Lapsiperheille?

Dubai, kiehtova ja saastainen
Vuolailla kauppapaikoilla on kauhistuttavat kääntöpuolensa.

Esa SalminenLisää kommentti »

Se olisi voinut olla mikä tahansa yökerho tropiikissa, jos raha ei olisi haissut niin voimakkaasti kaikkialla. Ilmastointi hurisi täysillä, etiopialainen orkesteri soitti hypnoottisesti ja kolme nuorta naista tanssi lavalla vähissä vaatteissa miesten vilkuilevien katseiden kajossa.

Naisilla oli ammattilaisten julkeat ja kutsuvat katseet, mutta ystäväni vakuutti, että sitä he eivät olleet: tänne Dubaihin lennätetään uusi bändi tyttöineen Addis Abebasta aina kuukaudeksi kerrallaan. Naiset iskivät silmää ja kutsuivat luokseen, mutta jos he jäisivät kiinni sivubisneksistä, annettaisiin heille heti lähtölippu – ja pahasti pataan. Tanssijat eivät saaneet poistua hotellista täällä ollessaan kertaakaan, eivätkä bändin pojat liioin.

Kyllä tanssijattariakin silti nussittiin, ystäväni sanoi. Joku siitä etiopialaisesta suvusta, joka tätä hotellia pyöritti, kävi varmasti yökylässä vuorotellen jokaisen luona. Raha tuskin vaihtoi omistajaa, sillä hotellin omistaja koki naiset oikeudekseen.

***

Sillä klubilla istuivat liikemiesten lisäksi usein myös merirosvot. Niin ystäväni sanoi, ja tunsin itseni yhtäkkiä melko pieneksi. Hän viittasi vaivihkaa nurkkapöydän hyvin pukeutuneeseen seurueeseen, jotka eivät tietenkään itse koskaan nousseet rynnäkkökiväärit kourissaan länsimaisiin aluksiin Somalian rannikolla. Siinäkin bisneksessä toiset tekevät, toiset käärivät kermat.

Merirosvoja pidetään joissain piireissä sankareina: Daavideina, jotka ovat uskaltautuneet nousemaan goljatteja vastaan. Ainakin alkuperäisiä Somalian merirosvoja riepoi se, että rikkaat rosvosivat heidän merensä kalasta. Eurooppalaiset ja aasialaiset ryöstökalastajat saavat nyt monien mielestä ansionsa mukaan, kun joku lyö takaisin.

Vaan tietävätköhän köyhät kalastajat Somaliassa, että merirosvokapteenit juovat ruuvareita dubailaisessa yökerhossa?

Todennäköisesti. Somalian keskiluokan jääkaapit ja muut kulutustavarat nimittäin seilaavat Dubain satamasta täyteen lastattuina merirosvovesien läpi Somalian satamiin, ja yhteydet sukujen sisällä ovat tiiviit. Kauppalaivoihin ei tietenkään kosketa, ystäväni sanoi, sillä rosvouksessakin on kyse klaaneista. Ei kukaan uskalla napata somalialaista kauppa-alusta, koska siitä jäisi kiinni heti. Laivavarkaus kostettaisiin suvulle kotona.

***

Dubai on kauppapaikka. Arabian niemimaan lävitse on kulkenut kauppareitti Aasiasta Afrikan sarveen ja takaisin suurin piirtein aina. Tästä lävitse kulkee virta, jossa liikkuu kaikkea ihmisistä ideoihin, kalasta käteiseen, musiikista matkapuhelimiin ja sukusiteistä sukupuolitauteihin.

Sekasorto ei kaupankäyntiä lopeta, sillä kaaoksessa on aina mahdollisuuksia, ja yritteliäisyys on täällä huipussaan. Sen kääntöpuoli – ahdingon hyväksikäyttö – näkyy tänään kirkkaana: niin naiskaupassa kuin siinä, kuinka merirosvokapteenit antavat sukulaispojilleen eurooppalaisen troolarin varjossa kalashnikovit. Se näkyy nyt yhtä kirkkaana kuin niinä aikoina, kun näissä satamissa kaupattiin orjia.

Kirjoittaja on Kepan verkkojulkaisujen toimitussihteeri. Hän vieraili Dubaissa viime vuonna. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

http://www.kepa.fi/uutiset/9530
1224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mainio seikkailuromaanin esipuhe, mistä kirjasta ote?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Missä arvot? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu