Elieli onks kellään ilmenny samaa ongelmaa kun mulla, mihin oon nyt täysin kyllästyny ja tapellu monta tuntia eri päivinä aina, kun jaksaa yrittää ja mikään ei tunnu auttavan. ._.
Ongelma on, että olen ladannut lukuisia juttuja peliini eri sivustoilta ja eri ihmisten tekemiä, eniten hiuksia ja vaatteita. Olin todella tyytyväinen naapurustoihini täynnä erinäköisiä ja kivannäköisiä simejä, mutta huono puoli oli, että pelini tuli kovin lagiseksi. No, kysyin kaveriltani neuvoa ja hän kysyi, että olinko poistanut ladatut kansiosta ja asentanut uudelleen aina, kun olin tehnyt päivityksen, kuten ILMEISESTI pitäisi tehdä(??). No, en ollut. Siispä kokeilin poistaa kaikki ladattuni pelistä ja siirsin ne toiseen kansioon ja päivitin uusimman päivityksen ja sitten takaisin ja kappas.
Mikään ei toimi enää eikä ole toiminut pitkään aikaan, eikä mikään auta. Kaupungit on täynnä kaljuja ja rumavaatteisia simejä ja innostus peliin kuolemassa täysin, en todellakaan rupea muokkaamaan jokaista simiäni valmisjutuilla. Tämän lisäksi sims 3:sen omasta storesta pisteillä ostetut jutut eivät toimi enää lainkaan, eivät vain ne netistä ladatut.
Sen verran sain selvitetyksi tappelemalla tiedostojen kanssa, että kaikki lataukseni packages-muodossa samannimisessä kansiossa näyttävät toimivan(niitä vain on todella vähän). Suurin osa tiedostoista on kuitenkin sims3-tiedostoja, jotka täytyy asentaa asennussovelluksen kautta ennen pelin aloittamista. Sovellus ilmoittaa, että tiedostot on asennettu peliin, mutta eivät ole siellä.
Onko kellään tietoa tälläisestä vai pitäisikö yrittää poistaa koko peli lisäosineen ja rakentaa monta kuukautta rakennetut kaupungit suhdedraamoinaan kokonaan uusiksi vai voisiko tämän mahdollisesti ratkaista muuten? D:

Vastaukset 1
Vanhimmat
Okay, eli ensinnäkin kun päivitetään peliä niin ainoastaan Mods kansio pitää siirtää muualle, esim. työpöydälle päivityksen ajaksi. Sinun ei siis tarvitse tehdä mitään käynn.sovellutuksessa oleville ladatuille. Ne eivät haittaa päivitystä.
Toiseksi tarkista käynn.sovellutuksesta että kohta "Käytä ilman muokattua sisältöä" ei ole ruksittu.
Mikäli se ei ole ruksittu eikä asennetut ladatut silti näy pelissä, niin olisiko mahdollista että olet/olette päivttäessä mennyt tekemään jotakin DCCache ja DCBackup -kansioille, joka löytyy sieltä Sims 3 kansiosta?
Mikäli et tallentanut tuota peliäsi samalla kun aukaisit sen, niin se on yhä "koskematon" ja palautuu normaaliksi kun ladatut saadaan toimimaan. MIkäli tallensit tuon pelin, niin silloin se pysyy siinä tilassa kuin se nyt on.
Voit kokeilla seuraavaa:
1. Siirrä koko Sims 3 kansio työpöydälle. Tämän jälkeen avaa peli, jolloin tilalle syntyy uusi puhdas Sims 3 kansio. Sulje peli. Nyt asenna kaikki ladatut Storen sisältö uudelleen. sen jälkeen mene peliin ja tarkista että ne toimivat. Jos toimii, niin sulje peli.
2. Nyt siirrä sieltä vanhasta, alkuperäisestä Sims 3 kansiosta kaikki kansiot ja tiedostot tuonne uuteen Sims 3 kansioon, paitsi kolme. HUOM! Älä siis siirrä seuraavia kansioita...
DCBackup
DCCache
Downloads
...sillä nuo sisältävät käynn.sovellutuksen sisällön. Siis kaikki paitsi nuo kolme. Valmis.
Vielä tuosta lagaamisesta... Jos on paljon ladattuja ja varsinkin hyvin korkealaatuiset sellaiset (high poly count) saavat varmasti koneen hidastumaan. Riippuu RAM muistin ja kovalevymuistin määrästä. Myös huonot ladatut sekä vahingossa ladattujen sekaan eksyneet Sims 2 ladatut (packages kansio) saavat pelin lagaamaan pahastikin.
Itse en käytä käynn.sovellutusta millekään muille kuin storen tavaroille sekä netistä ladatuille keittiötasoille sekä osasohville (eivät toimi package muodossa). Package muotoiset ladatut eivät vie niin paljon muistia, koska niistä ei muodostu varatiedostoja kuten Sims3Pack ladatuista. Package muotoiset ladatut on myös paljon helpompi pistää järjestykseen ja tarkistaa mahdollisten huonojen tiedostojen varalta Delphyn Dashboard -ohjelmalla. :)