mut en tuu väliin ite omien vanhempien kaa yhtään, isä ei kuuntele ja haukkuu läskiks ja mutsi ryyppää/pelaa/tupakoi rahansa alas. :D Tyypit aina sanoo että tottele vanhempiasi, jos oisin ni oisin jo kuollu pariin otteeseen xD Mutta juu, onneks on mummo c:
Ite olin niiiiin iloinen kun vanhemmat eros, en ymmärrä miten joittenki mielestä se on kauheeta tmv...
Mutta pärjää :3
Kuulostaapas kamalalta. Voimia sinne :( valitettavasti en osaa auttaa...
No mun mielestä vanhempien eroominen oli kauheeta kun olin sillon vielä niin pieni veljen kanssa, että vanhemmat ei viittiny riidellä meidän aikana ja elettiin kulississa että niiden avioliitto on vaan ruusuilla tanssimista... Isän kanssa asustellessa kuulinkin sitten sen liiton toisesta puolesta, tietysti siinä vaiheessa kun olin vanhempi ja ymmärsin asioista enemmän.
Kiitos kaikille jotka ootte yrittäny piristää, ei tässä muuta oikeen voi kun koittaa pärjäillä ton yhen kanssa, mut tuli vaan niin paljon parempi olo kun sain jo kirjotettuu tän tänne :)
PS pakko hehkuttaa että oon taas "veljen kavereilla", eli katsomassa Islaa. Hyvällä onnella enää vuosi niin minä ja mun Isla asutaan muualla
Vähänkö mua alko ärsyttää, kun luin sun tekstiä.... en vaan käsitä miten oma äiti voi käyttäytyä noin lapsellisesti ja törkeästi. Sekin että tuhoo valokuvat yms, nii tosi paskamaista käytöstä, koska mun mielestä valokuvat on ihan parhautta, kun niillä saa palautettua kaikki hyvät muistot päähänsä. Mutta ootko miettinyt jos sanoisit ihan päin naamaa sille äitilles esim. Että se vois ostaa sulle just kaikkii normitavaroita mitä tarviit? Tai sitten mun mielestä voit tehdä vaikka lastensuojeluilmotuksen, koska äitisi pitäisi kyllä ostaa sulle asioista ja pitää susta huolta yms. Anteeksi , kun sanon näin mutta mielestäni äitisi on täysi kusipää ja tuo sen käytös ei varmasti auta sua selviytymään elämästäsi tai isäsi kuolemasta.
Niin sitä ihmiset vaan muuttuu vuosien aikana... Sillon kun erosta alettiin puhua niin äitihän oli vielä mitä mukavin ihminen - ja on edelleen veljelle. Ilmeisesti vaan katkeroitui niin pahasti että isin tyttönä ja osittain kavereiden takia jäin iskän kanssa asumaan, kun vaihtoehtona oli muuttaa toiselle paikkakunnalle.
Valokuvat nyt oli mulle toisiks pahin asia, kovin paikka oli tietysti Islan menettäminen kun se oli kuitenkin mulla jo muutaman vuoden. Islallakin on ollut sopeutumisvaikeuksia nyt, kun se on asunut kaverillani.
Olenhan mä niistä tavaroista yrittänyt sanoa, mutta keskustelu menee aina suurin piirtein näin että jos ollaan kaupassa ja satun kysymään vaikka "Hei voisitko sä ostaa mulle shampoota, kun toi mun alkaa olla lopussa" niin äiti totee aina vaan "Kyllä siellä kotona on shampoota, ei me sulle mitään omaa shampoota aleta ostamaan, osta itse kun sullahan sitä rahaa on" (vihjaa isän perintörahoja ja kaikkia muita rahoja mistä itse jäi ilman). Ja tosiasiassahan meillä ei ole shampoota, tai on mutta jos roudaan sen alhaalta ylös niin tulee hirveet huudot, enkä mä veljen axea ala käyttämään :D