En ymmärrä, en vain ymmrrä.

Kysyminen ei ole koskaan väärin.

Miten voin yksimielisyyteen tulla "erimieli"?

Tuohon on kirjassa arvoituksellinen lause "Jumalan poika unohti naurahtaa".
Kun useissa kohdin kerrotaan että ilo on kaiken elämän ja hyvinvoinnin alkuvoima ja lähde, oli jokin "iloton" hetki ???

Siis perusteellinen vastaus jää antamatta... minulta

Toisaalta koko kirjan ydin ajatus on että ihminen oppii löytämään itse mielestään hetken "en tiedä" Se hetki on elintärkeä. Silloin ja vain silloin on madollista kuulla Pyhän Hengen ääni. Koska ihmisellä on vain yksi mieli joka voi olla vain yhtä miltä kunakin hetkenä. kun ego hiljenee avautuu "linja" PH.n käyttöön jolloin kuulet siihen hetkeen oikean vastauksen.

Olet siis hyvin rakas itsellesi luopuessasi egon kaikkitietävydestä.

Siellä paratiisin omenatarhassakin haettiin jotain enemmän mitä kuviteltiin tarpeelliseksi??

"Pitääkö taas seuraavassa elämässä aloittaa "etsintä" alusta?"

Näitä samoja asioita pohdin aikanaan isosiskoni kanssa, kun olimme jo "niin peijakkaan vanhoja", niin kuin hän asian ilmaisi.

Olen kuitenkin etsintäni aikana tullut siihen tulokseen, että mikään näissä henkisissä etsinnöissä ei mene hukkaan. Kaikki, mitä on oivaltanut ja oppinut pitämään totena, seuraa kyllä mukana uusiin elämiin, vaikka niitä ei tässä tietoisessa mielenosassa muistakaan.

Siellä ne kuitenkin alitajunnan tasolla vaikuttavat ja järjestelevät asioita niin, että kiinnostus näihin etsintöihin syntyy tietoisessa mielessä uudelleen, ja sopivat elämän tilanteet ohjautuvat eteemme meidän edes huomaamatta sitä. Niin kuin nytkin on selvästi käynyt. Emme varmaankaan ole ensimmäistä kertaa näistä asioista kiinnostuneita...

Mikään opiskelu totuuden etsinnässä ei siis mene hukkaan. Ja sitä paitsi, etsijän kannattaa pohtia, missä vaiheessa olisi vaikka vuoden kuluttua, ellei olisi sinnikkäästi jatkanut etsintäänsä? Varmaan lähellä lähtöpistettä...

Tämä kannattaa ottaa suurena seikkailuna ja haastaa itsensä ymmärtämään tekstiosan usein vaikeastikin sanotut, sinänsä kirkkaat asiat. Kun virkkeitä joutuu lukiessaan pohtimaan, ymmärtääkseen lauseiden sanoman oikein, kehittyy siinä samalla, ja asiat kiteytyvät pikku hiljaa mielessä selvemmiksi.

Kun saman asian lukee eri kappaleissa aina uudelleen, vähän eri näkökulmasta katsottuna, saa siitä lopulta mieleensä kirkkaan hologrammin, jossa kaikki asian vivahteet näkyvät yhtäaikaa...

Jo johdannossa sanotaan: "Rakkauden vastakohta on pelko, mutta sillä, mikä on kaikenkattavaa, ei voi olla vastakohtaa.". Rakkaus on siis tässä sama kuin se täydellisyys, josta kirjoitat ja pelko on yhtä kuin se särö, minkä pitäisi olla mahdotonta ja niinhän se itseasiassa onkin. Kaikki on tavallaan suhteellista.

Vastakohtaisuus on vain näennäistä. Vähän niin kuin uni, mikä tuntuu uneksiessa ihan todelta ja vakavasti otettavalta ellei jopa painajaiselta. Uneksija pitää unta totena, on samaistunut unihahmoonsa ja seikkailee unessaan eri paikoissa, mutta todellisuudessa makaakin turvallisesti omassa sängyssään. Sitten joku alkaa lempeästi ja vähitellen herättelemään uneksijaa. Joku joka on jo hereillä itse. Tämä herättelevä ja lempeä ääni kuuluu unen läpi ja näin uneksija alkaa ottaa ensi askeleitaan kohti heräämistään, unensa sisällä. Mutta hän on edelleen omassa sängyssään näkemässä unta eikä oikeasti ota askeltakaan mihinkään suuntaan. Jotenkin näin...

Joskus on parempi myöntääkin etten ymmärrä eikä luulla ymmärtävänsä ja tietävänsä. Juuri tuo "en tiedä" -tila, se on irtipäästämistä.

Tuli mieleen Tommy Tabermannin runo:

"Älä yritä ymmärtää rakkautta.
Rakkautta ei voi ymmärtää.
Muuta tapaa ymmärtää rakkautta ei ole
kuin luovuttaa sille
kaikki valta."


Koen kuitenkin, että tuo vallan luovuttaminenkin on vain näennäistä, koska rakkaudella on jo kaikki valta.

"Miten täydellisyyteen, joka on itsestään niin täydellinen.. miten siihen edes voisi tulla särö.."

Ehkä aloittaja ei lue tätä enää, mutta ehkä joku miettii samaa asiaa. Itse pohdin tuota myös joskus ja minulle tuli tällainen juttu mieleen...

Ehkä täydellisyydessä ei ole mitään säröä? Ei ole mitään hetkeä tai ajankohtaa historiassa jolloin särö syntyi? Vaan särö on jotain mitä me teemme. Juuri nyt, tällä hetkellä. Särö ei ole minun ja Jumalan välillä, vaan minun sisälläni. Erillisyys ei ole minun ja Jumalan välillä, vaan minussa itsessäni.

Todellisuudessa ei ole mitään säröä, vaan on vain kuvitelma siitä että jokin olisi erillinen jostain muusta. Kun näen kuvitelman lävitse, näen myös että mitään eroa ei ole. Särö katoaa, mutta vain siksi että näemme ettei se ollutkaan totta.

Toinen juttu myös tuli samalla mieleen, eikö täydellisyys edellytä myös täydellistä vapautta? . Sitä, että kaikki on mahdollista -sitähän ihmeetkin edellyttävät. Se ei olisi täydellisyyttä, jos ei olisi mahdollista myös kokea erillisyyttä? Jotta kaikki olisi mahdollista, on myös oltava mahdollisuus tehdä virheitä? Rakkaushan ei ole sitä, että sinun tarvitsee tehdä jotain tullaksesi rakastetuksi? Rakkaus on täydellinen juuri siksi, että teet mitä hyvänsä niin silti olet rakastettu? Täydellinen rakkaus antaa vapauden olla juuri sitä mitä olet, ja siksi vain se voi olla täydellinen rakkaus.

Ratkaisu ongelmaasi: virheellinen pohjaoletus, että jumala on. Tuon lähtöoletuksen pohjalta menee skuttaan, vaikka kuinka pohtisi

virheellinen pohjaoletus, että jumala on.

Voit tehdä ja minä voin tehdä virheitä ja olet/n silti rakastettu

Aloittajalle vastaukseksi... Sehän se IOK:n juju on, että mitään säröä ja ajatusta ei ole oikeasti tapahtunut. Ego on se, joka kyselee varmistaakseen oman olemassaolonsa ikuisessa NYT-hetkessä. Se on egon koukku pitää itsensä elossa "kuinka ajatus erillisyydestä pääsi syntymään..."

Katsotaanpa vaikka harjoitus 17

otsikko: En näe mitään puolueettomia asioita.

1) Tämä opetus on jälleen yksi askel siihen suuntaan, että opit tunnistamaan syyn ja seurauksen suhteen sellaisena kuin se todella toimii tässä maailmassa.
2) Et näe puolueettomia asioita, koska ajatuksesi ei ole puolueettomia.
3) Ajatus tulee aina ensin, vaikka sinulla olisikin kiusaus uskoa, että asia on toisin päin.
4) Tämä ei ole maailman tapa ajatella, mutta sinun on opittava, että tällä tavalla sinä ajattelet.
5) Jos asia ei olisi niin, havaintojen tekemiseen ei olisi mitään syytä ja ne itse olisivat syynä todellisuuteen.
6) Tämä tuskin on todennäköistä kun ajatellaan havaintojen jatkuvasti muuttuvaa luonnetta. jne....

Tämän harjoituksen avulla on mahdollista käsittää paremmin miksi omien havaintojen varaan ei niin järkkymättömästi kannata vannoa. Onhan jokaisen ajattelu muuttunut jatkuvasti iän ja kokemuksen myötä. Eikä mikään ole varmempaa kuin muutos. (tässä elämässä) (( luojan kiitos))