Satelliittikuvaa

Katselin tässä juuri opintomielessä Pattayan satelliittikuvaa ja muistelin eri mestoja haikeana konjakkipullo pöydässä. "Tuossa kaaduin mopolla" ja "Tuossa kattoaltaassa harjoitin vierihoitoa viskilekkeri altaan reunalla" jne.

Saa aika hyvän käsityksen noista ilmakuvista Pattayan mittasuhteista. Itse aktiivinen keskusta ei ole mikään valtava alueena, ehkä kolmisen neliökilometriä yhteensä mutta sitäkin tiiviimpi kuten käyneet tietää.

Itsellä jäänyt se kakkos ja kolmosroadin välimaasto melkeinpä tuntemattomaksi mutta sen verran mopoillut sielläkin että vaikuttaa sellaiselta vähän intiimimmältä ja huokeammalta kuin kakkostien länsipuoli.

Pari tyhjää isoa tonttia on siellä Hiltonin nurkilla edelleen odottelemassa jotakin. Lieneekö joitakin kuninkaan tiluksia tai varauksia kun ei ole rakennettu?

Kuvasta löysin myös tuollaisen autotiesillan joka vie sinne isojen veneiden satamaan walkkarin loppumisen paikkeilla. Kumma etten ole nähnyt sitä livenä, se kai jää jotenkin katveeseen.

Tuota satelliittikuvapalvelua käytin. Se on aitoa satelliittikuvaa eikä Google earthin piirroskuvaa. "Search" kohtaan kun kirjoitat Pattaya ja alat zoomailemaan niin löytyy tutut mestat tarkkuudella josta erottuu autot ja ihmisetkin ja näkee aktiivisia vesileikkejä yms.

http://www.flashearth.com/

Että tällaista fiilistelyä seuraavaa reissua odotellessa. Ehkä jo ensi kuussa!
7243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Löysin tuolta Nakluasta vesipuistoa muistuttavan mestan ja toisen kartingradan. Pitää käydä bongaa seuraavalla tripillä!

Äänestä
  • Se nakluan vesipuisto on öky hotelli.
    Tiskiltä kysyttynä yksi yö 10000 bahteroista, edullista vai mitä. Jäi kuukausi hinta sitten kysäsemättä siinä tohinassa.
    Ihan varteen otettavat liumäet ja teko hiekkarannat on kyllä väsätty alueelle.

    Äänestä

  • sillimunaleipä kirjoitti:

    Se nakluan vesipuisto on öky hotelli.
    Tiskiltä kysyttynä yksi yö 10000 bahteroista, edullista vai mitä. Jäi kuukausi hinta sitten kysäsemättä siinä tohinassa.
    Ihan varteen otettavat liumäet ja teko hiekkarannat on kyllä väsätty alueelle.

    Kiitos, hyvä tietää! Vaikka en nyt ihan köyhä olekaan niin liika on aina liikaa. Ylihinnoitelluissa mestoissa sitä odottaa vaan varautuneena että "jaahah mitähän seuraavaksi?" kun on tullut pariin kertaan euroopassakin ryöstetyksi.

    Äänestä

  • Kiitos tiedosta kirjoitti:

    Kiitos, hyvä tietää! Vaikka en nyt ihan köyhä olekaan niin liika on aina liikaa. Ylihinnoitelluissa mestoissa sitä odottaa vaan varautuneena että "jaahah mitähän seuraavaksi?" kun on tullut pariin kertaan euroopassakin ryöstetyksi.

    Vielä viime talvena jopa fm teki pakettinmatkoja tuohon Centara Grand Mirage -hotelliin. Oltiin siellä viikko ja tuolloin oli selkeästi nähtävissä, että paikka profiloituu venäläisiin asiakkaisiin, niitä nimittäin riitti, kuten koko Nakluassakin on asian laita. Ravintoloita hotelli tännä ja Thaikkujen tv filmaili jotain kokkikisaakin siellä.

    Äänestä

Noin 15 kilometriä Pattayalta Sattahippiä kohti on rakenteilla sarjakuva teemaan perustuva vesipuisto kopleksi.
Luulisin avaamisen menevän 2014 loppupuolelle, sen verran vaiheessa oli pojilla rakennukset vielä kuukausi takaperin, kuitenkin ovat jo yhden vuoden rekennelleet.
Paikasta tulee suhteellisen massiivinen, täytyy käydä perheen kanssa koeponnistamassa kunhan valmistuu

Äänestä
  • Loistavaa! Se on luonnollista että kaikki keskittyy sinne minne työtkin eli kuten Helsinki.

    Äänestä

Marriottin tontti on melko mahtipontisen kokoinen ja siellä on melkoinen viidakko allasalueella. Ovat nostaneet vaan hinnat tuonne Hiltonin tasolle eli paria viikkoa pidempään ei kehtaa aamupalasta tuhatta bahtia maksaa varsinkin kun joka aamu on niin krapula ettei pysty syömään kuin nokareen munakokkelia ja vähän vesimelonia. :)

Suosittelen kerran kuitenkin käymään jos tykkää ruoasta. Sellaista aamiaistarjontaa en oo nähny missään muualla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fiilistelijä kirjoitti:

Katselin tässä juuri opintomielessä Pattayan satelliittikuvaa ja muistelin eri mestoja haikeana konjakkipullo pöydässä. "Tuossa kaaduin mopolla" ja "Tuossa kattoaltaassa harjoitin vierihoitoa viskilekkeri altaan reunalla" jne.

Saa aika hyvän käsityksen noista ilmakuvista Pattayan mittasuhteista. Itse aktiivinen keskusta ei ole mikään valtava alueena, ehkä kolmisen neliökilometriä yhteensä mutta sitäkin tiiviimpi kuten käyneet tietää.

Itsellä jäänyt se kakkos ja kolmosroadin välimaasto melkeinpä tuntemattomaksi mutta sen verran mopoillut sielläkin että vaikuttaa sellaiselta vähän intiimimmältä ja huokeammalta kuin kakkostien länsipuoli.

Pari tyhjää isoa tonttia on siellä Hiltonin nurkilla edelleen odottelemassa jotakin. Lieneekö joitakin kuninkaan tiluksia tai varauksia kun ei ole rakennettu?

Kuvasta löysin myös tuollaisen autotiesillan joka vie sinne isojen veneiden satamaan walkkarin loppumisen paikkeilla. Kumma etten ole nähnyt sitä livenä, se kai jää jotenkin katveeseen.

Tuota satelliittikuvapalvelua käytin. Se on aitoa satelliittikuvaa eikä Google earthin piirroskuvaa. "Search" kohtaan kun kirjoitat Pattaya ja alat zoomailemaan niin löytyy tutut mestat tarkkuudella josta erottuu autot ja ihmisetkin ja näkee aktiivisia vesileikkejä yms.

http://www.flashearth.com/

Että tällaista fiilistelyä seuraavaa reissua odotellessa. Ehkä jo ensi kuussa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu