Meillä on jo 9-vuotias narttukoira, jota emme selvästikään ole kunnolla osanneet totuttaa muihin koiriin. Kovasti haluaisin asian nyt korjata, ettei tarvitsisi huolehtia miten koira reagoi vastaantulijoihin ja että se saisi koirakavereita. Olen vain hyvin epävarma, sillä en tiedä miten tätä nyt pitäisi lähteä korjaamaan ja kaipaisin nyt apua. Koetan selittää yksityiskohtaisesti, miten koirani käyttäytyy eri tilanteissa.
Kun koirani näkee toisen koiran tulevan lenkillä vastaan, se jännittyy. Pää ja korvat nousevat ylös, ilme muuttuu valppaaksi ja koira tuijottaa. (Ihmisiin koira reagoi aina nöyrästi, iloisesti ja kohteliaasti ja toivoisin että niin kävisi koirienkin kanssa.) Koirani myös jonkin verran innostuu toisesta koirasta ja alkaa vetää, mutta ei kuitenkaan hyökkäile toista koiraa päin. Ohitukset menevät kuitenkin normaalisti ilman rähinöitä. Koira vain vinkuu. Yhden tietyn koiran kohdalla se tosin pistää jostain syystä rähinän päälle ja kävisi päälle jos voisi. Koira on hallinnassani fyysisesti, mutta en saa sen keskittymistä pois toisesta koirasta.
Jotkut ihmiset pitävät kylällämme koiriaan irti, joten joskus kohtaamisia näiden (kilttien) irtokoirien kanssa tulee. Irti olevat koirat tulevat aina haistelemaan, mutta minun koirani pelkää niitä, vaikka ne ovat rauhallisia. Koirani antaa haistella kasvoja vähän, mutta perääntyy kuitenkin pois ja jos toinen koira yhä tunkee iholle niin se saattaa ärähtää tai "tölväistä". Ei siis murise tai pistä tappelua pystyyn, mutta tavallaan yrittää tuikata toista koiraa. Normaalistihan koirien pitäisi haistella toistensa takamuksia, mutta omani yleensä pelkää päästää toista koiraa taakseen.
Joidenkin koirien kanssa menee kuitenkin suht. hyvin. Koirani ei yleensä juuri välitä pihoilla kiinni olevista koirista ja yleensä saan koiran keskittymisen kääntymään hyvin niistä pois. Ja joidenkin koirien kanssa koirani tulee hyvin juttuun. Yleensä se innostuu jonkin verran näistä koirista, mutta rauhoittuu pian ja jonkun ajan päästä ei enää ole edes kiinnostunut niistä. Joskus se saattaa tosin yhtäkkiä ärähtää toiselle koiralle, vaikka kaikki on mennyt siihen asti hyvin. Luulen, että koirani tulee paremmin juttuun vanhahkojen koirien kanssa.
Olen siis hämmentynyt, koska en oikein ymmärrä koirani käytöstä, enkä vieraiden koirien kanssa tiedä miten koirani reagoi. Saattaa myös olla, että olen itse osasyy ongelmaan, sillä tahtomattani hermostun, kun näen vieraan koiran tulevan vastaan. Ehkä se tarttuu jotenkin koiraani. Osaisiko joku nyt neuvoa, miten kannattaa lähteä totuttelemaan?
Miten totuttaa pelokas koira muihin koiriin?
1
205
Vastaukset
Eräs menetelmä: Laumauttaminen. Ei edes yritetä laittaa koiria nenät vastakkain, vaan kävellään yhtä matkaa toisen koirakon kanssa. Samalla rentoutuu niin koira kuin omistajakin, ja vältyt tekemästä niitä tahattomia vääriä ohjauksia. Ensin pyritään vain siihen että liikutaan yhtä matkaa samaan suuntaan, koirien ei pidä ottaa kontaktia toisiinsa vaan niiden ensisijainen tehtävä on seurata omistajaansa ryhmässä. Vasta myöhemmin, ehkä jopa useamman yhteisen lenkin jälkeen, ja vasta kun koirat ovat rentoutuneita ja rauhallisia, niiden annetaan nuuskutella yhdessä.
Mitä useampi harjoittelukaveri, sitä paremmin koira pikkuhiljaa tottuu/ siedättyy/ rohkaistuu.
Ja omistajakin rentoutuu. ;)
Kun tilannetta ei ole itse näkemässä, tällaisiin nettiohjeisiin sisältyy riski vääränlaisista ohjeista. Myös liikunnan ja koulutuksen lisääminen/ monipuolistaminen auttaa saamaan koiran hallintaan ohitustilanteissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719747- 766740
- 286406
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996165Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv436029Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1045917- 635335
- 455050
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604380- 503990